torstai 20. joulukuuta 2012

Tähdenlentoja ja tekosyitä

Jo marraskuun alkupuolelta olen odottanut jouluvalokautta, sillä minulla oli kunnianhimoisia suunnitelmia valopallojen valokuvauksesta. Valot sytytettiin aika lailla kaikkialla viimeistään joulukuun ensimmäisenä, mutta muistikortillani on hyvin vähän kelvollisia otoksia.

No, ensinnäkin, aina kun lähdin Geneveen, satoi. Luulen, että kirosin koko maan säätilan marraskuisella sinitaivaspostauksellani, sillä sen jälkeen aurinkoa ei ole juuri näkynyt.

Itse Geneven valot olivat minusta hieman sekavat - olisi tehnyt hyvää, että joku olisi jotenkin linjannut yhteen eri aukioiden valaistukset. Vai johtuiko kaoottinen vaikutelma vain siitä, että kaikki valot heijastuivat myös märästä asfaltista?



Toisaalta kaupungin valosuunnitellijoilla saattaapi olla melkoiset paineet, sillä viralliset valot joutuvat kilpailemaan kello- ja koruliikkeiden päheiden valaistusten kanssa.

Benoit de Gorski pukeutuu punaiseen, Blancpain valkoiseen.



Genevessä lempparini on tämä Ile Rousseaun kautta kulkeva valaistu kävelysilta, jolle päästäkseni kierrän mielelläni muutaman ylimääräisen satametrisen.


Nyonissa taas valaistus ei osunut kohdilleen. Yritin mennä paikalle ajoissa, että luonnonvalo tarjoaisi vähän apua, mutta valot kuitenkin jo hehkuisivat hämärässä. Kroppani kulkee ilmeisesti edelleen Suomen pimeysvyöhykkeellä, sillä olin paikalla aina liian ajoissa, enkä sitten jaksanut notkua odottamassa pimeää.



Lausannessa taas oikeat olosuhteet osuivat kohdalle kuin vahingossa, kesken ostosreissun. Arvaatte varmaan, miten siinä kävi? Mies hinkui jatkamaan shoppailua niin, että kuviin keskittyminen ei onnistunut.

Lausannen tähdenlennot ovat joka tapauksessa suosikkini tämän talven valoista: raikkaat, kevyet, elegantit ja kauniit.


2 kommenttia:

  1. Samaa mieltä tähdenlennoista, ihania ovat =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähdenlennot ovat myös näistä koristeista skandinaavisimmat, ehkä siksi miellyttävät pohjoismaisia silmiä. Koristelutyyli kun saattaa täällä olla melko hersyväkin ajoittain.

      Hyvää joulunaikaa Tanskaan!

      Poista