Kaksi kassillista vanhoja kenkiä

Miten vaikea voi olla heittää vanhoja kenkiä pois?

Ilmeisesti niin vaikea, että toinen saapas täytyy säästää vielä silloinkin, kun toinen on jo heitetty rikkinäisenä roskiin.

Nyt kaksi muovikassillista rikkinäisiä kenkiä päätyi roskikseen, ja muut tavarani ovat matkalla kohti Sveitsin rajaa (Vantaan, Espoon, Saksan ja Belgian kautta). Toivottavasti nähdään pian!

Viimeiset...

1) Skype-puhelu. Ohjelma kiukutteli ihan tavallistakin enemmän - varmaan arvasi, että aiomme sen tämän jälkeen hylätä.

2) Yö omassa kodissa. Sohvamajoitukseen jouduin jo viikonloppuna, nyt siirryn ystävän sohvamajoitukseen.

3) Hampaan paikkaus. Sanakirja väittää, että puudutus on ranskaksi anesthésie. Kuulostaa sen verran epäilyttävästi nukutukselta, ettenpä taida kokeilla onneani ranskankielisten hammaslääkäreiden kanssa. Kalusto siis kuntoon ennen lähtöä.

Vaikka kuinka yritän näiden konkreettisten esimerkkien avulla itselleni todistaa, että muutto on edessä ihan just nyt, miten voikin tuntua näin epätodelliselta?

Pää kaapin pohjalla

Kun varasin muuttofirman hoitamaan tavaroiden siirtämisen ja pakkaamisen, ajattelin pääseväni itse helpolla. Muuttajat tulisivat, pakkaisivat kaiken ja veisivät mennessään. Minä katsoisin perään ja ehkä soittelisin pari kertaa tarkistellakseni aikataulua.

Unohdin kuitenkin, että jonkun on lajiteltava tavarat muutettaviin, pois heitettäviin, varastoitaviin ja myytäviin. Koska pahvilaatikot tulevat vasta muuttomiesten mukana, lajitteluvaihe on kuin yrittäisi muuttaa kokonaan ilman pakkauslaatikoita.

Lisäksi olen käynyt kaksi kertaa muuttofirman kanssa tällaisen keskustelun:

Muuttomies: Kuinkas pakkaaminen sujuu?
Minä: Tuota... Luulin, että te tulette pakkaamaan.
Muuttomies: Ai niin, niinhän se olikin.

Ja sama uudelleen pari päivää myöhemmin.

Lajittelen siis ilman laatikoita. Näitä tavaroita olen ajatellut tarvitsevani tulevaisuudessa:

Ruokakaappiin taas saivat jäädä tällaiset tarpeet. Mitähän menussa on ensi viikolla?

Nyt on käytettävä viimeiset päivän valoisat hetket hyödyksi ja irrotettava katosta valaisimen pidikkeet. Isä kävin eilen hakemassa varastoon vietäviä tavaroita ja irrotti samalla lamput katosta. Noin kello neljästä eteenpäin en siis voi tehdä muuta kuin katsoa telkkaria (vielä huomiseen saakka, sillä silloin lähtee digiboksi. Ja netti, jaiks.)

Vaihtaisinko sukunimeä?

Olen hukannut työpaikan kulkuluvan kolme kertaa tämän kuukauden aikana. Kohta se varmaan otetaan pois ja minulle määrätään peräänkatsoja, joka saattaa aamulla työpaikalle ja iltapäivällä pois. Ihan kiva, sama tyyppi voinee myös tarkistaa, olenko pukenut aamulla hameen ja ovatko sukkahousut ehjät.

Avaan internetselaimen ja tuijotan etusivua - enkä yhtään muista, mitä olin netistä tarkistamassa. Kolmannella avauksella muistan, että ai niin, olin katsomassa ruokalistaa. Tsekkaan lounaat, suljen selaimen ja unohdan, mitä kuppilassa olikaan tarjolla. Saatan unohtaa myös kesken ruokailun, mitä syön, tai että ylipäätään syön.

Muuttojärjestelyt, tai oikeastaan Sveitsin tulli, vie juuri nyt kaiken keskittymiskykyni. Jos muuttaisinkin kymmenen kilometriä pohjoisempaan, olisin turvallisesti Ranskan puolella, ihanassa kotoisassa EU:ssa, ja riittäisi, kun osaa rumban perusaskeleet. Nyt vaaditaan koko askelkuvio.

Koska vuokrasopimus on miehen nimissä, on myös muutto hoidettava hänen nimissään. Mutta minä olen Suomessa lähettämässä tavarat ja toivottavasti myös toisessa päässä ottamassa vastaan. Aloittaisinko siis ranskankielisen valtakirjan laatimisen, opettelisinko väärentämään miehen allekirjoituksen vai allekirjoitanko pokkana omalla nimellä ja miehen sukunimellä ja alan käyttää vihkisormusta? Hyvällä tuurilla konservatiivisessa Sveitsissä oletettaisiin kysymättä, että olemme naimisissa ja voin allekirjoitella miehn omaisuutta koskevia papereita.

Kotona on täysi kaaos, sillä olen tavaroiden lajittelun siinä vaiheessa, jossa olen ottanut tavarat pois kaapeista ja huomannut sitten vasta, ettei minulla olekaan paikkaa, johon ne laittaa.

Muuttouupumus iskee

Reilut kaksi viikkoa muuttoon. Eilen sovin muuttofirman kanssa pakkaus- ja tavaroidennoutopäivästä. Muuttomies otti harteiltani yden isoimmista huolistani, kun hän lupasi hoitaa (tai alaistensa hoitavan...) kirjahyllyni purkamisen, etten "vain satuta itseäni".

Tänään juoksin hakemassa optikon kolme kahden hinnalla -tarjouksesta piilarinesteitä, ettei minun tarvitsisi ainakaan ensimmäisiin kuukausiin harjoitella sanayhdistelmän "solution multifonction" ääntämistä. Pelkään siis ranskan puhumista enemmän kuin vaakasuoraa räntäsadetta.

Seuraavaksi pitäisi hakea uusi passi. Nykyinen vanhenee alkukesästä, enkä välttämättä vietä ennen sitä Suomessa riittävän pitkää aikaa, että ehtisin hakea uuden. Mutta! Passin toimitusaika on viikko. Kampaaja-aika on varattu, mutta se on päivälleen viikko ennen muuttoa. Menenkö siis passikuvaan nykyisellä tukalla vai säntäänkö suoraan kampaajalta passikuvaan, toivon että passitoimisto on vielä silloin auki ja että todella saan passini täsmälleen viikossa? En halua, että minut käännytetään heti rajalta passikuvan rumuuden ja yleisen epäsveitsiläisen olemuksen vuoksi.

Tärkeimmät ensin

Tein muuttopäätöksen viime syksynä, syyskuun lopulla. Lokakuussa vein ensimmäiset tavarani Sveitsiin. Mitäkö vein ensimmäisenä? Golfmailani.

Tänään lähden viimeiselle viikonloppuvisiitille ennen muuttoani. Vien mukanani seuraavan tärkeän muuttoerän: laskettelusukset. Tärkeimmäthän täytyy tietysti viedä ensin :)

Hieman muuta tavaraa on kulkeutunut jo pitkin talvea poikaystävän matkalaukussa hänen Suomen-visiiteiltään. Syksyllä kuvittelin, että voisin muiluttaa omaisuuttani pikku hiljaa matkalaukuissa ja jättää ehkä loput kavereiden ja perheenjäsenten kuljetettavaksi.

Myönnän, olin aivan kahjo (yleensä olen kyllä järjestelmällinen ja järkevä). Onneksi epäkahjouduin tavaroita lajitellessani. Kun huomasin, että jo kirpputorille ja vanhempien varastoon on menossa noin kymmenen pahvilaatikollista tavaraa, aloin ymmärtää, ettei mukaan lähtevä omaisuus kulje minkään pystyssä olevan lentoyhtiön matkatavarakiintiössä. Ei, vaikka tekisi niin monta edestakaista reissua, että pääsisi tasokorttilaisten norsunluutasolle.

Varasin muuttoauton ja oivalsin syvästi, miksi kolmenkympin lähestyessä ihmiset alkavat pukata perheenlisäystä ja vaihtaa isompiin asuntoihin. Normaalit ovat hoitaneet reppureissauksen silloin, kun omaisuus vielä mahtui reppuun.

Koska muuttokuorman aikataulu on vielä auki, olen yrittänyt järjestää asiat niin, kun muutan, Sveitsissä odottavat tarpeellisimmat tavarat. Laskettelukamojen lisäksi tänään lähtevät mukaan vuoden piilolinssivarasto, epilaattori, Pirkka-sukkahousuja ja värjätyille hiuksille sopivaa sampoota.

Viimeiseen matkalaukkusatsiini olen varannut tilaa tietokoneen ulkoiselle kovalevylle ja korurasialle.

Jännittää

Onko sinulla stressiä? kysyi hammaslääkärini viime viikolla. Hän arveli, että hampaideni vihlonta johtuu narskuttelusta. Kun kerroin olevani muuttamassa, hän naurahti ja totesi, ettei sitten syytä suurempaan huoleen. Stressi usein aiheuttaa narskuttelua, ja kun paine laukeaa, säästyvät hampaatkin.

Enkä edes kertonut, että olen muuttamassa ulkomaille. Että samalla olen muuttamassa miehen luo, jonka kanssa olen tähän saakka viettänyt yhteensä ehkä kaksi kuukautta, niistäkin suurimman osan hotellihuoneissa. Kun muutan, jätän Suomeen ystäväpiirini ja perheeni, rutiinini ja harrastukseni.

Eniten kirpaisee ystävien jättämisen lisäksi työn jättäminen. Työyhteisöön kuuluminen. Itsensä tarpeelliseksi tunteminen. Mitä olen, kun en tee työtä, jonka parissa olen kuluttanut päiväni viimeiset yhdeksän vuotta? Kuka olen, kun en enää kävele kopisevilla koroillani printterin kautta työkaverin huoneeseen, organisoi aikatauluja ja anna palautetta?

Sveitsissä en tee mitään. Siellä aika monet naiset eivät tee mitään: verotus kun ohjaa siihen, että avioitumisen jälkeen toisen puolisoista kannattaa jäädä kotiin. Muutama vuosi sitten törmäsin työni vuoksi naisiin, jotka muuttivat miehen työkomennuksen perässä ulkomaille ja jättivät oman työnsä Suomeen. Pohdin moneen kertaan työkavereideni kanssa, että en ikinä, siis ikinä, voisi lähteä ulkomaille vain miehen työn perässä, ilman että minulla olisi jotain järkevää tekemistä.

Tässä sitä vain ollaan.

Katsotaan nyt tämä muutto ensin

27 päivää muuttoon. Siihen, kun todella pakkaan laukkuni (max. 23 kiloa), hyppään SAS:n koneeseen ja reissaan Kööpenhaminan kautta Sveitsiin. Muutto on varattu mutta laatikon pakkaamatta. Asunto on vuokrattu, mutta ennen lähtöä suuri osa sen sisällöstä pitäisi saada myytyä kirppareilla.

29 vuotta Suomessa. Aivan totta: tämä on ensimmäinen muuttoni ulkomaille. Vaikka tykkään matkustaa ja opin helposti ja mielelläni uusia kieliä, en ole koskaan ollut edes opiskelijavaihdossa.

14 kokonaista työpäivää. Irtisanoutumispaperit allekirjoitettu, työpöytä puoliksi tyhjennetty (pääasiassa valtavaksi muovikassirykelmäksi työpisteen lattialle...) Muuttolaatikoihin olen pakannut vasta vanhat kalenterit.

1 yhdensuuntainen lentolippu. Kiinnitetty neulalla työpisteen sermiin, josta muuten on jo siivottu muistilaput, toimintaohjeet ja kummipojan kuvat.

2 kaikenkattavaa vastausta. Muutan alle kuukauden kuluttua Sveitsiin. Mies odottaa siellä jo. Työni jää Suomeen. Olen hakenut töitä ja jatkan urakkaa koko ajan. Ensimmäisen kuukauden vietän kielikurssilla. Siitä eteenpäin en tiedä. Olen yrittänyt vastailla lukuisiin kysymyksiin tällä yksinkertaisella fraasilla "En tiedä", kohdemaan kielellä "Je ne sais pas" tai jopa "Je n'ai aucune idée", mutta se ei tunnu ihmisille riittävän. Kysymykset sen kuin jatkuvat: muun muassa tiedustellaan, aionko mennä naimisiin (kontekstissa etsinkö töitä vai menenkö naimisiin...), mitä työtä aion saada, paljonko saan imaginaarisesta työstäni palkkaa tai paljonko sitten saan vuodessa lomaa. Entä mitä maksan veroja ja mihin maahan?

Olenkin päättänyt ottaa kysymyksiin jatkossa haukiolais-niinistöläisen linjan: Katsotaan nyt tämä muutto ensin.