Eksyin viime viikolla
Paula Humbergin valokuva- ja matkablogiin, ja voi sitä pienuuden tunnetta, jota koen omia valokuvia katsellessani tuon löydön jälkeen! Siitä huolimatta, muutama otos kesäisestä Alsacesta.
112 000 tuhanneen asukkaan Mulhouse tuntui kotoisalta tukikohdalta viikonloppuvisiitille, onhan se kuulunut vuoteen 1798 saakka Sveitsin konfederaatioon, mistä muistuttavat edelleen kantoneiden vaakunat kaupungintalon seinissä.
Kaupungin ja koko Alsacen historiaan kuuluu vaihtelu maasta toiseen: alue on kuulunut milloin Saksalle ja milloin Ranskalle. Kadunnimet on kirjattu ranskan lisäksi paikallisella Alsacen murteella, joka muistuttaa kielitieteilijöiden mukaan sveitsinsaksaa. En ota asiaan kantaa, sillä minusta sveitsinsaksa kuulostaa hollannilta ja hollanti taas tanskalta. (Tässä vaiheessa ei liene enää mikään paljastus, jos sanon, että kuullunymmärtäminen on aina ollut kielitaitoni heikoin lenkki?)
Kaupunkilaisten ilmaisunvapautta on kautta historian rajoitettu: milloin kielletty on ollut ranskan tai saksan kieli, milloin taas katolisen uskonnon harjoittaminen. Julkisten rakennusten maalaaminen taasen on ollut sallittua, kunhan teosten aiheet liittyvät alueen historiaan. Kiinnostaisi tietää, millaisia allegorioita ja draamoja tämäkin seinää kertoo ymmärtävälle tulkitsijalle.
Turistikartta kuului paikallisen taidemuseon projektiin, ja sekin varmasti olisi kertonut yhtä sun toista ymmärtävälle tulkitsijalle... Johtuiko kartasta vai mistä, mutta vanhankaupungin kujat pyörittivät sellaista ympyrää, että juuri kun luuli tietävänsä, missä on, olikin palannut alkupisteeseen.
Jos minun pitäisi näyttää yhdellä kuvalla, miksi rakastan Ranskaa, valitsisin tämän. Täydellisen maitokahvin saa todennäköisimmin EU:n rajan takaa. (Siitä saa muuten näppärästi kasaan viikonloppuriidan, kun aloittaa keskustelun aiheesta "Montako kuvaa maitokahvista voi ottaa?")
Alsacen viinitie alkaa aivan Mulhousen nurkan takaa Thannista. Reitti on viitoitettu, mutta tuota tuota... En myönnä, että kartanlukijan taidoissa olisi ollut vikaa, mutta välillä reitti kiersi ympyrää samojen kylien välillä!
Les trois châteaux'n linnakkeet olivat asuinkelvottomia, mutta kuka ikinä muureja onkaan asuttanut, on ainakin nauttinut hulppeista maisemista.
Lopuksi vinkki palkinnoksi kaikille, jotka jaksoivat loppuun saakka: jos eksyt alsacelaisia herkkuja tarjoilevaan ravintolaan, tilaa vain yksi ruokalaji. Muuten et jaksa viiniä.
