Olen minäkin bloggari: pidän säädyttömän pitkiä taukoja, ja sitten vielä käytän suurimman osan tekstitilasta valittamiseen. Rakkaussuhteeni Sveitsiin on kuitenkin viime aikoina ollut kovilla, koska täällä on viimeiset kolme kuukautta satanut kuusi ja puoli päivää viikossa, ja loput ajasta byrokratia on potkinut alavatsaan oikein tosissaan.
Työelämä taas... Ei tämä nyt sentään ihan "Paholainen pukeutuu Pradaan ole", mutta kyllä pirulaisella on vähintään Burberryn trenssi.
Epäonnistumisista viisaana julkaisen selviytymisoppaani ensimmäisen osan: näin selviät puhelinkeskusteluista osaamatta ranskaa.
1) Klassikkokeino on tietysti pyytää soittajaa "vielä vahvistamaan sama asia sähköpostilla". Viestistä opit muun muassa monta näppärää erikoissanaa, jotka helpottavat asian selvittelyä omien kollegoiden kanssa. Kirjallinen muoto saattaa ratkaista myös ääntämisongelmista syntyneet virheet. Ihmettelin juurikin, miksi kollega kertoi asiakkaan tilanneen "boucletten" (kihara, kiehkura). Meilistä selvisi, että kyse olikin ranskalaisittain äännetystä "bookletista", mikä toki kustannusalalla on huomattavasti kysytympi tuote kuin hiustenkiharrus.
2) Kun puhelin soi, etkä ymmärrä kuka langalla on ja ketä hän yrittää tavoittaa, voit yrittää toki kerran (tai kaksi) kysellä lisätietoja. Jos et edelleenkään ymmärrä, laita tyyppi pitoon, pyörittele silmiäsi / selaa sisäistä puhelinluetteloa / päiviä Facebook-status, ja kun sopiva aika on kulunut, ota tyyppi pidosta ja sano, ettei kaivattu ihminen ollut paikalla. Ota viesti, josta hyvällä tsäkällä selviää, ketä yritettiin tavoittaa ja millä asialla. Huonolla tsäkällä selviää, että henkilö soitti alun perin aivan väärään numeroon, mutta eihän sitä enää voi sanoa.
3) Jos ymmärrät edes puolet eli sen, kenelle puhelu pitäisi siirtää, siirrä ja yhdistä saman tien. Se on työkaverille kökköä, koska hän vastaa puheluun kuin se tulisi sinulta, mutta oikeasti linjoilla onkin asiakas. Siksi puhelun jälkeen kannattaa soittaa perään ja pahoitella, "Sorry kun yhdistin niin nopeasti, mutta oma linjani soi JUURI samaan aikaan ja panikoin, kun en tunne puhelinsysteemiä..."
Luvassa vielä oppia ainakin sähköpostin käyttöön ja sosiaalisiin tilanteiisin, ehkä jossain vaiheessa jopa taisteluun byrokratiaa vastaan!
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kommellukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kommellukset. Näytä kaikki tekstit
torstai 13. kesäkuuta 2013
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Koirakaupoille, saksaksi
Nyt kun arkiranska alkaa olla hallussa, jää energiaa huomata, että toisinaan tässä maassa saksantaidostakin olisi hyötyä. Sekä opiskeluenergia että -varat menivät ranskanpänttäykseen, joten on pitänyt kehitellä muita keinoja.
Mene ravintolaan nälkäisenä. En ole ikinä opiskellut saksaa, mutta Alpit kyllä opettavat. Enää en ole nälkäkuoleman partaalla saksankielisessäkään Sveitsissä. "Haluaisin röstin juustolla" ja "Olisiko teillä piparminttuteetä" pitävät minut tiellä. Ennen Sveitsiin-muuttoani osasin sanoa vain "Missä on raitiovaunun 19 pysäkki" (ja todellisuudessa sanoin raitiovaunun 90, joten tie olisi saattanut jäädä löytymättä silti).
Ota supermarketvastuu. Kotitöitä jaettaessa ostosvastaavan rooli tuntui aluksi rosvosektorilta, mutta on kauppakierroksilla pedagoginenkin puolensa. Sekoitan kaupassa edelleen levuren ja poudre à lever'n, mutta erotan pakkaukset sen perusteella, lukeeko niissä hefe vai bakpulver. No, sekin auttaa, että hiivapussissa on pullapitkon kuva ja leivinjauheessa jotain kakkusia.
Ryhdy teenjuojaksi. Löysin pienestä geneveläisestä hippipuodista Yogi-teetä, jonka ihaniin makuvaihtoehtoihin rakastuin jo Suomessa. Pussin kyljessä viljellään ah niin söpöjä mietelauseita, jotka aamutahmeudessa tuntuvat joskus kovin viisailta. Ensimmäisenä aamuna tosin märkä teepussi löi kasvoille, kun tajusin, että tässähän asutaan vähemmistökielialueella ja mietelauseet ovat saksaksi. Yök. Sittemmin olen oivaltanut teepussien pedagogisen voiman, ja noin joka toinen aamu osaan jo kääntää elämänohjeeni. Olen oppinut muun muassa, että "Vain sinä itse voit toivottaa itsesti tervetulleeksi" ja että "Ystävällisyys tekee kauniiksi". Ja lukiko tämän aamun lapussa tosiaan, että "Hanki koira, ja loppu seuraa itsestään?" Kyllä varmasti.
Tee töitä. Tai ainakin hae niitä. Olen aiemminkin urputtanut siitä, miten nettikaupat saattavat vaihtaa kielensä omahyväisestivaltaisesti saksaksi vain sillä perusteella, että sanon asuvani Sveitsissä. Työnhakusivustotkin tekevät niin! Rustasin vapaata hakemusta (vai mikä se on Suomeksi, kun lähetetään hakupaperit, vaikkei kukaan niitä ole pyytänyt?) Geneven messukeskukseen, joka käsittääkseni sijaitsee melko tukevasti ranskankielisellä alueella ja jopa melkein Ranskassa. Hakemussivu alkoi saksaksi, ja kun noin puolet tiedoista oli täytetty, se vaihtui kesken kaiken ranskaksi. Seuraava sivu oli taas saksaksi. Nettikääntäjä onneksi vahvisti, että hakemukseni on nyt menestyksekkäästi välitetty. Sain taasn sanavarastooni monta uutta sanaa.
Kohtahan joudun lisäämään ansioluettelooni uuden kielen!
Mene ravintolaan nälkäisenä. En ole ikinä opiskellut saksaa, mutta Alpit kyllä opettavat. Enää en ole nälkäkuoleman partaalla saksankielisessäkään Sveitsissä. "Haluaisin röstin juustolla" ja "Olisiko teillä piparminttuteetä" pitävät minut tiellä. Ennen Sveitsiin-muuttoani osasin sanoa vain "Missä on raitiovaunun 19 pysäkki" (ja todellisuudessa sanoin raitiovaunun 90, joten tie olisi saattanut jäädä löytymättä silti).
Ota supermarketvastuu. Kotitöitä jaettaessa ostosvastaavan rooli tuntui aluksi rosvosektorilta, mutta on kauppakierroksilla pedagoginenkin puolensa. Sekoitan kaupassa edelleen levuren ja poudre à lever'n, mutta erotan pakkaukset sen perusteella, lukeeko niissä hefe vai bakpulver. No, sekin auttaa, että hiivapussissa on pullapitkon kuva ja leivinjauheessa jotain kakkusia.
Ryhdy teenjuojaksi. Löysin pienestä geneveläisestä hippipuodista Yogi-teetä, jonka ihaniin makuvaihtoehtoihin rakastuin jo Suomessa. Pussin kyljessä viljellään ah niin söpöjä mietelauseita, jotka aamutahmeudessa tuntuvat joskus kovin viisailta. Ensimmäisenä aamuna tosin märkä teepussi löi kasvoille, kun tajusin, että tässähän asutaan vähemmistökielialueella ja mietelauseet ovat saksaksi. Yök. Sittemmin olen oivaltanut teepussien pedagogisen voiman, ja noin joka toinen aamu osaan jo kääntää elämänohjeeni. Olen oppinut muun muassa, että "Vain sinä itse voit toivottaa itsesti tervetulleeksi" ja että "Ystävällisyys tekee kauniiksi". Ja lukiko tämän aamun lapussa tosiaan, että "Hanki koira, ja loppu seuraa itsestään?" Kyllä varmasti.
Tee töitä. Tai ainakin hae niitä. Olen aiemminkin urputtanut siitä, miten nettikaupat saattavat vaihtaa kielensä oma
Kohtahan joudun lisäämään ansioluettelooni uuden kielen!
torstai 28. helmikuuta 2013
Väärältä tuntuu
Kävin eilen ensimmäistä kertaa sveitsiläisessä uimahallissa. Proseduuri tuntui jotenkin vääristyneeltä ilman saunaa - vaikka normaalisti en edes haikaile saunan perään ja unohdan nauttia mahdollisuudesta Suomen-lomilla.
Jollain tavalla väärältä tuntui myös, kun henkilökuntaan kuuluva mies opasti, että "lasten ja äitien" pukuhuone on alakerrassa. Mihinkäs minä sitten tungen vaatteitani vaihtamaan? Ehkä nimitys oli varoitus, sillä pukkarissa oli jokaista yli metrin mittaista kohden keskimäärin kaksi alle metristä.
Pieleen meni altaassakin. Menin väärälle kaistalle, zone calmelle, vaikka yhteen menoon uivat olisivat kuuluneet nageurs longue distance -kyltin alle. Paha kyllä, muut pitkänmatkanuimarit seurasivat minua, ja uimavalvojien pasmat menivät ihan sekaisin. Toinen ehdotti, että vaihdetaan kylttien paikkaa, toinen puisteli pontevasti päätään ja olisi halunnut vaihtaa uimareiden paikkaa. Kädet viuhtoivat ja suut kävivät, mutta lopulta käytänöllisyys voitti, ja kyltit vaihtuivat keskenään.
Pukkarissa taisin aiheuttaa hämäännystä sekä peseytymällä ilman uimapukua (ilmeisesti vain lasten tapa) että pukeutumalla yhteisessä pukutilassa sen sijaan, että olisin jonottanut pikkukoppeihin.
Seuraavalla kerralla sitten säädyllisemmin.
Jollain tavalla väärältä tuntui myös, kun henkilökuntaan kuuluva mies opasti, että "lasten ja äitien" pukuhuone on alakerrassa. Mihinkäs minä sitten tungen vaatteitani vaihtamaan? Ehkä nimitys oli varoitus, sillä pukkarissa oli jokaista yli metrin mittaista kohden keskimäärin kaksi alle metristä.
Pieleen meni altaassakin. Menin väärälle kaistalle, zone calmelle, vaikka yhteen menoon uivat olisivat kuuluneet nageurs longue distance -kyltin alle. Paha kyllä, muut pitkänmatkanuimarit seurasivat minua, ja uimavalvojien pasmat menivät ihan sekaisin. Toinen ehdotti, että vaihdetaan kylttien paikkaa, toinen puisteli pontevasti päätään ja olisi halunnut vaihtaa uimareiden paikkaa. Kädet viuhtoivat ja suut kävivät, mutta lopulta käytänöllisyys voitti, ja kyltit vaihtuivat keskenään.
Pukkarissa taisin aiheuttaa hämäännystä sekä peseytymällä ilman uimapukua (ilmeisesti vain lasten tapa) että pukeutumalla yhteisessä pukutilassa sen sijaan, että olisin jonottanut pikkukoppeihin.
Seuraavalla kerralla sitten säädyllisemmin.
maanantai 17. joulukuuta 2012
Idiootti - Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta!
Kävin postissa urpoilemassa oikein urakalla.
Ensin menin hakemaan lähetystä, jota postinkuljettaja ei ollut saanut mahtumaan postilokeroomme. Hän soitti kyllä summeria, muttei oikein ollut sellainen ovipuhelinkeskusteluolo. Postissa virkailija hymyili ystävällisesti ja huomautti, että lähetys on noudettavissa vasta seuraavana päivänä. Olisihan se toki ollutkin kumma, jos paketti olisi ollut yhdessä hetkessä posteljoonin kärryssä ja jo seuraavassa postitalon varastossa.
Seuraavana päivänä yritin uudella asialla: tarvitsin merkkejä postikortteihin. Osasin tilata oikean lähetysluokan ja pyytää, että joulumerkkejä kiitos. Virkailija antoi puolet merkeistä minulle ja pyysi auttamaan liimauksessa. Mielellänihän minä, olihan kortteja melko pino. Mutta onko se merkkien nuoleminen nyt oikein hygieenistä? Kostutustyynyä ei ollut lähettyvillä, joten ei muu auttanut. Mutta merkki ei tarttunut korttiin sitten millään!
- Ne ovat tarramerkkejä, virkailija opastaa.
No kappas. Sitten riipimään tarran reunaa.
- Tästä keskeltä, taitatte näin, madame. Pokka pitää, mutta äänensävy lähestyy tarhantädin nuottia.
Madame oppi vihdoin, mutta unohti sen edellispäiväisen paketin.
Toisinaan asiakaspalvelijat puhuvat vierasta aksenttia änkyttävälle hitaasti ja yksinkertaisesti. Monesti olen halunnut sanoa, että olen ulkomaalainen, en idiootti. Tulipa sitten todistettua, että samaan aikaan voi hyvin olla molempia.
Ensin menin hakemaan lähetystä, jota postinkuljettaja ei ollut saanut mahtumaan postilokeroomme. Hän soitti kyllä summeria, muttei oikein ollut sellainen ovipuhelinkeskusteluolo. Postissa virkailija hymyili ystävällisesti ja huomautti, että lähetys on noudettavissa vasta seuraavana päivänä. Olisihan se toki ollutkin kumma, jos paketti olisi ollut yhdessä hetkessä posteljoonin kärryssä ja jo seuraavassa postitalon varastossa.
Seuraavana päivänä yritin uudella asialla: tarvitsin merkkejä postikortteihin. Osasin tilata oikean lähetysluokan ja pyytää, että joulumerkkejä kiitos. Virkailija antoi puolet merkeistä minulle ja pyysi auttamaan liimauksessa. Mielellänihän minä, olihan kortteja melko pino. Mutta onko se merkkien nuoleminen nyt oikein hygieenistä? Kostutustyynyä ei ollut lähettyvillä, joten ei muu auttanut. Mutta merkki ei tarttunut korttiin sitten millään!
- Ne ovat tarramerkkejä, virkailija opastaa.
No kappas. Sitten riipimään tarran reunaa.
- Tästä keskeltä, taitatte näin, madame. Pokka pitää, mutta äänensävy lähestyy tarhantädin nuottia.
Madame oppi vihdoin, mutta unohti sen edellispäiväisen paketin.
Toisinaan asiakaspalvelijat puhuvat vierasta aksenttia änkyttävälle hitaasti ja yksinkertaisesti. Monesti olen halunnut sanoa, että olen ulkomaalainen, en idiootti. Tulipa sitten todistettua, että samaan aikaan voi hyvin olla molempia.
torstai 6. syyskuuta 2012
Nuorisopaasto eli juhlapyhä geneveläisittäin
Herra Täydellinen on pitkin viikkoa varoitellut viettävänsä torstaipäivän kotona, sillä tänään vietetään Geneven kantonissa juhlapäivää ja toimisto on kiinni. Mainitsi hän juhlapäivän nimenkin, jeune genevois eli nuori geneveläinen. Varmaan joku pyhmis, joku nuorena kuollut, päättelin.
Aloitin penkoa asiaa tarkemmin vasta eilen, ja kun syötin hakusanan Googleen, valaistuin. Kyseessä ei olekaan jeune vaan jeûne. Hattuaksentti katoaa ääntämyksestä mutta muuttaa nuoren paastoksi.
Samalla opin, että geneveläinen paasto ei ole mikään nuori juhlapyhä vaan sen juuret juontavat 1500-luvulle. Aikoinaan ainoa paastopäivän sallittu ruoka oli luumupiiras, josta on sittemmin tullut juhlapyhän erikoisherkku.
Huokaisin helpotuksesta: asumme kantonin rajan toisella puolella, joten vältyn sekä paastoamiselta että piirakan leipomiselta. Mutta mitä vielä: muualla Sveitsissä juhlitaan jeûne fédéralia eli liittovaltion paastoa syyskuun kolmantena sunnuntaina. Taidan paeta silloin Ranskaan.
Aloitin penkoa asiaa tarkemmin vasta eilen, ja kun syötin hakusanan Googleen, valaistuin. Kyseessä ei olekaan jeune vaan jeûne. Hattuaksentti katoaa ääntämyksestä mutta muuttaa nuoren paastoksi.
Samalla opin, että geneveläinen paasto ei ole mikään nuori juhlapyhä vaan sen juuret juontavat 1500-luvulle. Aikoinaan ainoa paastopäivän sallittu ruoka oli luumupiiras, josta on sittemmin tullut juhlapyhän erikoisherkku.
Huokaisin helpotuksesta: asumme kantonin rajan toisella puolella, joten vältyn sekä paastoamiselta että piirakan leipomiselta. Mutta mitä vielä: muualla Sveitsissä juhlitaan jeûne fédéralia eli liittovaltion paastoa syyskuun kolmantena sunnuntaina. Taidan paeta silloin Ranskaan.
tiistai 7. elokuuta 2012
Digipaperi latautuu hitaasti
Valittelin keväällä Marie Clairen tilaamisen byrokraattisuutta ja elättelin samalla kuvitelmaa siitä, että Suomessa tämä(kin) olisi niin helppoa, näppärää ja taatusti tietoteknisesti mahdollistettua. Että sen kun vain menisin nettiin, täyttäisin lomakkeen ja lehti materiaalistuisi pöydälleni sillä aikaa, kun keittäisin kupin kahvia.
Yritys ostaa Hesarin digilehti iPadille muutti idealisoimaani käsitystä netti-Suomesta. Olimme jotenkin pöhlöinä kuvitelleet, että ainoa askel prosessissa on, että me vain päätämme haluta digilehden ja sitten tilaamme sen. Hintakin vaikutti kohtuulliselta, alle kolmekymppiä kahdelta kuukaudelta: sinä aikana varmasti huomaisimme, tuleeko lehteä luettua, järkeilin.
Ensin kävi ilmi, että hinta koskee vain "kotimaan tilauksia". Sitten selkeni, että digilehti puuttuu "ulkomaan tilausvalikoimasta", kuulemma näin ainakin "toistaiseksi". Jaa että kuinka? Onkohan siellä lehtitornissa käynyt kenelläkään mielessä että se on digilehti ihan nimenomaan sen takia, että sen voisi tilata minne vain? Ja että varsinkin ulkomailla asuville se olisi ihan kauhean kätevä, koska laadukkainkaan päivälehti ei tunnu enää traditionaalisimmastakaan lukijasta kovin päiväkohtaiselta tai laadukkaalta, kun se saapuu tänne Euroopan sydämeen pari päivää ilmestymisensä jälkeen.
Olimme reippaita ja tiedonnälkäisiä, joten yritimme seuraavaksi Aamulehden tilausta. Siellä tilaajia ei heti ensimmäisellä sivulla kategorisoitu kotimaisiin ja ulkomaisiin, mutta homma tyssäsi osoitesivulle, jonne ulkomaanpostinumero ei kelvannut. Jos ongelman olisi kiertänyt kirjaamalla kenttään, no vaikka vanhempiensa osoitteen, vaati järjestelmä vielä suomalaista puhelinliittymää.
Meille olisi riittänyt sellainen kenttä, johon saa naputella luottokortin numeron.
Yritys ostaa Hesarin digilehti iPadille muutti idealisoimaani käsitystä netti-Suomesta. Olimme jotenkin pöhlöinä kuvitelleet, että ainoa askel prosessissa on, että me vain päätämme haluta digilehden ja sitten tilaamme sen. Hintakin vaikutti kohtuulliselta, alle kolmekymppiä kahdelta kuukaudelta: sinä aikana varmasti huomaisimme, tuleeko lehteä luettua, järkeilin.
Ensin kävi ilmi, että hinta koskee vain "kotimaan tilauksia". Sitten selkeni, että digilehti puuttuu "ulkomaan tilausvalikoimasta", kuulemma näin ainakin "toistaiseksi". Jaa että kuinka? Onkohan siellä lehtitornissa käynyt kenelläkään mielessä että se on digilehti ihan nimenomaan sen takia, että sen voisi tilata minne vain? Ja että varsinkin ulkomailla asuville se olisi ihan kauhean kätevä, koska laadukkainkaan päivälehti ei tunnu enää traditionaalisimmastakaan lukijasta kovin päiväkohtaiselta tai laadukkaalta, kun se saapuu tänne Euroopan sydämeen pari päivää ilmestymisensä jälkeen.
Olimme reippaita ja tiedonnälkäisiä, joten yritimme seuraavaksi Aamulehden tilausta. Siellä tilaajia ei heti ensimmäisellä sivulla kategorisoitu kotimaisiin ja ulkomaisiin, mutta homma tyssäsi osoitesivulle, jonne ulkomaanpostinumero ei kelvannut. Jos ongelman olisi kiertänyt kirjaamalla kenttään, no vaikka vanhempiensa osoitteen, vaati järjestelmä vielä suomalaista puhelinliittymää.
Meille olisi riittänyt sellainen kenttä, johon saa naputella luottokortin numeron.
lauantai 19. toukokuuta 2012
Hävettää
Eilen sen vihdoin tein: uskaltauduin ostoksille loputtomien macaroni-tiskien ääreen. Kuljen joka päivä Geneven asemalla ainakin viiden macaroni-leivoksia myyvän konditorian ohi, mutta en ole aiemmin tohtinut pysähtyä, koska... Noh, kun sitten joutuisi puhumaan ranskaa.
Tiedän, neljän vuoden kouluopintojen ja kolmen kuukauden tehokurssin jälkeen tämä on naurettavaa. Teoriassa puhun sujuvaa ranskaa, samoin CV:ssäni. Unissani käytän subjunktiiviakin ihan oikein, ja ranskantaitajat ymmärtävät, millainen saavutus se suomenkieliselle on.
Todellisuudessa taas jo merci, au revoir ja bon journéekin kompastelevat toisiinsa, jos yritän lausua ne peräkkäin. Ja häpeän takelteluani joka kerta. Virheitä enemmän hävettää vain se, jos joku luulee bonjourini perusteella, etten puhu ranskaa. Vaihdoin Starcbucksiakin, koska barista alkoi puhua minulle englantia (siinä vaiheessa olin opiskellut kaksi kuukautta...) Kahvilaa jouduin tosin vaihtamaan takaisin, sillä ketjun toisessa pisteessä en saanut vanilla latteeni vanillaa sitten millään kielellä.
En tiedä, miten katkaisisin tämän kierteen: En uskalla puhua, koska pelkään virheitä, ja kun virheen teen, häpeä vain nostaa kynnystä. Jos en saa kierrettä katki, syön ikuisesti lounaaksi croque monsieureja (en voi tilata salaattia, koska en tiedä, onko se salade au poulet vai du poulet, ja artikkelikin unohtui edestä). Olen myös tuomittu käyttämään väärän väristä meikkivoidetta (en ole varma, onko se edes meikkivoidetta, koska kurssini ei kata kosmetiikkasanastoa).
Ehkä macaronien avulla voisin ehdollistaa itseni pelosta pois. Nämä herkut sen saavat aikaan, jos mikään.
Tiedän, neljän vuoden kouluopintojen ja kolmen kuukauden tehokurssin jälkeen tämä on naurettavaa. Teoriassa puhun sujuvaa ranskaa, samoin CV:ssäni. Unissani käytän subjunktiiviakin ihan oikein, ja ranskantaitajat ymmärtävät, millainen saavutus se suomenkieliselle on.
Todellisuudessa taas jo merci, au revoir ja bon journéekin kompastelevat toisiinsa, jos yritän lausua ne peräkkäin. Ja häpeän takelteluani joka kerta. Virheitä enemmän hävettää vain se, jos joku luulee bonjourini perusteella, etten puhu ranskaa. Vaihdoin Starcbucksiakin, koska barista alkoi puhua minulle englantia (siinä vaiheessa olin opiskellut kaksi kuukautta...) Kahvilaa jouduin tosin vaihtamaan takaisin, sillä ketjun toisessa pisteessä en saanut vanilla latteeni vanillaa sitten millään kielellä.
En tiedä, miten katkaisisin tämän kierteen: En uskalla puhua, koska pelkään virheitä, ja kun virheen teen, häpeä vain nostaa kynnystä. Jos en saa kierrettä katki, syön ikuisesti lounaaksi croque monsieureja (en voi tilata salaattia, koska en tiedä, onko se salade au poulet vai du poulet, ja artikkelikin unohtui edestä). Olen myös tuomittu käyttämään väärän väristä meikkivoidetta (en ole varma, onko se edes meikkivoidetta, koska kurssini ei kata kosmetiikkasanastoa).
Ehkä macaronien avulla voisin ehdollistaa itseni pelosta pois. Nämä herkut sen saavat aikaan, jos mikään.
torstai 1. maaliskuuta 2012
Kevään merkit
Milloin ihminen oppii pitämään laukussa varasukkahousuja? Toivottavasti sen jälkeen, kun on kirmaillut pitkin kaupunkia paljain säärin maaliskuussa.
Lähdin aamulla kouluun uudessa (alennusmyynnistä ostetussa, en tuhlannut toisten rahoja!) hameessa ja sveitsiläisissä sukkahousuissa, sillä etukäteen tänne raahaamani Pirkat olivat loppuneet. Olisi pitänyt varautua useammin suomalaisparein! Istuin luokkaan, nostin polven toisen päälle - ja skräts. Ei mikään pieni silmäpako, josta selviäisi uskottelemalla itselleen, että on huononäköinen eikä huomaa. Pöydän alapinnan minimaalinen epätasaisuus aiheutti toisen lahkeen täydellisen räjähdyksen.
Tsekkasin nopeasti kurssikavereiden sääret: pelkkiä farkkuja, eli minimaalinen mahdollisuus varasukkahousujen välittömään läsnäoloon.
Turvauduin "jos ongelmaa ei myönnä, sitä ei ole" -strategiaan. Hiippailin tauolla vessaan, heitin räjähtäneet denierit roskikseen ja lompsin muina henkilöinä kahvilaan muun ryhmän joukkoon. Luulkoot mokomat, että Suomessa sukkahousuista luovutaan maaliskuussa!
Koulussa minua kutsutaan joka tapauksessa patteriksi, koska en pukeutunut kokovartalountuvaan kovien pakkasten aikaan. Suhteessa siihen olen siis luopunut ihan sopivasta määrästä vaatekappaleita.
Lähdin aamulla kouluun uudessa (alennusmyynnistä ostetussa, en tuhlannut toisten rahoja!) hameessa ja sveitsiläisissä sukkahousuissa, sillä etukäteen tänne raahaamani Pirkat olivat loppuneet. Olisi pitänyt varautua useammin suomalaisparein! Istuin luokkaan, nostin polven toisen päälle - ja skräts. Ei mikään pieni silmäpako, josta selviäisi uskottelemalla itselleen, että on huononäköinen eikä huomaa. Pöydän alapinnan minimaalinen epätasaisuus aiheutti toisen lahkeen täydellisen räjähdyksen.
Tsekkasin nopeasti kurssikavereiden sääret: pelkkiä farkkuja, eli minimaalinen mahdollisuus varasukkahousujen välittömään läsnäoloon.
Turvauduin "jos ongelmaa ei myönnä, sitä ei ole" -strategiaan. Hiippailin tauolla vessaan, heitin räjähtäneet denierit roskikseen ja lompsin muina henkilöinä kahvilaan muun ryhmän joukkoon. Luulkoot mokomat, että Suomessa sukkahousuista luovutaan maaliskuussa!
Koulussa minua kutsutaan joka tapauksessa patteriksi, koska en pukeutunut kokovartalountuvaan kovien pakkasten aikaan. Suhteessa siihen olen siis luopunut ihan sopivasta määrästä vaatekappaleita.
lauantai 25. helmikuuta 2012
Siis täh?
Voisin kai perjantaisen ai elintenluovutus koskee kuolleita -insidentin jälkeen lakata murehtimasta sitä, että olen varmaan koko kantonissa ainoa, joka ei puhu täydellistä ranskaa. Sen sijaan pian on syytä huolehtia siitä, etten pysty puhumaan mitään muuta vierasta kieltä kuin ranskaa, en kohta edes äidinkieltäni.
Ennen kuin ehditte sanomaan, ettei kai nyt äidinkielen murentumisesta ole huolta, lukekaa tämä.
Olin Uuden Ystävän kanssa ostoksilla. Juttelimme kansiosta, jollaisen tarvitsisin kouluun, ja Uusi Ystävä totesi löytäneensä kivan kansion, tosin liian pienen. "Ne ovat usein pieniä, sillä ne on tarkoitettu reseptikansioiksi", hän selvensi.
Olin hämmentynyt. "Ai niinkö, että järjestän omat reseptini sinne kansioon?" pohdin. "Juuri niin", keskustelukumppanini valisti. "Tärkeä työväline kotirouvalle."
Ajattelin, että joo niin, voihan olla, että kotirouvan on syytä pitää rauhoittavien lääkkeidensä reseptit järjestyksessä, mutta kuitenkin... "Niin, ajattelin vain, että jos ne on tarkoitettu lääkäreille", täsmensin.
"Minä ajattelin kyllä muffinssireseptejä", Uusi Ystävä tarkensi.
Tällä tasolla on siis suomeni: en enää ymmärrä, että samalla sanalla voi olla kaksi eri merkitystä.
Englannintaitoni ei voi yhtään paremmin. Olen alkanut ääntää kaikki englanninkieliset sanat ranskalaisittain, siis ilman äng-äännettä. Parkkipaikka on "parkkink", ja kävin tutustumassa "Thomas Ubeerin" näyttelyyn. Piirrospingviini on luonnollisesti "Pinku".
Naurakaa vapaasti.
Ennen kuin ehditte sanomaan, ettei kai nyt äidinkielen murentumisesta ole huolta, lukekaa tämä.
Olin Uuden Ystävän kanssa ostoksilla. Juttelimme kansiosta, jollaisen tarvitsisin kouluun, ja Uusi Ystävä totesi löytäneensä kivan kansion, tosin liian pienen. "Ne ovat usein pieniä, sillä ne on tarkoitettu reseptikansioiksi", hän selvensi.
Olin hämmentynyt. "Ai niinkö, että järjestän omat reseptini sinne kansioon?" pohdin. "Juuri niin", keskustelukumppanini valisti. "Tärkeä työväline kotirouvalle."
Ajattelin, että joo niin, voihan olla, että kotirouvan on syytä pitää rauhoittavien lääkkeidensä reseptit järjestyksessä, mutta kuitenkin... "Niin, ajattelin vain, että jos ne on tarkoitettu lääkäreille", täsmensin.
"Minä ajattelin kyllä muffinssireseptejä", Uusi Ystävä tarkensi.
Tällä tasolla on siis suomeni: en enää ymmärrä, että samalla sanalla voi olla kaksi eri merkitystä.
Englannintaitoni ei voi yhtään paremmin. Olen alkanut ääntää kaikki englanninkieliset sanat ranskalaisittain, siis ilman äng-äännettä. Parkkipaikka on "parkkink", ja kävin tutustumassa "Thomas Ubeerin" näyttelyyn. Piirrospingviini on luonnollisesti "Pinku".
Naurakaa vapaasti.
perjantai 24. helmikuuta 2012
Elintenluovutusta eläviltä
Alkuflow'n jälkeen olen kamppaillut ranskan kielen kanssa valtavasti. Olen ollut varma, että olen ryhmäni huonoin ja että kohta minut heitetään varmaan takaisin alemmalle tasolle (siis sille, jolla osataan ostaa suklaata, samppanjaa ja laukkuja).
Huonommuudentunteeni taisikin perustua arviointivirheelle. Koska muut puhuvat enemmän ja kovempaa kuin minä, olen luullut, että he puhuvat paremmin. Olen luullut, että he myös ymmärtävät kaiken, mitä luokassa sanotaan.
Virheeni paljastui tänään, kun puhe kääntyi luokassa elintenluovukseen. Espanjalainen kurssikaveri selitti, miten Espanjassa on automaattisesti luovuttaja, jos ei sitä ole erikseen kieltänyt. Komppasin, että Suomessa mennään samoilla säännöillä. Luokan paraguaylaisvahvistus kuunteli kummastuneen näköisenä hyvän aikaa. Vasta tunnin loppupuolella lamppu syttyi: "Ai, elimet luovutetaan vasta kuoleman jälkeen!" hän hiffasi.
Tässä vielä geneveläisarvoitus viikonlopuksi: Miksi kielikoulun luokkahuoneessa on aina ahdasta, vaikka paikkoja on 20 ja osallistujia vain 13? Koska jokaisen Vuittonille pitää olla oma istuin.
Huonommuudentunteeni taisikin perustua arviointivirheelle. Koska muut puhuvat enemmän ja kovempaa kuin minä, olen luullut, että he puhuvat paremmin. Olen luullut, että he myös ymmärtävät kaiken, mitä luokassa sanotaan.
Virheeni paljastui tänään, kun puhe kääntyi luokassa elintenluovukseen. Espanjalainen kurssikaveri selitti, miten Espanjassa on automaattisesti luovuttaja, jos ei sitä ole erikseen kieltänyt. Komppasin, että Suomessa mennään samoilla säännöillä. Luokan paraguaylaisvahvistus kuunteli kummastuneen näköisenä hyvän aikaa. Vasta tunnin loppupuolella lamppu syttyi: "Ai, elimet luovutetaan vasta kuoleman jälkeen!" hän hiffasi.
Tässä vielä geneveläisarvoitus viikonlopuksi: Miksi kielikoulun luokkahuoneessa on aina ahdasta, vaikka paikkoja on 20 ja osallistujia vain 13? Koska jokaisen Vuittonille pitää olla oma istuin.
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Kalterit ikkunoihin? Kyllä kiitos!
Perjantai-iltana ovikello soi. Olin yksin kotona, mutta päätin kuitenkin mennä katsomaan, ettei oven takana vain ollut työtaakan alla hajamielieseksi muuttunut Herra Täydellinen - olisihan hän voinut unohtaa avaimensa kotiin.
Ei ollut, vaan nuori mies kansionsa kanssa kyselemässä, millä tasolla asuintalojen turvallisuus mielestäni Sveitsissä on. Vastasin vielä hyväuskoisena myöntävästi kysymykseen "Hankkisitko turvajärjestelmän asuntoosi, jos se olisi ilmainen?" Koska ranskankielinen keskustelu vie aivokapasiteetistani suurimman osan, hiffasin vasta keskustelun päätyttyä, että miekkonen ei todellakaan tehnyt mielipidetiedustelua asukkaiden turvallisuusnäkemyksistä vaan yritti myydä jotain vartiointipalveluita.
Silloin oli kuitenkin jo liian myöhäistä, sillä olin jo ehtinyt sopia tapaamisen palveluiden esittelyä varten. Kyllä vain, sopia kellonajat ja kaikki, antaa puhelimeni ja hyvästellä tyypin kaikkine ranskalaisine kohteliaisuuksineen (nekin vievät noin viisi minuuttia per keskustelu). Ja vasta sitten leikkasi!
Herra Täydellinen sai kotiin tultuaan käyttää täydellistä ranskantaitoaan ja perua tapaamisen, mutta minähän en siitä viisastunut. Kun kävelin seuraavana päivänä yksin kaupungilla, jäin tavaratalon edustalle juttelemaan nuoren naisen kanssa, joka puolusti eläinten oikeuksia. Sainhan mahdollisuuden harjoittaa kuullunymmärtämistäni. Melkein jo liityin kaltoinkohdeltujen karhujen ja leijonien ystäväksi, mutta homma kaatui siihen, ettei minulla ole paikallista pankkitiliä.
Kuinkahan käy ensi viikolla, kun jään yksin kotiin miehen työmatkan ajaksi? Hänen kotiinpaluutaan odottaa todennäköisesti täydellinen turvajärjestelmä ja talo täynnä huonosti kohdeltuja eläimiä.
Ei ollut, vaan nuori mies kansionsa kanssa kyselemässä, millä tasolla asuintalojen turvallisuus mielestäni Sveitsissä on. Vastasin vielä hyväuskoisena myöntävästi kysymykseen "Hankkisitko turvajärjestelmän asuntoosi, jos se olisi ilmainen?" Koska ranskankielinen keskustelu vie aivokapasiteetistani suurimman osan, hiffasin vasta keskustelun päätyttyä, että miekkonen ei todellakaan tehnyt mielipidetiedustelua asukkaiden turvallisuusnäkemyksistä vaan yritti myydä jotain vartiointipalveluita.
Silloin oli kuitenkin jo liian myöhäistä, sillä olin jo ehtinyt sopia tapaamisen palveluiden esittelyä varten. Kyllä vain, sopia kellonajat ja kaikki, antaa puhelimeni ja hyvästellä tyypin kaikkine ranskalaisine kohteliaisuuksineen (nekin vievät noin viisi minuuttia per keskustelu). Ja vasta sitten leikkasi!
Herra Täydellinen sai kotiin tultuaan käyttää täydellistä ranskantaitoaan ja perua tapaamisen, mutta minähän en siitä viisastunut. Kun kävelin seuraavana päivänä yksin kaupungilla, jäin tavaratalon edustalle juttelemaan nuoren naisen kanssa, joka puolusti eläinten oikeuksia. Sainhan mahdollisuuden harjoittaa kuullunymmärtämistäni. Melkein jo liityin kaltoinkohdeltujen karhujen ja leijonien ystäväksi, mutta homma kaatui siihen, ettei minulla ole paikallista pankkitiliä.
Kuinkahan käy ensi viikolla, kun jään yksin kotiin miehen työmatkan ajaksi? Hänen kotiinpaluutaan odottaa todennäköisesti täydellinen turvajärjestelmä ja talo täynnä huonosti kohdeltuja eläimiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)