Lucky I'm in love...

Olin jo unohtanut tämän ihanaisen Lucky-dueton, jota fiilistelin paljon kaukosuhteen alkuaikoina. Nyt se herättää liikuttuneen fiiliksen (miten paljon suhde ja omat tunteet vuodessa muuttuvatkaan!) ja itkunsekaisen helpotuksen siitä, että tämä onnekkuus jatkuu kohta ihan livenä.

Suhteen alkupuolella tuskailin ikävissäni sitä, että olisi sitä helpomminkin voinut valita. Nyt ajattelen, että ei olisi. Kaikkea elämässä kun ei voi valita itse.

Perjantai-illan matikkaa

Tajusin juuri, että olen asunut yksin viisi vuotta. Ja sitä on jäljellä enää 17 päivää.

Ehkä enää ikinä.

Tuokaa paperipussi!

Viimeinen ero

Kaukosuhteeni viimeinen ero on alkanut! Viimeiset kolme viikkoa, viimeiset 20 yötä, toivottavasti viimeinen kerta, kun lasken päiviä seuraavaan tapaamiseen.

Kaukosuhdetta en jää kaipaamaan. Olen lopen kyllästynyt Skypeen. Olen oppinut, että joko koneeni tai nettiyhteyteni on sen verran hidas, että ohjelma avaa ääniyhteyden vasta, kun puhelu on kestänyt seitsemän sekuntia. Tiedän myös, että jos avaan puhelun ensimmäisen vartin aikana internetselaimen, ääneni alkaa pätkiä ja kuva lakkaa näkymästä kokonaan. Mieluummin olisin tietämättä.

Minua alkaa itkettää helpotuksesta, kun ajattelen, että saan luopua tästä tyhjyyden tunteesta, jonka erossa oleminen aiheuttaa. Suhteen alussa kärsin vain ikävästä, mutta suhteen syventyessä syveni ikävä lamauttavaksi tyhjyydeksi. Oma elämä on koko ajan muualla. Olen uupunut lentokentillä itkemiseen, vaikka kyyneleet ovatkin auttaneet minut turvatarkastusjonon ohi.

Haluan perjantaini takaisin

Siitä ei ole vielä vuottakaan, kun tulin tähän kaupunkiin ensimmäisen kerran. Reitti saattoi olla silloin sama kuin tänään: Lufthansalla Helsingistä Frankfurtiin, päivän liikuntasatsiksi korkokenkäkävely matkatavarat lisäpainona Frankfurtin A-terminaalin päästä toiseen ja sieltä pikapyrähdys Geneveen, loppumatka moottoritietä pieneen järvenrantakaupunkiin, josta olin kuullut ensimmäisen kerran kaksi kuukautta aikaisemmin.

Silloin samppanja odotti coolerissa viikonloppuvierailijaa, kotikokki oli innokas miellyttämään. Jännitti, ujostutti, huumaannutti. Näitä samppanjaperjantaita minä etäsuhteessa rakastin.

Eilen shoppailin Frankfurtissa jatkolentoa odotellessani. Tutkin pokkarihyllyjä, istuin kahville. Tajusin, että en ole enää liian hermostunut syödäkseni ja että pystyn myös keskittymään kosmetiikkahintojen vertailuun. Ymmärsin, että samppanjaperjantait ovat pian ohi. Kun seuraavan kerran lennän Sveitsiin, on maanantai-ilta ja kuohujuomien viilentämisen sijaan rakkaani, silloin tuore avopuolisoni, miettii todennäköisesti työnjakoasioita ja aikaista heräämistä tiistain aamukokoukseen. (Sivuhuomautus: ällöän sanaa "avopuoliso" mutta käytän sitä, koska "avokki" on vielä kammottavampi. Parempia ehdotuksia?)