Helmet ne on Genevelläkin

Ihan näin meidän kesken: en pahemmin perusta Genevestä. Siellä on kyllä hyvä valikoima kielikouluja, kansainvälisiä järjestöjä, kelloliikkeitä ja näin uudenvuoden kieppeillä venäläisiä turistejakin. Muuten pidän huomattavasti enemmän vaikkapa Lausannesta ja Veveystä, sillä Geneve on makuuni liian kiireinen ja hiukan liian posh.

Eilen kaikki osuin kuitenkin jotenkin kohdilleen, kun lähdin iltapäiväkävelulle kasvitieteelliseen puutarhaan ja La Perle du Lac eli järven helmi -puistoon. Tältä Genevejärven eteläpään kaupunki voi kauneimmillaan näyttää.

Puistossa oli yllättävän paljon väkeä ja nähtävää tammikuiselle talvipäivälle.

Harhailin puistossa lähes puolitoista tuntia, mutta silti kasvihuoneiden sisältö jäi tutkimatta.

Erilaisten alppikasvien osasto oli puutarhan kiinnostavimpia alueita, ja olihan siellä oikein kukkiakin.

Puistonhoitajalta olivat työt jääneet kesken.

Kieltoja on siellä monenlaisia. Lintulammikon asukkaita ei saanut ruokkia, mutta vieressä oli laatikko kuivaa leipää varten. Ehkä lahjoituksensa linnuille olisi voinut jättää sinne? Sähköaidan takana olivat turvassa pienen eläintarhan asukit.

Kokonaisuuteen kuului myös tuoksujen ja kosketuksen puutarha, missa oli tähän aikaa vuodessa lähinnä kosketeltavaa. Plus yksi mystinen koivutaideteos, joka liittyi jotenkin Rousseau'hon.

Kutsun tätä sinisen sävyä genevejärvensiniseksi, sillä en ole onnistunut sitä vangitsemaan muistikortille missään muualla.

La Perle du Lacista kävelee keskustaan vajaat puoli tuntia. Koko matka on kaunista rantabulevardia.

Matka taittuu myös paikallisliikenteeseen kuuluvalla vesibussilla, joiden vuoroväli tosin on talvella harmittavan epäkäytännöllinen. Hotellissa asuvat saavat ilmaisen joukkoliikennekortin, johon myös vesibussit kuuluvat.

Les conservatoire et jardin botaniques de la ville de Genève, avoinna talvikaudella 9.30-17.
Parc de la Perle du lac
Mouettes genevoises eli Geneven vesibussit

Suurraportti vol 2: Näin juutut jäätikölle

Kun tärkeimmät, eli popkulttuurisesti merkittävät hiihtohissit, on saatu käsiteltyä, voi puhua hetken ihan laskemisestakin.

Saas-Fee on siitä loistava ja helppo hiihtokeskus, että hissit lähtevät aivan keskustan tuntumasta, ja kaduilla pystyi jopa hiihtämään - vaikkei se ehkä ollut sallittua, mutta hiihto-oppaatkin tekivät niin. Todellinen ski in / ski out -kylä siis.

Rinteessä nautin pitkistä yhtäjaksoisista laskuista, joiden jälkeen sai taas lepuuttaa rauhassa pitkän hissimatkan ylös. Toisen laskupäivän aamuna hissit olivat kovan tuulen vuoksi kiinni - sen hinnan alkukauden lumivarmuudesta ja yhtä kyytiä ylös asti painavista hisseistä saa maksaa. Aamupäivän aikana kaksi linjaa aukesi, mutta yksi alue jäi kokonaan suljetuksi. Tietysti jonotkin venahtivat pitkiksi.

Kokonaisuudessaan alue oli minusta helposti navigoitava ja kompakti, mutta veikkaan, että muutaman laskupäivän jälkeen se alkaisi tuntua hiukan pieneltä. Samalle hissilipulle saa viereisten kylien Saan-Grundin ja Saas-Almagelin hiihtoalueet, mutta molempiin täytyy matkata joko autolla tai postibussilla, ja niissä on Feetä vähemmän rinteitä. Ne jäivät tällä kertaa siis kokeilematta. Päiväreissukohteeksi Saas-Grund olisi varmaan aivan omiaan.

Rinteitä sanoisin keskitasoisiksi, sillä jäin jäiseen rinteeseen jumiin rinnekammoissani vain kaksi kertaa. (Ei, alas ei pääse aina.) Vaativalle laskijalle vaihtelua on rinteen puolella suhteellisen vähän, ja minusta näytti myös siltä, että aivan helppoja rinteitä oli niukasti, tai ainakin niihin pääseminen vaati laskua vaikeamman rinteen kautta, mikä on aina tosi näppärää. Pari kertaa kävi myös niin, että huomasin vasta puolivälissä, että punainen rinne oli muuttunut kesken kaiken mustaksi.

Olen yleensä kohtuullisen hyvä kartturi, mutta hiihtokartoista en ymmärrä yhtään mitään, ja tässä suhteessa Saas-Fee oli aivan muiden keskusten kaltainen. Siellä tosin en ymmärtänyt mitään hiihtobussien reittikartoistakaan, ja erilaiset joukkoliikennevälineiden reitit kuuluvat normaalisti vahvuuksiini. Sen verran onnistuin kolmen päivän aikana hahmottamaan, että jokaisella linjalla on oma sponsori, jonka mukaan linjan bussit on päällystetty. Se minulle ei selvinnyt, ajoiko hotellillemme Intersport-, Coca-Cola- vai Raiffeisen-bussi.

Coca-Cola-bussikuva olkoon myös virallinen kuvani Valais'n kantonista. Kantoni on yksi kaksikielisistä: länsiosissa puhutaan muutamassa laaksossa vielä ranskaa, loppuosassa saksaa. Valais'ssa köllöttelevät sellaiset varmaan kaikkien ainakin nimeltä tuntemat kulttuurikohteet kuin Verbier ja Zermatt.

Matalakauden merkki

Ranskalainen sanoisi saison basse, ja englantilaisen low seasonin ymmärtävät varmaan kaikki, mutta miten kääntää termi suomeksi?

Ainakin hiljaiselle sesongille on Svetsin rinnekylissä selkeä merkki: kellokaupat ovat kiinni. Vierailimme viime viikonloppuna lasketteluretken ohessa Gstaadissa, yhdessä Sveitsin hienoimpina pidetyistä laskettelukylistä. Niin Cartierin kuin Hublot'nkin ikkunoita koristivat ylellisyyksien sijaan "olemme lomalla" -lappuset.

Kellon sijaan sijoitimme Charly's-kahvilan leivoksiin. Sitruunaleivoksen sijaan sain kuvaan vain käyntikortin, no, arvaatte varmaan miksi. Käyntikorttia on vaikea ahmia neljällä lusikallisella.

Lohdutan teitä lukijoita (ja itseäni, sillä leivoksen lohtuvaikutus ei kestä näin montaa päivää) uudella valokuvaprojektin kuvalla. Nyt vuorossa saksankielinen Bernin kantoni, jonka pääkaupunki Bern (no kappas) on myös Sveitsin hallinnollinen pääkaupunki.

Kuka löytää kuvasta Bernin kantonin tunnuksen?

Myös Gstaad on virallisesti saksankielinen mutta niin lähellä kielirajaa, että kaikkien kanssa sai puhua reippaasti ranskaa ja sunnuntain lehdet saa molemmilla kielillä. Rinnekartan konsultoinnin jälkeen en voi suositella kylää hiihtohirmun tukikohdaksi, sillä suoran hissiyhteyden paljon laajemmalle rinnealueelle tarjoavat esimerkiksi naapurikylät Schönried ja Saanenmoser.

Gstaadiin näytti kuitenkin laskevan varsin vauhdikkaan näköinen kelkkailurinne, joten taidan lisätä kyläsen kelkkakohteideni vierailulistalle, ja täytyyhän kelloliikkeiden näyteikkunatkin päästä tsekkaamaan täydessä loistossaan.

Charly's, Promenade 76, Gstaad.

Tili auki!

Nyt voin vihdoin sanoa aloittaneeni valokuvaprojektin, jota kauan sitten suunnittelin: kuvaan uuden asuinmaani jokaisen kantonin, vieläpä niin, että jokaisessa kuvassa on todiste kantonista. Aloitan tylsästi kotikantonistani Vaud'sta.

Vaud kököttää Länsi-Sveitsissä Geneven vieressä, ja sen reiluista 700 000 asukkaasta noin joka kolmas on ulkomaalainen.

Koska tämän loisto-otoksen saaminen vaati 35 kilometrin pyöräilymatkan, koen ansainneeni aperitiivin. Mutta miten maalaistunut ihmisen täytyy olla, kun jääpalojen kilinä herättää ensimmäiseksi mielikuvan lehmänkellojen kalkatuksesta? 

Valokuvaprojekti

Nyt kun taas innostuin valokuvista ja sain vihdoin lajiteltua ja varmuuskopioitua koko kuvavalikoimani, intouduin aloittamaan Sveitsiin liittyvän valokuvausprojektin.

Julistetaan tavoite juhlallisesti:

Ennen kuin muutan Sveitsistä pois, olen ottanut/otattanut itsestäni jokaisessa maan kantonissa sellaisen kuvan, josta jotenkin näkyy, missä kantonissa ollaan.

Noin. Nyt en voikaan sitten livistää ensimmäiseen Suomen-koneeseen, kun arki alkaa käydä päälle.

Kantoneita on yhteensä 26. Tähän mennessä olen käynyt ehkä kymmenessä (viidessätoista, jos lasketaan autossa istuminen moottoritiellä). Eikä mistään näistä tietenkään ole kuvaa, joten projekti alkaa puhtaalta pöydältä.

Lupaan raportoida blogiin kuvien kera!

P.S. Miten nopeasti asiat unohtuvatkaan! Kun organisointiprojektin tiimoilta selasin viime kesäloman kuvia, ihmettelin, miksi ihmeessä olinkaan yksin siskoni koiranäyttelyssä, eikä Herra Täydellinen ollut mukana. No, vaikka siksi, että asuimme silloin vielä eri maissa...