Suurraportti vol 2: Näin juutut jäätikölle

Kun tärkeimmät, eli popkulttuurisesti merkittävät hiihtohissit, on saatu käsiteltyä, voi puhua hetken ihan laskemisestakin.

Saas-Fee on siitä loistava ja helppo hiihtokeskus, että hissit lähtevät aivan keskustan tuntumasta, ja kaduilla pystyi jopa hiihtämään - vaikkei se ehkä ollut sallittua, mutta hiihto-oppaatkin tekivät niin. Todellinen ski in / ski out -kylä siis.

Rinteessä nautin pitkistä yhtäjaksoisista laskuista, joiden jälkeen sai taas lepuuttaa rauhassa pitkän hissimatkan ylös. Toisen laskupäivän aamuna hissit olivat kovan tuulen vuoksi kiinni - sen hinnan alkukauden lumivarmuudesta ja yhtä kyytiä ylös asti painavista hisseistä saa maksaa. Aamupäivän aikana kaksi linjaa aukesi, mutta yksi alue jäi kokonaan suljetuksi. Tietysti jonotkin venahtivat pitkiksi.

Kokonaisuudessaan alue oli minusta helposti navigoitava ja kompakti, mutta veikkaan, että muutaman laskupäivän jälkeen se alkaisi tuntua hiukan pieneltä. Samalle hissilipulle saa viereisten kylien Saan-Grundin ja Saas-Almagelin hiihtoalueet, mutta molempiin täytyy matkata joko autolla tai postibussilla, ja niissä on Feetä vähemmän rinteitä. Ne jäivät tällä kertaa siis kokeilematta. Päiväreissukohteeksi Saas-Grund olisi varmaan aivan omiaan.

Rinteitä sanoisin keskitasoisiksi, sillä jäin jäiseen rinteeseen jumiin rinnekammoissani vain kaksi kertaa. (Ei, alas ei pääse aina.) Vaativalle laskijalle vaihtelua on rinteen puolella suhteellisen vähän, ja minusta näytti myös siltä, että aivan helppoja rinteitä oli niukasti, tai ainakin niihin pääseminen vaati laskua vaikeamman rinteen kautta, mikä on aina tosi näppärää. Pari kertaa kävi myös niin, että huomasin vasta puolivälissä, että punainen rinne oli muuttunut kesken kaiken mustaksi.

Olen yleensä kohtuullisen hyvä kartturi, mutta hiihtokartoista en ymmärrä yhtään mitään, ja tässä suhteessa Saas-Fee oli aivan muiden keskusten kaltainen. Siellä tosin en ymmärtänyt mitään hiihtobussien reittikartoistakaan, ja erilaiset joukkoliikennevälineiden reitit kuuluvat normaalisti vahvuuksiini. Sen verran onnistuin kolmen päivän aikana hahmottamaan, että jokaisella linjalla on oma sponsori, jonka mukaan linjan bussit on päällystetty. Se minulle ei selvinnyt, ajoiko hotellillemme Intersport-, Coca-Cola- vai Raiffeisen-bussi.

Coca-Cola-bussikuva olkoon myös virallinen kuvani Valais'n kantonista. Kantoni on yksi kaksikielisistä: länsiosissa puhutaan muutamassa laaksossa vielä ranskaa, loppuosassa saksaa. Valais'ssa köllöttelevät sellaiset varmaan kaikkien ainakin nimeltä tuntemat kulttuurikohteet kuin Verbier ja Zermatt.

Suurraportti vol 1: Näin löydät julkkishissit

Kun sain valtavan Ticketcorner-ärsytykseni purettua valituskirjelmän muotoon, voin palata jo matkan kivoihin puoliin. Jaan suurraporttini kahteen osaan ja aloitan tärkeillä ulkohiihdollisilla seikoilla.

Vastaanotto oli sydämellinen.

Matkan lähtökohta oli idyllinen. Oli hotellihuone vuoristonäkymin, Sveitsin vuoden parhaaksi hiihtokohteeksi valittu keskus ja autoton kylä. Autoton kylä kuulostaa aina aivan ihanalta siinä vaiheessa, kun ei vielä muista, että hiihtoreissulle lähtee tavallisten matkakamojen mukaan kaksi pussillista suksia, synninpainoinen säkki monoja, ja lisäksi jokaisen laukun remmistä roikkuu kypärä tai muu lisävaruste.

Vuoret alkavat heti kylästä, joten huone vuorinäkymin on kohtuullisen helppo löytää.

Saas-Fee on onneksi fiksujen ihmisten kylä, joten kamojen rahtaamiseen on olemassa proseduuri. Fiksu matkailija ajaa autonsa parkkihallin purkulaiturille, jättää tavarat siihen, lähettää miehen parkkeeraamaan auton ja soittaa laiturin pömpelistä hotellille, että tulkaa hakemaan, ei näitä kamoja kukaan omin hauisvoimin rahtaa.

Systeemi on kuitenkin varattu fiksuille ihmisille, emmekä saapuessamme tienneet siitä mitään. Auto parkkiin tasolle miinus neljä, kamat ulos ja kantoon. Ensimmäisillä hisseillä kulku tavaroiden kanssa kielletty, suomalaisethan noudattavat sääntöjä, joten vaapuntaa tavarahissille, ylös ja käytävää pitkin laitureille. Siinä vaiheessa onneksi tajusimme puhelinpömpeleihin kirjatut ohjeet ja soitimme hotellille ylläkuvatun puhelun.

Sitten autottoman kylän charmi otti vallan. Oli lunta ja pikkupakkasta, joku muu hoiti lumityöt ja piti glühweinin kuumana. Geneven sääoloihin tarkoitetut kengät lipsuivat lumella. Ihailin eläväistä après skitä, ihmisiä pullistelevia ravintoloita, runsasta berninpaimenkoirapopulaatiota ja perheitä, jotka kävelivät käsi kädessä koko kadun leveydeltä kuin ala-asteikäiset tytöt kaveriporukoissaan: Ei väistetä! Vatsa täyttyi vuorotellen röstistä ja raclettesta.

Lautasellinen juustoa, kukapa siitä ei tykkäisi?

Perinneruokien vahvistamana lähdin hissiekskursiolle, jonka ainoa oikea päämäärä oli selvittää, vieläkö Last Christmasin hissit toimivat. Videon loppupuolella välkähtelevän sinisen salaman uskon löytäneeni, sillä malliin sopii ainoastaan Felskinnin kabiini. Korit tosin on vaihdettu vuonna 2006, ja ne ovat nykyään punaiset.

Siinä se on!

Luulen paikantaneeni myös videon alussa heiluvan punaisen paholaisen, mutta se oli hiihtelymme aikana kovan tuulen vuoksi kiinni, joten en päässyt havaintoani varmentamaan. Jos joku on menossa mestoille lähiaikoina, ajakaa puolestani Spielbodenille ja hypätkää siellä Längfluhin hissiin - sen täytyy olla se!

Mitään logiikkaa videossa ei tietenkään ole, koska kummankaan hissin yläasemalla ei ole majoitusta, eikä ensimmäisenä käytetyn hissin yläasemalta rinnekartan mukaan pääse laskemaan toisen yläasemalle, paitsi jos ajaa välillä ylös tuolihissillä...

Lopuksi vielä käytännön vinkki matkaa suunnitteleville: hotellit tarjoavat asiakkailleen "kansalaispassin", jolla saa oikein kivoja alennuksia esimerkiksi hissilipuista, hiihtokouluista, välinevuokrista ja parkkimaksuista. Ei siis kannata varata tai ainakaan maksaa noita palveluita ennen hotelliin kirjautumista.

Huomenna luvassa raportin toinen osa: silloin keskityn vain suksiaktiviteetteihin.

Ticketcorner.aargh

Joululahja-askarteluissani olin olevinani kauhean näppärä ja jouluhenkinen, kun sujautin lahjapakettiin vihjeitä lahjan sisällöstä. Koska kyseessä oli hiihtomatka, päättelin, että yhden vihjeen (toiseksi viimeisen) olisi oltava hissilippu.

Netistä selvisi suhteellisen näppärästi, että Saas-Fee myy hissilippujaan netissä, Ticketcorner.ch-nimisen palvelun kautta. Se on kuin paikallinen lippupiste-piste-fi, joka myy myös hissikortteja aika kattavaan otokseen Sveitsin keskuksista. Opin nopeahkosti myös, että ostohommiin päästäkseen on tilattava putiikin oma hissikortti. Tilasin.

Siitä alkoi jännitys. Toimituksessa meni viikko, niin että kirje kolahti postiluukkuun vasta aattoaamuna. Yritin salaa ja nopeasti ladata kortit, mutta päädyin uudelleen ja uudelleen samaan ikkunaan, jossa kortteja yritettiin myydä minulle. Puhelinpalvelu olisi ollut auki, mutta valitettavasti en hallitse yhtään kieltä, jota mieskin ei osaisi vähintään auttavasti, joten salakielipuhelu asian selvittämiseksi ei käynyt päinsä.

Lahjojenaukomisen hetki tuli, lahja tuli vastaanotetuksi asianmukaisella innostuksella, ja pääsin salailematta yrittämään korttien latausta uudelleen. Yritin kokeilun vuoksi muitakin laskettelukeskuksia, ja alkoi näyttää siltä, että kortti kelpasi kaikkiin muihin tarjolla oleviin keskuksiin, paitsi tietysti juuri siihen, missä hotellivaraus oli.

Menimme paikan päälle, menin juttelemaan hissilipputädin kanssa. Liput kelpaavat, ei hätää, hän oli juuri hetki sitten ladannut toiset mokomat. Vaan sitten pukkasi erroria. Täti oli hämillään: periaatteessa kortit käyvät, mutta systeemi ei anna ladata juuri näitä nimenomaisia. Kuinkas muutenkaan.

Saimme toki lunastettua keskuksen omat, pantilliset kortit, joten mitään varsinaista vahinkoa ei syntynyt. Seuraava etappini on laatia valituskirjelmä taattusveitsiläiseen tyyliin korttien palautuksesta.

Periaatteessa hissilippujen ostaminen netistä on minusta kätevä ajatus, mutta viikon toimitusajalla ja moisella säätämisellä se taitaa jäädä tähän yhteen kokeiluun. Enkä kyllä ikinä ole kokenut hissilippujen ostamista lasketteluretken työläimpänä tai aikaavievimpänä osana. Ehkä tilanne on eri, jos tietää majailevansa ski in / ski out -lukaalissa kaukana lippukojuista tai jos pesueeseen kuuluu paljon sellaista väkeä, jotka eivät jaksa kantaa itse suksiaan.

Itse matka onnistui toki muuten mukavasti, lupaan palata siihen pikapuoliin!

Joulunpunainen on vaaleanpunainen

Pyhän Etiennen päivän kunniaksi kuvatervehdys joulun tunnelmista:

Omena määrää päivän värin.

Ei ole vaikea arvata, mikä rusetti aukeaa ensimmäisenä.

Aatonaaton harjoituskattaus.

Päiväkävelytunnelmia.

Siltä varalta, että herkut loppuvat kesken...

Lindt meets Fazer.

P.S. Nyt uskallan paljastaa jo Herra Täydellisen joululahjayllätyksenkin: pinkaisemme pariksi päiväksi Saas-Feehen. Palaan siis hiihtotunnelmiin!

Vaahtoavia pyhiä Sylvian hengessä

Samppanjapäivät toivottaa oikein ihanaa joulua kaikkialle maailmaan, lumipenkkojen keskelle kuin hiekkamyrskyn silmäänkin!

Yhden henkilön raati on valinnut vuoden ulkosuomalaisjoululauluksi Sylvian joululaulun.

En istu puun oksalla (ainakaan vielä, vaikka kuusi olohuoneen nurkassa houkutteleekin kurkottamaan), enkä näe ikkunasta Etnan huippua, mutta selkeällä säällä Mont Blanc saattaa vilkahtaa. Samppanjapäivien hengelle uskollisesti, viini toki on vaahtoovinta laatua.

Iloisia joulupäiviä!

Karatea, vuoristomökki vai söpö koira?

En tiedä, mihin aikaan maailmanloppu tulee, joten parempi postata heti aamusta. Olen kartoittanut viime päivät erilaisia selvitymysskenaarioita.

Geneven lentokentän riittää sulkemaan milli lunta tai yli kulkeva pilvi, eli kenttä on nousu- tai laskukiellossa noin, no joka viikko. Sitä kautta ei siis pääse pakoon, joten apokalypsistä on selvittävä sveitsiläisin voimin.

Onneksi Genevessä on täysi tusina karatekoja valmiina pelastamaan maailman, kuten ilmaisjakelu Ghi eilen kertoi. Esitys on alkanut jo eilisiltana ja jatkuu kaksi minuuttia yli puoleen yöhön. Liikesarjassa yhdistyvät kaikki meret, mantereet ja neljä elementtiä, niin että jokainen sopukka varmasti tulee pelastettua. Jos maailma ei lopukaan, porukka saattaa päästä Guinnesin ennätystenkirjaan.

Jos karate-esitys ei riitä ja loppu tulee, meillä on onneksi Italiasta Sveitsiin rantautunut survivalisti Piero San Giorgio, joka on parisen vuotta kirjoittanut kirjan siitä, miten äärioloissa selviytyy omavaraisesti. Ukkeli ei ole tyytynyt pelkkään teoriaan, vaan viikkolehti Illustrén mukaan hänellä on "jossain vuoristossa" farmi, jolla hän ja noin kymmenen hänen läheisintään selviytysivät vuoden verran. Muistan lukeneeni jutun kesällä, kun se ilmestyi paperilehdessä, ja siinä oli asumuksesta ja varastoista oikein hienoja kuviakin. Nettijutussa niitä ei valitettavasti ole, ja tekstikin on luonnollisesti vain ranskaksi, mutta tuskin automaattikäännös saa ukkoa vaikuttamaan yhtään oudommalta kuin hän ihan luonnostaan on.

Henkilökohtaisesti en oikein ymmärrä näitä maailmanlopun odottajia: jos tulee vaikka ydinsota tai muu katastrofi ja siitä huikean omavaraissuunnitelman avulla jäisi eloon, mitä sitten? Jossain vaiheessa ruokavarastot loppuvat, ja siellä sitten ollaan yksin vuoristomökissä. Jos seurana on San Giorgion tyyliin oma perhe, naapurit ja pari sukulaista, ei kokoonpanolla ihan kauhean montaa sukupolvea eteenpäin pötkitä, vaikka nylkemistaidot ja luonnonlääkintä olisivatkin hallussa.

Varmuuden vuoksi kuuntelen Swedish House Mafian hittiä Who's gonna save the world tonight. Se ei liity mitenkään Sveitsiin, mutta tykkään viedon koirista.

Jos maailmanloppua ei sitten kuitenkaan tule, Veveyssä järjestettävässä postapokalyptisessa illassa voi rentoutua kaiken pelkäämisen jälkeen.

Tähdenlentoja ja tekosyitä

Jo marraskuun alkupuolelta olen odottanut jouluvalokautta, sillä minulla oli kunnianhimoisia suunnitelmia valopallojen valokuvauksesta. Valot sytytettiin aika lailla kaikkialla viimeistään joulukuun ensimmäisenä, mutta muistikortillani on hyvin vähän kelvollisia otoksia.

No, ensinnäkin, aina kun lähdin Geneveen, satoi. Luulen, että kirosin koko maan säätilan marraskuisella sinitaivaspostauksellani, sillä sen jälkeen aurinkoa ei ole juuri näkynyt.

Itse Geneven valot olivat minusta hieman sekavat - olisi tehnyt hyvää, että joku olisi jotenkin linjannut yhteen eri aukioiden valaistukset. Vai johtuiko kaoottinen vaikutelma vain siitä, että kaikki valot heijastuivat myös märästä asfaltista?

Toisaalta kaupungin valosuunnitellijoilla saattaapi olla melkoiset paineet, sillä viralliset valot joutuvat kilpailemaan kello- ja koruliikkeiden päheiden valaistusten kanssa.

Benoit de Gorski pukeutuu punaiseen, Blancpain valkoiseen.

Genevessä lempparini on tämä Ile Rousseaun kautta kulkeva valaistu kävelysilta, jolle päästäkseni kierrän mielelläni muutaman ylimääräisen satametrisen.

Nyonissa taas valaistus ei osunut kohdilleen. Yritin mennä paikalle ajoissa, että luonnonvalo tarjoaisi vähän apua, mutta valot kuitenkin jo hehkuisivat hämärässä. Kroppani kulkee ilmeisesti edelleen Suomen pimeysvyöhykkeellä, sillä olin paikalla aina liian ajoissa, enkä sitten jaksanut notkua odottamassa pimeää.

Lausannessa taas oikeat olosuhteet osuivat kohdalle kuin vahingossa, kesken ostosreissun. Arvaatte varmaan, miten siinä kävi? Mies hinkui jatkamaan shoppailua niin, että kuviin keskittyminen ei onnistunut.

Lausannen tähdenlennot ovat joka tapauksessa suosikkini tämän talven valoista: raikkaat, kevyet, elegantit ja kauniit.

Salainen jouluagentti

Joulusalaisuuteni ovat vaarassa tietoteknisten ongelmien vuoksi. Läppärimme on edelleen tiedottomassa tilassa muinaisen kofeiiniyliannostuksen vuoksi, ja pihkuran mobiililaitteet eivät osaa säilyttää minkäänlaisia salaisuuksia. Ei löydy salainen selaustila -vaihtoehtoa, ei poista selaushistoriaa -namiskaa.

Aina kun olen hakenut netistä jotain näkyvyysarkaa informaatiota, napsuttelen siis perään kaksikymmentä yhdentekevää tai tahallaan harhaanjohtavaa hakusanaa. Jos taas olen vieraillut, sanotaan nyt tahallisen harhaanjohtamisen nimissä, vaikka uusimman James Bondin kotisivuilla, joudun etsimään myös muutaman muun ja- ja bo-alkuisen osoitteen, ettei selain mene ehdottamaan paljastavaa sivua miehen nähden.

Kaiken huipuksi mies kajautti eilen kotiin tullessaan, että nyt kun hänen työkannykkänsä on samaa suoraan laskeutuvaa i-linjaa kotikäyttöisen mobiilivehkeen kanssa, hän voisi milloin tahansa nähdä kännykän näytöltä, mitä nettisivuja kotona on auki.

Akuutin tietoturvavajeen vuoksi en siis uskalla paljastaa Herra Täydellisen joululahjasta näitä kuvia enempää, mutta palaan asiaan aaton jälkeen.

Ette sitten kuulleet tätä minulta.

Idiootti - Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta!

Kävin postissa urpoilemassa oikein urakalla.

Ensin menin hakemaan lähetystä, jota postinkuljettaja ei ollut saanut mahtumaan postilokeroomme. Hän soitti kyllä summeria, muttei oikein ollut sellainen ovipuhelinkeskusteluolo. Postissa virkailija hymyili ystävällisesti ja huomautti, että lähetys on noudettavissa vasta seuraavana päivänä. Olisihan se toki ollutkin kumma, jos paketti olisi ollut yhdessä hetkessä posteljoonin kärryssä ja jo seuraavassa postitalon varastossa.

Seuraavana päivänä yritin uudella asialla: tarvitsin merkkejä postikortteihin. Osasin tilata oikean lähetysluokan ja pyytää, että joulumerkkejä kiitos. Virkailija antoi puolet merkeistä minulle ja pyysi auttamaan liimauksessa. Mielellänihän minä, olihan kortteja melko pino. Mutta onko se merkkien nuoleminen nyt oikein hygieenistä? Kostutustyynyä ei ollut lähettyvillä, joten ei muu auttanut. Mutta merkki ei tarttunut korttiin sitten millään!

- Ne ovat tarramerkkejä, virkailija opastaa.
No kappas. Sitten riipimään tarran reunaa.
- Tästä keskeltä, taitatte näin, madame. Pokka pitää, mutta äänensävy lähestyy tarhantädin nuottia.
Madame oppi vihdoin, mutta unohti sen edellispäiväisen paketin.

Toisinaan asiakaspalvelijat puhuvat vierasta aksenttia änkyttävälle hitaasti ja yksinkertaisesti. Monesti olen halunnut sanoa, että olen ulkomaalainen, en idiootti. Tulipa sitten todistettua, että samaan aikaan voi hyvin olla molempia.

Suorat sanat ennen kuolemaa

Kun muutin Sveitsiin, sain rakkaalta ystävältä läksiäislahjaksi 1000 places to see before you die -kirjan. Omistuskirjoitukseen oli raapustettu, että Sveitsi on mitä parhain paikka aloittaa. Olenkin kuluneen vuoden aikana kirjannut marginaaleihin innolla nähtyjä paikkoja.

Sveitsistä on kirjaan listattu 20 paikkaa, joista 4 on ravintolaa, 10 alppikyliä ja luonnonnähtävyyksiä, 3 hotellia ja 3 tapahtumaa. Tähän mennessä olen ruksinut käydyiksi seitsemän.

Ja nyt kerron, kannattaako niihin oikeasti tuhlata aikaansa.

Jungfraujoch

Jylhä Eiger on Jungfraujochia matalampi, mutta harvemmin pilvien peittämä.

Jungfraujochin käynti kuului viimekeväiseen laskettelulomaan Grindelwaldissa, ja kuten raportistani käy ilmi, junamatka huipulle ei kuulunut viikon kohokohtiin. Aivan yhtä mahtavat maisemat näkee rinteestäkin. Toki huipulla on Euroopan korkeimmalla sijaitseva rautatieasema, joten ymmärrän, että vaikkapa asemabongareille tämä on ehdoton reissu. Nähtävyydeksi kelpaa myös se, kun vaununtäysi japanilaisia ryntää jokaisella väliasemalla kuvaamaan sumua näköalatasanteen ikkunoista.

Mürren

Väliasema kylästä huipule.

Mürrenin kylä kuuluu samaan rinnealueeseen Grindelwaldin kanssa, joten osaan arvioida sitä lähinnä hiihtonäkökulmasta. Siellä ovat samat huikeat vuoristomaisemat ja ehkä vielä Grindelwaldiakin idyllisempi (ja pienempi eli hiljaisempi) kylä. Läheinen Schithornin huippu on tuttu Bond-elokuvasta, jonka nimen olen unohtanut. Ravintolan James Bond -pastan muistan kyllä yhä, maittavaa oli. Laskin rinteeltä alas hissin kyydissä ja ihailin offarilaskijoiden suorituksia. Huipulta lähtevään mustaan rinteeseen uskaltanen ensi kerralla.

Ne maisemat... Tosin maisemakriteerillä oppaassa pitäisi suositella koko maata.

Gstaad

Jos jäisin yöksi, haluaisin tuohon linnaan.

Gstaadissa piipahdin tänä syksynä ja palaan varmasti uudestaankin, sillä viehätyin kylän tunnelmaan ja kauneuteen. Kiinnostaa myös tietää, miten poshiksi ilmapiiri pääsee sesongin aikana. Suksien sijaan saatan kuitenkin ottaa mukaan bilekengät.

Zermatt

Siellä se kylä köllöttää, melkoisessa solassa. Autolla ei pääse perille saakka.

Zermattista voisi sanoa samaa kuin Gstaadista: ilmapiiri on kiehtova eikä maisemista voi valittaa. Hiihtokeskuksenakin Zermatt on oikein paikallaan, ja jos hinnat eivät olisi mitä ovat, siis törkeät, palaisin sinne mielelläni vaikka joka talvi. (Okei, en ehkä ihan joka talvi, koska sveitsinsaksa on ihan järkyttävä kieli. Ehkä joka toinen vuosi sitä jaksaisi kuunnella.) Samoihin rinteisiin pääsee käsiksi myös Italian Cerviniasta, missä kovasärmäinen kielikään ei riivi tärykalvoja.

Huikeat, huiput rinteet!

Montreux Jazz Festival

Musiikkiteema näkyy koko kaupungissa.

Kirjaan on valittu Montreux´n kesäiset jazz-festivaalit, mutta minusta kaupunki ansaitsee visiitin mihin vuodenaikaan tahansa. En ole ikinä ostanut lippua yhteenkään konserttiin, mutta haluan silti paikalle nauttimaan fiiliksestä, väkimassasta ja take away -samppanjasta. Joulumarkkinoista vouhotinkin jo aiemmin.

Montreux on tunnettu myös kuviopensaistaan. Tämän vuoden teema oli Barbapapa.

 Luganon loistavat huvilat

Luganon rantakatu...

Fuskasin pikkuisen: en ole varsinaisesti tutkinut Luganon huviloita, mutta muuten kaupunki on kerrassaan herttainen. Jos minä olisin tehnyt opaskirjan, olisin vaihtanut sen tilalle kuitenkin Locarnon, joka on pienempi, sievempi ja vielä herttaisempi.

...ja Locarnon vastaava.

Valitse näistä nyt sitten! Vasemmalla Lugano, oikealla Locarno.

Verbier

Sää ei varsinaisesti suosinut, mutta kerrankos sitä lumisateessa on laskettu.

Yksi Sveitsin legendaarisimmista rinnekeskuksista oli kirjassani ruksimatta vielä tähän aamuun saakka. Yhden päivän visiitin perusteella osaan arvioida vain rinne-elämää. Lunta: paljon. Rinteet: hyvässä kunnossa. Asiakaskunta: runsaasti englanninkielisiä. Tyylitaso: En erottanut muista Sveitsin kohteista. Vaatteissa paljon värejä, joita yhdistellään reippaasti. Itse kylästä osaan sanoa vain, että kivalta näytti, kun huitaisimme hissillä yli.

Jatko-osa tulossa...

Näihin kirjan kehumiin kohteisiin aion aivan varmasti vielä tutustua:

1. Saas-Fee
Haluan päästä samaan hiihtohissiin, joka esiintyy Whamin Last Christmas -videolla.

2. Restaurant de l'Hôtel de Ville, Crissier
Ravintolaa ovat kehuneet muutkin kuin opaskirjat.

3. Talvinen kuumailmapallofestivaari, Château d'Oex
Alppien ylittäminen kuumailmapallolla keskellä talvea kuulostaa niin hullulta, että sitä on mentävä todistamaan.

4. St. Moritz ja jäätikköpikajuna, Engadin
Yksi Sveitsin legendaarisimmista hiihtokeskuksista keskellä kauneimpia Alppeja, ja vielä junakin.

5. Lucernin karnevaali
Paikallisten kesken käy kiivas taisto siitä, kumpi on parempi, Lucernin vai Baselin karnevaali. Kirjan kanta on Lucern, mutta tästä haluan ottaa itse selvää.

Mitä lumi maksaa?

Lunta on saatu tännekin, ja se on tietysti valtava ihmetyksen aihe ja katastrofi, varsinkin Suomesta paikalle pöllähtäneelle (joka älykkäästi päätteli, että koska viime talvi oli kylmin ja lumisin suunnilleen viiteen vuosikymmeneen, kaikki seuraavat talvet ovat leutoja ja lumettomia, paitsi Alpeilla tietty, siellähän on lumetuskanuunat).

Aamulla katselin, miten viisi miestä tyhjensi viereisen autokauppa-huoltoaseman pihaa käsipelillä. Sitten oman taloyhtiön talonmies putsasi kerrostalopihaa työnnettävällä lumilingolla. Helsingin "jalkakäytäviähän ei kannata aurata" -politiikkaan tottuneisiin silmiin katastrofivalmius on siis vallan hyvä.

Tämän verran talonmies jaksoi: pieni polku pihan halki vie.

Tieviranomaiset ovat keränneet syyssatonsa tunnollisesti, ja talven varalle on hankittu ennätysmäärä tiesuolaa: 400 000 tonnia, jotka riittäisivät kuulemma koko maan tieverkoston sulattamiseen parisenkymmentä kertaa. Aloin miettiä, mitä tämä tehokkuus tulee maksamaan, mutten valitettavasti löytänyt laskelmia lumenluonnin kustannuksista.

Sen sijaan törmäsin tutkimukseen siitä, mitä lumen tekeminen maksaa. Alpmedia.netin selvityksen mukaan yhden rinnekilometrin lumetus maksaa talven aikana noin 33 000 euroa. Alkuinvestoinnit ovat huomattavasti isommat, sillä jokainen kilometri vaatii 650 000 investoinnit. Samaisen selvityksen mukaan Sveitsi ja Ranska eivät ole kovin innostuneita lumettajia, ja esimerkiksi Valais'n kantonin hiihtokeskukset uhraavat lumetukseen 8,5 prosenttia liikevaihdostaan, ja lumetettuja rinteitä on vain noin 10 prosenttia Sveitsin rinteistä. Naapuri-Ranskassa luku on 13 prosenttia.

Ahkerimpia lumettajia ovat itävaltalaiset ja italialaiset, ja myös Slovenian tykit ovat kovassa käytössä. Ympäristöjärjestöt huolehtivat lumetuksen lisääntymistä ja erityisesti sen kiipeämistä yhä ylemmäs vuoristoon, missä ekosysteemi on hauraampi kuin alhaalla. Vettäkin kuluu: Alppien keinolumen valmistus vie vuodessa saman verran kuin 1,5 miljoonan asukkaan kaupunki.

Kyllä nyt osataan käyttäytyä, kun poliisi on jättänyt ohjeet tienvarteen.

Täällä maan tasalla lumi aiheuttaa ympäristöhaittaa lähinnä niiden korvienvälille, joilla ei ole autopaikkaa. Tämän talven käyttäytymiskampanja patistaa kuuraamaan auton lumettomaksi ensin ja käynnistämään vasta sitten - oman ja muiden turvallisuuden tähden. Meitsi ei ymmärrä, sillä kun olin 18 ja hankin ajokortin, äiti opetti juuri toisinpäin: ensin auto käyntiin ja vasta sitten lumenluontiin. (Varmin järjestys lienee: jonota ensin hallipaikka, hanki vasta sitten auto.)

Skootterillekin olisi kannattanut hankkia sisäpaikka.

Onneksi tätäkään pulmaa ei tarvinnut pitkään märehtiä, sillä lumen perässä saapui lauha ilma ja halvin ja tehokkain lumenluontimenetelmä, vesisade. Kuuntelin iloisena radiosta vuoriston lumisääennustetta, jossa kerrottiin ystävällisesti myös, mitkä kaikki laskettelukeskukset ovat auki. Iloisempi olisin voinut olla vain, jos olisin ymmärtänyt tuulilasinpyyhkijöiden sisäisen logiikan.

Roskapostia

Posti tuoda tupsautti eilen pahviin pakatun tietopaketin ensi vuoden jätteenkäsittelyjärjestelyistä. Mikä hurmaava kirjeen aihe!

Mukana tuli uusi lupakortti, jolla pääsee koko ensi vuoden lajittelemaan roskiaan paikalliselle déchetterielle. Tämän vuoden kortti ei jostain syystä ikinä löytänyt postilokeroomme, ja joka kerta paikalla käydessä on ollut vähän rikollinen olo.

Siinä se töröttää, valmiina käyttöön heti kun vuosi vaihtuu!

Déchetterie onkin mahtava paikka. Jokaisella kunnalla on omansa, ja siellä on luukku aika lailla kaikelle, mistä voi kuvitella haluavansa eroon: erivärisille laseille, metallille, muoville, vaatteille,uulle ja elektroniikalle (josta maksetaan yleensä kierrätysvero oston yhteydessä, joten kodinkoneet voisi palauttaa myös myyntipaikkaan). Lisäksi paikalla on aina hyväntuulista henkilökuntaa opastamassa, mitä millekin lavalle paiskataan.

Vain yksi on joukosta poissa: biojäteastia. Sitä ei kerätä kotoakaan, sillä taloyhtiössä on omat lokeronsa vain sekäjätteelle sekä paperille ja pahville. Olen kuullut huhuja, että joissakin toisissa kaupungeissa biojätettäkin kerättäisiin erikseen. Meidän kaupunkiimme biojätteiden keräyspisteet lanseerataan ensi vuoden alusta, sillä kunnan tavoite on nostaa kotitalousjätteen kierrätysprosentti 60:een nykyisestä 40:stä.

Hyvä tavoite ja hyvä idea, mutta jos roskien lajittelua halutaan tehostaa, pitäisi bioastiat saada jokaisen taloyhtiön kellariin sekaroskisten viereen. Tykkään déchetterie-järjestelystä, sillä on näppärää kuljettaa kaikki kerralla, ja minulle tuottaa ongelmia ainoastaan vihreiden ja ruskeiden viinipullojen erottelu toisistaan (mutta toisinaan paikalla on erikseen tyyppi, joka vahtii tätä värinvalintaprosessia). En silti usko, että lajittelisin bioroskani, jos joutuisin ne déchetterielle viemään - niin usein en siellä käy. Lisäksi keikkaan vaaditaan auto.

Pelkkä läheisyys ei sentään selitä sveitsiläisten kierrätysintoa. Esimerkiksi lasi kierrätetään lähes sataprosenttisesti, alumiinin prosentti nousee ysikympin tienoille ja muovipulloista kierrätetään noin kahdenksankymmentä prosenttia, vaikka kaikki nämä täytyy kärrätä kotoa itse lajitteluun ja vaikkei niistä makseta Suomen tyyliin panttia. Sen sijaan kotoa kerättävästä pahvista ja paperista päätyy kierrätykseen vain noin neljä viidesosaa.

Roskapussi julistaa suunnilleen, että lajittelu on arvostamista.

 P.S. Kunta muisti asukkaitaan myös ilmaisella roskapussilla. Sekajätteet tulee täällä pakata tietynlaisiin jätepusseihin, joista maksetaan ostaessa jätteenkäsittelyvero. Tammikuusta alkaen kauppoihin tulee kuitenkin kunnan oma valko-vihreä säkki. Onhan se kivaa vaihtelua entisiin mustiin pussukoihin. Vähätuloisia ja opiskelijoita ei ole unohdettu: he saavat säkit ilmaiseksi, samoin kuin vastasyntyneet. Vaippoja varten varmaankin.

Kuumana vai kylmänä?

Pyrähdin eilen takaisin pikaiselta Suomen-matkalta ja kuvittelin pääseväni lämpimään, mutta mitä vielä: pakkasmittari näytti kauppareissulla pahimmillaan 8,5 astetta miinusta.

Tämän talven pakkasennätyksen kunniaksi esittelen suosikkikaakaoni Lac Lémanin rannoilta.

Tämän liian hämärässä valaistuksessa kuvatun kermakasan nautin Lausannen Le Barbaressa. Kuten kuvasta näkyy, noin puolet juomasta on kermavaahtoa. Toinen puoli on lähes lusikoitavan paksua, suklaavanukasmaista kuumaa suklaata.

Vielä paksummaksi pistää Nyonin Café Déco, jonka talon kaakao on käytännössä katsoen sulatettua tummaa suklaata. Halutessaan päälle saa lusikallisen maitovaahtoa. Herkkua, mutta pieni kuppi ei valitettavasti sovi käsien lämmittelyyn, mikä on yksi kuumien juomien tärkeimmistä tehtävistä talvella.

Odotin paljon Geneven Wolfisbergilta, sillä kahvila on kiva ja herkut kohdillaan, mutta kaakao on valitettavasti standardoitua automaattitavaraa. Wolfisbergilla tilaan siis suklaani kylmänä. Onneksi Café Tasse -suklaahyllyssä on varaa valita joka kerta eri maku.

Paikasta riippumatta kuuman suklaan hinta keikkuu viiden frangin eli noin neljän euron tienoilla. Sveitsi on vaurioittanut hintatutkaani niin paljon, ettei se ainakaan tunnu kalliilta.

Le Barbare, Escaliers du Marché 27, Lausanne.
Café Déco, Rue Nicole 3, Nyon.
Wolfisberg, Boulevard Georges Favon 6, Geneve. Ketjulla on myös muita kahviloita Geneven läheisyydessä.

Olen pahoillani, äiti

Kun tutkin Sveitsin verotuksen kiemuroita perhevapaita käsittelevää tekstiäni varten, kiinnitin huomiota verolaskurissa "pieneen" kummallisuuteen. Kun kaksi työssäkäyvää aikuista avioituu ja molemmat jatkavat työtään, toisen veroprosentti laskee. Arvaatte varmaan kumman? Miehen, tietysti.

Nainen taas maksaa enemmän kuin sinkkuna! Ainoa tapa saada naisen verotus alas on mennä naimisiin ja saada mies jäämään kotiin. Kun taloudessa on vain yksi tienaaja, veroprosentti on automaattisesti alhaisempi, oli rahantuoja sitten mies tai nainen.

Pengoin läpi niin liittovaltion verosäädännön kuin vero-oppaan jos toisenkin, mutten onnistunut löytämään selitystä moiselle epätasa-arvoisuudelle. Laskuri oli silti lahjomaton: Geneven kantonia lukuunottamatta verotus avioliiton jälkeen oli miehille ja naisille erilainen.

Lausannen yliopiston vero-oikeuden professori Yves Noël selittää, että oikeastaan naisetkin hyötyvät nykyisestä veromallista, sillä malli suosii sinkkuihin nähden niitä perheitä, joissa tulot jakautuvat epätasaisesti: esimerkiksi suhteessa 70-30 pikemminkin kuin 50-50.

Tiiviisti siis: Naisen kannattaa avioitua vain, jos tahtoo lopettaa työt tai löytää niin rikkaan miehen, että veroprosentin nousu korvaantuu miehen tuloilla.

Vielä tiiviimmin: Sorry, äiti, ei tule häitä.

Riina kyseli samaisen postauksen yhteydessä, miten samaa sukupuolta olevia pareja kohdellaan. Vuodesta 2007 saakka samalla tavalla kuin eri sukupuolta oleviakin, eli esimerkiksi samat veroedut saa, jos toinen vanhemmista jää pois työelämästä. En sitten tiedä, mitä sääntöä sovelletaan, jos molemmat tahtovat käydä töissä: maksavatko naisparista molemmat vähän enemmän ja miesparista molemmat vähän vähemmän? Adoptio-oikeutta kuitenkaan ei ole, joten esimerkiksi lapsihelpotukset koskevat vain jommankumman biologisia lapsia.

Verotus on toki äärimmäisen monimutkaista, ja laitankin toivoni sen varaan, että laskureiden tulokset pitävät sisällään jonkin virheellisen oletuksen. Sveitsissä monimutkaisuutta lisää se, että liittovaltio perii vain pienen osan tuloveroista, ja kantoni ja kunta vaikuttavat lopulliseen verotukseen huomattavasti. Siksi Sveitsi onkin oiva maa veroshoppailuun: voit hilautua siihen kantoniin ja kuntaan, joka sopii tulorakenteellesi parhaiten. Vielä kun keksisi, mikä kantoni sopii omalle arvomaailmalle.

Lähteet ja lisätietoa
Ennakonpidätyslaskuri 
Guide du futur contribuable eli vero-opas koululaisille
Le système fiscal suisse -vero-opas

Laiska shoppari venyttää pinnaa

Joulumarkkinakaudella sunnuntaishoppailu on taas kovin helppoa, sillä joka kuukausi markkinakojut pystytetään johonkin kylään. Viime sunnuntaina piipahdimme haistelemassa Carougen kaupungin sunnuntaitunnelmaa. Kaupungin varsinaiset joulumarkkinat ovat vasta viikon kuluttua, mutta monet kaupungin pikkuputiikit olivat käynnistäneet yhteisen sunnuntaiaukiolokampanjan.

Kauppojen aukiolo sai minut ihmettelemään, miten aukiolo oikeastaan on säädelty. Sveitsille tyypillisesti hyvin löyhästi. Liittovaltion lain mukaan työntekijät voidaan kaupoissa määrätä töihin arkisin kello 6-23 ja lisäksi neljänä sunnuntana vuoden aikana. Conseil Fédéral eli liittovaltion päättävä elin on haluton ottamaan kantaa koko maan yhteisiin aukioloihin, sillä "tarpeet eivät ole samat koko Sveitsissä." Päätösvalta asiassa on siis kantoneilla. Asiaa kuitenkin tutkitaan.

Esimerkiksi kotikantonimme Vaud on siirtänyt päätösvallan vielä alemmas, suoraan kunnille. Kotikaupungissamme kaupat sulkevat arki-iltaisin seitsemältä, lauantaisin kuudelta ja ovat sunnuntaisin kiinni. Keskustan putiikit ovat auki pidempään torstaisin, ja läheisessä kauppakeskuksessa "pitkä ilta" on perjantai: liikket sulkevat ovensa vasta yhdeksältä.

Saksankielisissä kantoneissa taipumus on hiukan myöhäisempi, ja on vallan tavallista, että kaupat ovat auki arkisin jopa kahdeksaan.

Aluksi iltakiinniolo ärsytti minua suunnattomasti. Yllätin itseni iltana jos toisenakin miettimästä, miten voisin piipahtaa kaupungilla hakemassa sitä tai tätä, ja muistin sitten, että kaupat menivät kiinni vartti sitten. Sitten totuin. Sunnuntait oli kiva käyttää muuhun kuin ostoksilla juoksemiseen, ja jos shoppaamaan teki mieli, toreilla ja markkinoilla fiilis on miellyttävämpi kuin kauppakeskuksissa. Melkein voi uskotella itselleen olevansa enemmän kulttuuriretkellä kuin kuluttamassa. Unohdin jopa nocturnal vendredit ja muut pitkän aukiolon illat.

Ymmärrän toki taloudelliset realiteetit. Aukiolojen vapauttamista tai ainakin käytäntöjen yhtenäistämistä ajavat perustelevat tavoitettaan sillä, että raja-alueilla ostosfrangit valuvat jo hintojen vuoksi Ranskaan ja Saksaan, ja naapurimaiden pidemmät aukiolot vain pahentavat ongelmaa. Tämä tosin koskee vain rajojen välitöntä läheisyyttä, sillä yhden aukiolotunnin takia tuskin kovin kaukaa jaksaa markettiin ajella.

Lisäksi on tietysti hyvä huudella sunnuntaimarkkinoiden söpöydestä, kun pystyy käymään kaupassa keskellä päivää eikä tarvitse sovittaa yhteen yksinhuolettavia lapsia ja vuorotyötä.

Toisaalta taas jos sunnuntaitkin tulevat yleisiksi kauppapäiviksi, markkinoilla ja toreilla myyvät pienyrittäjät joutuvat koville. Pidän markkinoiden yhtenä etuna sitä, että siellä tuotevalikoima on laajempi; ne ovat vähän kuin erikoiskauppojen keskittymä, johon laiskan markettiasiakkaankin pinna kerran viikossa venyy.

Joulumarkkinoita ranskankielisessä Sveitsissä