Ai niin

Napsautan olohuoneen valokatkaisijaa. Ai niin - minulla ei ole kattolamppuja.

Ei se mitään, digiboksin kellon näkee pimeässäkin. Paitsi että myin boksin eilen.

Kurkkaanpa siis, mitä netissä tapahtuu. Näin tekisin, ellei kaapelimodeemikin olisi käynyt kaupaksi.

Kirjoitin tämän merkinnän jo päivällä ja ajastin julkaistumaan illalla. Todellisuudessa istun varmaankin liesituulettimen valossa lukemassa kirjaa.

Vaihtaisinko sukunimeä?

Olen hukannut työpaikan kulkuluvan kolme kertaa tämän kuukauden aikana. Kohta se varmaan otetaan pois ja minulle määrätään peräänkatsoja, joka saattaa aamulla työpaikalle ja iltapäivällä pois. Ihan kiva, sama tyyppi voinee myös tarkistaa, olenko pukenut aamulla hameen ja ovatko sukkahousut ehjät.

Avaan internetselaimen ja tuijotan etusivua - enkä yhtään muista, mitä olin netistä tarkistamassa. Kolmannella avauksella muistan, että ai niin, olin katsomassa ruokalistaa. Tsekkaan lounaat, suljen selaimen ja unohdan, mitä kuppilassa olikaan tarjolla. Saatan unohtaa myös kesken ruokailun, mitä syön, tai että ylipäätään syön.

Muuttojärjestelyt, tai oikeastaan Sveitsin tulli, vie juuri nyt kaiken keskittymiskykyni. Jos muuttaisinkin kymmenen kilometriä pohjoisempaan, olisin turvallisesti Ranskan puolella, ihanassa kotoisassa EU:ssa, ja riittäisi, kun osaa rumban perusaskeleet. Nyt vaaditaan koko askelkuvio.

Koska vuokrasopimus on miehen nimissä, on myös muutto hoidettava hänen nimissään. Mutta minä olen Suomessa lähettämässä tavarat ja toivottavasti myös toisessa päässä ottamassa vastaan. Aloittaisinko siis ranskankielisen valtakirjan laatimisen, opettelisinko väärentämään miehen allekirjoituksen vai allekirjoitanko pokkana omalla nimellä ja miehen sukunimellä ja alan käyttää vihkisormusta? Hyvällä tuurilla konservatiivisessa Sveitsissä oletettaisiin kysymättä, että olemme naimisissa ja voin allekirjoitella miehn omaisuutta koskevia papereita.

Kotona on täysi kaaos, sillä olen tavaroiden lajittelun siinä vaiheessa, jossa olen ottanut tavarat pois kaapeista ja huomannut sitten vasta, ettei minulla olekaan paikkaa, johon ne laittaa.

Mitä olen mennyt tekemään?

Pesen kahvimukiani työpaikan keittiössä, kun naapuriosaston kollegat kävelevät ohitse. He juttelevat siitä, miten ratkaista tavallinen työpulma, sellainen joka normaalityössä ärsyttäisi mutta olisi suht helppo ratkaista.

Minua vihlaisee.

Myös nämä kirpaisevat:

Ilmoitukset avoimista työpaikoista, joita olisin saattanut hakea.

Ystävän työyhteisön tammikuulle venähtäneet pikkujoulut.

Kalenterikutsut ja sähköpostit, joissa kutsutaan huikaiseviin tilaisuuksiin helmikuussa.

Pian en saa enää kuulua tänne. Nämä ovat nyt muiden ongelmia, muiden tulevaisuutta. Minun paikkani on muualla.

Lahopää puukopissa

Kalenterissani lukee tämän päivän kohdalla "viimeinen ennakkoäänestyspäivä". Pääni on sen verran lahohko juuri nyt, että viisainta olisi ollut kirjoittaa viereen myös numero, joka äänestyslappuun pitää kirjoittaa.

Kävin kyllä äänestämässä, sen muistin, mutta mitään muistikuvaa ei ole siitä, mitä lappuun raapustin. Jo tiskille jonottaessa aloin epäillä, menikö lippuseen oikea numero, mutta en kehdannut alkaa ostarimummojen keskellä kurkistella. Virkailijat olisivat vielä hylänneet äänen, kun en pitänyt kantaani tiukasti sisäänpäin käännettynä.

Passin uusiminen etenee näin: päätin illalla, että säntään passikuvaan ilman kampaajan tukea mutta pesen aamulla tukan. Herään kolme varttia myöhässä, sillä kelloni on yöllä ryhtynyt aikakoneeksi ja kertoo, että nyt on klo 02.03 16.1.2010. Päätän pestä ja kähertää tukan ja lähettää kollegalle viestin, että tulen myöhässä. Annan hänen ymmärtää,e ttä myöhästyminen johtuu valokuvaamon aukioloajoista eikä heräämisen ajankohdasta. Säntään tukka laitettuna kuvaamoon, kuvan ottaminen on nopeaa, ja näytän juuri niin kammottavalta kuin kuvittelinkin. Kuvaaja lohduttaa, ettei passiin nykyään tule entisenkaltaista kasvokuvaa vaan siinä näkyvät vain nenäluu, poskiluut ja silmänpohjat. Hän ei maininnut, näkyykö tukka.

Eikä sillä tukalla nyt muutenkaan niin väliä, sillä unohdin ottaa nykyisen passini mukaan - ja ilman sitä minulla ei ole henkilötodistusta, jonka avulla voisin uuden passin hakea.

Pakkaset Suomessa, talvivaatteet Sveitsissä

Kauhean kivaa tämä keskellä talvea muuttaminen. Terveisin nimimerkki "Kesäkäsineet kädessä kahden kilometrin työmatkalle"

Talvikengät ovat onneksi Suomessa.

Rohkaisuryyppy korville

Emma Salokoski tsemppasi minua paljon pahimmassa vaiheessa, eli silloin, kun muuttopäätös oli vielä tekemättä. Onko siellä haukia tai haita, jotka mut voi kerralla hotkaista?

Kuin Kanadassa olisi käynyt

Aamulla pakkasin päälleni foliolla vuoratut turkissaappaat ja Kanukin untuvatakin, samat vaatteet joilla pärjäsin viikon Kanadan erämaassa. Kirpputorilla tuli silti vähän vilu.

Suostuin poikkeuksetta tinkimisehdotuksiin, mutta mitä tehdä jäljelle jääneille tavaroille? Laittaa Huuto.netiin otsikolla "Kaksi pahvilaatikollista sekalaista tavaraa, ei hintavarausta"?

(Pahinta tavaroiden myymättä jäämisessä on tietysti harkintakierros, joka tästä tietysti seuraa. Kun tavarat vie uudelleen kotiin ja 1) purkaa ne 2) käy ne uudelleen läpi vaikka nettihuutokauppaa varten, alkaa väistämättä miettiä, voiko tästä sittenkään luopua. Jos luenkin tämän kirjan vielä, vaikka edelliset kolmetoista yritystä kattoivatkin vain 7 sivua, yhteensä kaikilla lukukerroilla...)

Perjantai-illan matikkaa

Tajusin juuri, että olen asunut yksin viisi vuotta. Ja sitä on jäljellä enää 17 päivää.

Ehkä enää ikinä.

Tuokaa paperipussi!

Muuttouupumus iskee

Reilut kaksi viikkoa muuttoon. Eilen sovin muuttofirman kanssa pakkaus- ja tavaroidennoutopäivästä. Muuttomies otti harteiltani yden isoimmista huolistani, kun hän lupasi hoitaa (tai alaistensa hoitavan...) kirjahyllyni purkamisen, etten "vain satuta itseäni".

Tänään juoksin hakemassa optikon kolme kahden hinnalla -tarjouksesta piilarinesteitä, ettei minun tarvitsisi ainakaan ensimmäisiin kuukausiin harjoitella sanayhdistelmän "solution multifonction" ääntämistä. Pelkään siis ranskan puhumista enemmän kuin vaakasuoraa räntäsadetta.

Seuraavaksi pitäisi hakea uusi passi. Nykyinen vanhenee alkukesästä, enkä välttämättä vietä ennen sitä Suomessa riittävän pitkää aikaa, että ehtisin hakea uuden. Mutta! Passin toimitusaika on viikko. Kampaaja-aika on varattu, mutta se on päivälleen viikko ennen muuttoa. Menenkö siis passikuvaan nykyisellä tukalla vai säntäänkö suoraan kampaajalta passikuvaan, toivon että passitoimisto on vielä silloin auki ja että todella saan passini täsmälleen viikossa? En halua, että minut käännytetään heti rajalta passikuvan rumuuden ja yleisen epäsveitsiläisen olemuksen vuoksi.

Jännittää

Onko sinulla stressiä? kysyi hammaslääkärini viime viikolla. Hän arveli, että hampaideni vihlonta johtuu narskuttelusta. Kun kerroin olevani muuttamassa, hän naurahti ja totesi, ettei sitten syytä suurempaan huoleen. Stressi usein aiheuttaa narskuttelua, ja kun paine laukeaa, säästyvät hampaatkin.

Enkä edes kertonut, että olen muuttamassa ulkomaille. Että samalla olen muuttamassa miehen luo, jonka kanssa olen tähän saakka viettänyt yhteensä ehkä kaksi kuukautta, niistäkin suurimman osan hotellihuoneissa. Kun muutan, jätän Suomeen ystäväpiirini ja perheeni, rutiinini ja harrastukseni.

Eniten kirpaisee ystävien jättämisen lisäksi työn jättäminen. Työyhteisöön kuuluminen. Itsensä tarpeelliseksi tunteminen. Mitä olen, kun en tee työtä, jonka parissa olen kuluttanut päiväni viimeiset yhdeksän vuotta? Kuka olen, kun en enää kävele kopisevilla koroillani printterin kautta työkaverin huoneeseen, organisoi aikatauluja ja anna palautetta?

Sveitsissä en tee mitään. Siellä aika monet naiset eivät tee mitään: verotus kun ohjaa siihen, että avioitumisen jälkeen toisen puolisoista kannattaa jäädä kotiin. Muutama vuosi sitten törmäsin työni vuoksi naisiin, jotka muuttivat miehen työkomennuksen perässä ulkomaille ja jättivät oman työnsä Suomeen. Pohdin moneen kertaan työkavereideni kanssa, että en ikinä, siis ikinä, voisi lähteä ulkomaille vain miehen työn perässä, ilman että minulla olisi jotain järkevää tekemistä.

Tässä sitä vain ollaan.

Katsotaan nyt tämä muutto ensin

27 päivää muuttoon. Siihen, kun todella pakkaan laukkuni (max. 23 kiloa), hyppään SAS:n koneeseen ja reissaan Kööpenhaminan kautta Sveitsiin. Muutto on varattu mutta laatikon pakkaamatta. Asunto on vuokrattu, mutta ennen lähtöä suuri osa sen sisällöstä pitäisi saada myytyä kirppareilla.

29 vuotta Suomessa. Aivan totta: tämä on ensimmäinen muuttoni ulkomaille. Vaikka tykkään matkustaa ja opin helposti ja mielelläni uusia kieliä, en ole koskaan ollut edes opiskelijavaihdossa.

14 kokonaista työpäivää. Irtisanoutumispaperit allekirjoitettu, työpöytä puoliksi tyhjennetty (pääasiassa valtavaksi muovikassirykelmäksi työpisteen lattialle...) Muuttolaatikoihin olen pakannut vasta vanhat kalenterit.

1 yhdensuuntainen lentolippu. Kiinnitetty neulalla työpisteen sermiin, josta muuten on jo siivottu muistilaput, toimintaohjeet ja kummipojan kuvat.

2 kaikenkattavaa vastausta. Muutan alle kuukauden kuluttua Sveitsiin. Mies odottaa siellä jo. Työni jää Suomeen. Olen hakenut töitä ja jatkan urakkaa koko ajan. Ensimmäisen kuukauden vietän kielikurssilla. Siitä eteenpäin en tiedä. Olen yrittänyt vastailla lukuisiin kysymyksiin tällä yksinkertaisella fraasilla "En tiedä", kohdemaan kielellä "Je ne sais pas" tai jopa "Je n'ai aucune idée", mutta se ei tunnu ihmisille riittävän. Kysymykset sen kuin jatkuvat: muun muassa tiedustellaan, aionko mennä naimisiin (kontekstissa etsinkö töitä vai menenkö naimisiin...), mitä työtä aion saada, paljonko saan imaginaarisesta työstäni palkkaa tai paljonko sitten saan vuodessa lomaa. Entä mitä maksan veroja ja mihin maahan?

Olenkin päättänyt ottaa kysymyksiin jatkossa haukiolais-niinistöläisen linjan: Katsotaan nyt tämä muutto ensin.