Kirje vuoden taa

Tänään on suuri merkkipäivä: Sveitsiin-muuttoni vuosipäivä. Onnea minä ja Sveitsi!

Jokunen viikko takaperin lukija kyseli, miltä tuntuvat suuren murroksen alun kysymykset nyt, kun elämä on asettunut aloilleen, ja lupasin palata asiaan. Vähän tämän jälkeen luin Terhin joulukirjeen, ja näiden yhdistelmästä sain idean: kelaan kulunutta vuotta kirjoittamalla kirjeen vuoden takaiselle itselleni.

Hyvä Leidi vuosimallia 2012,

Painiskelet suuren murroksen keskellä ja yrität samaan aikaan hallita sekä päänsisäistä kaaosta että muun muassa Sveitsin tullilaitoksen sisäistä kaaosta. Kun oikein kiristää ohimoita, lohduttaudu sillä, että vuoden päästä olet jo paljon selvemmillä vesillä edellisen kanssa - jälkimmäistä eivät ymmärrä kyseisen laitoksen jäsenetkään, joten tuskin sinunkaan tarvitsee. Ulkosuomalaisen olennainen taito on ymmärtää, milloin kannattaa vain alistua sille, että ympärillä vallitsee kaaos.

Jo parin ensimmäisen Sveitsin-kuukauden aikana ehdit unohtaa, mikä Skype on ja mitä sillä tehdään. Lakkaat myös ihmettelemästä sitä, ettei ranskassa oikein ole kunnollista adjektiivia sanalle halpa. Tai ehkei sitä vain käytetä Sveitsin puolella, sillä väännös "vähemmän kallis" on aivan riittävän näppärä, ja kovin lähellä totuutta.

Huhtikuussa tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että tuuli laantuu, ainakin luonnossa, mutta varmaan myös pään sisällä. Ehkä tuuli haittasi ensimmäiset kuukaudet näkökykyäsikin, sillä heräät huomaamaan mahtavat viiniviljelmät ja hedelmätarhat, joiden välissä olet talviuntasi koisinut.

Murehdit kielenosaamista nyt, sillä et ymmärrä kansanopiston bordeauxlaishepun aksenttia. Yritä kuitenkin muistaa, että tähän saakka olet puhunut ranskaa varsin haastavien keskustelukumppaneiden kanssa: pariisilaisten ja quebeciläisten. Heihin verrattuna sveitsiläiset puhuvat unelmanhitaasti ja selkeästi. Pian subjunktiivi soi korvissa, kun menet nukkumaan.

Valitettava varjopuoli on se, että unohdat muiden kielten olemassaolon ja posotat ranskaa aivan kaikille. Toisaalta huomaat, että saksankielisessä Sveitsissäkin ranskan kattavuus on vallan hyvä, vaikka sinun on annettu toisin ymmärtää. Ei muuten kannata tuhlata energiaa siihen, että yrität vaalia yleisranskaa ja kartella sveitsiläisiä ilmaisuja. Ei niitä voi välttää, ja sitten pariisilaiset katsovat pitkään ja kysyvät, että oletteko te belgialaisia.

Autolla-ajokin alkaa jossain vaiheessa sujua ja opit aikanaan olemaan pitämättä turhia turvavälejä. Kaksi asiaa autoilukulttuurissa ei vielä vuodenkaan jälkeen suju, eikä ehkä koskaan: sitä äänitorvea voi ja kuuluu käyttää, jos joku muu törppöilee, ja liikenneympyrässä noin niin kuin pitäisi vilkuttaa sisään mennessä vasemmalle. Kai. Onneksi osaat ranskalaistyyppisen käsien ja pään heiluttelun kuin luonnostaan, se vähän kompensoi muita puutteita.

Pahimmat pelkosi tällä hetkellä ovat, että et löydä työtä etkä saa ystäviä. Ne ovatkin isoja asioita, eivätkä tapahdu itsestään. Yksi tulevan vuoden suurimmista oivalluksistasi tuleekin olemaan se, että kun pahimmat pelot toteutuvat, eivät ne olekaan niin pahoja. Työttömänä opettelet kokkaamaan ja valokuvaamaan. Et ole yhtään maaseutu- etkä ulkoilmaihminen, mutta niin vain alkavat lehmälaitumet ja alppi-ilma kiinnostaa. Kuulostaa kliseeltä, ja onkin, mutta mukavuusalueelta poistuminen laajentaa.

Entäs se parisuhde sitten, taitaa sekin hieman jännittää? Muutos etäsuhteesta yhteisasumiseen on iso askel kerralla harpattavaksi. En kiellä, enkä suorilta suosittele muille. Se nyt vain on tehtävä, ja kyllä se elämä siitä tasaantuu. Älä säikähdä niitä ensimmäisiä "kuka imuroi" ja "kuka maksaa" -riitoja, koska ne jatkuvat tasaisin väliajoin aika samanlaisina, ehkä ikuisesti. Sukulaisista sen sijaan ei tarvitse riidellä, koska kahdentuhannen kilometrin välimatka suojaa aika kivasti.

Kaikenkaikkiaan edessäsi on hieno vuosi, hieno muutos ja valtavasti uutta opittavaa. Saat kokea myös seuraavat pienoisihmeet: Hihkut riemusta, kun moottoritiellä nopeus nousee viiteenkymppiin. Pidät untuvatakkia +12 asteessa. Heräät huomaamaan, ettet ole ajatellut irtokarkkeja ehkä kuukausiin. Suunnistat maitohyllyllä oikean ranskankerman luo empimättä. Menet lentokentälle, eikä ketään itketä ja sureta.

Lentokentistä puheenollen, kannattaisi varmaan jo lähteä, ettet myöhästy. George odottaa toisessa päässä!

Suurella elämänviiisaudella ja huikealla vuoden kokemuksella,

Leidi 2013