sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Suorat sanat ennen kuolemaa

Kun muutin Sveitsiin, sain rakkaalta ystävältä läksiäislahjaksi 1000 places to see before you die -kirjan. Omistuskirjoitukseen oli raapustettu, että Sveitsi on mitä parhain paikka aloittaa. Olenkin kuluneen vuoden aikana kirjannut marginaaleihin innolla nähtyjä paikkoja.

Sveitsistä on kirjaan listattu 20 paikkaa, joista 4 on ravintolaa, 10 alppikyliä ja luonnonnähtävyyksiä, 3 hotellia ja 3 tapahtumaa. Tähän mennessä olen ruksinut käydyiksi seitsemän.

Ja nyt kerron, kannattaako niihin oikeasti tuhlata aikaansa.

Jungfraujoch

Jylhä Eiger on Jungfraujochia matalampi, mutta harvemmin pilvien peittämä.
Jungfraujochin käynti kuului viimekeväiseen laskettelulomaan Grindelwaldissa, ja kuten raportistani käy ilmi, junamatka huipulle ei kuulunut viikon kohokohtiin. Aivan yhtä mahtavat maisemat näkee rinteestäkin. Toki huipulla on Euroopan korkeimmalla sijaitseva rautatieasema, joten ymmärrän, että vaikkapa asemabongareille tämä on ehdoton reissu. Nähtävyydeksi kelpaa myös se, kun vaununtäysi japanilaisia ryntää jokaisella väliasemalla kuvaamaan sumua näköalatasanteen ikkunoista.

Mürren

Väliasema kylästä huipule.
Mürrenin kylä kuuluu samaan rinnealueeseen Grindelwaldin kanssa, joten osaan arvioida sitä lähinnä hiihtonäkökulmasta. Siellä ovat samat huikeat vuoristomaisemat ja ehkä vielä Grindelwaldiakin idyllisempi (ja pienempi eli hiljaisempi) kylä. Läheinen Schithornin huippu on tuttu Bond-elokuvasta, jonka nimen olen unohtanut. Ravintolan James Bond -pastan muistan kyllä yhä, maittavaa oli. Laskin rinteeltä alas hissin kyydissä ja ihailin offarilaskijoiden suorituksia. Huipulta lähtevään mustaan rinteeseen uskaltanen ensi kerralla.

Ne maisemat... Tosin maisemakriteerillä oppaassa pitäisi suositella koko maata.
Gstaad

Jos jäisin yöksi, haluaisin tuohon linnaan.
Gstaadissa piipahdin tänä syksynä ja palaan varmasti uudestaankin, sillä viehätyin kylän tunnelmaan ja kauneuteen. Kiinnostaa myös tietää, miten poshiksi ilmapiiri pääsee sesongin aikana. Suksien sijaan saatan kuitenkin ottaa mukaan bilekengät.

Zermatt

Siellä se kylä köllöttää, melkoisessa solassa. Autolla ei pääse perille saakka.
Zermattista voisi sanoa samaa kuin Gstaadista: ilmapiiri on kiehtova eikä maisemista voi valittaa. Hiihtokeskuksenakin Zermatt on oikein paikallaan, ja jos hinnat eivät olisi mitä ovat, siis törkeät, palaisin sinne mielelläni vaikka joka talvi. (Okei, en ehkä ihan joka talvi, koska sveitsinsaksa on ihan järkyttävä kieli. Ehkä joka toinen vuosi sitä jaksaisi kuunnella.) Samoihin rinteisiin pääsee käsiksi myös Italian Cerviniasta, missä kovasärmäinen kielikään ei riivi tärykalvoja.

Huikeat, huiput rinteet!
Montreux Jazz Festival

Musiikkiteema näkyy koko kaupungissa.
Kirjaan on valittu Montreux´n kesäiset jazz-festivaalit, mutta minusta kaupunki ansaitsee visiitin mihin vuodenaikaan tahansa. En ole ikinä ostanut lippua yhteenkään konserttiin, mutta haluan silti paikalle nauttimaan fiiliksestä, väkimassasta ja take away -samppanjasta. Joulumarkkinoista vouhotinkin jo aiemmin.

Montreux on tunnettu myös kuviopensaistaan. Tämän vuoden teema oli Barbapapa.
 Luganon loistavat huvilat

Luganon rantakatu...
Fuskasin pikkuisen: en ole varsinaisesti tutkinut Luganon huviloita, mutta muuten kaupunki on kerrassaan herttainen. Jos minä olisin tehnyt opaskirjan, olisin vaihtanut sen tilalle kuitenkin Locarnon, joka on pienempi, sievempi ja vielä herttaisempi.

...ja Locarnon vastaava.
Valitse näistä nyt sitten! Vasemmalla Lugano, oikealla Locarno.
Verbier

Sää ei varsinaisesti suosinut, mutta kerrankos sitä lumisateessa on laskettu.
Yksi Sveitsin legendaarisimmista rinnekeskuksista oli kirjassani ruksimatta vielä tähän aamuun saakka. Yhden päivän visiitin perusteella osaan arvioida vain rinne-elämää. Lunta: paljon. Rinteet: hyvässä kunnossa. Asiakaskunta: runsaasti englanninkielisiä. Tyylitaso: En erottanut muista Sveitsin kohteista. Vaatteissa paljon värejä, joita yhdistellään reippaasti. Itse kylästä osaan sanoa vain, että kivalta näytti, kun huitaisimme hissillä yli.

Jatko-osa tulossa...

Näihin kirjan kehumiin kohteisiin aion aivan varmasti vielä tutustua:

1. Saas-Fee
Haluan päästä samaan hiihtohissiin, joka esiintyy Whamin Last Christmas -videolla.

2. Restaurant de l'Hôtel de Ville, Crissier
Ravintolaa ovat kehuneet muutkin kuin opaskirjat.

3. Talvinen kuumailmapallofestivaari, Château d'Oex
Alppien ylittäminen kuumailmapallolla keskellä talvea kuulostaa niin hullulta, että sitä on mentävä todistamaan.

4. St. Moritz ja jäätikköpikajuna, Engadin
Yksi Sveitsin legendaarisimmista hiihtokeskuksista keskellä kauneimpia Alppeja, ja vielä junakin.

5. Lucernin karnevaali
Paikallisten kesken käy kiivas taisto siitä, kumpi on parempi, Lucernin vai Baselin karnevaali. Kirjan kanta on Lucern, mutta tästä haluan ottaa itse selvää.

6 kommenttia:

  1. Voi noita Barbapapa-puskia! Onneksi meillä ei ole puutarhaa, nyt olisi ehkä ihan pakko parturoida samanlaiset omaan pihaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö teillä ole edes mitään huonekasvia, jota voisi vähän parannella Barba-hengessä? Tämä teema on munkin lemppari, edes jouluaiheiset puskat eivät menneet edelle.

      Poista
  2. En halua mitenkään pelotella, mutta annoin paljon matkustelevalle anopille saman kirjan lahjaksi kolme vuotta sitten, ja kahden vuoden kuluttua siitä hän...paritkin valmiiksi ostetut lentoliput jäivät pöytälaatikkoon.
    Eikä kirja tosiaan ollut minun puoleltani mikään vinkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups! Toivottavasti tämä minunkaan lahja ei ollut antajalta vinkki! Joka tapauksessa yritän päästä niin lähelle tuhatta kuin suinkin, tai ainakin piipahtaa mahdollisimman monessa Sveitsin kohteessa.

      Poista
  3. Last Christmasin hissi ??!! mikä herkullinen triviatieto! toki olen saas-feessa käynyt (tai ainakin kivunnut sitä kautta viereisille huipuille), mutta tämä populaarikulttuurihistorian merkittävin hiihtohissi on jäänyt täysin väliin!!

    (niin no, onko ihme, muistaakseni siinä videossa huomion vie poikien aika pelottavan pinkki huulipuna.)

    mut kiitän vinkistä! siihen laitteeseen on tehtävä ihan varta vasten joku eväsretki.

    niin ja huomiosi verbbarin hiihtoasujen väri-irrottelusta on oikea; syynä markkinoita isosti viitisen vuotta hallinnut norjalainen brändi Norrøna. iisisti erottaa heti ne keskukset, jotka ovat skandihiihtäjien suosiossa (andermattin pääkadulla suorastaan häikii se värikirjo). trendi on muuten juuri taittumassa, eiköhän kaikki kohta vedä jossain pässinpökkimässä harmaassa.

    miten sun hiihtolomakohteiden excel-taulukointi etenee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen, mikä huomiokyvystä jää jäljelle, veikin sitten niiden tyyppien tukat! Mietin muuten myös, vieläköhän kyseinen hissi on toiminnassa, vai onko krvattu uudella. Tosin tuossa kirjassa taidettiin parissakin kohdassa valittaa Sveitsin hiihtokeskusten hissikantojen muinaisuudesta, joten mahdollisuudet lienevät hyvät!

      Hiihtolomakohteiden excelisyä voittajaksi selviytyi Val d'Isère. Nyt jännittää vain majoitus, koska matkatoimisto ei suostu paljastamaan residenssin osoitetta ennen kuin kuukausi ennen matkapäivää, ja mietiskelen täällä, tarkoittaako "12 minuutin matka kylän keskustaan" matkaa autolla, kävellen, suksilla vai porolla...

      Poista