Edistystä uralla

No ei tokikaan varsinaista ylenemistä eikä edes toivottavaa palkkakehitystä, mutta lukuisia muita edistysaskeleita.

Valittelin muistaakseni joskus - joko blogissa tai ehkä se olikin jonkun toisen blogin kommenteissa - että vatsani on geneettisesti skandinaavinen ja vaatii sapuskaa viimeistään puoliltapäivin. Olen onnistunut opettamaan sisäelimeni tavoille ja ruokailu siirtyy sujuvasti jo puoli yhteen.

Puhelimokat ehtivät jo vähentyä, kun uusi puhelinvaihteenhoitaja astui remmiin. Sitten pomot ottivat ja lähtivät kahdeksi viikoksi etähommiin Ticinoon. Puhelin- ja Skype-yhteys pätkivät parhaimmillaankin niin, etten erota edes, kumpi niistä on linjalla. Eihän niitä voi siirtää kollegallekaan eikä pyytää käyttämään meiliä, kun meillä on nähkääs jatkosopparineuvottelut kesken, ja pitäisi kai yrittää todistaa, että osaa edes nykyhommat, ennen kuin pyytää lisävastuita.

Työttömyyttä on ikävä harvemmin kuin ennen, mutta kyllä lomankinuaminen muodostaa toki oleellisen osan edellä mainittuja jatkoneuvotteluita. Vaikka vatsani on oppinut Keski-Euroopan kellolle, pääni ei ole oppinut niukoille lomaviikoille.

Mitähän tänne muuta? Tässä vielä tilinpäätös muinaisen loman to do -listasta:

Kaikki syömisasiat tsekkaan hoidetuiksi. Matkalaukku lihoi pokkareiden ansiosta lähemmäs kaksi kiloa, ja maksoin uskollisesti pankkikortilla kaiken, minkä voin, huvipuistorannekkeen mukaan lukien.

Hankaluuksia tuottivat ainoastaan käytöstavat. Saatoin vahingossa teititellä vanhoja ihmisiä, toivottelin holtittomasti mukavaa päivänjatkoa ja änkytin senttilitrakysymykselle (kaikesta saamastani preppaamisesta huolimatta).

Listan ulkopuolelta
1) Viittasin ihmisiin pronominilla "se", monikossa "nämä" tai "noi".
2) Kävin kaupassa iltaseitsemän jälkeen.
3) Ihmettelin edellistä tietysti kovaan ääneen, että kaikille tulisi varmasti selväksi, ettei "meillä Sveitsissä harrasteta tällaista".
4) Ihmettelin myös jäätelöpallojen isoa kokoa: pieninkin pallo oli varmaan tupla siihen verrattuna, mihin olin tottunut.

Tapaluokka tehtävienjakoon

Minussa on vissiin jotain vikaa, koska valitan jatkuvasti siitä, että minulle esitetään kysymyksiä.

Viime aikojen kuuma peruna on ollut "Onko sveitsiläinen työkulttuuri erilainen kuin suomalainen?" Viestintämuodosta riippuen ynisen/raapustan/huokailen jotain sen suuntaista kuin ettei nyt niin kovasti ja vaikea sanoa, kun olen ollut tasan yhdessä yrityksessä ja sielläkin vasta kaksi kuukautta.

Kun pengoin muistikuviani, tulihan niitä jotain hassuuksia mieleen. Assistenttien käyttämisestä puhelinlaskujen kasvattajana kerroinkin jo.

Eilen kuuntelin työparin valittelua, että kun on niin stressaava päivä, kiire ja menee ehkä pitkään. Vähän myöhemmin istuimme lounaalla puolitoista tuntia, eikä yhtään ollut stressiä eikä kiire (no pitkään sen maksilounaan jälkeen varmasti meni.) Tehokas työntekijä minussa hoitaisi mieluummin työt yhteen putkeen kuin pitkittäisi päivää lounastauon vuoksi - mutta kyllähän tauko rentouttaa mukavasti varsinkin pitkän päivän keskellä.

Viime viikolla samainen työkaveri houkutteli minua terassilounaalle muun porukan kanssa.
Minä: No kun otin eväät. (Niitähän ei voi jättää jääkaappiin ja syödä vaikka seuraavana päivänä, blogg. huom.)
Työkaveri: Ota eväät mukaan!
Minä: Voiko niin tehdä?
Työkaveri: Totta kai, sitä paitsi me ollaan joka tapauksessa terassilla.
Söinpä sitten kotitekoista lihapullaspagettia ravintolan terassilla.

Enkä osaa sanoa, miksi juttuni liittyvät aina jotenkin ruokaan!

Päivittäin huomaan, että haluaisin hoputtaa tehokkaina pidettyjä sveitsiläisiä: niin että tehdäänkö tässä vai suunnitellaanko vain? Olen alkanut epäillä, että ranskassa on jokin kielen vivahde, jonka avulla tehtävät jaetaan ja päätökset tehdään ja jota minä en vain kerta kaikkiaan huomaa.

Kyselykausi

Yleensä niin sveitsiläiset kuin ulkomaalaiset ovat kohteliaan kiinnostuneita Suomesta. Varsinkin tuttavuuden alkuvaiheessa vaihdetaan paljon kansallisuuteen liittyviä kysymyksiä ja kokemuksia. Teen sitä itsekin: kyselen toisen kotimaasta ja kielestä, kun en henkilökohtaisuuksista kehtaa, ja hiljaa oleminen se vasta noloa olisi.

Suomeen liittyvät kysymykset ovat vain usein turkasen vaikeita! Usein tekisi mieli vastata "Ei aavistustakaan". Tässä pieni Q & A - ensimmäiset vastausrefleksit ja ne fiksummat vaihtoehdot.

Mikä on perinteistä suomalaista ruokaa? 

Ensimmäisenä mieleen tulee tokaista "Tuota en ole kauheasti miettinytkään." Minkä ruokalajin voisin sanoa? Noin puolet tuntemistani tamperelaisistakaan ei tykkää mustasta makkarasta, poronkäristystä olen itse tainnut syödä kerran. Puhun siis ympäripyöreitä: "Se vaihtelee paljon, mutta Suomessa syödään paljon myös kansainvälisiä ruokia. Esimerkiksi aasialaisia ravintoloita on joka paikassa. Kesällä grillataan, ja perunaa syödään kyllä ympäri vuoden."

Tortillat kelpaavat minulle niin Sveitsissä kuin Suomessakin.

Syövätkö suomalaiset paljon juustoa?

Tämän kysymyksen kuullessani mielessä kävi, että niin ainakin paino-ongelmien määrästä voisi päätellä. Parempi kikka on kuitenkin vedota kanssapuhujan kansalliseen ylpeyteen: "Eivät yhtä paljon kuin sveitsiläiset." Kevytjuuston olemassaolosta ja suosiosta en uskalla sveitsiläiselle kertoa. (Jos muistan tilastot oikein, suomalaiset syövät vuodessa karkkia saman verran kuin sveitsiläiset juustoa.)

Tämän lähemmäs fondueta en ole kamerallani päässyt. Kun pata tulee pöytään, kamera lähtee.

Onko Suomessa vaikea saada töitä Euroopan kriisin vuoksi? 

Tosiasiassa en todellakaan tiedä (tätäkään), sillä työskentelin valmistumisestani muuttoon saakka samalla työnantajalla, enkä siis ole juuri töitä hakenut. Onneksi kysymykseen sisältyy usein oletus "Muutitko Sveitsiin siksi, että Suomesta on mahdoton saada töitä", joten keskustelu on helppo luovia sitä kautta helpompiin aiheisiin, eli parisuhteeseen.

Sataako Suomessa enemmän kuin Sveitsissä?

Tee itsestäsi pelle: "Ei, mutta jos aamulla sataa, sataa yleensä koko päivän. Siksi minun pitikin täällä opetella, että vaikka aamulla tarvitsisi sateenvarjoa ja kumppareita, on laukkuun syytä pakata myös aurinkolasit ja sandaalit." Kerran väsyneenä olin varomaton, tietosanakirja-minäni pääsi putkahtamaan ulos ja se sanoi näin: "Tilastojen mukaan Sveitsissä ja Suomessa sataa aika lailla saman verran, paitsi Suomessa sataa kevätkuukausina vähän vähemmän. Oikeastaan Sveitsissä sataa suunnilleen yhtä paljon ympäri vuoden, syksy ja talvi vain tuntuvat sateisemmilta, sillä silloin on enemmän pilvisiä päiviä." Yllättäen lisäkysymyksiä ei tullut.

Olikohan se sadetilasto edes oikeassa? Svetsissä näyttää tällä hetkellä tältä.

Lisäksi olen vastannut muun muassa näihin: Onko suomen kielessä paljon vain vähän sanoja verrattuna esimerkiksi ranskaan? Miten monta taivutusmuotoa on sanalla "tankata"? Ovatko suomalaiset liikennemerkit samanlaisia kuin sveitsiläiset? Entä kuka liikenneympyrässä saa mennä ensin?

Viinikaappitetris

Suomalaiselle se vain edelleen muutaman kuukauden Euroopan-komennuksen jälkeenkin on ihmeellistä. Että viiniä saa myydä alennuksella, ruokakaupassa.

Ranskalaisen markettiketjun Carrefourin jokasyksyinen viinialennus Foire aux vins tulee kotiin muutaman päivän ennen spektaakkelin alkua katalogin muodossa. Tarjoukset vaihtelevat 5 prosenttia pullosta -aleista kaksi samppanjaa yhden hinnalla / kaksi laatikkoa yhden hinnalla -houkutiksiin.

Liikkeessä on viiniviikkojen aikana oikein punainen matto lattialla, ja teemakäytävä on ahdettu täyteen viinilaatikoita. Myyjät vastaavat iloisesti viinien luonteenpiirteisiin ja käyttötarkoituksiin liittyviin kysymyksiin, mutta siihen palveluinto rajoittuukin. Kun kaipailemme katalogiin merkattua punaviiniä, vastaus on "Aamulla hylly täytettiin, illalla täytetään uudestaan, nyt sitä ei ole". Samppanjaa taas "Ei näköjään ole vielä purettu. Kannattaa tulla uudelleen toisena päivänä, ehkä huomenna."

Kotona alkaa sitten viinikaappitetris. Samppanjat ja kuohuviinit ovat sen verran pulleita, että ne eivät mahdu hyllyyn vierekkäin. Punaviinien pitäisi olla valkoisten yläpuolella ja tiiviisti käytettyjen edessä. Jätän miehen pohtimaan, minne se kaksi yhden hinnalla -samppanja mahtuu.

Sunnuntaibrunssi

Yhtä asiaa Helsingistä kaipaan: sunnuntaibrunsseja. Uudessakin kotikaupungissani on pari kehuttua brunssikahvilaa, mutta minä vain en ole saanut päähäni mahtumaan, että ne eivät ole sunnuntaisin auki - ja samoin kiinni pysyvät lähes kaikki muutkin kahvilat ja ravintolat. Sunnuntaisin kuuluu olla kotona.

Puutetta paikkaavat onneksi leipomot, jotka pitävät sunnuntaiaamuisin ovet auki ja croissant-uunit kuumina. Voisarvien ympärille kelpaa rakentaa omatekoinen sunnuntaibrunssi.

Koska lukijani ovat väistämättä keskivertoa älykkäämpiä, huomasitte varmaan, ettei kuvissa ole croissantteja. Ne ehtivät harvoin edes brunssipöytään, sillä niissä on jokin mekanismi, joka saa ne hyppäämään paperipussista kirsikkahillopurkin kautta suuhuni. Muffinitkin maltoin kuvata vasta syömisen jälkeen.

P.S. Äitini kysyi täällä piipahtaessaan, miksi leipomot saavat olla sunnuntaisin auki mutta ruokakaupat eivät. Ehkä leipomotuotteiden käyttö kuuluu kotisunnuntaihin mutta markettiruoan ei? No, perinteet seuraavat harvoin logiikkaa.

Maailma pienoiskoossa

Ihailen kielikurssini opettajien ammattitaitoa. Toki he osaavat havainnoillistaa mallikkaasti subjunktiivin käyttöä relatiivipronominien yhteydessä (mitä en siitä huolimatta tajua), mutta viime päivinä olen ihaillut erityisesti heidän herkkää psykologista silmäänsä.

Ehkä heidät koulutetaan hyvin, sillä koulun hallinto ei ryhmiä järjestäessään tee asioita helpoksi. Luokat pakataan niin täyteen kuin suinkin, ja yhteen porukkaan mahtuukin sitten lähes kaikkia Euroopan kansallisuuksia.

Opettaja luovii kulttuurierojen keskellä ja yrittää virittää keskustelua kunkin juurista, identiteetistä ja kotimaasta. Vaan kuinka pitää kieli keskellä suuta, kun ryhmässä on sekä israelilainen että palestiinalainen? Eikä siinä vielä kaikki: samojen pöytien ääressä istuvat myös saksalainen ja puoliksi puolanjuutalainen, jonka isovanhemmat katosivat toisen maailmansodan juutalaisvainojen aikaan. Jälkimmäisen toisen puolen juuret tulevat Kazakstanista - eikä Kazakstanian ja Venäjän suhde taas taida olla aivan selkeimmästä päästä vieläkään.

Melkoinen sulatusuuni tämä Geneve. Muutaman kurssiviikon jälkeen en ihmettele enää sitäkään, että EU ja Euro ovat vaikeuksissa. Enemmän ihmettelen sitä, miten kenellekään on koskaan tullut mieleen edes kokeilla yhteistä valuuttaa ja muuta kiinteää yhteistyötä mantereella, joka on kulttuurisesti näin monivivahteinen!

Tämä esimerkki ei liity rahaan mutta kertonee kulttuurieroista: Meidän ryhmässämme on muun muassa ihminen, jonka mielestä on aivan ok käyttää kokeissa sähköistä sanakirjaa, vaikka sanakirjan käyttö muuten on kiellettyä. Toinen taas ajattelee, että jos tehtävät korjataan yhdessä, voi vastauksiaan vielä siinä vaiheessa vaihtaa - ja laskea pisteet vasta korjausten jälkeen. Ihmettelen ainoastaan sitä, miten hän tällä logiikalla onnistuu joskus saamaan jotain muuta kuin täydet pisteet.