Asioita, jotka ovat universaaleja:
Naisten pakkautuminen jumppatunnilla salin takariviin, vaikka osanottajia on niin vähän, ettei siihen eteen kuitenkaan tule ketään.
Kömpelyyden tunne, kun näkee hytkymisentä peilistä pitkästä aikaa ja tajuaa, että tuolta näytän silloinkin, kun peilit eivät ole minua totuudesta muistuttamasta.
Jumppaohjaajien tapa huijata osallistujia "vielä yksi, ja vielä yksi ja vielä yksi" -tyyppisillä sarjoilla. Ihan kuin takamuslihakset eivät siten huomaisi viittäkymmentä kertynyttä toistoa.
Asioita, jotka eivät ole universaaleja (eivätkä edes yleis(länsi)eurooppalaisia):
Jumppatrendien kehitys. Uuusimman trendin baletti-inspiroitu jumppa muistuttaa lähinnä kiinteytys/rasvanpolttovetkutusta, jota pidettiin yliopistoliikunnalla 2000-luvun alkupuolella (ja joka oli mennyt muodista jo silloin).
Mutta jos treenaa samalla tavalla kuin kaksikymppisenä, saako kymmenen vuoden takaisen kroppansa takaisin?
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä.
perjantai 20. syyskuuta 2013
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Salmonellamyrkytyksen uhri eli petite soirée genevoise
Karkasimme pari viikkoa sitten työkavereiden kanssa toimistosta geneveläisittäin aikaisin eli viiden aikaan (kun pomot kerran olivat siellä Ticinossaan). Pakkasimme työkaverin autoon kumiveneet, grillikamat ja suuntasimme Rhônelle, suorittamaan joka kesään kuuluvan geneveläisperinteen, descente du Rhônen.
Jännitin etukäteen, vaikka reissun organisoinut kollegani vakuutteli, ettei se ole vaarallista. Saman tyypin mielestä auton takapenkillä voi hyvin matkustaa ilman turvavöitä, koska vöiden käyttö ei ole pakollista, joten suhtauduin hänen ei-vaarallisuuteensa varautuneesti.
Jännitin etukäteen, vaikka reissun organisoinut kollegani vakuutteli, ettei se ole vaarallista. Saman tyypin mielestä auton takapenkillä voi hyvin matkustaa ilman turvavöitä, koska vöiden käyttö ei ole pakollista, joten suhtauduin hänen ei-vaarallisuuteensa varautuneesti.
Reissu oli kuitenkin oikein leppoisa, sillä virtausta ei ollut juurikaan ja loppupätkällä pääsimme oikein melomaan. Jos virran olisi antanut viedä, olisimme jossain Arven ja Rhônen risteyskohdassa vieläkin, veikkaan.
Ilta päättyi grillausiltamiin joen rannalla, minne työkaveri oli järjestänyt kanavartaita ja salaattia, juustoja, patonkia ja muuta naposteltavaa. Kanat kypsyivät pikkuisessakin grillissä ihan kivasti, joten otsikon salmonellamyrkytysvaara ei liity ainakaan suoraan näihin vartaisiin.
Terveellisyys voi joskus olla haitallista: Rouskuttelin tunnollisesti lihan rinnalla salaattia, ja kun sain lautaseni tyhjäksi, kävi ilmi, että kastike oli tehty broilereiden marinadista, joka luonnollisesti oli muhinut raakojen kananpalojen läheisyydessä.
Terveellisyys voi joskus olla haitallista: Rouskuttelin tunnollisesti lihan rinnalla salaattia, ja kun sain lautaseni tyhjäksi, kävi ilmi, että kastike oli tehty broilereiden marinadista, joka luonnollisesti oli muhinut raakojen kananpalojen läheisyydessä.
Lohduttelin itseäni tiedolla, että marinadimyrkyttäjä on läheisin työparini, joten jos sattuisin sairastumaan, hän joutuisi tekemään työni. Että edes jotain karmaa sentään.
Sorruin taikauskoisuuteen vielä sen verran lisää, etten uskaltanut julkaista tätä tekstiä, ennen kuin salmonellan itämisaikaoli kulunut umpeen.
Sorruin taikauskoisuuteen vielä sen verran lisää, etten uskaltanut julkaista tätä tekstiä, ennen kuin salmonellan itämisaikaoli kulunut umpeen.
lauantai 7. syyskuuta 2013
Allekirjoittanut
Tiisasin haastepostauksessa jo melkein kuukausi sitten (mikä mahtava postaustahti!), että jokin unelma tai tavoite olisi täyttymässä. En vielä silloin halunnut pilata allekirjoittamattomia asioita toitottamalla niistä etukäteen, ja muutenkin uumoilin, että tästä uutisesta voisi syntyä pidempikin sepustus, joten katsoin parhaaksi odottaa.
Kun lähes kaksi (!) vuotta sitten irtisanouduin työpaikastani Suomessa ja etsin sopivaa kielikurssia Genevestä, tavoitteeni oli oppia puhumaan sujuvaa ranskaa ja saada työpaikka Sveitsistä, kaikkein mieluiten ranskankielisestä yrityksestä.
Kielitaito karttui, ensimmäinen työpaikka löytyi, ja tällä viikolla allekirjoitin viimein toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen. Tavoite saavutettu!
Ja miten mieli silti rullaa aivan omia ratojaan: nakuttaa taustalla, että taas teit subjunktiivivirheen ja jätit partisiipin perfektin taivuttamatta, ja miten natiiviranskis-kollegan lauserakenteet ovat niin paljon sujuvampia! Miten palkka voisi olla parempi, vakuutusetukaan ei kuulu pakettiin, onko tämä tällainen työpaikka mistään kotoisin?
Erityisesti iltapäivisin alkuillasta, junassa päivän jälkeen kotimatkalla istuessani maltan kuitenkin hetken huokaista. Junamatkaviihdykkeeksi hankittu kirja etenee vain kymmenen sivua päivässä, sillä Alpit vievät auringonlaskun aikaan työmatkalaisen huomion. Silloin, vartin junamatkan puolivälin tienoilla, se usein iskee tajuntaan: tämä on minun elämääni nyt, minä tein sen, sain mitä halusin. Että hetken tästä voisi nauttia, ennen kuin lähtee kiipeämään kohti seuraavia tavoitteita.
Kun lähes kaksi (!) vuotta sitten irtisanouduin työpaikastani Suomessa ja etsin sopivaa kielikurssia Genevestä, tavoitteeni oli oppia puhumaan sujuvaa ranskaa ja saada työpaikka Sveitsistä, kaikkein mieluiten ranskankielisestä yrityksestä.
Kielitaito karttui, ensimmäinen työpaikka löytyi, ja tällä viikolla allekirjoitin viimein toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen. Tavoite saavutettu!
Ja miten mieli silti rullaa aivan omia ratojaan: nakuttaa taustalla, että taas teit subjunktiivivirheen ja jätit partisiipin perfektin taivuttamatta, ja miten natiiviranskis-kollegan lauserakenteet ovat niin paljon sujuvampia! Miten palkka voisi olla parempi, vakuutusetukaan ei kuulu pakettiin, onko tämä tällainen työpaikka mistään kotoisin?
Erityisesti iltapäivisin alkuillasta, junassa päivän jälkeen kotimatkalla istuessani maltan kuitenkin hetken huokaista. Junamatkaviihdykkeeksi hankittu kirja etenee vain kymmenen sivua päivässä, sillä Alpit vievät auringonlaskun aikaan työmatkalaisen huomion. Silloin, vartin junamatkan puolivälin tienoilla, se usein iskee tajuntaan: tämä on minun elämääni nyt, minä tein sen, sain mitä halusin. Että hetken tästä voisi nauttia, ennen kuin lähtee kiipeämään kohti seuraavia tavoitteita.
maanantai 12. elokuuta 2013
Haastavaa!
Kaikki tunnollisuuteni ja organisoituneisuuteni valuu tätä nykyä työnantajan taskuun - ja vastaankin tähän Luxemburgin-Jennin haasteeseen kevyellä parin kuukauden viiveellä.
Onko sinulla juhannussuunnitelmia? (Tai jos vastaaminen venyy juhannuksen jälkeen, mitä teit?)
Joo, siis ihan vähän vain juhannuksen jälkeen venyi. Milloinkas se taas olikaan? (Kalenteri esiin, ai niin, täkäläisessä kalenterissa ei ole juhannusta, merde.)
Juhannus osui kesäkuun vierasruuhkamme aikoihin, joten olimme silloin Italiassa Lago Maggiorella vieraita viihdyttämässä.
Mikä on parasta kesässä?
Se, että elämä tuntuu jotenkin helpommalta kuin muina vuodenaikoina. Ei tarvitse pukea takkia, ulkoilusäät ovat keskimäärin hyvät, iltaisin jaksaa olla aktiivinen ja ylläpitää sosiaalista elämää paremmin kuin talvella.
Entä odotatko jotain tulevalta syksyltä?
Kahta ehkä hiukan ristiriitaista asiaa: työkuvioiden jatkoa ja tasaantumista mutta myös mahdollisuutta pitää lomaa. Eniten taidan odottaa sitä, että tottuisin tähän uuteen arkeen ja lamauttava väsymys väistyisi.
Mikä on seuraava reissusi ja minne se suuntautuu?
Jos ei yllätyksiä tule vastaan, Maltalle syyskuun alussa. Toki viikonloppupiipahdus jonnekin lähiseuduille on aina mahdollinen. Zurichiin ja Lyoniin tekisi mieli.
Mikä on paras kesäreissukohde asuinmaassasi?
Parasta Sveitsiä minulle ovat maan länsiosien viininviljelyalueet ja Geneve-järven rantakaupungit. Suosittelen siis kiertomatkaa tällä alueella, joko autolla tai junalla. Jos viinitarhat ovat jo tuttuja tai jos vaikka onnekseen asuu niiden keskellä, voin suositella Ticinoa ja Locarnon aluetta, missä vuoristoliikunta, vesilajit ja pikkukaupungit odottavat uteliasta turistia.
Entä paras talvireissukohde?
Tietysti joku alppikylä, mutta mikä... Zermattiin palaisin uudelleen, jos saisin superpalkankorotuksen. Grimentz on hauska eskapismikohde mutta viikon hiihtoreissuun aika rajallinen. Gstaadin aluekaan ei ole paha, ja Grindelwald on nappikohde, jos haluaa tehdä muutakin kuin laskea mäkeä. Kuten huomaatte, täydellisimmän alppikylän etsintä on vieläkin vähän kesken.
Mikä on mieleenpanunein retki tai matka lapsuudestasi?
Lapsuudessani meillä oli valkoinen Fiat, jonka rekisteritunnuksen muistan edelleen ulkoa ja jonka takakonttiin pakkasimme eräänä kesänä teltat ja reissasimme sukulaisissa oma majoitus mukana. Auton pienestä koosta huolimatta mukaan mahtui jopa patja vanhemmilleni. Tapahtuiko todella näin vai vääristääkö lapsen muisti asioita, kysyn itseltäni joka kerta, kun kohtaan vaikeuksia mahduttaa kahden hengen hiihtokamat kaupunkimaasturiin.
Mikä on ensimmäinen lapsuusmuistosi?
Lapsuudenmuistojen aikatauluttaminen olisi varmaan helpompaa, jos minulla ja pikkusiskollani olisi pienempi ikäero. Nykyisellä kuuden vuoden erolla elämä jakautuu ennen ja jälkeen -aikaan. Mikään muu kiintopiste ei ilmeisesti ole ollut riittävän järisyttävä.
Mikä oli paras joulu- tai synttärilahja, ja kuinka vanha olit silloin?
Parhaiten muistan My Little Pony -tallin, jonka sain varmaan parhaassa poni-iässä. Mieleen on jäänyt myös Barbien ravintola, johon kuului pinkit kuohiviinilasit, haarukat ja kaikki. Imuri taisi syödä aika ison osan pikkuesinekiintiöstä ajan mittaan. Tai ehkä edellisessä vastauksessa mainittu pikkusisko, joka saattoi olla samaan aikaan imuri-iässä?
Mikä oli lapsuutesi toiveammatti, ja miksi et päätynyt sille alalle (vai päädyitkö)?
Muistan joskus tehneeni listan, jossa oli top-viiteen listattu muun muassa lääkäri, hammaslääkäri ja eläinlääkäri. En ole mitään näistä, koska tuskin kestäisin lääkärinammatin arkea. Ryntään nimittäin hyperventiloimaan työpaikan vessaan joka kerta, kun lähetän meilin väärälle Pierrelle (toimistossa on kaksi), joten epäilen, etten ehkä kestäisi tehdä sen tyyppisiä valintoja kuin leikataanko tänään vai odotellaanko huomiseen.
Mikä haave tai tavoite elämässäsi on tällä hetkellä lähimpänä toteutumista?
Tästä aiheesta on itse asiassa postaus luonnoskansiossa, joten lupaan vastata kysymykseen omassa postauksessaan piakkoin!
Tämän parin kuukauden tuumaustauon aikana vastaavantyyppinen kysymyshaaste on kiertänyt aika lailla kaikissa lempiblogeissani, joten haastan nyt teidät lukijat muutamalla kysymyksellä. Kertokaa minulle, mistä te haluaisitte lukea! Enemmän yhteiskuntaa? Enemmän arkea? Valokuvia? Matkajuttuja?
Päivän asu -kuvia, parhaat putiikit -listauksia tai muuta lifestyle-kamaa en lupaa, koska tyylitajuni on samaa luokkaa virheidensietokyvyn kanssa. Muuten lupaan olla ehdotuksillenne avoin.
Onko sinulla juhannussuunnitelmia? (Tai jos vastaaminen venyy juhannuksen jälkeen, mitä teit?)
Joo, siis ihan vähän vain juhannuksen jälkeen venyi. Milloinkas se taas olikaan? (Kalenteri esiin, ai niin, täkäläisessä kalenterissa ei ole juhannusta, merde.)
Juhannus osui kesäkuun vierasruuhkamme aikoihin, joten olimme silloin Italiassa Lago Maggiorella vieraita viihdyttämässä.
Mikä on parasta kesässä?
Se, että elämä tuntuu jotenkin helpommalta kuin muina vuodenaikoina. Ei tarvitse pukea takkia, ulkoilusäät ovat keskimäärin hyvät, iltaisin jaksaa olla aktiivinen ja ylläpitää sosiaalista elämää paremmin kuin talvella.
Entä odotatko jotain tulevalta syksyltä?
Kahta ehkä hiukan ristiriitaista asiaa: työkuvioiden jatkoa ja tasaantumista mutta myös mahdollisuutta pitää lomaa. Eniten taidan odottaa sitä, että tottuisin tähän uuteen arkeen ja lamauttava väsymys väistyisi.
Mikä on seuraava reissusi ja minne se suuntautuu?
Jos ei yllätyksiä tule vastaan, Maltalle syyskuun alussa. Toki viikonloppupiipahdus jonnekin lähiseuduille on aina mahdollinen. Zurichiin ja Lyoniin tekisi mieli.
Mikä on paras kesäreissukohde asuinmaassasi?
Parasta Sveitsiä minulle ovat maan länsiosien viininviljelyalueet ja Geneve-järven rantakaupungit. Suosittelen siis kiertomatkaa tällä alueella, joko autolla tai junalla. Jos viinitarhat ovat jo tuttuja tai jos vaikka onnekseen asuu niiden keskellä, voin suositella Ticinoa ja Locarnon aluetta, missä vuoristoliikunta, vesilajit ja pikkukaupungit odottavat uteliasta turistia.
Entä paras talvireissukohde?
Tietysti joku alppikylä, mutta mikä... Zermattiin palaisin uudelleen, jos saisin superpalkankorotuksen. Grimentz on hauska eskapismikohde mutta viikon hiihtoreissuun aika rajallinen. Gstaadin aluekaan ei ole paha, ja Grindelwald on nappikohde, jos haluaa tehdä muutakin kuin laskea mäkeä. Kuten huomaatte, täydellisimmän alppikylän etsintä on vieläkin vähän kesken.
Mikä on mieleenpanunein retki tai matka lapsuudestasi?
Lapsuudessani meillä oli valkoinen Fiat, jonka rekisteritunnuksen muistan edelleen ulkoa ja jonka takakonttiin pakkasimme eräänä kesänä teltat ja reissasimme sukulaisissa oma majoitus mukana. Auton pienestä koosta huolimatta mukaan mahtui jopa patja vanhemmilleni. Tapahtuiko todella näin vai vääristääkö lapsen muisti asioita, kysyn itseltäni joka kerta, kun kohtaan vaikeuksia mahduttaa kahden hengen hiihtokamat kaupunkimaasturiin.
Mikä on ensimmäinen lapsuusmuistosi?
Lapsuudenmuistojen aikatauluttaminen olisi varmaan helpompaa, jos minulla ja pikkusiskollani olisi pienempi ikäero. Nykyisellä kuuden vuoden erolla elämä jakautuu ennen ja jälkeen -aikaan. Mikään muu kiintopiste ei ilmeisesti ole ollut riittävän järisyttävä.
Mikä oli paras joulu- tai synttärilahja, ja kuinka vanha olit silloin?
Parhaiten muistan My Little Pony -tallin, jonka sain varmaan parhaassa poni-iässä. Mieleen on jäänyt myös Barbien ravintola, johon kuului pinkit kuohiviinilasit, haarukat ja kaikki. Imuri taisi syödä aika ison osan pikkuesinekiintiöstä ajan mittaan. Tai ehkä edellisessä vastauksessa mainittu pikkusisko, joka saattoi olla samaan aikaan imuri-iässä?
Mikä oli lapsuutesi toiveammatti, ja miksi et päätynyt sille alalle (vai päädyitkö)?
Muistan joskus tehneeni listan, jossa oli top-viiteen listattu muun muassa lääkäri, hammaslääkäri ja eläinlääkäri. En ole mitään näistä, koska tuskin kestäisin lääkärinammatin arkea. Ryntään nimittäin hyperventiloimaan työpaikan vessaan joka kerta, kun lähetän meilin väärälle Pierrelle (toimistossa on kaksi), joten epäilen, etten ehkä kestäisi tehdä sen tyyppisiä valintoja kuin leikataanko tänään vai odotellaanko huomiseen.
Mikä haave tai tavoite elämässäsi on tällä hetkellä lähimpänä toteutumista?
Tästä aiheesta on itse asiassa postaus luonnoskansiossa, joten lupaan vastata kysymykseen omassa postauksessaan piakkoin!
Tämän parin kuukauden tuumaustauon aikana vastaavantyyppinen kysymyshaaste on kiertänyt aika lailla kaikissa lempiblogeissani, joten haastan nyt teidät lukijat muutamalla kysymyksellä. Kertokaa minulle, mistä te haluaisitte lukea! Enemmän yhteiskuntaa? Enemmän arkea? Valokuvia? Matkajuttuja?
Päivän asu -kuvia, parhaat putiikit -listauksia tai muuta lifestyle-kamaa en lupaa, koska tyylitajuni on samaa luokkaa virheidensietokyvyn kanssa. Muuten lupaan olla ehdotuksillenne avoin.
perjantai 9. elokuuta 2013
Edistystä uralla
No ei tokikaan varsinaista ylenemistä eikä edes toivottavaa palkkakehitystä, mutta lukuisia muita edistysaskeleita.
Valittelin muistaakseni joskus - joko blogissa tai ehkä se olikin jonkun toisen blogin kommenteissa - että vatsani on geneettisesti skandinaavinen ja vaatii sapuskaa viimeistään puoliltapäivin. Olen onnistunut opettamaan sisäelimeni tavoille ja ruokailu siirtyy sujuvasti jo puoli yhteen.
Puhelimokat ehtivät jo vähentyä, kun uusi puhelinvaihteenhoitaja astui remmiin. Sitten pomot ottivat ja lähtivät kahdeksi viikoksi etähommiin Ticinoon. Puhelin- ja Skype-yhteys pätkivät parhaimmillaankin niin, etten erota edes, kumpi niistä on linjalla. Eihän niitä voi siirtää kollegallekaan eikä pyytää käyttämään meiliä, kun meillä on nähkääs jatkosopparineuvottelut kesken, ja pitäisi kai yrittää todistaa, että osaa edes nykyhommat, ennen kuin pyytää lisävastuita.
Työttömyyttä on ikävä harvemmin kuin ennen, mutta kyllä lomankinuaminen muodostaa toki oleellisen osan edellä mainittuja jatkoneuvotteluita. Vaikka vatsani on oppinut Keski-Euroopan kellolle, pääni ei ole oppinut niukoille lomaviikoille.
Mitähän tänne muuta? Tässä vielä tilinpäätös muinaisen loman to do -listasta:
Kaikki syömisasiat tsekkaan hoidetuiksi. Matkalaukku lihoi pokkareiden ansiosta lähemmäs kaksi kiloa, ja maksoin uskollisesti pankkikortilla kaiken, minkä voin, huvipuistorannekkeen mukaan lukien.
Hankaluuksia tuottivat ainoastaan käytöstavat. Saatoin vahingossa teititellä vanhoja ihmisiä, toivottelin holtittomasti mukavaa päivänjatkoa ja änkytin senttilitrakysymykselle (kaikesta saamastani preppaamisesta huolimatta).
Listan ulkopuolelta
1) Viittasin ihmisiin pronominilla "se", monikossa "nämä" tai "noi".
2) Kävin kaupassa iltaseitsemän jälkeen.
3) Ihmettelin edellistä tietysti kovaan ääneen, että kaikille tulisi varmasti selväksi, ettei "meillä Sveitsissä harrasteta tällaista".
4) Ihmettelin myös jäätelöpallojen isoa kokoa: pieninkin pallo oli varmaan tupla siihen verrattuna, mihin olin tottunut.
Valittelin muistaakseni joskus - joko blogissa tai ehkä se olikin jonkun toisen blogin kommenteissa - että vatsani on geneettisesti skandinaavinen ja vaatii sapuskaa viimeistään puoliltapäivin. Olen onnistunut opettamaan sisäelimeni tavoille ja ruokailu siirtyy sujuvasti jo puoli yhteen.
Puhelimokat ehtivät jo vähentyä, kun uusi puhelinvaihteenhoitaja astui remmiin. Sitten pomot ottivat ja lähtivät kahdeksi viikoksi etähommiin Ticinoon. Puhelin- ja Skype-yhteys pätkivät parhaimmillaankin niin, etten erota edes, kumpi niistä on linjalla. Eihän niitä voi siirtää kollegallekaan eikä pyytää käyttämään meiliä, kun meillä on nähkääs jatkosopparineuvottelut kesken, ja pitäisi kai yrittää todistaa, että osaa edes nykyhommat, ennen kuin pyytää lisävastuita.
Työttömyyttä on ikävä harvemmin kuin ennen, mutta kyllä lomankinuaminen muodostaa toki oleellisen osan edellä mainittuja jatkoneuvotteluita. Vaikka vatsani on oppinut Keski-Euroopan kellolle, pääni ei ole oppinut niukoille lomaviikoille.
Mitähän tänne muuta? Tässä vielä tilinpäätös muinaisen loman to do -listasta:
Kaikki syömisasiat tsekkaan hoidetuiksi. Matkalaukku lihoi pokkareiden ansiosta lähemmäs kaksi kiloa, ja maksoin uskollisesti pankkikortilla kaiken, minkä voin, huvipuistorannekkeen mukaan lukien.
Hankaluuksia tuottivat ainoastaan käytöstavat. Saatoin vahingossa teititellä vanhoja ihmisiä, toivottelin holtittomasti mukavaa päivänjatkoa ja änkytin senttilitrakysymykselle (kaikesta saamastani preppaamisesta huolimatta).
Listan ulkopuolelta
1) Viittasin ihmisiin pronominilla "se", monikossa "nämä" tai "noi".
2) Kävin kaupassa iltaseitsemän jälkeen.
3) Ihmettelin edellistä tietysti kovaan ääneen, että kaikille tulisi varmasti selväksi, ettei "meillä Sveitsissä harrasteta tällaista".
4) Ihmettelin myös jäätelöpallojen isoa kokoa: pieninkin pallo oli varmaan tupla siihen verrattuna, mihin olin tottunut.
perjantai 5. heinäkuuta 2013
Pääasiassa syöminen (eikun...)
Seuraavan viikon aikana aion ainakin...
1) Syödä mansikka-vaniljapehmiksen.
2) Ja uusiaperunoita. Ja savulohta - ja kertoa kaikille, että Sveitsistä saa paikallisten mielestä hyvää savulohta, vaikkei täkäläisellä savulla ole mitään tekemistä oikean kanssa.
3) Luonnollisena seurauksena kohdista 1 ja 2, lihoa vähintään kaksi kiloa.
4) Maksaa pankkikortilla 1,50 euroa maksavan ostoksen.
5) Lähteä edes kerran kaupasta / ravintolasta / kahvilasta huikkaamatta "Kiitosheimukavaapäivänjatkoa".
6) Mennä huvipuistoon.
7) Ostaa matkalaukuntäydeltä pokkareita.
8) Sinutella myyjiä, ja itse asiassa aivan kaikkia.
9) Tilata viiniä senttilitroina. (Voisiko joku kertoa, mikä eri vaihtoehdoista on normaali annos? Kiitti!)
Lisäksi (ja pääasiassa) aion tietysti tavata kaikkia ihania, joita en ole nähnyt moneen kuukauteen. Lomalomaloma!
1) Syödä mansikka-vaniljapehmiksen.
2) Ja uusiaperunoita. Ja savulohta - ja kertoa kaikille, että Sveitsistä saa paikallisten mielestä hyvää savulohta, vaikkei täkäläisellä savulla ole mitään tekemistä oikean kanssa.
3) Luonnollisena seurauksena kohdista 1 ja 2, lihoa vähintään kaksi kiloa.
4) Maksaa pankkikortilla 1,50 euroa maksavan ostoksen.
5) Lähteä edes kerran kaupasta / ravintolasta / kahvilasta huikkaamatta "Kiitosheimukavaapäivänjatkoa".
6) Mennä huvipuistoon.
7) Ostaa matkalaukuntäydeltä pokkareita.
8) Sinutella myyjiä, ja itse asiassa aivan kaikkia.
9) Tilata viiniä senttilitroina. (Voisiko joku kertoa, mikä eri vaihtoehdoista on normaali annos? Kiitti!)
Lisäksi (ja pääasiassa) aion tietysti tavata kaikkia ihania, joita en ole nähnyt moneen kuukauteen. Lomalomaloma!
torstai 13. kesäkuuta 2013
Puhelu pitoon ja muut eloonjäämisvinkit
Olen minäkin bloggari: pidän säädyttömän pitkiä taukoja, ja sitten vielä käytän suurimman osan tekstitilasta valittamiseen. Rakkaussuhteeni Sveitsiin on kuitenkin viime aikoina ollut kovilla, koska täällä on viimeiset kolme kuukautta satanut kuusi ja puoli päivää viikossa, ja loput ajasta byrokratia on potkinut alavatsaan oikein tosissaan.
Työelämä taas... Ei tämä nyt sentään ihan "Paholainen pukeutuu Pradaan ole", mutta kyllä pirulaisella on vähintään Burberryn trenssi.
Epäonnistumisista viisaana julkaisen selviytymisoppaani ensimmäisen osan: näin selviät puhelinkeskusteluista osaamatta ranskaa.
1) Klassikkokeino on tietysti pyytää soittajaa "vielä vahvistamaan sama asia sähköpostilla". Viestistä opit muun muassa monta näppärää erikoissanaa, jotka helpottavat asian selvittelyä omien kollegoiden kanssa. Kirjallinen muoto saattaa ratkaista myös ääntämisongelmista syntyneet virheet. Ihmettelin juurikin, miksi kollega kertoi asiakkaan tilanneen "boucletten" (kihara, kiehkura). Meilistä selvisi, että kyse olikin ranskalaisittain äännetystä "bookletista", mikä toki kustannusalalla on huomattavasti kysytympi tuote kuin hiustenkiharrus.
2) Kun puhelin soi, etkä ymmärrä kuka langalla on ja ketä hän yrittää tavoittaa, voit yrittää toki kerran (tai kaksi) kysellä lisätietoja. Jos et edelleenkään ymmärrä, laita tyyppi pitoon, pyörittele silmiäsi / selaa sisäistä puhelinluetteloa / päiviä Facebook-status, ja kun sopiva aika on kulunut, ota tyyppi pidosta ja sano, ettei kaivattu ihminen ollut paikalla. Ota viesti, josta hyvällä tsäkällä selviää, ketä yritettiin tavoittaa ja millä asialla. Huonolla tsäkällä selviää, että henkilö soitti alun perin aivan väärään numeroon, mutta eihän sitä enää voi sanoa.
3) Jos ymmärrät edes puolet eli sen, kenelle puhelu pitäisi siirtää, siirrä ja yhdistä saman tien. Se on työkaverille kökköä, koska hän vastaa puheluun kuin se tulisi sinulta, mutta oikeasti linjoilla onkin asiakas. Siksi puhelun jälkeen kannattaa soittaa perään ja pahoitella, "Sorry kun yhdistin niin nopeasti, mutta oma linjani soi JUURI samaan aikaan ja panikoin, kun en tunne puhelinsysteemiä..."
Luvassa vielä oppia ainakin sähköpostin käyttöön ja sosiaalisiin tilanteiisin, ehkä jossain vaiheessa jopa taisteluun byrokratiaa vastaan!
Työelämä taas... Ei tämä nyt sentään ihan "Paholainen pukeutuu Pradaan ole", mutta kyllä pirulaisella on vähintään Burberryn trenssi.
Epäonnistumisista viisaana julkaisen selviytymisoppaani ensimmäisen osan: näin selviät puhelinkeskusteluista osaamatta ranskaa.
1) Klassikkokeino on tietysti pyytää soittajaa "vielä vahvistamaan sama asia sähköpostilla". Viestistä opit muun muassa monta näppärää erikoissanaa, jotka helpottavat asian selvittelyä omien kollegoiden kanssa. Kirjallinen muoto saattaa ratkaista myös ääntämisongelmista syntyneet virheet. Ihmettelin juurikin, miksi kollega kertoi asiakkaan tilanneen "boucletten" (kihara, kiehkura). Meilistä selvisi, että kyse olikin ranskalaisittain äännetystä "bookletista", mikä toki kustannusalalla on huomattavasti kysytympi tuote kuin hiustenkiharrus.
2) Kun puhelin soi, etkä ymmärrä kuka langalla on ja ketä hän yrittää tavoittaa, voit yrittää toki kerran (tai kaksi) kysellä lisätietoja. Jos et edelleenkään ymmärrä, laita tyyppi pitoon, pyörittele silmiäsi / selaa sisäistä puhelinluetteloa / päiviä Facebook-status, ja kun sopiva aika on kulunut, ota tyyppi pidosta ja sano, ettei kaivattu ihminen ollut paikalla. Ota viesti, josta hyvällä tsäkällä selviää, ketä yritettiin tavoittaa ja millä asialla. Huonolla tsäkällä selviää, että henkilö soitti alun perin aivan väärään numeroon, mutta eihän sitä enää voi sanoa.
3) Jos ymmärrät edes puolet eli sen, kenelle puhelu pitäisi siirtää, siirrä ja yhdistä saman tien. Se on työkaverille kökköä, koska hän vastaa puheluun kuin se tulisi sinulta, mutta oikeasti linjoilla onkin asiakas. Siksi puhelun jälkeen kannattaa soittaa perään ja pahoitella, "Sorry kun yhdistin niin nopeasti, mutta oma linjani soi JUURI samaan aikaan ja panikoin, kun en tunne puhelinsysteemiä..."
Luvassa vielä oppia ainakin sähköpostin käyttöön ja sosiaalisiin tilanteiisin, ehkä jossain vaiheessa jopa taisteluun byrokratiaa vastaan!
tiistai 11. kesäkuuta 2013
Tapaluokka tehtävienjakoon
Minussa on vissiin jotain vikaa, koska valitan jatkuvasti siitä, että minulle esitetään kysymyksiä.
Viime aikojen kuuma peruna on ollut "Onko sveitsiläinen työkulttuuri erilainen kuin suomalainen?" Viestintämuodosta riippuen ynisen/raapustan/huokailen jotain sen suuntaista kuin ettei nyt niin kovasti ja vaikea sanoa, kun olen ollut tasan yhdessä yrityksessä ja sielläkin vasta kaksi kuukautta.
Kun pengoin muistikuviani, tulihan niitä jotain hassuuksia mieleen. Assistenttien käyttämisestä puhelinlaskujen kasvattajana kerroinkin jo.
Eilen kuuntelin työparin valittelua, että kun on niin stressaava päivä, kiire ja menee ehkä pitkään. Vähän myöhemmin istuimme lounaalla puolitoista tuntia, eikä yhtään ollut stressiä eikä kiire (no pitkään sen maksilounaan jälkeen varmasti meni.) Tehokas työntekijä minussa hoitaisi mieluummin työt yhteen putkeen kuin pitkittäisi päivää lounastauon vuoksi - mutta kyllähän tauko rentouttaa mukavasti varsinkin pitkän päivän keskellä.
Viime viikolla samainen työkaveri houkutteli minua terassilounaalle muun porukan kanssa.
Minä: No kun otin eväät. (Niitähän ei voi jättää jääkaappiin ja syödä vaikka seuraavana päivänä, blogg. huom.)
Työkaveri: Ota eväät mukaan!
Minä: Voiko niin tehdä?
Työkaveri: Totta kai, sitä paitsi me ollaan joka tapauksessa terassilla.
Söinpä sitten kotitekoista lihapullaspagettia ravintolan terassilla.
Enkä osaa sanoa, miksi juttuni liittyvät aina jotenkin ruokaan!
Päivittäin huomaan, että haluaisin hoputtaa tehokkaina pidettyjä sveitsiläisiä: niin että tehdäänkö tässä vai suunnitellaanko vain? Olen alkanut epäillä, että ranskassa on jokin kielen vivahde, jonka avulla tehtävät jaetaan ja päätökset tehdään ja jota minä en vain kerta kaikkiaan huomaa.
Viime aikojen kuuma peruna on ollut "Onko sveitsiläinen työkulttuuri erilainen kuin suomalainen?" Viestintämuodosta riippuen ynisen/raapustan/huokailen jotain sen suuntaista kuin ettei nyt niin kovasti ja vaikea sanoa, kun olen ollut tasan yhdessä yrityksessä ja sielläkin vasta kaksi kuukautta.
Kun pengoin muistikuviani, tulihan niitä jotain hassuuksia mieleen. Assistenttien käyttämisestä puhelinlaskujen kasvattajana kerroinkin jo.
Eilen kuuntelin työparin valittelua, että kun on niin stressaava päivä, kiire ja menee ehkä pitkään. Vähän myöhemmin istuimme lounaalla puolitoista tuntia, eikä yhtään ollut stressiä eikä kiire (no pitkään sen maksilounaan jälkeen varmasti meni.) Tehokas työntekijä minussa hoitaisi mieluummin työt yhteen putkeen kuin pitkittäisi päivää lounastauon vuoksi - mutta kyllähän tauko rentouttaa mukavasti varsinkin pitkän päivän keskellä.
Viime viikolla samainen työkaveri houkutteli minua terassilounaalle muun porukan kanssa.
Minä: No kun otin eväät. (Niitähän ei voi jättää jääkaappiin ja syödä vaikka seuraavana päivänä, blogg. huom.)
Työkaveri: Ota eväät mukaan!
Minä: Voiko niin tehdä?
Työkaveri: Totta kai, sitä paitsi me ollaan joka tapauksessa terassilla.
Söinpä sitten kotitekoista lihapullaspagettia ravintolan terassilla.
Enkä osaa sanoa, miksi juttuni liittyvät aina jotenkin ruokaan!
Päivittäin huomaan, että haluaisin hoputtaa tehokkaina pidettyjä sveitsiläisiä: niin että tehdäänkö tässä vai suunnitellaanko vain? Olen alkanut epäillä, että ranskassa on jokin kielen vivahde, jonka avulla tehtävät jaetaan ja päätökset tehdään ja jota minä en vain kerta kaikkiaan huomaa.
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Tarjoilija, kampasimpukallani on naama
Työsuhteeni kaksikuukautispäivän kunniaksi julkaisen vihdoin tämän ravintolapostauksen, jonka olin itse asiassa valmistellut jo ennen töiden alkamista.
Juhlimme työsoppariani nimittäin Lausannen Tribeca-ravintolassa. Olen yrittänyt päästä sinne herkuttelemaan pari kertaa aiemminkin, mutta ensimmäinen yritys peruuntui Herra Täydellisen sairastumiseen, ja toisella kerralla emme ystäväni kanssa mahtuneet lounasaikaan sisään, koska lausannelaiset lapsiperheet olivat vallanneet kaikki jakkarat.
Kun tilaisuus vihdoin kotti, uskollisena bloggarina sohin kameralla hiukan joka suuntaan.
Puoli kahdeksan -varaajat saivat nappailla aperitiivit tyhjässä salissa. Tilanne muuttui kahdeksan jälkeen.
Harvoin olen nähnyt yhdessä ravintolassa samaan aikaan näin paljon eri asiakasryhmiä: nuoria pariskuntia, vanhoja pariskuntia, tyttö- ja poikakaveriporukoita, lapsiperheitä, juhlatilaisuutta viettäviä. Virkistävää!
Jälkiruokalistan äärellä en miettinyt montakaan sekuntia, sillä tarjolla oli viiden crème brûléen setti. Vasemmalta oikealle basilika, nutella, kaneli, amaretto, mokka.
Kameran automatiikka tulkitsi kampasimpukka-risotto-pääruokani kasvoiksi. Maku oli kuitenkin epänaamava.
Kiitän alkuruokakonseptia: Perusannosten lisäksi tarjolla oli myös naposteltavia, joita tarjoillaan myös baarin puolella drinkkien kaveriksi. Kolmesta alkupalasta riitti kahdelle jaettavaksi, ja tuskin olisin ennen pääruokaa pyörtynyt, vaikka olisimme ottaneet vain kaksikin.
Juhlimme työsoppariani nimittäin Lausannen Tribeca-ravintolassa. Olen yrittänyt päästä sinne herkuttelemaan pari kertaa aiemminkin, mutta ensimmäinen yritys peruuntui Herra Täydellisen sairastumiseen, ja toisella kerralla emme ystäväni kanssa mahtuneet lounasaikaan sisään, koska lausannelaiset lapsiperheet olivat vallanneet kaikki jakkarat.
Kun tilaisuus vihdoin kotti, uskollisena bloggarina sohin kameralla hiukan joka suuntaan.
Puoli kahdeksan -varaajat saivat nappailla aperitiivit tyhjässä salissa. Tilanne muuttui kahdeksan jälkeen.
Harvoin olen nähnyt yhdessä ravintolassa samaan aikaan näin paljon eri asiakasryhmiä: nuoria pariskuntia, vanhoja pariskuntia, tyttö- ja poikakaveriporukoita, lapsiperheitä, juhlatilaisuutta viettäviä. Virkistävää!
Jälkiruokalistan äärellä en miettinyt montakaan sekuntia, sillä tarjolla oli viiden crème brûléen setti. Vasemmalta oikealle basilika, nutella, kaneli, amaretto, mokka.
Kameran automatiikka tulkitsi kampasimpukka-risotto-pääruokani kasvoiksi. Maku oli kuitenkin epänaamava.
Kiitän alkuruokakonseptia: Perusannosten lisäksi tarjolla oli myös naposteltavia, joita tarjoillaan myös baarin puolella drinkkien kaveriksi. Kolmesta alkupalasta riitti kahdelle jaettavaksi, ja tuskin olisin ennen pääruokaa pyörtynyt, vaikka olisimme ottaneet vain kaksikin.
perjantai 31. toukokuuta 2013
Arjen luksusta
Töihin junailu vetää kyllä sisäänsä sveitsiläiseen yhteiskuntaan aivan eri tavalla kuin kotona kököttäminen. Aamujunissa on hiljaista - jos joku rohkenee pölpöttää, se on aina englanninkielinen.
Iltapäivisin sitten sveitsiläisetkin ovat virkistyneet niin, että kömpivät kuorestaan.
Eräänä iltana asettauduin neljän istuimen ryhmään, jossa istui jo nuoripari. Joka maalasi, kerrankos tuota. Puolivälissä matkaa aloin epäillä, olisiko luovaa hulluutta ryyditetty kemiallisesti, sillä nuori mies tuijotti lyyrisesti ikkunasta ja tunnelmoi: "En ole koskaan ajatellut, että täällä on näin paljon puita. Näin lähellä kaupunkia, ja näin paljon puita." Well, runollinen sielu?
Tänään istuin neljän ryhmään, jossa istui jo yksi mies. Hän oli varannut vastakkaisen paikan repullaan ja kaivoi eriin huurteisenkylmän Pol Kurger -pullon ja kaksi muovimukia. Puhelinrumba alkoi: "Missä olet? Tule toiseksiviimeisen vaunun ovesta sisään ja käänny vasemmalle." Juna nytkähti jo liikkeelle, puhelinverkko rakoili. "Nousitko varmasti oikeaan junaan?" Pelkäsin jo, etten koskaan saa nähdä, ketä mies odotti, hääpäivää juhlivaa vaimoa vai viikonlopun viettoon karannutta rakastajatarta?
Deitti löysi perille ennen määräasemaani, mutta juhlimisen aihe ei aivan seljennyt. Tuskin kyseessä kuitenkaan rakastajatar oli, koska molemmilla oli sormukset. Tai jos olikin, niin olivatpa molemmat samassa elämäntilanteessa.
Iltapäivisin sitten sveitsiläisetkin ovat virkistyneet niin, että kömpivät kuorestaan.
Eräänä iltana asettauduin neljän istuimen ryhmään, jossa istui jo nuoripari. Joka maalasi, kerrankos tuota. Puolivälissä matkaa aloin epäillä, olisiko luovaa hulluutta ryyditetty kemiallisesti, sillä nuori mies tuijotti lyyrisesti ikkunasta ja tunnelmoi: "En ole koskaan ajatellut, että täällä on näin paljon puita. Näin lähellä kaupunkia, ja näin paljon puita." Well, runollinen sielu?
Tänään istuin neljän ryhmään, jossa istui jo yksi mies. Hän oli varannut vastakkaisen paikan repullaan ja kaivoi eriin huurteisenkylmän Pol Kurger -pullon ja kaksi muovimukia. Puhelinrumba alkoi: "Missä olet? Tule toiseksiviimeisen vaunun ovesta sisään ja käänny vasemmalle." Juna nytkähti jo liikkeelle, puhelinverkko rakoili. "Nousitko varmasti oikeaan junaan?" Pelkäsin jo, etten koskaan saa nähdä, ketä mies odotti, hääpäivää juhlivaa vaimoa vai viikonlopun viettoon karannutta rakastajatarta?
Deitti löysi perille ennen määräasemaani, mutta juhlimisen aihe ei aivan seljennyt. Tuskin kyseessä kuitenkaan rakastajatar oli, koska molemmilla oli sormukset. Tai jos olikin, niin olivatpa molemmat samassa elämäntilanteessa.
torstai 30. toukokuuta 2013
Idiootti jo puolitoista vuotta
Kun asuu ulkomailla, siihen tottuu. Turtuu. Välillä sille osaa nauraa, osaa asettaa sen mittaisuhteisiin, tunkea omaan lokeroonsa. Ja kyllä siihen väsyykin. Turhautuu.
Tunteeseen, että on täysi idiootti. Että huolimatta yliopisto-opinnoista, työelämän saavutuksista ja koko paketista ei pysty vastaamaan puhelimeen takeltelematta.
Kun aloitin sveitsiläisessä työelämässä, en tullut ajatelleeksi, että päivittäisen ranskanpuhumisen lisäksi...
... joudun käyttämään ranskankielistä exceliä, jossa lihavointikaan ei ole ctrl+b vaan ctrl+g
... kun tarkistuslasken toimiston kassaa, huomaan miettiväni, onko viisisenttinen maan pienin kolikko vai onko vielä pienempiäkin senttisiä
... nelikielisessä maassa kotimainenkin yhteistyökumppani saattaa soittaa tai lähettää viestin kielellä, jota en osaakaan – tai vaikka oma yhteyshenkilöni puhuisikin ranskaa, ei hänen assistenttinsa, kollegansa tai yrityksen puhelinvaihteenhoitaja välttämättä puhukaan
... edellisestä johtuen olen huomannut, että osaan jättää soittopyynnön ja luetella puhelinnumeroni myös kielillä, joita en tiennyt puhuvani.
On sanottava, ettei geneveläinen työelämä ole ollenkaan niin hierarkkista tai vaikeaa kuin pelkäsin, mutta silti hiukan nauratti, kun eräänä päivänä vastasin yhteistyökumppanin puheluun. Ensin linjalla oli oma téléphonistini, joka ilmoitti, että nyt monsieur soittaa. Hän yhdisti minulle monsieur'n sihteerin, joka viimein päästi minut puhumaan monsieur'n kanssa.
Tehottomuudella voi joskus olla merkittävä kansantaloudellinen vaikutus.
Tunteeseen, että on täysi idiootti. Että huolimatta yliopisto-opinnoista, työelämän saavutuksista ja koko paketista ei pysty vastaamaan puhelimeen takeltelematta.
Kun aloitin sveitsiläisessä työelämässä, en tullut ajatelleeksi, että päivittäisen ranskanpuhumisen lisäksi...
... joudun käyttämään ranskankielistä exceliä, jossa lihavointikaan ei ole ctrl+b vaan ctrl+g
... kun tarkistuslasken toimiston kassaa, huomaan miettiväni, onko viisisenttinen maan pienin kolikko vai onko vielä pienempiäkin senttisiä
... nelikielisessä maassa kotimainenkin yhteistyökumppani saattaa soittaa tai lähettää viestin kielellä, jota en osaakaan – tai vaikka oma yhteyshenkilöni puhuisikin ranskaa, ei hänen assistenttinsa, kollegansa tai yrityksen puhelinvaihteenhoitaja välttämättä puhukaan
... edellisestä johtuen olen huomannut, että osaan jättää soittopyynnön ja luetella puhelinnumeroni myös kielillä, joita en tiennyt puhuvani.
On sanottava, ettei geneveläinen työelämä ole ollenkaan niin hierarkkista tai vaikeaa kuin pelkäsin, mutta silti hiukan nauratti, kun eräänä päivänä vastasin yhteistyökumppanin puheluun. Ensin linjalla oli oma téléphonistini, joka ilmoitti, että nyt monsieur soittaa. Hän yhdisti minulle monsieur'n sihteerin, joka viimein päästi minut puhumaan monsieur'n kanssa.
Tehottomuudella voi joskus olla merkittävä kansantaloudellinen vaikutus.
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
Toinen jalka sillalla
Heissan taas, ja terveiset tauon takaa palanneelta!
Oikeastaan olen jo toinen jalka helatorstain sillalla eli arkipyhän avulla pidennetyllä viikonloppuvapaalla. Hektisten viikkojen jälkeen lasken tunteja TGV:n lähtöön.
Koska mitään omia ajatuksia on mahdoton muodostaa tämän hässäkän keskellä, viihdytän teitä vastaamaan Idan haasteeseen.
1. Mikä on ollut suurin (tai hauskin) kulttuurishokkisi nykyisessä kotimaassasi?
Hmm... Vietin ensimmäisen puolikkaan vuoteni Sveitsissä pääasiassa muiden ulkomaalaisten kanssa ranskankurssilla. Sitten menin muutamaksi viikoksi kesäyliopiston kurssille, jossa oli erityisesti saksankielisiä sveitsiläisiä, ja monikulttuurisen hässäkän jälkeen se kurinalaisuus jotenkin järkytti. Piti opetella viittamaan (ei onnistunut).
2. Kuinka muutit maahan, jossa nyt asut? Reppu selässä lentokoneella/laivalla, itse ajamalla tai muuttofirman avulla?
Hybriditekniikalla: ulkoistin pakkaamisen ja kuljettamisen muuttofirmalle ja lensin itse perässä - sopivasti niin, että muuttokurma oli ehditty purkaa, kun saavuin paikalle.
3. Mikä on parasta maassa, jossa asut?
Upea luonto: toisella puolella viinitarhat ja Juran huiput, toisella puolella Genevejärvi ja Alpit. Nautin myös siitä, että kaikki on lähellä ja reissaaminen helppoa. Viikonloppumatkan aikana ehtii vaikka mihin!
4. Entä mikä ikävintä?
Paikalliset ovat melko varautuneita, ja ulkomaalaisena jää helposti ulkopuolelle, jos ei itse tietoisesti tsemppaa. On helppoa elää vaikka vuosia ulkomaalaiskuplassa niin, että tapaa vain muita maahanmuuttajia ja puhuu pelkkää englantia. Myös byrokratiaan ja asioinnin hitauteen menee joskus hermo. Esimerkiksi vakuutusyhtiö lähettää aina kirjeen, ja lehtitilausasioissa ei voi asioida kuin paperikirjeellä tai faksilla.
5. Oletko opiskellut tai muuten oppinut paikallista kieltä, entä kiinnostaako sen oppiminen sinua?
Ranskaa olen oppinut, mutta saksantaidon puutteisiin törmään varsinkin nyt työelämässä. En vain saa itseäni motivoitua opiskelemaan kieltä, jota en kuitenkaan päivittäin pääsisi käyttämään. Onneksi on englanti.
6. Mikä on paras paikallinen herkku, jonka olemassaolosta et välttämättä aiemmin edes tiennyt?
Rivella ja Ovomaltine. Nyt kun tiedän, en enää takaisin pääse. Fonduesta toki tiesin, mutta racletteakin olen maistanut ekan kerran vasta muuton jälkeen.
7. Onko uusiin ihmisiin tutustuminen (uudessa) kotimaassasi ollut helppoa?
On ja ei. Toisiin ulkomaalaisiin tutustuu helposti, sveitsiläisiin vaikeammin. Tai ainakin hitaammin.
8. Mitä erityisesti kaipaat Suomesta?
Ystäviä ja perhettä, ja nyt työnteon aloittamisen jälkeen omalla äidinkielellä työskentelyn helppoutta. Sähköistä asiointia (joka ei siis tarkoita faksin lähettämistä eikä puhelimella soittamista, vaikka meneehän sähköä niihinkin).
9. Kerro jokin satunnainen fakta, hauska sattuma tai muu mielestäsi hauska/mielenkiintoinen juttu tämänhetkisestä kotimaastasi :)
Sveitsi on valtiomuodoltaan valaliitto, siis eräänlainen liittovaltio.
10. Mitä koet erityisesti oppineesi tai saaneesi lisää uudessa kotimaassasi?
Kokemuksia, avoimuutta, avarakatseisuutta sen suhteen, miten monella tavalla elämäänsä voi elää. Nämä tosin liittyvät enemmän ulkomailla asumiseen yleensä kuin juuri Sveitsiin.
11. Jos sinulla on jokin harrastus, oletko kokenut sen jatkamisen helpoksi uudessa/nykyisessä kotimaassasi tai oletko ehkä aloittanut jonkun uuden harrastuksen?
Lasketteluun ja patikointiin käytetyt tunnit ovat lisääntyneet huimasti, ja valokuvausharrastuskin on elpynyt. Golf sen sijaan on jäänyt, sillä täällä se on elitistisempi laji kuin Suomessa.
Uusiin kysymyksiin aika ei nyt riitä, mutta jos siellä lukijoissa on haasteidenkaipuisia, ottakaa ihmeessä Idan kysymykset ja jatkakaa niitä.
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
Meillä sanotaan septante
Viime viikot ovat pitäneet sisällään paljon ensimmäisiä: ensimmäisen sukupuolispesifin tittelin, ensimmäisen mokan uudessa työssä, ensimmäisen rakon joka aiheutuu siitä, että kengät ovat jalassa ihan koko päivän, ensimmäisen kokemuksen siitä, kun ratuatieasemalla joutuu aamuruuhkassa jonottamaan rappusiin.
Ei varmaan yllätä, että yksi isoimmista kompastuskivistä on kieli, kaikesta harjoittelusta huolimatta. Sveitsiläiset jakautuvat ulkomaanelävien kielimokien suhteen kahteen kategoriaan.
Ensinnäkin ovat valistajat, joiden erityinen rakkaudenkohde on sveitsiläinen numerojärjestelmä. Heidät tunnistaa helposti: kun olet sanonut ison kymmenluvun väärin, otsa rypistyy ja etusormi nousee pystyyn.
Pieni ulkomaalainen onkin ihan pulassa, kun ulkoaopetellut ranskankieliset "neljä-kaksikymmentä-kaksitoista" -tyyppiset lukemat eivät enää ole voimassa. Tilalla ovat hiukan yksinkertaisemmat septante, huitante ja nonante.
Paitsi Genevessä, Ranskan ja Sveitsin rajaseuduilla, missä siirrytään kaiken epäloogisuuden huipentumaan: luetellaan joka toinen sveitsiläisittäin, joka toinen ranskalaisittain. On septante, quatre-vingts, nonante. Jos haluaa välttyä jatkuvalta numerovalistukselta, on pidettävä mielessä kaksi numerojärjestelmää ja jokaisen keskustelukumppanin kotimaa ja -kantoni.
Onneksi numeronihilistit ovat vain yksi kielikoulukunta. Toisen filosofian voisi tiivistää työkaverini lausahdukseen: "Tämä on Geneve, ei täällä kukaan ole sveitsiläinen." Huhun mukaan tämän koulukunnan jäsenet pitävät pikkumokia vain söpöinä. Ryhmään kuuluvat tunnistaa siitä, että kun avaat suusi, he kysyvät seuraavaksi, mistä olet peräisin ja aloittavat sujuvan small talkin (lue: loputtoman kysymyslistan) Suomesta.
Ei varmaan yllätä, että yksi isoimmista kompastuskivistä on kieli, kaikesta harjoittelusta huolimatta. Sveitsiläiset jakautuvat ulkomaanelävien kielimokien suhteen kahteen kategoriaan.
Ensinnäkin ovat valistajat, joiden erityinen rakkaudenkohde on sveitsiläinen numerojärjestelmä. Heidät tunnistaa helposti: kun olet sanonut ison kymmenluvun väärin, otsa rypistyy ja etusormi nousee pystyyn.
Pieni ulkomaalainen onkin ihan pulassa, kun ulkoaopetellut ranskankieliset "neljä-kaksikymmentä-kaksitoista" -tyyppiset lukemat eivät enää ole voimassa. Tilalla ovat hiukan yksinkertaisemmat septante, huitante ja nonante.
Paitsi Genevessä, Ranskan ja Sveitsin rajaseuduilla, missä siirrytään kaiken epäloogisuuden huipentumaan: luetellaan joka toinen sveitsiläisittäin, joka toinen ranskalaisittain. On septante, quatre-vingts, nonante. Jos haluaa välttyä jatkuvalta numerovalistukselta, on pidettävä mielessä kaksi numerojärjestelmää ja jokaisen keskustelukumppanin kotimaa ja -kantoni.
Onneksi numeronihilistit ovat vain yksi kielikoulukunta. Toisen filosofian voisi tiivistää työkaverini lausahdukseen: "Tämä on Geneve, ei täällä kukaan ole sveitsiläinen." Huhun mukaan tämän koulukunnan jäsenet pitävät pikkumokia vain söpöinä. Ryhmään kuuluvat tunnistaa siitä, että kun avaat suusi, he kysyvät seuraavaksi, mistä olet peräisin ja aloittavat sujuvan small talkin (lue: loputtoman kysymyslistan) Suomesta.
perjantai 5. huhtikuuta 2013
Nämä ovat hyvästit
Aamuille, jolloin voi päättää, jaksaako nousta ylös vai haluaisiko nukkua vielä pari tuntia.
Kahden tunnin kävelylenkeille iltapäiväauringossa.
Hiljaisen ajan uimahallireissuille, joilla rata tarvitsee jakaa korkeintaan kahden muun uimarin kanssa.
Pinaatti-ricottacannelloneille arkiruokana.
Neljän tunnin kohotusta vaativille hampurilaissämpylöille.
How I met your mother -maratoneille aamun kolmannen teemukin ääressä.
Ex tempore -viikonloppumatkoille, jotka alkavat jo torstai-iltana, kun mies saa yllättäen vapaapäivän tööistä.
Mutta ei kuitenkaan teille, rakkaat blogin lukijat. En häviä blogosfääristä, menen vain töihin. Maanantaina.
Viimeviikkoinen työhaastattelu ei poikinut kakkoskierrosta vaan puolen vuoden työsopimuksen. Aivan tarkalleen en osaa sanoa, mitä työni pitää sisällään, mutta joka tapauksessa pysyn omalla alallani, otan lähinnä pienen sivuaskeleen siitä, mitä Suomessa tein. Sitä täytyy pitää näillä naisille ja ulkomaalaisille erityisen nihkeillä työmarkkinoilla ihmeenä.
Kun olin jättämässä työtäni Suomessa reilu vuosi sitten, olin peloissani. Pelkäsin lähinnä kahta asiaa: etten enää ikinä löydä työtä ja että tulen hulluksi kotona lusmuillessani, sillä en ole mikään kotirouvatyyppi.
Pitkään toimettomuutta kestikin, ja nyt voin kokemuksen tuomalla varmuudella sanoa, että kotirouvatyyppisyyteeni ei harjoittelulla lisääntynyt. Sen kuitenkin huomasin, että katastrofiskenaariossakin on sellaisia puolia, jotka tekevät siitä varsin siedettävän. Joista oppii jopa nauttimaan. Ja joita jää kaipaamaan, kun parempi aika vihdoin koittaa.
Kahden tunnin kävelylenkeille iltapäiväauringossa.
Hiljaisen ajan uimahallireissuille, joilla rata tarvitsee jakaa korkeintaan kahden muun uimarin kanssa.
Pinaatti-ricottacannelloneille arkiruokana.
Neljän tunnin kohotusta vaativille hampurilaissämpylöille.
How I met your mother -maratoneille aamun kolmannen teemukin ääressä.
Ex tempore -viikonloppumatkoille, jotka alkavat jo torstai-iltana, kun mies saa yllättäen vapaapäivän tööistä.
Mutta ei kuitenkaan teille, rakkaat blogin lukijat. En häviä blogosfääristä, menen vain töihin. Maanantaina.
Viimeviikkoinen työhaastattelu ei poikinut kakkoskierrosta vaan puolen vuoden työsopimuksen. Aivan tarkalleen en osaa sanoa, mitä työni pitää sisällään, mutta joka tapauksessa pysyn omalla alallani, otan lähinnä pienen sivuaskeleen siitä, mitä Suomessa tein. Sitä täytyy pitää näillä naisille ja ulkomaalaisille erityisen nihkeillä työmarkkinoilla ihmeenä.
Kun olin jättämässä työtäni Suomessa reilu vuosi sitten, olin peloissani. Pelkäsin lähinnä kahta asiaa: etten enää ikinä löydä työtä ja että tulen hulluksi kotona lusmuillessani, sillä en ole mikään kotirouvatyyppi.
Pitkään toimettomuutta kestikin, ja nyt voin kokemuksen tuomalla varmuudella sanoa, että kotirouvatyyppisyyteeni ei harjoittelulla lisääntynyt. Sen kuitenkin huomasin, että katastrofiskenaariossakin on sellaisia puolia, jotka tekevät siitä varsin siedettävän. Joista oppii jopa nauttimaan. Ja joita jää kaipaamaan, kun parempi aika vihdoin koittaa.
torstai 4. huhtikuuta 2013
Oman elämänsä vakuutusmatemaatikko
Olen viime päivät yrittänyt valita itselleni sairausvakuutusta. Sveitsissä on kaikilla oltava pakollinen perusvakuutus, jonka saa ottaa haluamastaa vakuutusyhtiöstä, ja lisäksi (=lisärahalla) saa aika lailla mitä vain.
Valinta on tietysti vaikea. Perusvakuutus kattaa aina samat asiat, ja hintakin vaihtelee vain pienessä haarukassa. Sitten alkaa sellaisten asioiden pohdinta, joita en normaalisti mieti lainkaan.
Aloitetaan helpoimmista: Perusvakuutus kattaa sairaalahoidon kotikantonissa. Lisämaksusta sen saa laajennettua koko maahan. Ei vaikeaa: onnettomuudet ja sairastumiset eivät katso paikkaa ja aikaa, joten sairaalavakuutus on oltava koko maan kattava. Samalla logiikalla mukaan lähtee onnettomuudet ja äkilliset sairaudet ulkomailla korvaava lisäosa.
Rinnefanin on helppo ruksia myös kohta "etsintä ja pelastukset", sillä perusvakuutus kattaa esimerkiksi rinnepelastuksen kuluista vain puolet, ja senkin vain Sveitsissä. Jo pieni venähdys rinteessä voi kuitenkin tietää muutaman satasen evakuointimaksua, joten vakuutus on hyvä olla olemassa.
Hammasvakuutuskin on vielä helpohko ruksittava, sillä se kattaa kolme neljännestä hammaslääkärilaskuista, ja jo yhden reiän paikkaus tietää monen satasen laskua. Sitten meneekin jo hiukan hankalammaksi: tarvitsenko hammaskirurgiaa? Ja jos tarvitsen, miten usein, ja maksaako se niin paljon, että vakuutus tulee kannattavaksi?
Tässä vaiheessa pitäisi myös osata päättää, haluanko vakuutuksen kattavan sairaalahoidon yksityishuoneessa, kahden hengen huoneessa vai kelpaako minulle ryhmähuone. Tai tarvitsenko kenties matkakulukorvauksia lääkärikäynneiltä. Erillisellä vakuutuspalasella saisin korvauksia myös rutiinitarkastuksista, luonnonlääkkeistä, rokotuksista, psykoterapiasta ja lepolomista tilanteen niitä vaatiessa.
Hinnoittelu tietysti on kaikkea muuta kuin selkeää, sillä jokainen firma hinnoittelee osasensa omalla tavallaan, ja esimerkiksi useamman lisäosan ottaja saattaa saada alennuksen.Yhteistä kaikille on vain, että vakuutus maksaa tuhansia frangeja vuodessa, joten aivan joka ruutua ei kannata ruksia.
Hyvää minusta systeemissä on se, että jokainen voi kilpailuttaa vakuutuksensa itse, valita sen mitä tarvitsee, eikä tarvitse huolehtia siitä, maksaako tupakoivan tai ylipainoisen naapurin huonoista elintavoista. Eikä voi syyttää kuin itseään, jos joku hoito tai tutkimus ei kuulukaan vakuutuksen korvattavaksi.
Toisaalta taas ihmiset ovat melko eriarvoisessa asemassa sen suhteen, kuka osaa ja ehtii tutkia kaiken pienellä präntätyn. Maahanmuuttajien selviämiseen vaikuttaa myös kielitaito. Lisäksi vakuutuksen hinta on sama, siis törkeän kallis, myös pienituloisille. Omavastuutkin ovat terveyskeskusmaksuihin tottuneille isoja: 500 frangin vuosittainen omavastuu ja sitä ylittävältä osalta kymmenen prosenttia kuluista.
Paitsi, jos pienemmästä omavastuusta on maksanut ekstraa.
Valinta on tietysti vaikea. Perusvakuutus kattaa aina samat asiat, ja hintakin vaihtelee vain pienessä haarukassa. Sitten alkaa sellaisten asioiden pohdinta, joita en normaalisti mieti lainkaan.
Aloitetaan helpoimmista: Perusvakuutus kattaa sairaalahoidon kotikantonissa. Lisämaksusta sen saa laajennettua koko maahan. Ei vaikeaa: onnettomuudet ja sairastumiset eivät katso paikkaa ja aikaa, joten sairaalavakuutus on oltava koko maan kattava. Samalla logiikalla mukaan lähtee onnettomuudet ja äkilliset sairaudet ulkomailla korvaava lisäosa.
Rinnefanin on helppo ruksia myös kohta "etsintä ja pelastukset", sillä perusvakuutus kattaa esimerkiksi rinnepelastuksen kuluista vain puolet, ja senkin vain Sveitsissä. Jo pieni venähdys rinteessä voi kuitenkin tietää muutaman satasen evakuointimaksua, joten vakuutus on hyvä olla olemassa.
Hammasvakuutuskin on vielä helpohko ruksittava, sillä se kattaa kolme neljännestä hammaslääkärilaskuista, ja jo yhden reiän paikkaus tietää monen satasen laskua. Sitten meneekin jo hiukan hankalammaksi: tarvitsenko hammaskirurgiaa? Ja jos tarvitsen, miten usein, ja maksaako se niin paljon, että vakuutus tulee kannattavaksi?
Tässä vaiheessa pitäisi myös osata päättää, haluanko vakuutuksen kattavan sairaalahoidon yksityishuoneessa, kahden hengen huoneessa vai kelpaako minulle ryhmähuone. Tai tarvitsenko kenties matkakulukorvauksia lääkärikäynneiltä. Erillisellä vakuutuspalasella saisin korvauksia myös rutiinitarkastuksista, luonnonlääkkeistä, rokotuksista, psykoterapiasta ja lepolomista tilanteen niitä vaatiessa.
Hinnoittelu tietysti on kaikkea muuta kuin selkeää, sillä jokainen firma hinnoittelee osasensa omalla tavallaan, ja esimerkiksi useamman lisäosan ottaja saattaa saada alennuksen.Yhteistä kaikille on vain, että vakuutus maksaa tuhansia frangeja vuodessa, joten aivan joka ruutua ei kannata ruksia.
Hyvää minusta systeemissä on se, että jokainen voi kilpailuttaa vakuutuksensa itse, valita sen mitä tarvitsee, eikä tarvitse huolehtia siitä, maksaako tupakoivan tai ylipainoisen naapurin huonoista elintavoista. Eikä voi syyttää kuin itseään, jos joku hoito tai tutkimus ei kuulukaan vakuutuksen korvattavaksi.
Toisaalta taas ihmiset ovat melko eriarvoisessa asemassa sen suhteen, kuka osaa ja ehtii tutkia kaiken pienellä präntätyn. Maahanmuuttajien selviämiseen vaikuttaa myös kielitaito. Lisäksi vakuutuksen hinta on sama, siis törkeän kallis, myös pienituloisille. Omavastuutkin ovat terveyskeskusmaksuihin tottuneille isoja: 500 frangin vuosittainen omavastuu ja sitä ylittävältä osalta kymmenen prosenttia kuluista.
Paitsi, jos pienemmästä omavastuusta on maksanut ekstraa.
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Työnhaku on kuin deittailua
Jos aikoo pukeutua mekkoon, on sheivattava sääret. Valittava takuuedustava mekko ja turvahajuvesi, koska niistä tulee itsevarmempi olo.
Ei saa pukeutua lilaan, koska se on surun väri, eikä punaiseen, koska se osoittaa ylimääräistä vahvuutta.
Pitää miettiä muutama neutraali ja sopivasti kiinnostusta osoittava kysymys, jotka eivät kuitenkaan ole liian tunkeilevia eivätkä paljasta omaan asenteeseen livahtaneita väääristymiä.
Olisi koko ajan mietittävä, missä valossa itsensä esittää - mutta kun fiilis on sopivan rento, sitä unohtaa kokonaan stressata.
Pitää valita oikein, mitä tilaa. Ravintolassa ei spagettia eikä kahvilla vaahtoista cappuccinoa, jota ryystäessä ei ehdi puhumaan ja jonka vaahtoviiksiä ei vain pysty pyyhkimään elegantisti.
Sitten kytätään loppuilta kännykkää ja sävähdetään jokaisesta uudesta meilistä: jokonyt, jokonyt? Eikä tietenkään vielä. Kiduttavinta on aavistus siitä, että toinen osapuoli on jo päättänyt, mutta minä en tiedä tulosta.
Minä kun luulin, että tämä vaihe olisi elämässäni ohitse!
P.S. Älkää vielä laskeko peukkujanne tai ottako sormianne rististä, jookos? Mahdollinen kakkoskierros seuraa ensi viikolla, ja kuten treffeilläkin, silloin viimeistään selviää, onko tästä mihinkään.
Ei saa pukeutua lilaan, koska se on surun väri, eikä punaiseen, koska se osoittaa ylimääräistä vahvuutta.
Pitää miettiä muutama neutraali ja sopivasti kiinnostusta osoittava kysymys, jotka eivät kuitenkaan ole liian tunkeilevia eivätkä paljasta omaan asenteeseen livahtaneita väääristymiä.
Olisi koko ajan mietittävä, missä valossa itsensä esittää - mutta kun fiilis on sopivan rento, sitä unohtaa kokonaan stressata.
Pitää valita oikein, mitä tilaa. Ravintolassa ei spagettia eikä kahvilla vaahtoista cappuccinoa, jota ryystäessä ei ehdi puhumaan ja jonka vaahtoviiksiä ei vain pysty pyyhkimään elegantisti.
Sitten kytätään loppuilta kännykkää ja sävähdetään jokaisesta uudesta meilistä: jokonyt, jokonyt? Eikä tietenkään vielä. Kiduttavinta on aavistus siitä, että toinen osapuoli on jo päättänyt, mutta minä en tiedä tulosta.
Minä kun luulin, että tämä vaihe olisi elämässäni ohitse!
P.S. Älkää vielä laskeko peukkujanne tai ottako sormianne rististä, jookos? Mahdollinen kakkoskierros seuraa ensi viikolla, ja kuten treffeilläkin, silloin viimeistään selviää, onko tästä mihinkään.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
Takamus mustelmilla
Tyttöjen viikonlopun lopputulos on mustelmainen takamus, reidet ja sääret. Syytän jo aiemmin kehumaani La Tzoumaz'n kelkkamäkeä, joka oli kevätlumilla vielä muistikuvaanikin liukkaampi ja möykkyisempi.
Näillä säärillä pitäisi sitten huomiseksi keksiä työhaastatteluvaate - ihan kuin se ei olisi riittävän hankalaa ilman erityisvaatimuksiakin.
Tämän haastattelun järjestyminen on kanssa yksi kummallisimpia sattumia. Olen viime aikoina lähetellyt avoimia hakemuksia aivan kaikkiin oman alani työpaikkoihin, ja lopulta eräs pomo vastasi, että vaikka heillä ei olekaan avoimia paikkoja, hän tahtoisi tavata.
Tapaamisessa hän selitti, että heiltä osaamiseeni sopivia paikkoja ei välttämättä aukeakaan, mutta että hän oli kiinnostunut kokemuksestani ja tullut heti ajatelleeksi firmaa, jossa pari hänen ystäväänsä on töissä. Niinpä hän tarjoutui saattamaan minut ja nämä ystävät yhteen, josko toisessa paikassa olisi profiiliini paremmin sopivia tehtäviä.
Ja sieltä toisesta paikasta kerrottiin, että he tapaisivat minut mielellään, ja onpa heillä juuri jonkinlainen rekryprojektikin käynnissä. Huomenna menen paikan päälle juttelemaan lisää.
En tiedä juurikaan firmasta, kyseisestä tehtävästä tai siitä, missä vaiheessa ja miten tosissaan hakuprosessi on käynnissä. Olen silti päättänyt, että reilun vuoden hiljaisuuden jälkeen jo ensimmäinen työhaastattelu on iso voitto.
Näillä säärillä pitäisi sitten huomiseksi keksiä työhaastatteluvaate - ihan kuin se ei olisi riittävän hankalaa ilman erityisvaatimuksiakin.
Tämän haastattelun järjestyminen on kanssa yksi kummallisimpia sattumia. Olen viime aikoina lähetellyt avoimia hakemuksia aivan kaikkiin oman alani työpaikkoihin, ja lopulta eräs pomo vastasi, että vaikka heillä ei olekaan avoimia paikkoja, hän tahtoisi tavata.
Tapaamisessa hän selitti, että heiltä osaamiseeni sopivia paikkoja ei välttämättä aukeakaan, mutta että hän oli kiinnostunut kokemuksestani ja tullut heti ajatelleeksi firmaa, jossa pari hänen ystäväänsä on töissä. Niinpä hän tarjoutui saattamaan minut ja nämä ystävät yhteen, josko toisessa paikassa olisi profiiliini paremmin sopivia tehtäviä.
Ja sieltä toisesta paikasta kerrottiin, että he tapaisivat minut mielellään, ja onpa heillä juuri jonkinlainen rekryprojektikin käynnissä. Huomenna menen paikan päälle juttelemaan lisää.
En tiedä juurikaan firmasta, kyseisestä tehtävästä tai siitä, missä vaiheessa ja miten tosissaan hakuprosessi on käynnissä. Olen silti päättänyt, että reilun vuoden hiljaisuuden jälkeen jo ensimmäinen työhaastattelu on iso voitto.
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Täältä karttuivat loma(k)ilot
Minulla on puolisen tuntia aikaa ja mietin, pitäisikö siivota vai tulla blogiin.
Olkaa hyvät, tässä viimeinen kertaus Val d'Isèren lomatunnelmista, ennen kuin keskityn taas sveitsiläiseen arkielämään.
Haluan kuitenkin vielä jakaa kanssanne muutaman sanasen itse kylästä, koska se oli ehdottomasti paras alppikyläkokemus sekä minulle että Herra Täydelliselle tähän mennessä.
Jaa miksikö? Koska siellä oli elämää! Viimeiset pari talvea olemme lomailleet Sveitsissä, ja sesongin aikanakin kylien keskustat ovat luvalla sanoen vaisuja. Viime vuonna söimme kolme kertaa samassa ravintolassa, koska hyviä paikkoja ei vain ollut. Tänä vuonna emme edes ehtineet käydä kaikissa paikoissa, missä olisimme halunneet - emmekä muodostaa vaki-aperopaikkaa, koska lähes joka illalle riitti oma.
Tässä siis muutama sattumanvarainen paikka ja elämys, jotka jäivät mieleen.
Ilta-aktiviteetteja! Kylässä oli matkamme aikana muun muassa markkinat, ulkoilmamusiikkitapahtuma, kaksi ilotulitusta ja hiihdonopettajien soihtukulkue - rinnettä alas tietysti.
Arjen helpotusta. Le Chevallot -kahvilaketju pystyy kaikkeen: taltuttamaan pikkunälän rinnepäivän jälkeen ilman rasvaähkyä, tarjoilemaan teet ja vohvelit terassille ja myymään leivät aamiaiselle. Lisäksi kylässä oli myös pari aivan kunnon markettia, joten itse kokkailukin olisi onnistunut.
Jälkkäreitä - tarkasti puoliksi. Tämän pain perdu eli köyhät ritarit -annoksen nappasin Tête de Solaise -ravintolassa, jonne myös suksettomat pääsevat kabiinihissillä. Puolitamme usein jälkkärit niin, että minä syön lopulta noin kolmanneksen, mutta tämä meni viipaleelleen tasan. Ritareiden alla vatsassa pötkötti paras tryffelipasta vuosiin.
Baariruokaa. Wine Not -viinibaarissa on myös kunnon ruokalista, ja hetken wokkini oli kertakaikkisen onnistunut. Laseittain tarjoiltavien viinien lista oli herkullinen sekin.
Juustoa. Tässä möllöttää elämäni ensimmäinen oikea raclette. Paikka ei ollut niin ikimuistoinen, että haluaisin mainita sen nimeltä, mutta herkullisen näköistö raclettea tarjoilivat ainakin ravintolat Bistro des Cimes ja Le 1789.
Suuria salaattiannoksia. Le 1789 -ravintolaa suosittelen muiden ruokalajien puolesta, vaikka varausta onkin hankala saada, ja sittenkin joutuu valitsemaan, haluaako syödä jo seiskalta vai vasta puoli kympiltä. Jos olisin tiennyt, että alkusalaatin vetoisuus on litra ja että pääruoan rinnalla tarjotaan puolilitrainen lisukesalaatti, olisin ottanut alkuun etanapannun. Tai jättänyt entréen kokonaan väliin, sillä savoilijainen perinnepasta oli täyttävä yksinäänkin.
Kelkkakyytiä sisätiloissa. La Luge -ravintola (eli kelkka) oli yhtä täynnä kuin Le 1789, ja siellä joutui tekemään saman valinnan ruokailuaikojen suhteen, mutta kyllä syömämme lihafondue talon kastikkeilla paikkasi vaivannäön.
Hitsit, oli kyllä mahtava loma! Eipä tämä arkikaan pöllömpää ole: nyt säntään lentokentälle Suomesta lentävää ystävää vastaan. (Sen takia sitä siivoamistakin hetken harkitsin.)
Edessä tyttöjen viikonloppu!
Olkaa hyvät, tässä viimeinen kertaus Val d'Isèren lomatunnelmista, ennen kuin keskityn taas sveitsiläiseen arkielämään.
Haluan kuitenkin vielä jakaa kanssanne muutaman sanasen itse kylästä, koska se oli ehdottomasti paras alppikyläkokemus sekä minulle että Herra Täydelliselle tähän mennessä.
Jaa miksikö? Koska siellä oli elämää! Viimeiset pari talvea olemme lomailleet Sveitsissä, ja sesongin aikanakin kylien keskustat ovat luvalla sanoen vaisuja. Viime vuonna söimme kolme kertaa samassa ravintolassa, koska hyviä paikkoja ei vain ollut. Tänä vuonna emme edes ehtineet käydä kaikissa paikoissa, missä olisimme halunneet - emmekä muodostaa vaki-aperopaikkaa, koska lähes joka illalle riitti oma.
Tässä siis muutama sattumanvarainen paikka ja elämys, jotka jäivät mieleen.
Ilta-aktiviteetteja! Kylässä oli matkamme aikana muun muassa markkinat, ulkoilmamusiikkitapahtuma, kaksi ilotulitusta ja hiihdonopettajien soihtukulkue - rinnettä alas tietysti.
Arjen helpotusta. Le Chevallot -kahvilaketju pystyy kaikkeen: taltuttamaan pikkunälän rinnepäivän jälkeen ilman rasvaähkyä, tarjoilemaan teet ja vohvelit terassille ja myymään leivät aamiaiselle. Lisäksi kylässä oli myös pari aivan kunnon markettia, joten itse kokkailukin olisi onnistunut.
Baariruokaa. Wine Not -viinibaarissa on myös kunnon ruokalista, ja hetken wokkini oli kertakaikkisen onnistunut. Laseittain tarjoiltavien viinien lista oli herkullinen sekin.
Juustoa. Tässä möllöttää elämäni ensimmäinen oikea raclette. Paikka ei ollut niin ikimuistoinen, että haluaisin mainita sen nimeltä, mutta herkullisen näköistö raclettea tarjoilivat ainakin ravintolat Bistro des Cimes ja Le 1789.
Suuria salaattiannoksia. Le 1789 -ravintolaa suosittelen muiden ruokalajien puolesta, vaikka varausta onkin hankala saada, ja sittenkin joutuu valitsemaan, haluaako syödä jo seiskalta vai vasta puoli kympiltä. Jos olisin tiennyt, että alkusalaatin vetoisuus on litra ja että pääruoan rinnalla tarjotaan puolilitrainen lisukesalaatti, olisin ottanut alkuun etanapannun. Tai jättänyt entréen kokonaan väliin, sillä savoilijainen perinnepasta oli täyttävä yksinäänkin.
Kelkkakyytiä sisätiloissa. La Luge -ravintola (eli kelkka) oli yhtä täynnä kuin Le 1789, ja siellä joutui tekemään saman valinnan ruokailuaikojen suhteen, mutta kyllä syömämme lihafondue talon kastikkeilla paikkasi vaivannäön.
Hitsit, oli kyllä mahtava loma! Eipä tämä arkikaan pöllömpää ole: nyt säntään lentokentälle Suomesta lentävää ystävää vastaan. (Sen takia sitä siivoamistakin hetken harkitsin.)
Edessä tyttöjen viikonloppu!
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Sydämentykytyksiä hiihtohississä
Tässä sitä nyt tulisi: eilen lupaamaani kuvamateriaalia ja lisäraporttia Val d'Isèren rinteistä.
Rinnepostauksia kirjoittaessani tunnen aina saman kahtiajakautuneisuuden. Pitäisikö olla ekspertimpää kuin onkaan ja tehdä jonkinlainen rinneanalyysi, ihan siltä varalta, että joku lasketteluhirmu on eksynyt lukijapuolellekin? Vai todeta, että parhaimmillanikin olen laskijana konfidenttia keskitasoa, nettiraamattuni Where to ski and snowboardin termein mileage hungry intermediate? (Se on muuten harvinaisen täydellinen kuvaus.)
Val d'Isère jakaa viereisen Tignesin kylärykelmän kanssa Espace Killy -hiihtoalueen, joka julistaa hiihtokarttansa yläreunassa olevansa maailman komein hiihtoalue. Ehkä onkin. Valtava se ainakin on, ja valikoimaa riittää. Viikkoturren kannattaa suosiolla varata pari kolme ensimmäistä päivää alueen hahmottamiseen noin suurinpiirtein. Jos haluaa välttää tilanteita, joissa karjuu kurkku suorana hiihtokaverilleen, että "no se on se ihan sama kuuden hengen tuoli, jolla eilen mentiin" kannattaa keksiä hisseille vaikka omia koodinimiä, krhm.
 |
| Nyt liikutaan Tignesin maisemissa, Aiguille percée -huipun tietämillä. Hämmennystä aiheutti välillä se, että Val d'Isèren puolella rinnemerkinnät olivat erilaisia kuin Tignesin päässä, mutta, no, Ranska. |
Aloitteleville ja hitaasta vauhdista nauttiville oli omat ski tranquille -alueensa, jotka olivat kerrankin niin fiksusti sijoitettuja, ettei niiden läpi ollut pakko hiihtää esimerkiksi aluetta vaihtaessa tai rinteestä poistuessa.
 |
| Kuvassa ski tranquillen kumpuilevat rinteet. |
Korkeanpaikankammoiselle taas en voi suositella Lessièresin tuolihissiä, joka yhdistää Le Fornet'n kylän puoleisen hiihtoalueen Val d'Isèreen laskeviin rinteisiin. Ensin tuoli hilaa ylös vuorenseinämää, niin ettei edessä juuri näy kuin valkoista. Sitten se heilauttaa harjanteen yli, ja edessä avautuvat Alpit koko komeudessaan, rinnealue kaukana alla. Ensimmäisellä kerralla en osannut varautua, ja jouduin puristamaan tuolin kädensijaa aika kovasti.
 |
| Kuva ei valitettavasti välitä fiilistä. Jos korkeudet eivät kammota, menkää kokeilemaan itse! |
Hississä sydämentykytyksiä aiheutti myös paikallisten hiihtokoulujen tapa pakata lapsiryhmät kyytiin. Jokaisen hissin toisessa laidassa oli oma kaista hiihtokouluille. Opettaja laittoi muksunsa jonoon ja tuuppasi yhden jokaiseen hissiin, jossa oli aikuisia. Tähän tarvitsisi kurssin! Pitääkö sille puhua? Mitä jos se putoaa? Miten se autetaan kyydistä pois, kun sen jalat eivät yllä maahan?
 |
| Ensimmäiset päivät kammoksuin hiihtoryhmiä rinteessä, kunnes oivalsin, että opet osaavat kyllä hommansa ja jättävät karavaaninsa ja reunan väliin sen verran tilaa, että sieltä mahtuu ohittamaan. Valitettavasti omia karavaanejaan vetäneet isät ja äidit eivät ole oivaltaneet samaa kikkaa. |
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Olo kuin huonosti meikanneella
Täällä sitä ollaan, elossa ja yhtenä kappaleena mutta lomaltapaluuflunssan kourissa. Blogiin huutelu on ihan terapeuttistakin nyt, kun fyysisesti ääni ei juuri kulje.
Olen myös sen verran typertynyt rentouttavasta lomasta ja Val d'Isèren ihanuudesta, etten oikein edes tiedä, mistä aloittaisin. Aurinkoa riitti siinä määrin, että loman jälkeen on pitänyt ratkaista ihan uudenlainen kauneuspulma. Pesukarhurusketuksen kanssa olen tullut tutuiksi ennenkin, mutta nyt vuorossa on vääränvärinen meikkivoide -rusketus: väri päättyy laskettelutakin kauluksen kohtaan, leuan alle, ja meikkaanpa tai jätän meikkaamatta, näyttän siltä kuin olisin valinnut väärän värisen meikkivoiteen. Suloista.
Että pääsisin lomaraportoinnissa alkuun, aloitan käytännön asioista. Lomanrakennustyökaluja esittelin jo aiemmin exceliä kootessani. Etsimme pitkään asuntoa yksityisiltä vuokraajilta, sillä hinta ja laatu tuntuivat niissä kohtaavan. Tällä kertaa ei kuitenkaan oikein mennyt nappiin, ja hankkeet kaatuivat mikä mistäkin syystä, yksi siksi, ettemme halunneet maksaa käteisellä tai shekillä. Jos siis yrität onneasi yksityisten vuokranantajien kanssa, kannattaa lähettää reipas määrä viestejä odottelun sijaan - ja tarttua kärppänä kiinni, jos lupaava kohde löytyy.
Helpoimmaksi asunnonvuokraustavaksi totesimme matkatoimiston, ja tällä kertaa paras asunto löytyi ranskalaisen Locasunin sivuilta. Se olikin näppärää ja turvallisen tuntuista, ja samaan kämppään majoittuisimme mielellämme uudelleenkin.
Muutenkin kaikki sujui valtavan näppärästi, varsinkin kun ottaa huomioon, että
kyseessä on Ranska. Non-stop-hiihtobussit kuljettivat rinteisiin ja
pois, hissikapasiteetti oli hyvä ja ruuhkat sesonkiin nähden vähäisiä. Opetusta kaipaaville on tarjolla valtavalla rutiinilla pyörivät
hiihtokoulut. Mietin jopa, että jos joskus pitäisi lähteä rinnelomalle yksin, voisin hyvin ilmoittautua aamupäiviksi lasketteluryhmään.
Suomessa majaileville Val d'Isère on hiukan pitkän matkan päässä, sillä lähin lentokenttä lienee Geneve, ja sieltäkin ajoa kertyy reilut kaksi ja puoli tuntia, ilman ruuhkaa. Pahimmillaan ruuhkat näyttivät olevan lauantaina iltapäivällä. Lähdimme itse heti aamusta, mutta palasimme loppuiltapäivästä, ja saimme ajaa pitkälle Albertvillen ohi eli noin sata kilometriä, ennen kuin seisova ruuhka vastaantulijoiden kaistalla loppui.
Osuimme paikalle pariisilaisten talvilomaviikolla, enkä varoitteluista huolimatta osannut pitää sitä erityisen rasittavana. Paikallinen tarjoilija oli eri mieltä ja avautui illallisen päätteeksi pitkästi siitä, miten tämä viikko on vuoden hulluin. Paluupäivän ruuhkista päättelisin, ettei seuraavasta viikosta tullut yhtään hiljaisempaa.
Lisää kuvamateriaalia ja vinkkejä seuraa!
Olen myös sen verran typertynyt rentouttavasta lomasta ja Val d'Isèren ihanuudesta, etten oikein edes tiedä, mistä aloittaisin. Aurinkoa riitti siinä määrin, että loman jälkeen on pitänyt ratkaista ihan uudenlainen kauneuspulma. Pesukarhurusketuksen kanssa olen tullut tutuiksi ennenkin, mutta nyt vuorossa on vääränvärinen meikkivoide -rusketus: väri päättyy laskettelutakin kauluksen kohtaan, leuan alle, ja meikkaanpa tai jätän meikkaamatta, näyttän siltä kuin olisin valinnut väärän värisen meikkivoiteen. Suloista.
 |
| Syy kummaan rusketukseen: auringonottotuolit keskellä rinnettä. |
Helpoimmaksi asunnonvuokraustavaksi totesimme matkatoimiston, ja tällä kertaa paras asunto löytyi ranskalaisen Locasunin sivuilta. Se olikin näppärää ja turvallisen tuntuista, ja samaan kämppään majoittuisimme mielellämme uudelleenkin.
 |
| Tältä siellä näytti. |
 |
| Pois alta, seuraava satsi tulee jo! |
Osuimme paikalle pariisilaisten talvilomaviikolla, enkä varoitteluista huolimatta osannut pitää sitä erityisen rasittavana. Paikallinen tarjoilija oli eri mieltä ja avautui illallisen päätteeksi pitkästi siitä, miten tämä viikko on vuoden hulluin. Paluupäivän ruuhkista päättelisin, ettei seuraavasta viikosta tullut yhtään hiljaisempaa.
 |
| Oliskohan jollakulla après ski jatkunut vähän pitkälle? |
lauantai 9. maaliskuuta 2013
Minigripit rivissä
Loma-excelin voittajaksi selviytyi Ranskan Val d'Isère, ja ihanjustkohta me startataan.
Näin lähes-kotirouvana lomalle lähtemisenkin ottaa vähän perusteellisemmin. Aiempina vuosina olen yleensä kuivatellut pyykkejä vielä matkalla lentokentälle ja hakenut lentokentän apteekista vähintään piilarinesteitä ja allergialääkkeitä.
Nyt aloitin hyvissä ajoin. Kaksi kuukautta ennen lähtöä täsmäsin lenkki- ja lihaskunto-ohjelmani rinnekuntoa silmälläpitäen. Sitten vein mononi säädettäväksi (kaksi kertaa) ja sukset huoltoon (kerran).
Kaksi viikkoa ennen lähtöä tein listan tarvittavista ruoista ja muusta mukaanotettavasta. Aloin hankkia puuttuvia tavaroita, kuten särkylääkkeitä ja minigrip-pusseja.
Viikkoa ennen tein pyykinpesusuunnitelman: mitä on pestävä minäkin päivänä, että kaikki on varmasti lauantaina puhdasta ja kuivaa. Tein myös kauppasuunnitelman: mitä voi ostaa milloinkin, että kaiken kotiinjäävän ehtii käyttää ja mikään matkalle mukaan lähtevä ei ehdi mennä vanhaksi.
Kyllä tässä kuulkaa alkaa lomaa jo kaivatakin.
Loma-excelissä ei tänäkään vuonna ollut ehdolla täydelllistä kohdetta, joten tämänkertaisesta majoituksesta puuttuu internet. Painun siis nyt rinteeseen ja palailen viikon kuluttua!
Näin lähes-kotirouvana lomalle lähtemisenkin ottaa vähän perusteellisemmin. Aiempina vuosina olen yleensä kuivatellut pyykkejä vielä matkalla lentokentälle ja hakenut lentokentän apteekista vähintään piilarinesteitä ja allergialääkkeitä.
Nyt aloitin hyvissä ajoin. Kaksi kuukautta ennen lähtöä täsmäsin lenkki- ja lihaskunto-ohjelmani rinnekuntoa silmälläpitäen. Sitten vein mononi säädettäväksi (kaksi kertaa) ja sukset huoltoon (kerran).
Kaksi viikkoa ennen lähtöä tein listan tarvittavista ruoista ja muusta mukaanotettavasta. Aloin hankkia puuttuvia tavaroita, kuten särkylääkkeitä ja minigrip-pusseja.
Viikkoa ennen tein pyykinpesusuunnitelman: mitä on pestävä minäkin päivänä, että kaikki on varmasti lauantaina puhdasta ja kuivaa. Tein myös kauppasuunnitelman: mitä voi ostaa milloinkin, että kaiken kotiinjäävän ehtii käyttää ja mikään matkalle mukaan lähtevä ei ehdi mennä vanhaksi.
Kyllä tässä kuulkaa alkaa lomaa jo kaivatakin.
Loma-excelissä ei tänäkään vuonna ollut ehdolla täydelllistä kohdetta, joten tämänkertaisesta majoituksesta puuttuu internet. Painun siis nyt rinteeseen ja palailen viikon kuluttua!
perjantai 8. maaliskuuta 2013
Jos et halua vihata autoja...
.... älä tee niin kuin minä viime vuonna. Lähdin Geneven suureen ja mahtipontiseen mahtavaan autonäyttelyyn sunnuntai-iltapäivänä, joka oli vieläpä messujen viimeinen aukiolopäivä.
Tänä vuonna aloitimme ajoissa ja säntäsimme paikalle ensimmäisen aukiolopäivän iltana eli eilen. Oli huomattavasti miellyttävämpää.
Käytännön ohjeeksi voin sanoa myös, että messuille kannattaa pukeutua kuin autotytöt: mahdollisimman pieneen mekkoon. Siellä on nimittäin kuuma! Autopimujen korkeita korkoja en sen sijaan pysty selittämään käytännönläheisyydellä, eli se osuus vaatteista menee edelleen kävijäkunnan miellyttämisen piikkiin.
Kuten kuvasta näkyy, tänä vuonna saimme jäädä myös jatkoille, joten ehkä vuosia on epäreilua vertailla keskenään. Iltakokkareilla skumppalasi kädessä kanssavieraita taklaillessani ajattelin, että tällaista se geneveläinen elämä varmaan on. Että vaikka kuinka kyttää tarjoilijoiden reittejä ja kiilaa muita kärkkyjiä, saaliiksi jää kaksi ja puoli cokctai-palaa.
Geneven autonäyttely messukeskus Palexpossa 17.3. saakka. Aikuisen pääsylippu 16 fr ja lapsen 9 fr. Iltapäiväneljän jälkeen pääsee puoleen hintaan.
Tänä vuonna aloitimme ajoissa ja säntäsimme paikalle ensimmäisen aukiolopäivän iltana eli eilen. Oli huomattavasti miellyttävämpää.
Käytännön ohjeeksi voin sanoa myös, että messuille kannattaa pukeutua kuin autotytöt: mahdollisimman pieneen mekkoon. Siellä on nimittäin kuuma! Autopimujen korkeita korkoja en sen sijaan pysty selittämään käytännönläheisyydellä, eli se osuus vaatteista menee edelleen kävijäkunnan miellyttämisen piikkiin.
 |
| Autonäyttely 2012 |
 |
| Ja 2013. |
Geneven autonäyttely messukeskus Palexpossa 17.3. saakka. Aikuisen pääsylippu 16 fr ja lapsen 9 fr. Iltapäiväneljän jälkeen pääsee puoleen hintaan.
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Koirakaupoille, saksaksi
Nyt kun arkiranska alkaa olla hallussa, jää energiaa huomata, että toisinaan tässä maassa saksantaidostakin olisi hyötyä. Sekä opiskeluenergia että -varat menivät ranskanpänttäykseen, joten on pitänyt kehitellä muita keinoja.
Mene ravintolaan nälkäisenä. En ole ikinä opiskellut saksaa, mutta Alpit kyllä opettavat. Enää en ole nälkäkuoleman partaalla saksankielisessäkään Sveitsissä. "Haluaisin röstin juustolla" ja "Olisiko teillä piparminttuteetä" pitävät minut tiellä. Ennen Sveitsiin-muuttoani osasin sanoa vain "Missä on raitiovaunun 19 pysäkki" (ja todellisuudessa sanoin raitiovaunun 90, joten tie olisi saattanut jäädä löytymättä silti).
Ota supermarketvastuu. Kotitöitä jaettaessa ostosvastaavan rooli tuntui aluksi rosvosektorilta, mutta on kauppakierroksilla pedagoginenkin puolensa. Sekoitan kaupassa edelleen levuren ja poudre à lever'n, mutta erotan pakkaukset sen perusteella, lukeeko niissä hefe vai bakpulver. No, sekin auttaa, että hiivapussissa on pullapitkon kuva ja leivinjauheessa jotain kakkusia.
Ryhdy teenjuojaksi. Löysin pienestä geneveläisestä hippipuodista Yogi-teetä, jonka ihaniin makuvaihtoehtoihin rakastuin jo Suomessa. Pussin kyljessä viljellään ah niin söpöjä mietelauseita, jotka aamutahmeudessa tuntuvat joskus kovin viisailta. Ensimmäisenä aamuna tosin märkä teepussi löi kasvoille, kun tajusin, että tässähän asutaan vähemmistökielialueella ja mietelauseet ovat saksaksi. Yök. Sittemmin olen oivaltanut teepussien pedagogisen voiman, ja noin joka toinen aamu osaan jo kääntää elämänohjeeni. Olen oppinut muun muassa, että "Vain sinä itse voit toivottaa itsesti tervetulleeksi" ja että "Ystävällisyys tekee kauniiksi". Ja lukiko tämän aamun lapussa tosiaan, että "Hanki koira, ja loppu seuraa itsestään?" Kyllä varmasti.
Tee töitä. Tai ainakin hae niitä. Olen aiemminkin urputtanut siitä, miten nettikaupat saattavat vaihtaa kielensä omahyväisestivaltaisesti saksaksi vain sillä perusteella, että sanon asuvani Sveitsissä. Työnhakusivustotkin tekevät niin! Rustasin vapaata hakemusta (vai mikä se on Suomeksi, kun lähetetään hakupaperit, vaikkei kukaan niitä ole pyytänyt?) Geneven messukeskukseen, joka käsittääkseni sijaitsee melko tukevasti ranskankielisellä alueella ja jopa melkein Ranskassa. Hakemussivu alkoi saksaksi, ja kun noin puolet tiedoista oli täytetty, se vaihtui kesken kaiken ranskaksi. Seuraava sivu oli taas saksaksi. Nettikääntäjä onneksi vahvisti, että hakemukseni on nyt menestyksekkäästi välitetty. Sain taasn sanavarastooni monta uutta sanaa.
Kohtahan joudun lisäämään ansioluettelooni uuden kielen!
Mene ravintolaan nälkäisenä. En ole ikinä opiskellut saksaa, mutta Alpit kyllä opettavat. Enää en ole nälkäkuoleman partaalla saksankielisessäkään Sveitsissä. "Haluaisin röstin juustolla" ja "Olisiko teillä piparminttuteetä" pitävät minut tiellä. Ennen Sveitsiin-muuttoani osasin sanoa vain "Missä on raitiovaunun 19 pysäkki" (ja todellisuudessa sanoin raitiovaunun 90, joten tie olisi saattanut jäädä löytymättä silti).
Ota supermarketvastuu. Kotitöitä jaettaessa ostosvastaavan rooli tuntui aluksi rosvosektorilta, mutta on kauppakierroksilla pedagoginenkin puolensa. Sekoitan kaupassa edelleen levuren ja poudre à lever'n, mutta erotan pakkaukset sen perusteella, lukeeko niissä hefe vai bakpulver. No, sekin auttaa, että hiivapussissa on pullapitkon kuva ja leivinjauheessa jotain kakkusia.
Ryhdy teenjuojaksi. Löysin pienestä geneveläisestä hippipuodista Yogi-teetä, jonka ihaniin makuvaihtoehtoihin rakastuin jo Suomessa. Pussin kyljessä viljellään ah niin söpöjä mietelauseita, jotka aamutahmeudessa tuntuvat joskus kovin viisailta. Ensimmäisenä aamuna tosin märkä teepussi löi kasvoille, kun tajusin, että tässähän asutaan vähemmistökielialueella ja mietelauseet ovat saksaksi. Yök. Sittemmin olen oivaltanut teepussien pedagogisen voiman, ja noin joka toinen aamu osaan jo kääntää elämänohjeeni. Olen oppinut muun muassa, että "Vain sinä itse voit toivottaa itsesti tervetulleeksi" ja että "Ystävällisyys tekee kauniiksi". Ja lukiko tämän aamun lapussa tosiaan, että "Hanki koira, ja loppu seuraa itsestään?" Kyllä varmasti.
Tee töitä. Tai ainakin hae niitä. Olen aiemminkin urputtanut siitä, miten nettikaupat saattavat vaihtaa kielensä oma
Kohtahan joudun lisäämään ansioluettelooni uuden kielen!
torstai 28. helmikuuta 2013
Väärältä tuntuu
Kävin eilen ensimmäistä kertaa sveitsiläisessä uimahallissa. Proseduuri tuntui jotenkin vääristyneeltä ilman saunaa - vaikka normaalisti en edes haikaile saunan perään ja unohdan nauttia mahdollisuudesta Suomen-lomilla.
Jollain tavalla väärältä tuntui myös, kun henkilökuntaan kuuluva mies opasti, että "lasten ja äitien" pukuhuone on alakerrassa. Mihinkäs minä sitten tungen vaatteitani vaihtamaan? Ehkä nimitys oli varoitus, sillä pukkarissa oli jokaista yli metrin mittaista kohden keskimäärin kaksi alle metristä.
Pieleen meni altaassakin. Menin väärälle kaistalle, zone calmelle, vaikka yhteen menoon uivat olisivat kuuluneet nageurs longue distance -kyltin alle. Paha kyllä, muut pitkänmatkanuimarit seurasivat minua, ja uimavalvojien pasmat menivät ihan sekaisin. Toinen ehdotti, että vaihdetaan kylttien paikkaa, toinen puisteli pontevasti päätään ja olisi halunnut vaihtaa uimareiden paikkaa. Kädet viuhtoivat ja suut kävivät, mutta lopulta käytänöllisyys voitti, ja kyltit vaihtuivat keskenään.
Pukkarissa taisin aiheuttaa hämäännystä sekä peseytymällä ilman uimapukua (ilmeisesti vain lasten tapa) että pukeutumalla yhteisessä pukutilassa sen sijaan, että olisin jonottanut pikkukoppeihin.
Seuraavalla kerralla sitten säädyllisemmin.
Jollain tavalla väärältä tuntui myös, kun henkilökuntaan kuuluva mies opasti, että "lasten ja äitien" pukuhuone on alakerrassa. Mihinkäs minä sitten tungen vaatteitani vaihtamaan? Ehkä nimitys oli varoitus, sillä pukkarissa oli jokaista yli metrin mittaista kohden keskimäärin kaksi alle metristä.
Pieleen meni altaassakin. Menin väärälle kaistalle, zone calmelle, vaikka yhteen menoon uivat olisivat kuuluneet nageurs longue distance -kyltin alle. Paha kyllä, muut pitkänmatkanuimarit seurasivat minua, ja uimavalvojien pasmat menivät ihan sekaisin. Toinen ehdotti, että vaihdetaan kylttien paikkaa, toinen puisteli pontevasti päätään ja olisi halunnut vaihtaa uimareiden paikkaa. Kädet viuhtoivat ja suut kävivät, mutta lopulta käytänöllisyys voitti, ja kyltit vaihtuivat keskenään.
Pukkarissa taisin aiheuttaa hämäännystä sekä peseytymällä ilman uimapukua (ilmeisesti vain lasten tapa) että pukeutumalla yhteisessä pukutilassa sen sijaan, että olisin jonottanut pikkukoppeihin.
Seuraavalla kerralla sitten säädyllisemmin.
tiistai 26. helmikuuta 2013
Bonjour!
Ohitin aamulenkillä koululaisryhmän. Tervehdin ohi hölkätessäni opettajaa, joka patisti laumaansa: Sanokaa päivää! "Päivää-vää-vää-vää", kaikui parikymmenpäisen huomioliivilauman suunnalta. Söpöä.
En tokikaan tuntenut opettajaa. Täällä vain kuuluu tervehtiä vähän kaikkia, muttei tietenkään aivan. Mihin raja kuuluu vetää?
Aloitan helpoista. Oman talon asukkaita ja rapussa, pihassa ja autohallissa kulkevia kuuluu tervehtiä aina. Hississä kahteen kertaan, kun ensin sanotaan päivää ja kohta hei vaan ja mukavaa illanjatkoa. Kerrosnaapureilta olisi kohteliasta kysyä kuulumisetkin, mutten aina saa sitä itsestäni irti.
Ulkoillessa vastaantulijoita tulee tervehtiä. Juostessa moikataan muita lenkkeilijöitä, ratsastajia ja kaikkia muitakin vähänkään urheilullisen näköisiä. Siinä vertyvät erakonkin äänihuulet, kun aamulenkin aikana kertyy parikymmentä bonjouria.
Rinteessä ei toki tarvitse kailottaa, mutta siellä harvemmin kukaan tuleekaan varsinaisesti vastaan. Pyöräilijät ovat tässä suhteessa jonkinlainen harmaa vyöhyke, sillä varsinkaan saumattomissa ja sisältäpäin pehmustetuissa trikoissa pujottelevat kuskit saattavat katsoa, ettei sunnuntai-sähköpyräilijöiden moikkailu kuulu heidän vastuualueelleen.
Myös postikuskeja ja muita uniformupukuisia voi tervehtiä aina. Omalle postinkantajalle on kohteliasta huikata myös hyvänpäiväntoivotukset, vaikka vuorovaikutustilanne kestäisikin noin viisi sekuntia.
Keskustoissa ei tarvitse kajautella bonjouria, paitsi pienien kylien keskustassa yleensä kyllä. Samoin maalaisteillä ja pienillä peltoteillä. Ja aina, jos vastaantulija moikkaa myös.
Olenkin ottanut ohjenuoraksi tervehtiä mieluummin liian usein kuin liian harvoin. Periaatteeni on, että jos yhtään tuntuu siltä, että pitäisikö, yleensä pitää. Lisäksi lokaalit ovat sen verran kohteliaita, että tervehtivät aika lailla automaattisesti takaisin - ja hyvällä tsäkällä luulevat, että kyseessä oli heidän mokansa.
En tokikaan tuntenut opettajaa. Täällä vain kuuluu tervehtiä vähän kaikkia, muttei tietenkään aivan. Mihin raja kuuluu vetää?
Aloitan helpoista. Oman talon asukkaita ja rapussa, pihassa ja autohallissa kulkevia kuuluu tervehtiä aina. Hississä kahteen kertaan, kun ensin sanotaan päivää ja kohta hei vaan ja mukavaa illanjatkoa. Kerrosnaapureilta olisi kohteliasta kysyä kuulumisetkin, mutten aina saa sitä itsestäni irti.
Ulkoillessa vastaantulijoita tulee tervehtiä. Juostessa moikataan muita lenkkeilijöitä, ratsastajia ja kaikkia muitakin vähänkään urheilullisen näköisiä. Siinä vertyvät erakonkin äänihuulet, kun aamulenkin aikana kertyy parikymmentä bonjouria.
Rinteessä ei toki tarvitse kailottaa, mutta siellä harvemmin kukaan tuleekaan varsinaisesti vastaan. Pyöräilijät ovat tässä suhteessa jonkinlainen harmaa vyöhyke, sillä varsinkaan saumattomissa ja sisältäpäin pehmustetuissa trikoissa pujottelevat kuskit saattavat katsoa, ettei sunnuntai-sähköpyräilijöiden moikkailu kuulu heidän vastuualueelleen.
Myös postikuskeja ja muita uniformupukuisia voi tervehtiä aina. Omalle postinkantajalle on kohteliasta huikata myös hyvänpäiväntoivotukset, vaikka vuorovaikutustilanne kestäisikin noin viisi sekuntia.
Keskustoissa ei tarvitse kajautella bonjouria, paitsi pienien kylien keskustassa yleensä kyllä. Samoin maalaisteillä ja pienillä peltoteillä. Ja aina, jos vastaantulija moikkaa myös.
Olenkin ottanut ohjenuoraksi tervehtiä mieluummin liian usein kuin liian harvoin. Periaatteeni on, että jos yhtään tuntuu siltä, että pitäisikö, yleensä pitää. Lisäksi lokaalit ovat sen verran kohteliaita, että tervehtivät aika lailla automaattisesti takaisin - ja hyvällä tsäkällä luulevat, että kyseessä oli heidän mokansa.
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Kirppuja tuulessa
Aurinko onnistui puijaamana tänään: uskaltauduimme jokakuukautiselle
kirpputorille. Julma tuuli tosin pakotti pian siirtymään minttuteen ja
kuuman kaakaon pariin.
 |
| Kaverukset kirpputauolla. |
 |
| Valikoimaa keittiötarvikkeita sisustuselementteihin. |
 |
| Jos kelkkareissulta olisi jäänyt kelkkakuume, täällä se olisi talttunut. |
 |
| Kauniilta näyttää, mutta hiljaiselle rantakadulle on syynsä. |
Kirpputoreja kiinnostuneille
perjantai 22. helmikuuta 2013
Kotirouvan pätevyysvaatimukset
On se kai myönnettävä, ettei minusta ole kunnon kodinhengettäreksi.
Todiste A: Opin vasta tällä viikolla, mikä on tiskirätti ranskaksi. (Voitte kuvitella sen turhautumisen määrän, kun kodintarvikeosastolla pakoilee myyjiä, ettei kukaan vain tarjoaisi apuaan - kun ei osaisi edes kysyä.)
Todiste B: Kuvittelin tähän päivään saakka, että kylpyhuoneemme kaakeleissa on jokin kuvio. Kunnes havaitsin, että ne ovat kalkkiveden valumajälkiä.
Todiste C: Ymmärrän noin periaatteessa, että valo uunissa ei tarkoita, että uuni on päällä. Silti toistuvasti sytytän pelkän valon tai sammutan pelkän valon (ja tilanteesta riippuen ihmettelen, miten kana on puolen tunnin jälkeen raakaa tai miksi täällä on näin kuuma, vaikka ikkuna on auki).
Näitähän riittäisi.
Toisaalta, aika turvallisesti voinee todeta, että jos tässä hommassa näin vähillä taipumuksilla pärjää, ei se kovin vaikeaa voi olla.
Ehkä jolu voisi silti ottaa minut kohta töihin, jos ei muuten, niin osana jotain ihmissuojelukampanjaa.
Todiste A: Opin vasta tällä viikolla, mikä on tiskirätti ranskaksi. (Voitte kuvitella sen turhautumisen määrän, kun kodintarvikeosastolla pakoilee myyjiä, ettei kukaan vain tarjoaisi apuaan - kun ei osaisi edes kysyä.)
Todiste B: Kuvittelin tähän päivään saakka, että kylpyhuoneemme kaakeleissa on jokin kuvio. Kunnes havaitsin, että ne ovat kalkkiveden valumajälkiä.
Todiste C: Ymmärrän noin periaatteessa, että valo uunissa ei tarkoita, että uuni on päällä. Silti toistuvasti sytytän pelkän valon tai sammutan pelkän valon (ja tilanteesta riippuen ihmettelen, miten kana on puolen tunnin jälkeen raakaa tai miksi täällä on näin kuuma, vaikka ikkuna on auki).
Näitähän riittäisi.
Toisaalta, aika turvallisesti voinee todeta, että jos tässä hommassa näin vähillä taipumuksilla pärjää, ei se kovin vaikeaa voi olla.
Ehkä jolu voisi silti ottaa minut kohta töihin, jos ei muuten, niin osana jotain ihmissuojelukampanjaa.
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
Keski-ikäinen 90-luvulla
Piipahdin viikonloppuna 1990-luvulla. Sinne on meiltä yllättäen alle kahden tunnin ajomatka.
Ensin hissiaseman lipunmyyjä kysyi ikää, siis olisi halunnut lastenlipun myydä. Sitten hän lykkäsi (aikuisten) liput käteen sellaisina "työnnä viivakoodi koneeseen" -versiona. Olin ihan äimänä - olisi pitänyt osata erikseen tilata kortti, jonka portti osaa lukea hihataskusta. Kylän kaupoissa jopa myytiin lippujojoja, joiden luulin kadonneen maailmasta!
Hissikapasiteettikin taisi olla pääasiassa vielä 90-luvunkin takaa, mutta maltillinen meno tuntui kivalta vaihtelulta - eivätkä täkäläiset kuitenkaan osaa pakkautua tehokkaasti kuuden hengen tuolihisseihin, joten ankkuri vetää käytännössä ihan yhtä hyvin.
Viikonlopun jälkeen oli hiukan ristiriitainen olo: kun on löytänyt helmen, haluaa toisaalta kertoa siitä kaikille, ja toisaalta ei halua, että kukaan saa tietää. Paljastetaan nyt kuitenkin, että tämä neonvuosikymmenen helmi sijaitsee Val d'Anniviersissä ja on nimeltään Grimentz. Sinne on aiemmin päässyt Suomesta You travelin pakettimatkalla, joten tuskin kylä kenellekään muulle kuin minulle suuri salaisuus on.
Joka tapauksessa pieni vanhanaikaisuus teki terää. Bilettäjille taitaa olla tarjolla tasan yksi après ski -baari (jossa tosin oli live-musiikkia) ja herkuttelijoille ehkä kolme ravintolaa (rösti on röstiä ja raclette raclettea joka paikassa, joten mitä väliä).
Minä ilahduin erityisesti siitä, että sain rikottua koko alkukauden vaivanneen mustien rinteiden kirouksen. Olen jo hetken kaipaillut haastavampia rinteitä harjoitteluun, mutta tähän saakka lähes joka ikinen himoamani musta on ollut suljettuna joko lumenpuutteen tai liiallisen lumentulon ja sitä kautta lumivyöryriskin vuoksi. Nyt pääsin vihdoin treenaamaan.
Löysin itsestäni myös kumman maltillisen ominaisuuden: Kun olin puolitoista päivää treenannut reidet hapoilla, osasin todeta, että nyt riittää. Aurinko paistoi ja oli kiva laskea, joten päätin siirtyä keskivaikeisiin ja liu'utella niitä kevyesti kylään saakka.
Keski-ikä, jos se olet sinä, mene pois!
Yhden päivän hissilippu 50 fr, kahden päivän 95 fr. Kädet vapaana -hissikortti 5 fr. Samalla hissilipulla pääsee myös Zinalin, St. Lucin, Chandolinin ja Vercorinin rinteisiin.
Ensin hissiaseman lipunmyyjä kysyi ikää, siis olisi halunnut lastenlipun myydä. Sitten hän lykkäsi (aikuisten) liput käteen sellaisina "työnnä viivakoodi koneeseen" -versiona. Olin ihan äimänä - olisi pitänyt osata erikseen tilata kortti, jonka portti osaa lukea hihataskusta. Kylän kaupoissa jopa myytiin lippujojoja, joiden luulin kadonneen maailmasta!
Hissikapasiteettikin taisi olla pääasiassa vielä 90-luvunkin takaa, mutta maltillinen meno tuntui kivalta vaihtelulta - eivätkä täkäläiset kuitenkaan osaa pakkautua tehokkaasti kuuden hengen tuolihisseihin, joten ankkuri vetää käytännössä ihan yhtä hyvin.
Viikonlopun jälkeen oli hiukan ristiriitainen olo: kun on löytänyt helmen, haluaa toisaalta kertoa siitä kaikille, ja toisaalta ei halua, että kukaan saa tietää. Paljastetaan nyt kuitenkin, että tämä neonvuosikymmenen helmi sijaitsee Val d'Anniviersissä ja on nimeltään Grimentz. Sinne on aiemmin päässyt Suomesta You travelin pakettimatkalla, joten tuskin kylä kenellekään muulle kuin minulle suuri salaisuus on.
Joka tapauksessa pieni vanhanaikaisuus teki terää. Bilettäjille taitaa olla tarjolla tasan yksi après ski -baari (jossa tosin oli live-musiikkia) ja herkuttelijoille ehkä kolme ravintolaa (rösti on röstiä ja raclette raclettea joka paikassa, joten mitä väliä).
Minä ilahduin erityisesti siitä, että sain rikottua koko alkukauden vaivanneen mustien rinteiden kirouksen. Olen jo hetken kaipaillut haastavampia rinteitä harjoitteluun, mutta tähän saakka lähes joka ikinen himoamani musta on ollut suljettuna joko lumenpuutteen tai liiallisen lumentulon ja sitä kautta lumivyöryriskin vuoksi. Nyt pääsin vihdoin treenaamaan.
Löysin itsestäni myös kumman maltillisen ominaisuuden: Kun olin puolitoista päivää treenannut reidet hapoilla, osasin todeta, että nyt riittää. Aurinko paistoi ja oli kiva laskea, joten päätin siirtyä keskivaikeisiin ja liu'utella niitä kevyesti kylään saakka.
Yhden päivän hissilippu 50 fr, kahden päivän 95 fr. Kädet vapaana -hissikortti 5 fr. Samalla hissilipulla pääsee myös Zinalin, St. Lucin, Chandolinin ja Vercorinin rinteisiin.
perjantai 15. helmikuuta 2013
Hoikat kalsareidenripustajat
Lounastan kerran viikossa Lausannen yliopiston ravintolassa Corinnen, yliopiston työntekijän kanssa. Treenaamme hänen lounastuntinsa ajan kieliä tandem-menetelmällä: puoli tuntia englantia Corinnelle, puoli tuntia ranskaa minulle.
Samalla hän yrittää opettaa minua sveitsiläisten tavoille. Tällä kertaa viikon kysymys oli, mikä ihme on fourchette verte, vihreä haarukka, joka kummittelee joka päivä ruokalistalla.
Ensimmäisenä ajattelin, että se on ekoannos, mutta sisältö ei oikein pitänyt linjaa: härän entrecôte ranskalaisten ja kukkakaaligratiinin kera. Corinne valisti, että oikeasti vihreä haarukka tarkoittaa tasapainoista annosta, ruokaa joka on koottu ravitsemuksellisesti oikein. Symboli on osa kansallista kampanjaa, joka vastaa mielestäni suomalaista sydänmerkkiä.
Mutta että rasvassa paistettu pihvi (vaikkakin sveitsiläinen), ranskalaiset perunat ja juustolla kuorrutetut kasvikset? Ihan harmaallakin haarukalla listan aasialaiset wokit tai tomaattikastikepastat vaikuttivat minusta huomattavasti terveellisemmiltä.
Toisaalta sveitsiläiset ovat silmin havaittavan sorjaa sakkia, joten aivan pielessä ravitsemus ei voi olla, vaikka sveitsiläisistäkin jo joka kolmas on ylipainoinen. Tutkimuksen mukaan muuten juuri ranskankielisellä alueella kiinnitetään vähiten huomiota ruoan terveellisyyteen, jopa vähenevissä määrin, kun muilla kielialueilla trendi on päinvastainen!
Luulen, että osasyy hoikkuuteen on aktiivinen elämäntapa. Liikunta sinänsä ei ole kummoinen laihduttaja, sillä nälkä kertyy yleensä samaan tahtiin kaloreiden kuluessa, ja täysimittaisen fonduen tai racletten sulattamiseen ei yleensä yksi rinnepäivä riitä.
Varsinkin talvilajien mukana tulee kuitenkin monta energiankuluttajaa, joita ei tule ajatelleeksi. Kuten urheilualusvaatteiden huolto. Talvikaudella käytän varmaan toista tuntia viikossa Rukkien ja Peak Performancejen ripustukseen. Samasta syystä taitavat paikalliset asua pääkaupunkiseutulaisten standardien mukaan väljästi, sillä on oltava erillinen huone, jota käyttää varusteiden kuivatukseen. Meilläkin työhuone on joulukuusta maaliskuulle 24/7 toimiva urheilukalsonkien kuivaamo.
Samalla hän yrittää opettaa minua sveitsiläisten tavoille. Tällä kertaa viikon kysymys oli, mikä ihme on fourchette verte, vihreä haarukka, joka kummittelee joka päivä ruokalistalla.
 |
| Annosvalintaa helpottavat kuvat ja vaikeuttaa tarjonnan laajuus. |
Mutta että rasvassa paistettu pihvi (vaikkakin sveitsiläinen), ranskalaiset perunat ja juustolla kuorrutetut kasvikset? Ihan harmaallakin haarukalla listan aasialaiset wokit tai tomaattikastikepastat vaikuttivat minusta huomattavasti terveellisemmiltä.
Toisaalta sveitsiläiset ovat silmin havaittavan sorjaa sakkia, joten aivan pielessä ravitsemus ei voi olla, vaikka sveitsiläisistäkin jo joka kolmas on ylipainoinen. Tutkimuksen mukaan muuten juuri ranskankielisellä alueella kiinnitetään vähiten huomiota ruoan terveellisyyteen, jopa vähenevissä määrin, kun muilla kielialueilla trendi on päinvastainen!
Luulen, että osasyy hoikkuuteen on aktiivinen elämäntapa. Liikunta sinänsä ei ole kummoinen laihduttaja, sillä nälkä kertyy yleensä samaan tahtiin kaloreiden kuluessa, ja täysimittaisen fonduen tai racletten sulattamiseen ei yleensä yksi rinnepäivä riitä.
Varsinkin talvilajien mukana tulee kuitenkin monta energiankuluttajaa, joita ei tule ajatelleeksi. Kuten urheilualusvaatteiden huolto. Talvikaudella käytän varmaan toista tuntia viikossa Rukkien ja Peak Performancejen ripustukseen. Samasta syystä taitavat paikalliset asua pääkaupunkiseutulaisten standardien mukaan väljästi, sillä on oltava erillinen huone, jota käyttää varusteiden kuivatukseen. Meilläkin työhuone on joulukuusta maaliskuulle 24/7 toimiva urheilukalsonkien kuivaamo.
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Päivän saalis: 7 kilometriä
Päästiinhän täälläkin laskiaispulkkamäkeen! Alkuviikon tuprutti lunta kuin lumetuskoneesta, mutta tälle päivälle säätiedotus lupasi vuorille aurinkoa, ja Les Diablerets'kin avasi kelkkamäkensä lumitauon jäljiltä.
Kelkkailu on ehdottomasti yksi parhaista alppilajeista, ja se sopii vaikka luminoviisille. Sitä ei voi kehua liikaa - mutta sen tenhoa tuntuu joskus kokemattoman olevan vaikea ymmärtää. Sanon siis vain: kokeilkaa.
Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kelkkakeikkani, vaan olen testannut jo viime talvena La Tzoumaz'n kymmenen kilometrin kelkkamäen Verbierin kyljessä. Toki Les Diablerets'n seitsemän kilometrin liu'ut jäävät kakkoseksi jo pituudessa, mutta ennen kaikkea eroa löytyi vauhdista: La Tzoumaz'ssa alla oli oikea laskettelurinne, jossa piti jopa välillä jarrutella.
Aurinkotankkaus teki kuitenkin terää, ja maisemistaan esialppeihin kuuluva Les Diablerets saa kyllä täyden kympin. Olen kokeillut myös yökelkkailua Grindelwaldissa viime keväänä, ja tuota tuota... Jo maisemien, auringon ja kaakaotaukojen vuoksi kelkkailu kannattaa mielestäni jättää päiväsaikaan. Minulle on hiukan liian ekstreemiä laskea sysyipimeässä metsässä sveitsinsaksalaisten kanssa.
Kelkkailu on ehdottomasti yksi parhaista alppilajeista, ja se sopii vaikka luminoviisille. Sitä ei voi kehua liikaa - mutta sen tenhoa tuntuu joskus kokemattoman olevan vaikea ymmärtää. Sanon siis vain: kokeilkaa.
 |
| Bussipysäkki saattoi olla väliaikaisesti poissa käytöstä. Ainakaan kukaan ei odotellut kyytiä! |
Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kelkkakeikkani, vaan olen testannut jo viime talvena La Tzoumaz'n kymmenen kilometrin kelkkamäen Verbierin kyljessä. Toki Les Diablerets'n seitsemän kilometrin liu'ut jäävät kakkoseksi jo pituudessa, mutta ennen kaikkea eroa löytyi vauhdista: La Tzoumaz'ssa alla oli oikea laskettelurinne, jossa piti jopa välillä jarrutella.
 |
| Liukuolosuhteiksi luvattiin hidasta, mutta tokihan hitaassakin vauhdissa kelkan ehtii radan kylkeen törmäyttää. |
Kertalippu Les Diablerets'n kelkkamäkeen 14 fr. Kelkan vuokraus 12-20 fr / 3h.
Kertalippu La Tzoumaz'n kelkkamäkeen 12 fr, puolipäivälippu 18 fr ja koko päivä 27 fr. Kelkan vuokraus 15 fr / päivä ja 12 fr / iltapäivä.
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Asiaa trumpetisteista kelkkamäkeen
Kun suomalaiset huutelevat pitkiä pellavia, Sveitsin katolilaiset laskeutuvat paastoon karnevaalein.
Maan isoimmat karnevaalijuhallisuudet ovat molemmat saksankielisellä alueella: Luzernissa ja Baselissa. Kummat ovat paremmat, kun molempien kannattajat ovat tietysti sitä mieltä, että ne omat? (Tämä meidän kantoni on parempi kuin teidän -ilmiö taas.)
Olen kuullut molempien kannattajia, luzernilaisen trumpetistin ja baselilaisen sellistin. Annan heidän puhua, sillä saksankielisen alueen kulttuuriperinteistä kirjoittaessani tuntuu samalta kuin jäisessä rinteessä suksilla, joiden kantteja ei ole hiottu aikoihin.
Baselilainen sellisti:
- Karnevaali on Sveitsin isoin ja perinteisin 700 vuoden historiallaan.
- Musiikkiesitykset ovat laadukkaampia kuin Luzernissa, varmasti maan hienoimpia.
- Karnevaaleihin harjoitellaan pitkään ja hartaasti, niin että kaikki varmasti menee suunnitelmien mukaan.
- Basel on kultturelli ja taiteellinen kaupunki ympäri vuoden, mutta karnevaalien aikaan tarjonta oikein tiivistyy.
Luzernilainen trumpetisti:
- Juhlinta alkaa jo aamuyöstä, ja vähät yöunet tuovat menoon oman vivahteensa. Asiaan kuuluu nukkua monta yötä putkeen huonosti ja olla väsymyshuppelissa.
- Aivan kaikki voivat osallistua: yleisö otetaan helposti ja mielellään mukaan esityksiin.
- Esityksiä on kaikkialla ja ne voivat olla mitä tahansa konserttiesityksistä katujonglööraukseen.
- Mukana on myös ruokakulttuuria.
Valita ei onneksi tarvitse, sillä Luzernin bileet järjestetään ennen tuhkakeskiviikkoa, ja Baselin sen jälkeen.
Lähipiirin pikagallupin mukaan ranskankielisessä Sveitsissä karnevaalit tarkoittavat parhaimmillaan kaveripiirin naamiaisia mutta käytännössä aivan normaalia viikonloppua.
Meillä viikonloppua on vietetty sairastuvan merkeissä: en minä mutta muu. (Työttömyyden iloja: kun on entistä vähemmän ihmisten ilmoilla, säästyy paremmin kausitaudeilta.) Suunnittelenkin après-laskiaista ensi viikolle ja googlailen, missä lähistön laskettelukeskuksessa olisi pisin kelkkamäki.
Luzernin karnevaaliohjelma
Baselin karnevaalisivu
Maan isoimmat karnevaalijuhallisuudet ovat molemmat saksankielisellä alueella: Luzernissa ja Baselissa. Kummat ovat paremmat, kun molempien kannattajat ovat tietysti sitä mieltä, että ne omat? (Tämä meidän kantoni on parempi kuin teidän -ilmiö taas.)
Olen kuullut molempien kannattajia, luzernilaisen trumpetistin ja baselilaisen sellistin. Annan heidän puhua, sillä saksankielisen alueen kulttuuriperinteistä kirjoittaessani tuntuu samalta kuin jäisessä rinteessä suksilla, joiden kantteja ei ole hiottu aikoihin.
Baselilainen sellisti:
- Karnevaali on Sveitsin isoin ja perinteisin 700 vuoden historiallaan.
- Musiikkiesitykset ovat laadukkaampia kuin Luzernissa, varmasti maan hienoimpia.
- Karnevaaleihin harjoitellaan pitkään ja hartaasti, niin että kaikki varmasti menee suunnitelmien mukaan.
- Basel on kultturelli ja taiteellinen kaupunki ympäri vuoden, mutta karnevaalien aikaan tarjonta oikein tiivistyy.
 |
| Une toute jolie ville! |
 |
| Kuvat uudeltavuodelta, jolloin joulukoristeet olivat vielä paikoillaan. |
 |
| Eikä pönöttävää asennetta tarvitse pelätä! |
- Juhlinta alkaa jo aamuyöstä, ja vähät yöunet tuovat menoon oman vivahteensa. Asiaan kuuluu nukkua monta yötä putkeen huonosti ja olla väsymyshuppelissa.
- Aivan kaikki voivat osallistua: yleisö otetaan helposti ja mielellään mukaan esityksiin.
- Esityksiä on kaikkialla ja ne voivat olla mitä tahansa konserttiesityksistä katujonglööraukseen.
- Mukana on myös ruokakulttuuria.
 |
| Lurernin puinen kävelysilta on kiehtonut mimua näköjään niin yöllä kuin päivällä. |
Valita ei onneksi tarvitse, sillä Luzernin bileet järjestetään ennen tuhkakeskiviikkoa, ja Baselin sen jälkeen.
Lähipiirin pikagallupin mukaan ranskankielisessä Sveitsissä karnevaalit tarkoittavat parhaimmillaan kaveripiirin naamiaisia mutta käytännössä aivan normaalia viikonloppua.
Meillä viikonloppua on vietetty sairastuvan merkeissä: en minä mutta muu. (Työttömyyden iloja: kun on entistä vähemmän ihmisten ilmoilla, säästyy paremmin kausitaudeilta.) Suunnittelenkin après-laskiaista ensi viikolle ja googlailen, missä lähistön laskettelukeskuksessa olisi pisin kelkkamäki.
Luzernin karnevaaliohjelma
Baselin karnevaalisivu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)