Olen minäkin bloggari: pidän säädyttömän pitkiä taukoja, ja sitten vielä käytän suurimman osan tekstitilasta valittamiseen. Rakkaussuhteeni Sveitsiin on kuitenkin viime aikoina ollut kovilla, koska täällä on viimeiset kolme kuukautta satanut kuusi ja puoli päivää viikossa, ja loput ajasta byrokratia on potkinut alavatsaan oikein tosissaan.
Työelämä taas... Ei tämä nyt sentään ihan "Paholainen pukeutuu Pradaan ole", mutta kyllä pirulaisella on vähintään Burberryn trenssi.
Epäonnistumisista viisaana julkaisen selviytymisoppaani ensimmäisen osan: näin selviät puhelinkeskusteluista osaamatta ranskaa.
1) Klassikkokeino on tietysti pyytää soittajaa "vielä vahvistamaan sama asia sähköpostilla". Viestistä opit muun muassa monta näppärää erikoissanaa, jotka helpottavat asian selvittelyä omien kollegoiden kanssa. Kirjallinen muoto saattaa ratkaista myös ääntämisongelmista syntyneet virheet. Ihmettelin juurikin, miksi kollega kertoi asiakkaan tilanneen "boucletten" (kihara, kiehkura). Meilistä selvisi, että kyse olikin ranskalaisittain äännetystä "bookletista", mikä toki kustannusalalla on huomattavasti kysytympi tuote kuin hiustenkiharrus.
2) Kun puhelin soi, etkä ymmärrä kuka langalla on ja ketä hän yrittää tavoittaa, voit yrittää toki kerran (tai kaksi) kysellä lisätietoja. Jos et edelleenkään ymmärrä, laita tyyppi pitoon, pyörittele silmiäsi / selaa sisäistä puhelinluetteloa / päiviä Facebook-status, ja kun sopiva aika on kulunut, ota tyyppi pidosta ja sano, ettei kaivattu ihminen ollut paikalla. Ota viesti, josta hyvällä tsäkällä selviää, ketä yritettiin tavoittaa ja millä asialla. Huonolla tsäkällä selviää, että henkilö soitti alun perin aivan väärään numeroon, mutta eihän sitä enää voi sanoa.
3) Jos ymmärrät edes puolet eli sen, kenelle puhelu pitäisi siirtää, siirrä ja yhdistä saman tien. Se on työkaverille kökköä, koska hän vastaa puheluun kuin se tulisi sinulta, mutta oikeasti linjoilla onkin asiakas. Siksi puhelun jälkeen kannattaa soittaa perään ja pahoitella, "Sorry kun yhdistin niin nopeasti, mutta oma linjani soi JUURI samaan aikaan ja panikoin, kun en tunne puhelinsysteemiä..."
Luvassa vielä oppia ainakin sähköpostin käyttöön ja sosiaalisiin tilanteiisin, ehkä jossain vaiheessa jopa taisteluun byrokratiaa vastaan!
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kieli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kieli. Näytä kaikki tekstit
torstai 13. kesäkuuta 2013
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
Meillä sanotaan septante
Viime viikot ovat pitäneet sisällään paljon ensimmäisiä: ensimmäisen sukupuolispesifin tittelin, ensimmäisen mokan uudessa työssä, ensimmäisen rakon joka aiheutuu siitä, että kengät ovat jalassa ihan koko päivän, ensimmäisen kokemuksen siitä, kun ratuatieasemalla joutuu aamuruuhkassa jonottamaan rappusiin.
Ei varmaan yllätä, että yksi isoimmista kompastuskivistä on kieli, kaikesta harjoittelusta huolimatta. Sveitsiläiset jakautuvat ulkomaanelävien kielimokien suhteen kahteen kategoriaan.
Ensinnäkin ovat valistajat, joiden erityinen rakkaudenkohde on sveitsiläinen numerojärjestelmä. Heidät tunnistaa helposti: kun olet sanonut ison kymmenluvun väärin, otsa rypistyy ja etusormi nousee pystyyn.
Pieni ulkomaalainen onkin ihan pulassa, kun ulkoaopetellut ranskankieliset "neljä-kaksikymmentä-kaksitoista" -tyyppiset lukemat eivät enää ole voimassa. Tilalla ovat hiukan yksinkertaisemmat septante, huitante ja nonante.
Paitsi Genevessä, Ranskan ja Sveitsin rajaseuduilla, missä siirrytään kaiken epäloogisuuden huipentumaan: luetellaan joka toinen sveitsiläisittäin, joka toinen ranskalaisittain. On septante, quatre-vingts, nonante. Jos haluaa välttyä jatkuvalta numerovalistukselta, on pidettävä mielessä kaksi numerojärjestelmää ja jokaisen keskustelukumppanin kotimaa ja -kantoni.
Onneksi numeronihilistit ovat vain yksi kielikoulukunta. Toisen filosofian voisi tiivistää työkaverini lausahdukseen: "Tämä on Geneve, ei täällä kukaan ole sveitsiläinen." Huhun mukaan tämän koulukunnan jäsenet pitävät pikkumokia vain söpöinä. Ryhmään kuuluvat tunnistaa siitä, että kun avaat suusi, he kysyvät seuraavaksi, mistä olet peräisin ja aloittavat sujuvan small talkin (lue: loputtoman kysymyslistan) Suomesta.
Ei varmaan yllätä, että yksi isoimmista kompastuskivistä on kieli, kaikesta harjoittelusta huolimatta. Sveitsiläiset jakautuvat ulkomaanelävien kielimokien suhteen kahteen kategoriaan.
Ensinnäkin ovat valistajat, joiden erityinen rakkaudenkohde on sveitsiläinen numerojärjestelmä. Heidät tunnistaa helposti: kun olet sanonut ison kymmenluvun väärin, otsa rypistyy ja etusormi nousee pystyyn.
Pieni ulkomaalainen onkin ihan pulassa, kun ulkoaopetellut ranskankieliset "neljä-kaksikymmentä-kaksitoista" -tyyppiset lukemat eivät enää ole voimassa. Tilalla ovat hiukan yksinkertaisemmat septante, huitante ja nonante.
Paitsi Genevessä, Ranskan ja Sveitsin rajaseuduilla, missä siirrytään kaiken epäloogisuuden huipentumaan: luetellaan joka toinen sveitsiläisittäin, joka toinen ranskalaisittain. On septante, quatre-vingts, nonante. Jos haluaa välttyä jatkuvalta numerovalistukselta, on pidettävä mielessä kaksi numerojärjestelmää ja jokaisen keskustelukumppanin kotimaa ja -kantoni.
Onneksi numeronihilistit ovat vain yksi kielikoulukunta. Toisen filosofian voisi tiivistää työkaverini lausahdukseen: "Tämä on Geneve, ei täällä kukaan ole sveitsiläinen." Huhun mukaan tämän koulukunnan jäsenet pitävät pikkumokia vain söpöinä. Ryhmään kuuluvat tunnistaa siitä, että kun avaat suusi, he kysyvät seuraavaksi, mistä olet peräisin ja aloittavat sujuvan small talkin (lue: loputtoman kysymyslistan) Suomesta.
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Koirakaupoille, saksaksi
Nyt kun arkiranska alkaa olla hallussa, jää energiaa huomata, että toisinaan tässä maassa saksantaidostakin olisi hyötyä. Sekä opiskeluenergia että -varat menivät ranskanpänttäykseen, joten on pitänyt kehitellä muita keinoja.
Mene ravintolaan nälkäisenä. En ole ikinä opiskellut saksaa, mutta Alpit kyllä opettavat. Enää en ole nälkäkuoleman partaalla saksankielisessäkään Sveitsissä. "Haluaisin röstin juustolla" ja "Olisiko teillä piparminttuteetä" pitävät minut tiellä. Ennen Sveitsiin-muuttoani osasin sanoa vain "Missä on raitiovaunun 19 pysäkki" (ja todellisuudessa sanoin raitiovaunun 90, joten tie olisi saattanut jäädä löytymättä silti).
Ota supermarketvastuu. Kotitöitä jaettaessa ostosvastaavan rooli tuntui aluksi rosvosektorilta, mutta on kauppakierroksilla pedagoginenkin puolensa. Sekoitan kaupassa edelleen levuren ja poudre à lever'n, mutta erotan pakkaukset sen perusteella, lukeeko niissä hefe vai bakpulver. No, sekin auttaa, että hiivapussissa on pullapitkon kuva ja leivinjauheessa jotain kakkusia.
Ryhdy teenjuojaksi. Löysin pienestä geneveläisestä hippipuodista Yogi-teetä, jonka ihaniin makuvaihtoehtoihin rakastuin jo Suomessa. Pussin kyljessä viljellään ah niin söpöjä mietelauseita, jotka aamutahmeudessa tuntuvat joskus kovin viisailta. Ensimmäisenä aamuna tosin märkä teepussi löi kasvoille, kun tajusin, että tässähän asutaan vähemmistökielialueella ja mietelauseet ovat saksaksi. Yök. Sittemmin olen oivaltanut teepussien pedagogisen voiman, ja noin joka toinen aamu osaan jo kääntää elämänohjeeni. Olen oppinut muun muassa, että "Vain sinä itse voit toivottaa itsesti tervetulleeksi" ja että "Ystävällisyys tekee kauniiksi". Ja lukiko tämän aamun lapussa tosiaan, että "Hanki koira, ja loppu seuraa itsestään?" Kyllä varmasti.
Tee töitä. Tai ainakin hae niitä. Olen aiemminkin urputtanut siitä, miten nettikaupat saattavat vaihtaa kielensä omahyväisestivaltaisesti saksaksi vain sillä perusteella, että sanon asuvani Sveitsissä. Työnhakusivustotkin tekevät niin! Rustasin vapaata hakemusta (vai mikä se on Suomeksi, kun lähetetään hakupaperit, vaikkei kukaan niitä ole pyytänyt?) Geneven messukeskukseen, joka käsittääkseni sijaitsee melko tukevasti ranskankielisellä alueella ja jopa melkein Ranskassa. Hakemussivu alkoi saksaksi, ja kun noin puolet tiedoista oli täytetty, se vaihtui kesken kaiken ranskaksi. Seuraava sivu oli taas saksaksi. Nettikääntäjä onneksi vahvisti, että hakemukseni on nyt menestyksekkäästi välitetty. Sain taasn sanavarastooni monta uutta sanaa.
Kohtahan joudun lisäämään ansioluettelooni uuden kielen!
Mene ravintolaan nälkäisenä. En ole ikinä opiskellut saksaa, mutta Alpit kyllä opettavat. Enää en ole nälkäkuoleman partaalla saksankielisessäkään Sveitsissä. "Haluaisin röstin juustolla" ja "Olisiko teillä piparminttuteetä" pitävät minut tiellä. Ennen Sveitsiin-muuttoani osasin sanoa vain "Missä on raitiovaunun 19 pysäkki" (ja todellisuudessa sanoin raitiovaunun 90, joten tie olisi saattanut jäädä löytymättä silti).
Ota supermarketvastuu. Kotitöitä jaettaessa ostosvastaavan rooli tuntui aluksi rosvosektorilta, mutta on kauppakierroksilla pedagoginenkin puolensa. Sekoitan kaupassa edelleen levuren ja poudre à lever'n, mutta erotan pakkaukset sen perusteella, lukeeko niissä hefe vai bakpulver. No, sekin auttaa, että hiivapussissa on pullapitkon kuva ja leivinjauheessa jotain kakkusia.
Ryhdy teenjuojaksi. Löysin pienestä geneveläisestä hippipuodista Yogi-teetä, jonka ihaniin makuvaihtoehtoihin rakastuin jo Suomessa. Pussin kyljessä viljellään ah niin söpöjä mietelauseita, jotka aamutahmeudessa tuntuvat joskus kovin viisailta. Ensimmäisenä aamuna tosin märkä teepussi löi kasvoille, kun tajusin, että tässähän asutaan vähemmistökielialueella ja mietelauseet ovat saksaksi. Yök. Sittemmin olen oivaltanut teepussien pedagogisen voiman, ja noin joka toinen aamu osaan jo kääntää elämänohjeeni. Olen oppinut muun muassa, että "Vain sinä itse voit toivottaa itsesti tervetulleeksi" ja että "Ystävällisyys tekee kauniiksi". Ja lukiko tämän aamun lapussa tosiaan, että "Hanki koira, ja loppu seuraa itsestään?" Kyllä varmasti.
Tee töitä. Tai ainakin hae niitä. Olen aiemminkin urputtanut siitä, miten nettikaupat saattavat vaihtaa kielensä oma
Kohtahan joudun lisäämään ansioluettelooni uuden kielen!
torstai 29. marraskuuta 2012
Kotona on aikaa...
...askarrella perunagnoccheja...
...ihmetellä avokadopastakohua...
...suunnitella seuraavan viikon ruokalistaa...
...kuivata yrttejä...
...juoda kahvia...
...kuvailla kuolevia kukkia...
Ja kaiken tämän jälkeenkin on vielä ruuuunsaaaasti aikaa ajatella.
Esimerkiksi sitä aikakauslehden haastattelua, jonka lähdettä en muista, mutta jossa kotiäiti sanoi, että kotona lasten
kanssa ollessaan on mahdotonta säilyttää itsestään kuva rationaalisena,
itsensä hillitsevänä aikuisena. Töissä se on hänen mukaansa paljon helpompaa.
Samaa
pätee myös kotona oloon ilman lapsia. Töissä ollessani
ainakin uskottelin itselleni, että olen aikaansaava, tehokas ja
kompromissitaitoinen. Ajoittaiset kiukunpuuskat ja muut huonot hetket
saattoi piilottaa stressi-tekosyyn taakse.
Itsensä kohtaamiselta työelämä ainakin ajoittain suojaa.
Oivalsin muuten (vasta) jokunen aikayksikkö sitten, miten ratkaisen muinaisen kotihenkilö-kriisini. Ranskaksi sanotaan femme au foyer, ja sana femme tarkoittaa kätevästi sekä naista että vaimoa. Foyer taas viittaa takkaan, tulisijaan tai pesään. Alan siis tästä eteenpäin kutsua itseäni (todennäköisesti vain sisäisessä kirjeenvaihdossa itseni kanssa) tulisijanaiseksi.
torstai 6. syyskuuta 2012
Nuorisopaasto eli juhlapyhä geneveläisittäin
Herra Täydellinen on pitkin viikkoa varoitellut viettävänsä torstaipäivän kotona, sillä tänään vietetään Geneven kantonissa juhlapäivää ja toimisto on kiinni. Mainitsi hän juhlapäivän nimenkin, jeune genevois eli nuori geneveläinen. Varmaan joku pyhmis, joku nuorena kuollut, päättelin.
Aloitin penkoa asiaa tarkemmin vasta eilen, ja kun syötin hakusanan Googleen, valaistuin. Kyseessä ei olekaan jeune vaan jeûne. Hattuaksentti katoaa ääntämyksestä mutta muuttaa nuoren paastoksi.
Samalla opin, että geneveläinen paasto ei ole mikään nuori juhlapyhä vaan sen juuret juontavat 1500-luvulle. Aikoinaan ainoa paastopäivän sallittu ruoka oli luumupiiras, josta on sittemmin tullut juhlapyhän erikoisherkku.
Huokaisin helpotuksesta: asumme kantonin rajan toisella puolella, joten vältyn sekä paastoamiselta että piirakan leipomiselta. Mutta mitä vielä: muualla Sveitsissä juhlitaan jeûne fédéralia eli liittovaltion paastoa syyskuun kolmantena sunnuntaina. Taidan paeta silloin Ranskaan.
Aloitin penkoa asiaa tarkemmin vasta eilen, ja kun syötin hakusanan Googleen, valaistuin. Kyseessä ei olekaan jeune vaan jeûne. Hattuaksentti katoaa ääntämyksestä mutta muuttaa nuoren paastoksi.
Samalla opin, että geneveläinen paasto ei ole mikään nuori juhlapyhä vaan sen juuret juontavat 1500-luvulle. Aikoinaan ainoa paastopäivän sallittu ruoka oli luumupiiras, josta on sittemmin tullut juhlapyhän erikoisherkku.
Huokaisin helpotuksesta: asumme kantonin rajan toisella puolella, joten vältyn sekä paastoamiselta että piirakan leipomiselta. Mutta mitä vielä: muualla Sveitsissä juhlitaan jeûne fédéralia eli liittovaltion paastoa syyskuun kolmantena sunnuntaina. Taidan paeta silloin Ranskaan.
perjantai 24. elokuuta 2012
Sekaisin rahasta
Olen alkanut epäillä aivokapasiteettini pienemistä vakavasti taannoisen pakastekassipohdinnan jälkeen. Tänään käytin hyvän aikaa sanan "klemmari" hakemiseen, ja myös edellisen lauseen "taannoinen" vaati lähemmäs minuutin pohdinnan. Tulihan se silti!
Joka tapauksessa uskon, että abstrakti ajatteluni on vaurioitunut. Uusin todiste: Koen valtavan hämmentäväksi lähialuematkailun. Jos matkustan Sveitsissä, en meinaa millään käsittää, etten voi puhua kaikkialla ranskaa. Jos taas suuntaan Ranskaan, kuten ihan kohta, viikonloppuvisiitille Mulhouseen, joudun aivan tosissani miettimään, etten tarjoa kaupassa tavaroiden vastineeksi frangeja.
Teille voin vieläpä tunnustaa, että viikonloppukohde vaihtui Sveitsin saksankielisestä Baselista Ranskan Mulhouseen juuri siksi, että siellä voin puhua ranskaa. Baselissa asuva saksankielinen ystäväni taas selitti matkustavansa samasta syystä mieluummin Saksaan, ja kuulemma liikenneyhteydetkin seuraavat kielialueiden rajoja niin, että saksankielisestä Sveitsistä pääsee helpommin Saksaan kuin Ranskaan, vaikka molemmat ovat yhtä lähellä.
Voin lähteä viikonloppureissuun hyvällä omallatunnolla, sillä opin tänään ainakin yhden asian. Opettaja irrottautui klemmarikeskustelun välissä selittämään ranskan kielen historiaa ja valaisi, että jossakin vaiheessa menneisyyttä (juu, vuosiluvutkin ovat abstrakteja juttuja!) kansan käyttämä puhuttu ranska erosi kuninkaan ja hovin käyttämästä kirjoitetusta ranskasta niin paljon, etteivät eri kansankerrokset lainkaan ymmärtäneet toisiaan. Niinpä valtaapitävät tekivät päätöksen, että kirjallisesta kielestä tulee "oikea" ranska. "Siksi siis monet ranskankielen rakenteet tuntuvat niin keinotekoisilta", proffa selitti, ja käytti muuten oikeasti sanaa keinotekoinen.
Tämä havainnoillisen kuvaesiyksen aikana opin myös, että ranskan vaikea ääntäminen johtuu osittain siitä, että germaanivalloittajien ääntämys on vaikuttanut latinaan, jonka pohjalta ranskan kieli on syntynyt.
Joka tapauksessa uskon, että abstrakti ajatteluni on vaurioitunut. Uusin todiste: Koen valtavan hämmentäväksi lähialuematkailun. Jos matkustan Sveitsissä, en meinaa millään käsittää, etten voi puhua kaikkialla ranskaa. Jos taas suuntaan Ranskaan, kuten ihan kohta, viikonloppuvisiitille Mulhouseen, joudun aivan tosissani miettimään, etten tarjoa kaupassa tavaroiden vastineeksi frangeja.
Teille voin vieläpä tunnustaa, että viikonloppukohde vaihtui Sveitsin saksankielisestä Baselista Ranskan Mulhouseen juuri siksi, että siellä voin puhua ranskaa. Baselissa asuva saksankielinen ystäväni taas selitti matkustavansa samasta syystä mieluummin Saksaan, ja kuulemma liikenneyhteydetkin seuraavat kielialueiden rajoja niin, että saksankielisestä Sveitsistä pääsee helpommin Saksaan kuin Ranskaan, vaikka molemmat ovat yhtä lähellä.
Voin lähteä viikonloppureissuun hyvällä omallatunnolla, sillä opin tänään ainakin yhden asian. Opettaja irrottautui klemmarikeskustelun välissä selittämään ranskan kielen historiaa ja valaisi, että jossakin vaiheessa menneisyyttä (juu, vuosiluvutkin ovat abstrakteja juttuja!) kansan käyttämä puhuttu ranska erosi kuninkaan ja hovin käyttämästä kirjoitetusta ranskasta niin paljon, etteivät eri kansankerrokset lainkaan ymmärtäneet toisiaan. Niinpä valtaapitävät tekivät päätöksen, että kirjallisesta kielestä tulee "oikea" ranska. "Siksi siis monet ranskankielen rakenteet tuntuvat niin keinotekoisilta", proffa selitti, ja käytti muuten oikeasti sanaa keinotekoinen.
Tämä havainnoillisen kuvaesiyksen aikana opin myös, että ranskan vaikea ääntäminen johtuu osittain siitä, että germaanivalloittajien ääntämys on vaikuttanut latinaan, jonka pohjalta ranskan kieli on syntynyt.
perjantai 10. elokuuta 2012
Tunnollisuuden toinen puoli
Kun aloitin kielikurssin sveitsinsaksalaisten kanssa, olin ihastunut ja kauhistunutkin heidän tunnollisuudestaan ja täsmällisyydestään (koska he saivat minut näyttämään huolettomalta hulttiolta, joka ei osaa käytöstapoja).
Tänään opin tunnollisuuden toisen puolen. Työparini oli jättänyt eilisen kurssin väliin huonovointisuuden vuoksi, ja tästä seurasi se, ettemme voineet pitää yhteistä esitelmäämme. Hän kuitenkin sanoi tulevansa tänään, ja olin sopinut opettajan kanssa esityksen siirrosta.
Aamulla sain kuitenkin viestin, jossa kurssikaverini sanoi, ettei tule kurssille - mutta tulee kurssin päätösjuhlaan iltapäivällä. Kyse ei siis ollut enää huonovointisuudesta, vaan poissaolon selitys oli yksinkertainen: Kurssilta saa sääntöjen mukaan olla poissa maksimissaan kaksi päivää, muuten jää ilman kurssitodistusta. Koska tämä tunnollinen sveitsinsaksalainen opiskelijatar oli missannut vain yhden päivän, hänellä oli edelleen toinen poissaolo käyttämättä.
Ei sillä, olin yliopistoaikoina ihan samanlainen. Ihmettelin suuresti nykyisen minäni kaltaisia, yleensä vähän vanhempia opiskelijoita, jotka kävivät luennoilla ihan vain mielenkiinnosta ja oppiakseen jotain. Epäilyttävää.
Esitelmän kanssa kävi onneksi hyvin: opettaja on takuuvarma ranskalais-sveitsiläinen, joka ei pidä kirjaa siitä, kuka kurssiesitelmän on pitänyt ja kuka ei. Tänä aamuna hän oli jo unohtanut koko asian.
Tänään opin tunnollisuuden toisen puolen. Työparini oli jättänyt eilisen kurssin väliin huonovointisuuden vuoksi, ja tästä seurasi se, ettemme voineet pitää yhteistä esitelmäämme. Hän kuitenkin sanoi tulevansa tänään, ja olin sopinut opettajan kanssa esityksen siirrosta.
Aamulla sain kuitenkin viestin, jossa kurssikaverini sanoi, ettei tule kurssille - mutta tulee kurssin päätösjuhlaan iltapäivällä. Kyse ei siis ollut enää huonovointisuudesta, vaan poissaolon selitys oli yksinkertainen: Kurssilta saa sääntöjen mukaan olla poissa maksimissaan kaksi päivää, muuten jää ilman kurssitodistusta. Koska tämä tunnollinen sveitsinsaksalainen opiskelijatar oli missannut vain yhden päivän, hänellä oli edelleen toinen poissaolo käyttämättä.
Ei sillä, olin yliopistoaikoina ihan samanlainen. Ihmettelin suuresti nykyisen minäni kaltaisia, yleensä vähän vanhempia opiskelijoita, jotka kävivät luennoilla ihan vain mielenkiinnosta ja oppiakseen jotain. Epäilyttävää.
Esitelmän kanssa kävi onneksi hyvin: opettaja on takuuvarma ranskalais-sveitsiläinen, joka ei pidä kirjaa siitä, kuka kurssiesitelmän on pitänyt ja kuka ei. Tänä aamuna hän oli jo unohtanut koko asian.
maanantai 21. toukokuuta 2012
Elle est là!
Finalement, hän on täällä: kirje, joka kertoo kesäkuisen kielikokeeni aikataulut. Suullinen koe odottaa vajaan kolmen viikon päästä lauantaina, ja kirjallinen koitos siitä viikon päästä.
Ohjeet ovat ranskalaisittain yllättävän tiukat. Kaikista huijausyrityksistä seuraa kokeen hylkääminen ja uusintaoikeuden epääminen. (Säännöt eivät määrittele, kuinka pitkäksi ajaksi.) Hyväksytyn kokeen saa kyllä uusia, kunhan ensin pyytää instituutiolta olemassa olevan diplomin hylkäämistä. Nimi täytyy kirjoittaa ilmoittautumiskaavakkeisiin ISOILLA KIRJAIMILLA, eikä lyijykynää saa käyttää.
Olen kulkenut kokeen suhteen jo ylä- ja alamäkiä. Ilmoittautumisen jälkeen koe motivoi, sillä se oli vielä turvallisen kaukana mutta tuntui hyvältä tavoitteelta. Sitten iski paniikki, ja luin parituntia päivää viikkoa kuin hyvin ahkera apina.
Nyt olen jo vähän antanut periksi ja vaihtanut päivittäiset uutistenkuunteluharjoitukset Greyn anatomian toisen tuotantokauden jaksoihin (ranskaksi dubattuna sentään). Sehän on vain yksi kielikoe, ja opiskelen kuitenkin oppiakseni, en loistaakseni kokeessa.
Kuinka moni teistä uskoi edellisen?
Ohjeet ovat ranskalaisittain yllättävän tiukat. Kaikista huijausyrityksistä seuraa kokeen hylkääminen ja uusintaoikeuden epääminen. (Säännöt eivät määrittele, kuinka pitkäksi ajaksi.) Hyväksytyn kokeen saa kyllä uusia, kunhan ensin pyytää instituutiolta olemassa olevan diplomin hylkäämistä. Nimi täytyy kirjoittaa ilmoittautumiskaavakkeisiin ISOILLA KIRJAIMILLA, eikä lyijykynää saa käyttää.
Olen kulkenut kokeen suhteen jo ylä- ja alamäkiä. Ilmoittautumisen jälkeen koe motivoi, sillä se oli vielä turvallisen kaukana mutta tuntui hyvältä tavoitteelta. Sitten iski paniikki, ja luin pari
Nyt olen jo vähän antanut periksi ja vaihtanut päivittäiset uutistenkuunteluharjoitukset Greyn anatomian toisen tuotantokauden jaksoihin (ranskaksi dubattuna sentään). Sehän on vain yksi kielikoe, ja opiskelen kuitenkin oppiakseni, en loistaakseni kokeessa.
Kuinka moni teistä uskoi edellisen?
lauantai 19. toukokuuta 2012
Hävettää
Eilen sen vihdoin tein: uskaltauduin ostoksille loputtomien macaroni-tiskien ääreen. Kuljen joka päivä Geneven asemalla ainakin viiden macaroni-leivoksia myyvän konditorian ohi, mutta en ole aiemmin tohtinut pysähtyä, koska... Noh, kun sitten joutuisi puhumaan ranskaa.
Tiedän, neljän vuoden kouluopintojen ja kolmen kuukauden tehokurssin jälkeen tämä on naurettavaa. Teoriassa puhun sujuvaa ranskaa, samoin CV:ssäni. Unissani käytän subjunktiiviakin ihan oikein, ja ranskantaitajat ymmärtävät, millainen saavutus se suomenkieliselle on.
Todellisuudessa taas jo merci, au revoir ja bon journéekin kompastelevat toisiinsa, jos yritän lausua ne peräkkäin. Ja häpeän takelteluani joka kerta. Virheitä enemmän hävettää vain se, jos joku luulee bonjourini perusteella, etten puhu ranskaa. Vaihdoin Starcbucksiakin, koska barista alkoi puhua minulle englantia (siinä vaiheessa olin opiskellut kaksi kuukautta...) Kahvilaa jouduin tosin vaihtamaan takaisin, sillä ketjun toisessa pisteessä en saanut vanilla latteeni vanillaa sitten millään kielellä.
En tiedä, miten katkaisisin tämän kierteen: En uskalla puhua, koska pelkään virheitä, ja kun virheen teen, häpeä vain nostaa kynnystä. Jos en saa kierrettä katki, syön ikuisesti lounaaksi croque monsieureja (en voi tilata salaattia, koska en tiedä, onko se salade au poulet vai du poulet, ja artikkelikin unohtui edestä). Olen myös tuomittu käyttämään väärän väristä meikkivoidetta (en ole varma, onko se edes meikkivoidetta, koska kurssini ei kata kosmetiikkasanastoa).
Ehkä macaronien avulla voisin ehdollistaa itseni pelosta pois. Nämä herkut sen saavat aikaan, jos mikään.
Tiedän, neljän vuoden kouluopintojen ja kolmen kuukauden tehokurssin jälkeen tämä on naurettavaa. Teoriassa puhun sujuvaa ranskaa, samoin CV:ssäni. Unissani käytän subjunktiiviakin ihan oikein, ja ranskantaitajat ymmärtävät, millainen saavutus se suomenkieliselle on.
Todellisuudessa taas jo merci, au revoir ja bon journéekin kompastelevat toisiinsa, jos yritän lausua ne peräkkäin. Ja häpeän takelteluani joka kerta. Virheitä enemmän hävettää vain se, jos joku luulee bonjourini perusteella, etten puhu ranskaa. Vaihdoin Starcbucksiakin, koska barista alkoi puhua minulle englantia (siinä vaiheessa olin opiskellut kaksi kuukautta...) Kahvilaa jouduin tosin vaihtamaan takaisin, sillä ketjun toisessa pisteessä en saanut vanilla latteeni vanillaa sitten millään kielellä.
En tiedä, miten katkaisisin tämän kierteen: En uskalla puhua, koska pelkään virheitä, ja kun virheen teen, häpeä vain nostaa kynnystä. Jos en saa kierrettä katki, syön ikuisesti lounaaksi croque monsieureja (en voi tilata salaattia, koska en tiedä, onko se salade au poulet vai du poulet, ja artikkelikin unohtui edestä). Olen myös tuomittu käyttämään väärän väristä meikkivoidetta (en ole varma, onko se edes meikkivoidetta, koska kurssini ei kata kosmetiikkasanastoa).
Ehkä macaronien avulla voisin ehdollistaa itseni pelosta pois. Nämä herkut sen saavat aikaan, jos mikään.
perjantai 23. maaliskuuta 2012
Kun osaisi päättää!
 |
| Kuvan kukat eivät liity tapaukseen. Kunhan havainnoillistavat, että täällä on jo kevät. |
Painin päätöksen kanssa. Haluan jatkaa ranskan opintojani, mutta en ole varma, onko nykyinen kielikouluni siihen paras paikka. Opetuksen taso on hyvä ja opettajat loistavia, mutta ryhmä on makuuni hieman liian iso ja aivan liian kaoottinen.
Nyt puntaroin, kokeilisinko toista koulua, jossa on pienemmät ryhmät (ja korkeammat hinnat) vai kolmatta, jota kurssikaverini kehuu Geneven parhaaksi. Iltaisin olen aina valmis vaihtamaan, aamuisin mietin taas, etten mitenkään malttaisi luopua tutuista opettajista ja rutiineista, vaikka se ei ehkä kielitaitoni kehittymiselle olekaan paras vaihtoehto.
Aargh! Pohjimmiltaan kyse taitaa olla siitä, kestäisinkö taas yhden muutoksen. Uudet oppikirjat, uudet aksentit ja uusi koulureitti ovat pikkuruisia arjen asioita - mutta kun elämässä on mennyt uusiksi aivan kaikki, tuntuu kohtuuttomalta luopua niistäkin. Ja silti: kun puhutaan tuhannesta frangista kuussa, olisi suotavaa, että sujuvan ranskankielen hankkiminen ei veisi enää kauhean montaa kuukautta.
Voisitteko te päättää puolestani? Kiitos!
lauantai 17. maaliskuuta 2012
Maailma pienoiskoossa
Ihailen kielikurssini opettajien ammattitaitoa. Toki he osaavat havainnoillistaa mallikkaasti subjunktiivin käyttöä relatiivipronominien yhteydessä (mitä en siitä huolimatta tajua), mutta viime päivinä olen ihaillut erityisesti heidän herkkää psykologista silmäänsä.
Ehkä heidät koulutetaan hyvin, sillä koulun hallinto ei ryhmiä järjestäessään tee asioita helpoksi. Luokat pakataan niin täyteen kuin suinkin, ja yhteen porukkaan mahtuukin sitten lähes kaikkia Euroopan kansallisuuksia.
Opettaja luovii kulttuurierojen keskellä ja yrittää virittää keskustelua kunkin juurista, identiteetistä ja kotimaasta. Vaan kuinka pitää kieli keskellä suuta, kun ryhmässä on sekä israelilainen että palestiinalainen? Eikä siinä vielä kaikki: samojen pöytien ääressä istuvat myös saksalainen ja puoliksi puolanjuutalainen, jonka isovanhemmat katosivat toisen maailmansodan juutalaisvainojen aikaan. Jälkimmäisen toisen puolen juuret tulevat Kazakstanista - eikä Kazakstanian ja Venäjän suhde taas taida olla aivan selkeimmästä päästä vieläkään.
Melkoinen sulatusuuni tämä Geneve. Muutaman kurssiviikon jälkeen en ihmettele enää sitäkään, että EU ja Euro ovat vaikeuksissa. Enemmän ihmettelen sitä, miten kenellekään on koskaan tullut mieleen edes kokeilla yhteistä valuuttaa ja muuta kiinteää yhteistyötä mantereella, joka on kulttuurisesti näin monivivahteinen!
Tämä esimerkki ei liity rahaan mutta kertonee kulttuurieroista: Meidän ryhmässämme on muun muassa ihminen, jonka mielestä on aivan ok käyttää kokeissa sähköistä sanakirjaa, vaikka sanakirjan käyttö muuten on kiellettyä. Toinen taas ajattelee, että jos tehtävät korjataan yhdessä, voi vastauksiaan vielä siinä vaiheessa vaihtaa - ja laskea pisteet vasta korjausten jälkeen. Ihmettelen ainoastaan sitä, miten hän tällä logiikalla onnistuu joskus saamaan jotain muuta kuin täydet pisteet.
Ehkä heidät koulutetaan hyvin, sillä koulun hallinto ei ryhmiä järjestäessään tee asioita helpoksi. Luokat pakataan niin täyteen kuin suinkin, ja yhteen porukkaan mahtuukin sitten lähes kaikkia Euroopan kansallisuuksia.
Opettaja luovii kulttuurierojen keskellä ja yrittää virittää keskustelua kunkin juurista, identiteetistä ja kotimaasta. Vaan kuinka pitää kieli keskellä suuta, kun ryhmässä on sekä israelilainen että palestiinalainen? Eikä siinä vielä kaikki: samojen pöytien ääressä istuvat myös saksalainen ja puoliksi puolanjuutalainen, jonka isovanhemmat katosivat toisen maailmansodan juutalaisvainojen aikaan. Jälkimmäisen toisen puolen juuret tulevat Kazakstanista - eikä Kazakstanian ja Venäjän suhde taas taida olla aivan selkeimmästä päästä vieläkään.
Melkoinen sulatusuuni tämä Geneve. Muutaman kurssiviikon jälkeen en ihmettele enää sitäkään, että EU ja Euro ovat vaikeuksissa. Enemmän ihmettelen sitä, miten kenellekään on koskaan tullut mieleen edes kokeilla yhteistä valuuttaa ja muuta kiinteää yhteistyötä mantereella, joka on kulttuurisesti näin monivivahteinen!
Tämä esimerkki ei liity rahaan mutta kertonee kulttuurieroista: Meidän ryhmässämme on muun muassa ihminen, jonka mielestä on aivan ok käyttää kokeissa sähköistä sanakirjaa, vaikka sanakirjan käyttö muuten on kiellettyä. Toinen taas ajattelee, että jos tehtävät korjataan yhdessä, voi vastauksiaan vielä siinä vaiheessa vaihtaa - ja laskea pisteet vasta korjausten jälkeen. Ihmettelen ainoastaan sitä, miten hän tällä logiikalla onnistuu joskus saamaan jotain muuta kuin täydet pisteet.
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Ranska-detoxin aika
Oolalaa, olen yliranskankielistynyt. Ensinnäkin sanon ihan liian usein oolalaa (mikä tarkoitttaa ranskalaisittain kaikkea kamalasta suurenmoiseen, eikä ainakaan ei-natiivi voi ikinä ymmärtää, missä kohtaa akselia liikutaan.)
Oolalaan ylikäyttöä ja käsilläpuhumisen lisääntymistä en vielä pitänyt hälyttävinä merkkeinä, vaikka Herra Täydellinen niistä huomauttikin. Ajattelin, että on mokoma vain kateellinen, kun tyttöystävä menee ohi ranskalaisuuden jalossa taidossa.
Hätkähdin huomaamaan todellisuuden vasta tänä aamuna, kun jouduin uusimaan junakorttini. Koska olin jo perusmuodollisuudet hoitanut, olisin voinut tilata jatko-osan internetistä tai ostaa juna-aseman automaatilta. Automaatteja on joka asemalla, vaikka välillä ihmisiä pitää oikein houkutella masiinoiden käyttäjiksi lappusilla, joissa luvataan mukavuutta, nopeutta ja helppoutta.
Olen tehokkuutta, mukavuutta, nopeutta ja helppoutta arvostava ihminen. Suomalaiseen tyyliin komminukoin mieluummin McDonaldsin puhuvan pömpelin kuin oikean ihmisen kanssa. Silti marssin rautatieasemalla lipputiskille höpöttämään, vaikka automaattejakin olisi ollut vapaana!
Tämän vakavan merkin ilmaannuttua on siis ranska-detoxin aika. Kielikurssilta kotiuduttuani kävin hakemassa reilun sushiannoksen, pursotin wasabitahnat lautaselle ja kaadoin soijakastikkeen kulhoon. (Olisin syönyt Subwayn patongin, mutta lähin putiikki on yli 200 kilometrin päässä.) Viritin Täydellisten naisten viime viikon jakson esille. Katsoin perään vielä kolme jaksoa Frendejä, kaikki ihanalla alkukielellä ja suomeksi tekstitettynä. (Ranskaksi dubattuja televisio-ohjelmia en kerta kaikkiaan pysty katsomaan, siitä on rentoutuminen liian kaukana.)
Tuntui siltä, kuin olisin tullut pitkältä matkalta kotiin.
Oolalaan ylikäyttöä ja käsilläpuhumisen lisääntymistä en vielä pitänyt hälyttävinä merkkeinä, vaikka Herra Täydellinen niistä huomauttikin. Ajattelin, että on mokoma vain kateellinen, kun tyttöystävä menee ohi ranskalaisuuden jalossa taidossa.
Hätkähdin huomaamaan todellisuuden vasta tänä aamuna, kun jouduin uusimaan junakorttini. Koska olin jo perusmuodollisuudet hoitanut, olisin voinut tilata jatko-osan internetistä tai ostaa juna-aseman automaatilta. Automaatteja on joka asemalla, vaikka välillä ihmisiä pitää oikein houkutella masiinoiden käyttäjiksi lappusilla, joissa luvataan mukavuutta, nopeutta ja helppoutta.
Olen tehokkuutta, mukavuutta, nopeutta ja helppoutta arvostava ihminen. Suomalaiseen tyyliin komminukoin mieluummin McDonaldsin puhuvan pömpelin kuin oikean ihmisen kanssa. Silti marssin rautatieasemalla lipputiskille höpöttämään, vaikka automaattejakin olisi ollut vapaana!
Tämän vakavan merkin ilmaannuttua on siis ranska-detoxin aika. Kielikurssilta kotiuduttuani kävin hakemassa reilun sushiannoksen, pursotin wasabitahnat lautaselle ja kaadoin soijakastikkeen kulhoon. (Olisin syönyt Subwayn patongin, mutta lähin putiikki on yli 200 kilometrin päässä.) Viritin Täydellisten naisten viime viikon jakson esille. Katsoin perään vielä kolme jaksoa Frendejä, kaikki ihanalla alkukielellä ja suomeksi tekstitettynä. (Ranskaksi dubattuja televisio-ohjelmia en kerta kaikkiaan pysty katsomaan, siitä on rentoutuminen liian kaukana.)
Tuntui siltä, kuin olisin tullut pitkältä matkalta kotiin.
perjantai 2. maaliskuuta 2012
Ystävystymisen vaikeudesta
Söin tänään lounasta kurssikavereideni kanssa. Oli mukavaa, ruoka oli hyvää, keskustelu hyvää kielikoulutusta ja tytöt herttaisia. Me toimettomat ymmärrämme toisiamme tavalla, jolla kotimaihin jääneet ystävät ehkä eivät, joten keskustelu saattaa upota syvälle nopeastikin.
Syvällisyydestä huolimatta ilmassa ei ole samaa helppoutta kuin vuosikausien takaisten ystävien kanssa. Eikä syy ole pelkästään siinä, että tuttavuudet ovat uusia. Liian helppo (ja heppoinen) selitys olisi sekin, että vieraalla kielellä asioita jää sanomatta, koska sanavarasto ei riitä. Onhan se totta, ettei suhteellisen uudella kielellä saa kosketusta tunteisiin samalla tavalla kuin äidinkielellä, mutta kyse ei ole pelkästään siitäkään.
Mietin nimittäin sitä, tunnenko enää itsekään itseäni. Miten voin kertoa itsestäni muille, kun en tiedä, kuka on tämä nainen, joka Sveitsissä asuu? Kuka olen, kun en käy töissä? Mitä minusta on jäänyt jäljelle, kun olen jättänyt sen kaiken, jonka rakentamiseen olen tähänastisen elämäni käyttänyt?
Syvällisyydestä huolimatta ilmassa ei ole samaa helppoutta kuin vuosikausien takaisten ystävien kanssa. Eikä syy ole pelkästään siinä, että tuttavuudet ovat uusia. Liian helppo (ja heppoinen) selitys olisi sekin, että vieraalla kielellä asioita jää sanomatta, koska sanavarasto ei riitä. Onhan se totta, ettei suhteellisen uudella kielellä saa kosketusta tunteisiin samalla tavalla kuin äidinkielellä, mutta kyse ei ole pelkästään siitäkään.
Mietin nimittäin sitä, tunnenko enää itsekään itseäni. Miten voin kertoa itsestäni muille, kun en tiedä, kuka on tämä nainen, joka Sveitsissä asuu? Kuka olen, kun en käy töissä? Mitä minusta on jäänyt jäljelle, kun olen jättänyt sen kaiken, jonka rakentamiseen olen tähänastisen elämäni käyttänyt?
lauantai 25. helmikuuta 2012
Siis täh?
Voisin kai perjantaisen ai elintenluovutus koskee kuolleita -insidentin jälkeen lakata murehtimasta sitä, että olen varmaan koko kantonissa ainoa, joka ei puhu täydellistä ranskaa. Sen sijaan pian on syytä huolehtia siitä, etten pysty puhumaan mitään muuta vierasta kieltä kuin ranskaa, en kohta edes äidinkieltäni.
Ennen kuin ehditte sanomaan, ettei kai nyt äidinkielen murentumisesta ole huolta, lukekaa tämä.
Olin Uuden Ystävän kanssa ostoksilla. Juttelimme kansiosta, jollaisen tarvitsisin kouluun, ja Uusi Ystävä totesi löytäneensä kivan kansion, tosin liian pienen. "Ne ovat usein pieniä, sillä ne on tarkoitettu reseptikansioiksi", hän selvensi.
Olin hämmentynyt. "Ai niinkö, että järjestän omat reseptini sinne kansioon?" pohdin. "Juuri niin", keskustelukumppanini valisti. "Tärkeä työväline kotirouvalle."
Ajattelin, että joo niin, voihan olla, että kotirouvan on syytä pitää rauhoittavien lääkkeidensä reseptit järjestyksessä, mutta kuitenkin... "Niin, ajattelin vain, että jos ne on tarkoitettu lääkäreille", täsmensin.
"Minä ajattelin kyllä muffinssireseptejä", Uusi Ystävä tarkensi.
Tällä tasolla on siis suomeni: en enää ymmärrä, että samalla sanalla voi olla kaksi eri merkitystä.
Englannintaitoni ei voi yhtään paremmin. Olen alkanut ääntää kaikki englanninkieliset sanat ranskalaisittain, siis ilman äng-äännettä. Parkkipaikka on "parkkink", ja kävin tutustumassa "Thomas Ubeerin" näyttelyyn. Piirrospingviini on luonnollisesti "Pinku".
Naurakaa vapaasti.
Ennen kuin ehditte sanomaan, ettei kai nyt äidinkielen murentumisesta ole huolta, lukekaa tämä.
Olin Uuden Ystävän kanssa ostoksilla. Juttelimme kansiosta, jollaisen tarvitsisin kouluun, ja Uusi Ystävä totesi löytäneensä kivan kansion, tosin liian pienen. "Ne ovat usein pieniä, sillä ne on tarkoitettu reseptikansioiksi", hän selvensi.
Olin hämmentynyt. "Ai niinkö, että järjestän omat reseptini sinne kansioon?" pohdin. "Juuri niin", keskustelukumppanini valisti. "Tärkeä työväline kotirouvalle."
Ajattelin, että joo niin, voihan olla, että kotirouvan on syytä pitää rauhoittavien lääkkeidensä reseptit järjestyksessä, mutta kuitenkin... "Niin, ajattelin vain, että jos ne on tarkoitettu lääkäreille", täsmensin.
"Minä ajattelin kyllä muffinssireseptejä", Uusi Ystävä tarkensi.
Tällä tasolla on siis suomeni: en enää ymmärrä, että samalla sanalla voi olla kaksi eri merkitystä.
Englannintaitoni ei voi yhtään paremmin. Olen alkanut ääntää kaikki englanninkieliset sanat ranskalaisittain, siis ilman äng-äännettä. Parkkipaikka on "parkkink", ja kävin tutustumassa "Thomas Ubeerin" näyttelyyn. Piirrospingviini on luonnollisesti "Pinku".
Naurakaa vapaasti.
perjantai 24. helmikuuta 2012
Elintenluovutusta eläviltä
Alkuflow'n jälkeen olen kamppaillut ranskan kielen kanssa valtavasti. Olen ollut varma, että olen ryhmäni huonoin ja että kohta minut heitetään varmaan takaisin alemmalle tasolle (siis sille, jolla osataan ostaa suklaata, samppanjaa ja laukkuja).
Huonommuudentunteeni taisikin perustua arviointivirheelle. Koska muut puhuvat enemmän ja kovempaa kuin minä, olen luullut, että he puhuvat paremmin. Olen luullut, että he myös ymmärtävät kaiken, mitä luokassa sanotaan.
Virheeni paljastui tänään, kun puhe kääntyi luokassa elintenluovukseen. Espanjalainen kurssikaveri selitti, miten Espanjassa on automaattisesti luovuttaja, jos ei sitä ole erikseen kieltänyt. Komppasin, että Suomessa mennään samoilla säännöillä. Luokan paraguaylaisvahvistus kuunteli kummastuneen näköisenä hyvän aikaa. Vasta tunnin loppupuolella lamppu syttyi: "Ai, elimet luovutetaan vasta kuoleman jälkeen!" hän hiffasi.
Tässä vielä geneveläisarvoitus viikonlopuksi: Miksi kielikoulun luokkahuoneessa on aina ahdasta, vaikka paikkoja on 20 ja osallistujia vain 13? Koska jokaisen Vuittonille pitää olla oma istuin.
Huonommuudentunteeni taisikin perustua arviointivirheelle. Koska muut puhuvat enemmän ja kovempaa kuin minä, olen luullut, että he puhuvat paremmin. Olen luullut, että he myös ymmärtävät kaiken, mitä luokassa sanotaan.
Virheeni paljastui tänään, kun puhe kääntyi luokassa elintenluovukseen. Espanjalainen kurssikaveri selitti, miten Espanjassa on automaattisesti luovuttaja, jos ei sitä ole erikseen kieltänyt. Komppasin, että Suomessa mennään samoilla säännöillä. Luokan paraguaylaisvahvistus kuunteli kummastuneen näköisenä hyvän aikaa. Vasta tunnin loppupuolella lamppu syttyi: "Ai, elimet luovutetaan vasta kuoleman jälkeen!" hän hiffasi.
Tässä vielä geneveläisarvoitus viikonlopuksi: Miksi kielikoulun luokkahuoneessa on aina ahdasta, vaikka paikkoja on 20 ja osallistujia vain 13? Koska jokaisen Vuittonille pitää olla oma istuin.
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Kalterit ikkunoihin? Kyllä kiitos!
Perjantai-iltana ovikello soi. Olin yksin kotona, mutta päätin kuitenkin mennä katsomaan, ettei oven takana vain ollut työtaakan alla hajamielieseksi muuttunut Herra Täydellinen - olisihan hän voinut unohtaa avaimensa kotiin.
Ei ollut, vaan nuori mies kansionsa kanssa kyselemässä, millä tasolla asuintalojen turvallisuus mielestäni Sveitsissä on. Vastasin vielä hyväuskoisena myöntävästi kysymykseen "Hankkisitko turvajärjestelmän asuntoosi, jos se olisi ilmainen?" Koska ranskankielinen keskustelu vie aivokapasiteetistani suurimman osan, hiffasin vasta keskustelun päätyttyä, että miekkonen ei todellakaan tehnyt mielipidetiedustelua asukkaiden turvallisuusnäkemyksistä vaan yritti myydä jotain vartiointipalveluita.
Silloin oli kuitenkin jo liian myöhäistä, sillä olin jo ehtinyt sopia tapaamisen palveluiden esittelyä varten. Kyllä vain, sopia kellonajat ja kaikki, antaa puhelimeni ja hyvästellä tyypin kaikkine ranskalaisine kohteliaisuuksineen (nekin vievät noin viisi minuuttia per keskustelu). Ja vasta sitten leikkasi!
Herra Täydellinen sai kotiin tultuaan käyttää täydellistä ranskantaitoaan ja perua tapaamisen, mutta minähän en siitä viisastunut. Kun kävelin seuraavana päivänä yksin kaupungilla, jäin tavaratalon edustalle juttelemaan nuoren naisen kanssa, joka puolusti eläinten oikeuksia. Sainhan mahdollisuuden harjoittaa kuullunymmärtämistäni. Melkein jo liityin kaltoinkohdeltujen karhujen ja leijonien ystäväksi, mutta homma kaatui siihen, ettei minulla ole paikallista pankkitiliä.
Kuinkahan käy ensi viikolla, kun jään yksin kotiin miehen työmatkan ajaksi? Hänen kotiinpaluutaan odottaa todennäköisesti täydellinen turvajärjestelmä ja talo täynnä huonosti kohdeltuja eläimiä.
Ei ollut, vaan nuori mies kansionsa kanssa kyselemässä, millä tasolla asuintalojen turvallisuus mielestäni Sveitsissä on. Vastasin vielä hyväuskoisena myöntävästi kysymykseen "Hankkisitko turvajärjestelmän asuntoosi, jos se olisi ilmainen?" Koska ranskankielinen keskustelu vie aivokapasiteetistani suurimman osan, hiffasin vasta keskustelun päätyttyä, että miekkonen ei todellakaan tehnyt mielipidetiedustelua asukkaiden turvallisuusnäkemyksistä vaan yritti myydä jotain vartiointipalveluita.
Silloin oli kuitenkin jo liian myöhäistä, sillä olin jo ehtinyt sopia tapaamisen palveluiden esittelyä varten. Kyllä vain, sopia kellonajat ja kaikki, antaa puhelimeni ja hyvästellä tyypin kaikkine ranskalaisine kohteliaisuuksineen (nekin vievät noin viisi minuuttia per keskustelu). Ja vasta sitten leikkasi!
Herra Täydellinen sai kotiin tultuaan käyttää täydellistä ranskantaitoaan ja perua tapaamisen, mutta minähän en siitä viisastunut. Kun kävelin seuraavana päivänä yksin kaupungilla, jäin tavaratalon edustalle juttelemaan nuoren naisen kanssa, joka puolusti eläinten oikeuksia. Sainhan mahdollisuuden harjoittaa kuullunymmärtämistäni. Melkein jo liityin kaltoinkohdeltujen karhujen ja leijonien ystäväksi, mutta homma kaatui siihen, ettei minulla ole paikallista pankkitiliä.
Kuinkahan käy ensi viikolla, kun jään yksin kotiin miehen työmatkan ajaksi? Hänen kotiinpaluutaan odottaa todennäköisesti täydellinen turvajärjestelmä ja talo täynnä huonosti kohdeltuja eläimiä.
maanantai 13. helmikuuta 2012
Voi nöyryytyksen päivää
Sain viime viikolla niin monta "Voi että kun puhunkin hyvää ranskaa" -elämystä, että täytyihän sen nöyryytyksenkin sieltä tulla. Hehkutin muun muassa sitä, miten pystyin salakuuntelemaan ymmärsin vieraiden ihmisten keskustelua junassa ja miten pystyn jo pulputtamaan ranskaa niin nopeasti, että opettajakaan ei ymmärrä mitään opettajakin pyytää hidastamaan.
Kunnes. Yritin varata lääkärinaikaa. Lekuri itse on suomenkielinen, mutta vastaanottovirkailija ei. (Ei, en sentään yrittänyt aloittaa puhelua suoraan suomeksi, sen verran sentään ymmärsin.) Vastaanottovirkailija ei edes vaihtanut kieltä englanniksi - vaan pyysi suorilta suomea puhuvan lääkärin itsensä puhelimeen.
Mikä lause sitten oli niin vaikea? No, yrittäkää itse. Missähän kohtaa tässä äänneläjässä on kellonaika ja päivämäärä: ländilötreeseaseeseöör?
Bon courage!
Kunnes. Yritin varata lääkärinaikaa. Lekuri itse on suomenkielinen, mutta vastaanottovirkailija ei. (Ei, en sentään yrittänyt aloittaa puhelua suoraan suomeksi, sen verran sentään ymmärsin.) Vastaanottovirkailija ei edes vaihtanut kieltä englanniksi - vaan pyysi suorilta suomea puhuvan lääkärin itsensä puhelimeen.
Mikä lause sitten oli niin vaikea? No, yrittäkää itse. Missähän kohtaa tässä äänneläjässä on kellonaika ja päivämäärä: ländilötreeseaseeseöör?
Bon courage!
tiistai 7. helmikuuta 2012
Geneveläiset karttamerkit
Eilen jännitin hieman ensimmäistä kielikurssipäivääni, sillä koulu sijaitsee pikkukadulla, jota ei ollut merkitty karttaan. Tänään pääsin perille varman sujuvasti, sillä olin opetellut koordinaatit:
Mont Blancin kelloliikkeen kulmalta oikealle. Sitten vasemmalle Versacen ja Celinen välistä, Guccin jälkeen oikealle, ja voilà, je suis arrivée!
P.S. Eilinen toiveeni toteutui: tänään kotimatkalla junassa tuli lipuntarkastaja!
Mont Blancin kelloliikkeen kulmalta oikealle. Sitten vasemmalle Versacen ja Celinen välistä, Guccin jälkeen oikealle, ja voilà, je suis arrivée!
 |
| Kurssin jälkeen Guccille... Ei kun Guccin jälkeen oikealle! |
 | ||
| Täällähän on halpaketjuja, siis väärä katu! |
maanantai 6. helmikuuta 2012
Samppanja- vai vaatekaappitasolle?
Joku ehti jo kommenttiboksissa pohtia, tarvitsenko ollenkaan kielikurssia, kun kerran asiointi ranskaksi sujuu niin näpsäkästi. Kurssi alkoi tänään, ja jännitin koko viime yön, että ilmoittauduin liian vaikealle kurssille. Enhän osaa aivan täydellisesti (ja valmiiksi) kaikkia kurssitavoitteita kuvattuja asioita.
Tulipa taas suhtauduttua johonkin asiaan suomalaisen ylipendantisti. Noin puolet kurssikavereistani ei nimittäin vielä kolme kuukautta sitten puhunut ranskaa lainkaan.
Huomenna yritän muutaman pykälän vaikeampaa kurssia, ja palaan sitten askel kerrallaan alaspäin, jos pala on liian sitkeä purtavaksi. (Kuten paikalliset leivänkuoret. Siinä jälkiuunipala kalpenee.)
Koska kielikoulu järjestää tasokokeita vain mielikuvissaan, tarjoan nyt vastaavassa tilanteissa painiskeleville helpon itsearviointilomakkeen:
Jos olet joskus osallistunut edes yhdelle suomalaisen opetussuunnitelman mukaiselle kielikurssille, tai vaikka vain ilmoittautunut ja jättänyt menemättä, voit siirtyä suoraan jatkoryhmään.
Jos osaat ostaa juna/bussi/pääsylipun tai kysyä tietä tai ostaa suklaata/käsilaukkuja/samppanjaa ranskaksi, lienee edistyneiden ryhmä sinulle sopiva.
Jos pystyti ostamaan kaapin Ikeasta ranskaksi, pestaudu suoraan kurssille opettajaksi. Jos taas olet vaikka kirjoittanut jonkin kielen ylioppilaskirjoituksissa ja päässyt läpi, voit kokeilla ostaa koko koulun.
Mene peruskurssille vain ja ainoastaan, jos et osaa mitään kieltä. Edes äidinkieltäsi. Tai jos haluat oppia lukemaan uutta kieltä huulilta.
Tulipa taas suhtauduttua johonkin asiaan suomalaisen ylipendantisti. Noin puolet kurssikavereistani ei nimittäin vielä kolme kuukautta sitten puhunut ranskaa lainkaan.
Huomenna yritän muutaman pykälän vaikeampaa kurssia, ja palaan sitten askel kerrallaan alaspäin, jos pala on liian sitkeä purtavaksi. (Kuten paikalliset leivänkuoret. Siinä jälkiuunipala kalpenee.)
Koska kielikoulu järjestää tasokokeita vain mielikuvissaan, tarjoan nyt vastaavassa tilanteissa painiskeleville helpon itsearviointilomakkeen:
 |
| Päivän dilemma: olisiko kolmostaso jo riittävän korkealla, vai siirrynkö kokonaan pilvien yläpuolelle? |
Jos osaat ostaa juna/bussi/pääsylipun tai kysyä tietä tai ostaa suklaata/käsilaukkuja/samppanjaa ranskaksi, lienee edistyneiden ryhmä sinulle sopiva.
Jos pystyti ostamaan kaapin Ikeasta ranskaksi, pestaudu suoraan kurssille opettajaksi. Jos taas olet vaikka kirjoittanut jonkin kielen ylioppilaskirjoituksissa ja päässyt läpi, voit kokeilla ostaa koko koulun.
Mene peruskurssille vain ja ainoastaan, jos et osaa mitään kieltä. Edes äidinkieltäsi. Tai jos haluat oppia lukemaan uutta kieltä huulilta.
Voi kun tulisi junalipuntarkastaja
Jännitän ranskan puhumista, sillä vaikka sanat törmäilisivätkin omasta suusta ulos suunnilleen sanakirjan mukaan, ei ole mitään takeita siitä, puhuuko vastapuoli ymmärrettävää ranskaa (tai ranskaa ylipäätään). Siksi pompinkin tänä aamuna kanssamatkusajien kaulaan paikallani riemusta asemahallissa, kun sain hankittua kuukauden junakortin.
Sehän vasta olisi ollut helppoa, jos olisinkin tarvinnut vain kuukausilipun junamatkalle kotikaupungistani kielikurssikaupunkiini Geneveen. Niin yksinkertaisen ostoksen olisi tehnyt vaikka elekielellä, tai näyttänyt juna-aikataulusta. Mutta lisäksi korttiin piti saada molempien kaupunkien paikallisliikenne. Ostoprosessin aikana piti kaivaa henkilötodistus, luetella osoite ja puhelinnumero (tiedättehän ranskalaiset numerot!) ja esittää valokuva, mutta selvisin kaikista vaiheista kokonaan ranskaksi.
Kortti itse on paperikautinen: sellainen pahvisten perusosan ja kuukausiosan yhdistelmä, joita Helsingissä käytettiin ennen elektronisia matkakortteja. (Siis sillä muinaisella ajalla, kun kesät olivat kesiä ja talvet talvia mutta VR silti aina aikataulussa.) Kuva on uskolliseen passikuvatyyliin kuin kuritushuoneen kulkuluvasta. Mutta matkakortti on ikioma, ihka omalla ranskankielellä hankittu, ja siksi siis rakas.
Sehän vasta olisi ollut helppoa, jos olisinkin tarvinnut vain kuukausilipun junamatkalle kotikaupungistani kielikurssikaupunkiini Geneveen. Niin yksinkertaisen ostoksen olisi tehnyt vaikka elekielellä, tai näyttänyt juna-aikataulusta. Mutta lisäksi korttiin piti saada molempien kaupunkien paikallisliikenne. Ostoprosessin aikana piti kaivaa henkilötodistus, luetella osoite ja puhelinnumero (tiedättehän ranskalaiset numerot!) ja esittää valokuva, mutta selvisin kaikista vaiheista kokonaan ranskaksi.
Kortti itse on paperikautinen: sellainen pahvisten perusosan ja kuukausiosan yhdistelmä, joita Helsingissä käytettiin ennen elektronisia matkakortteja. (Siis sillä muinaisella ajalla, kun kesät olivat kesiä ja talvet talvia mutta VR silti aina aikataulussa.) Kuva on uskolliseen passikuvatyyliin kuin kuritushuoneen kulkuluvasta. Mutta matkakortti on ikioma, ihka omalla ranskankielellä hankittu, ja siksi siis rakas.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)