perjantai 1. helmikuuta 2013

Tyttöjen kesken

Kyllä taas kannatti piipahtaa Ranskassa. Kummasti virkistää päätä, kun joku kutsuu mademoiselleksi (Sveitsissä kaikki aikuiset naiset ovat madameja), ja lounasspagetti maksaa kympin.

Lähin paikka Ranskan ale-shoppailulle on Annecy, jonne taitaa Genevestä olla matkaa nelisenkymmentä kilometriä. Kaupunki näyttää näissä kuvissa talvisen ankealta. Kesäkuviakin olisi ollut, mutta Picasa lopetti yhteistyönsä sitten juuri näiden talvikuvien jälkeen.



Lounaspastat tarjoili Tutti's, ja kaikille kyllä maistui.
Oli muuten kohtalaisen desperate housewife -henkinen olo, kun jouduin valtaamaan miehen parkkiruudun (=lähempänä ovea), että jaksoin roudata aleshoppailuni hedelmät sisään.

Lopullista aleprosenttia hiukan saattaa pienentää se, että päräytin rajalla sitten ihan kunnolla ylinopeustutkaan. EU:ssa on tapana vitsailla "alvin lisäämisestä" nopeusrajoituksen sallimaan lukemaan, mutta Sveitsin puolella alvikin on vain kahdeksan prosenttia. Laskua odotellessa.

2 kommenttia:

  1. Aah, Annecy on yksi minun unelmapaikoista minne olen aina kuvitellut muuttavani joskus. Mutta täällä Norjassa elo on vain niin "helppoa" että ei oikein Ranskan byrokratia enää kiinnosta. Kovin kauniilta näytti kaupunki kuitenkin talviasussaankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annecy on ihana: sopivan kokoinen, niin että tekemistä ja näkemistä riittää, ja Alpit ovat lähellä. Se vain unohtuu itseltäkin usein, kun on "väärällä puolen rajaa".

      Ymmärrän hyvin myös byrokratian pelon, siitä saa tälläkin puolella rajaa osansa. Muutama tuttava on frontalier, eli asuu Ranskassa ja työskentelee Sveitsissä, ja se on kyllä melkoinen rosvosektori: saa Ranskan byrokratian + Sveitsin byrokratian, ja saa maksaa päälle vielä Sveitsin sairausvakuutuksen. Toisaalta saa myös Sveitsin palkat ja Ranskan hintatason ;)

      Poista