Kirje vuoden taa

Tänään on suuri merkkipäivä: Sveitsiin-muuttoni vuosipäivä. Onnea minä ja Sveitsi!

Jokunen viikko takaperin lukija kyseli, miltä tuntuvat suuren murroksen alun kysymykset nyt, kun elämä on asettunut aloilleen, ja lupasin palata asiaan. Vähän tämän jälkeen luin Terhin joulukirjeen, ja näiden yhdistelmästä sain idean: kelaan kulunutta vuotta kirjoittamalla kirjeen vuoden takaiselle itselleni.

Hyvä Leidi vuosimallia 2012,

Painiskelet suuren murroksen keskellä ja yrität samaan aikaan hallita sekä päänsisäistä kaaosta että muun muassa Sveitsin tullilaitoksen sisäistä kaaosta. Kun oikein kiristää ohimoita, lohduttaudu sillä, että vuoden päästä olet jo paljon selvemmillä vesillä edellisen kanssa - jälkimmäistä eivät ymmärrä kyseisen laitoksen jäsenetkään, joten tuskin sinunkaan tarvitsee. Ulkosuomalaisen olennainen taito on ymmärtää, milloin kannattaa vain alistua sille, että ympärillä vallitsee kaaos.

Jo parin ensimmäisen Sveitsin-kuukauden aikana ehdit unohtaa, mikä Skype on ja mitä sillä tehdään. Lakkaat myös ihmettelemästä sitä, ettei ranskassa oikein ole kunnollista adjektiivia sanalle halpa. Tai ehkei sitä vain käytetä Sveitsin puolella, sillä väännös "vähemmän kallis" on aivan riittävän näppärä, ja kovin lähellä totuutta.

Huhtikuussa tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että tuuli laantuu, ainakin luonnossa, mutta varmaan myös pään sisällä. Ehkä tuuli haittasi ensimmäiset kuukaudet näkökykyäsikin, sillä heräät huomaamaan mahtavat viiniviljelmät ja hedelmätarhat, joiden välissä olet talviuntasi koisinut.

Murehdit kielenosaamista nyt, sillä et ymmärrä kansanopiston bordeauxlaishepun aksenttia. Yritä kuitenkin muistaa, että tähän saakka olet puhunut ranskaa varsin haastavien keskustelukumppaneiden kanssa: pariisilaisten ja quebeciläisten. Heihin verrattuna sveitsiläiset puhuvat unelmanhitaasti ja selkeästi. Pian subjunktiivi soi korvissa, kun menet nukkumaan.

Valitettava varjopuoli on se, että unohdat muiden kielten olemassaolon ja posotat ranskaa aivan kaikille. Toisaalta huomaat, että saksankielisessä Sveitsissäkin ranskan kattavuus on vallan hyvä, vaikka sinun on annettu toisin ymmärtää. Ei muuten kannata tuhlata energiaa siihen, että yrität vaalia yleisranskaa ja kartella sveitsiläisiä ilmaisuja. Ei niitä voi välttää, ja sitten pariisilaiset katsovat pitkään ja kysyvät, että oletteko te belgialaisia.

Autolla-ajokin alkaa jossain vaiheessa sujua ja opit aikanaan olemaan pitämättä turhia turvavälejä. Kaksi asiaa autoilukulttuurissa ei vielä vuodenkaan jälkeen suju, eikä ehkä koskaan: sitä äänitorvea voi ja kuuluu käyttää, jos joku muu törppöilee, ja liikenneympyrässä noin niin kuin pitäisi vilkuttaa sisään mennessä vasemmalle. Kai. Onneksi osaat ranskalaistyyppisen käsien ja pään heiluttelun kuin luonnostaan, se vähän kompensoi muita puutteita.

Pahimmat pelkosi tällä hetkellä ovat, että et löydä työtä etkä saa ystäviä. Ne ovatkin isoja asioita, eivätkä tapahdu itsestään. Yksi tulevan vuoden suurimmista oivalluksistasi tuleekin olemaan se, että kun pahimmat pelot toteutuvat, eivät ne olekaan niin pahoja. Työttömänä opettelet kokkaamaan ja valokuvaamaan. Et ole yhtään maaseutu- etkä ulkoilmaihminen, mutta niin vain alkavat lehmälaitumet ja alppi-ilma kiinnostaa. Kuulostaa kliseeltä, ja onkin, mutta mukavuusalueelta poistuminen laajentaa.

Entäs se parisuhde sitten, taitaa sekin hieman jännittää? Muutos etäsuhteesta yhteisasumiseen on iso askel kerralla harpattavaksi. En kiellä, enkä suorilta suosittele muille. Se nyt vain on tehtävä, ja kyllä se elämä siitä tasaantuu. Älä säikähdä niitä ensimmäisiä "kuka imuroi" ja "kuka maksaa" -riitoja, koska ne jatkuvat tasaisin väliajoin aika samanlaisina, ehkä ikuisesti. Sukulaisista sen sijaan ei tarvitse riidellä, koska kahdentuhannen kilometrin välimatka suojaa aika kivasti.

Kaikenkaikkiaan edessäsi on hieno vuosi, hieno muutos ja valtavasti uutta opittavaa. Saat kokea myös seuraavat pienoisihmeet: Hihkut riemusta, kun moottoritiellä nopeus nousee viiteenkymppiin. Pidät untuvatakkia +12 asteessa. Heräät huomaamaan, ettet ole ajatellut irtokarkkeja ehkä kuukausiin. Suunnistat maitohyllyllä oikean ranskankerman luo empimättä. Menet lentokentälle, eikä ketään itketä ja sureta.

Lentokentistä puheenollen, kannattaisi varmaan jo lähteä, ettet myöhästy. George odottaa toisessa päässä!

Suurella elämänviiisaudella ja huikealla vuoden kokemuksella,

Leidi 2013

Minä, amatööri-numerologi

Mistä se kertoo, että huomaa unohtaneensa Suomen-liittymänsä puhelinnumeron? (Havaitsin sen tänään, kun yritin kirjautua Bloggeriin kännykällä ja Blogger halusi varmistaa henkilöllisyyteni lähettämällä viestin kännykkänumeroon - ja ihmettelin hyvän pätkää, mikä ihmeen numero tämä tällainen on.)

Entä kertooko se jostakin, että unohtuneen Suomen-liittymäni viimeiset numerot ovat samat kuin nykyisen sveitsiläiseni, vain päinvastoin?

Numerologi minussa pohtii myös, onko sattumaa, että läheisimmistä Sveitsin-ystävistäni yhdellä on sama syntymäpäivä kuin minulla ja toinen on tavannut poikaystävänsä samana päivänä kuin minä omani.

Looginen ajattelija minussa sanoo, että kun etsii säännönmukaisuuksia ja salaliittoteorioitakaikkialta, telkkarissa pyörii aivan liian mones Criminal Minds -jakso muutaman päivän sisään. (Tämän tosin olisin voinut päätellä jo toissailtana siitä, että kun kuulin kännykän piippaavan tekstiviestiä toisessa huoneessa, en uskaltanut mennä katsomaan, koska se on ihan varmasti sarjamurhaaja, joka yrittää houkutella minut toiseen huoneeseen päästäkseen livahtamaan asuntoon parvekkeen oven kautta.)

Samaan syssyyn kiitos liian monta House-jaksoa katsoneelle Inanalle tästä ihanasta tunnustuksesta, ensimmäisestäni! (Mistähän se muuten kertoo?)

Kun tunnustuksia kerran jaetaan, tunnustan olevani äärimmäisen laiska bloginlukija ja jään vaikeasti koukkuun. Näitä seuraan kuitenkin säännöllisesti:

1. Liituraitaa ja maalaisjärkeä
Onhan tämä vähän oman itsensä toistamista, sillä linkki löytyy jo suosikeistani, mutta tässä kohtaa tarkoitus pyhittää tautonomian.

2. Paula Humbergin valokuvablogi
Katso kuvat ja ymmärrät miksi.

3. Stèven valokuvablogi
Stève ei ole päivittänyt hetkeen, mutta kuvat kestävät kyllä pidemmänkin katselun.

4. Häkkitiikeri ja valkoinen enkeli 
Epätavallinen ja tunteita herättävä rakkaustarina suomalaisnaisen ja amerikkalaisvangin suhteesta. Seuraan kuin dekkaria ja tasaisin väliajoin kysyn itseltäni, onko se kovin reilu suhtautuminen toisten ihmisten elämään.

5. Le Figaron Sveitsi-blogi
Ranskantaitoisille artikkelimainen Sveitsi-blogi, jota julkaistaan ranskalaisen Le Figaro -lehden saitilla. Taidan tosin rikkoa sääntöjä tässä kohdin sen verran, etten kipaise kertomaan tunnustuksesta Marie Maurissen kommenttiboksiin.

Tässä vielä muistutukseksi haasteen säännöt:
1.  Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen. 
2.  Anna tunnustus eteenpäin viidelle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3.  Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4.  Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Ei mitään sanottavaa -postaus

Tämä on niitä hetkiä, jolloin ei oikeastaan ole mitään kirjoitettavaa, mutta koska edellisestä postauksesta on jo aikaa, tuntuu siltä, että jotain pitäisi kirjoittaa.

Pengoin inspiraatiota etsiessäni blogin luonnoksia. Jaan nyt teidän aikanne kuluksi muutamia huomioita, joista olen nyt pari kuukautta myöhemmin kummasti eri mieltä.

1) Ensimmäisellä viikollani Sveitsissä olen kirjoittanut blogin luonnoksiin:

"Onneksi vastapäisessä talossa on toimistoja, pysyypä jonkinlainen kontakti todellisuuteen, jossa ihmiset käyvät töissä." 

No, se kontakti riittää tällä hetkellä oikein hyvin. En kaipaa töihin. Tätä en uskaltaisi kovin monelle ei-anonyymina tunnustaa, sillä ihmisen nyt vain kuuluu käydä töissä. Jos jotain kaipaan, niin taloudellista riippumattomuutta, mutta muuten nautin täysin tästä mahdollisuudesta miettiä, mitä voisin loppuelämälläni tehdä. Kerrankin on mahdollisuus ihan rauhassa tunnustella, mihin suuntaan elämäänsä haluaisi viedä.

2) Olen kirjannut myös näin:

"Vinkki kotihenkilöille: älä avaa viinipulloa maanantai-iltana .Koska sitten avattu pullo on kaapissa vielä tiistainakin, ja kurssipäivän jälkeen, silitysaktiviteetista huolimatta, jossain vaiheessa tulee mieleen, että jos ottaisi lasillisen. Keskiviikkona, tai viimeistään torstaina maistelu on helppo aloittaa jo lounaalla: onhan ihan kohta jo viikonloppu.

Siinä sitä sitten ollaankin.

Kun Täydellisten naisten Bree alkoholisoitui kotirouvavuosinaan, hänen ongelmansa tuntui kaukaiselta. Olin juuri siirtymässä opinnoista työelämään, eikä päähäni ollenkaan mahtunut, miten tässä maailmassa edes ehtii alkoholisoitumaan.

Näillä ehdoilla se onnistuu: On liikaa aikaa ja viinikaappi, jonka lukkoa ei käytetä. Viini on hyvää ja siitä tulee hyvä mieli. Ahdistaa niin uusi elämäntilanne kuin liika tekemättömyyskin."

Olen kuitenkin joutunut lykkäämään alkoholisoitumista myöhemmäksi, sillä olen lähes kiireinen. Jouduin jopa kaivamaan kalenterin esiin talvivaatelaatikon keskeltä, että pysyisin kärryillä siitä, missä minun pitäisi milloinkin olla.

3) Tälle päättelyn helmelle nauran ehkä eniten:

"Ymmärrän hyvin, miksi 50-luvun naiset halusivat pitää kotihommat tiukasti näpeissään. Se ei ole alistumista, se on elämän ottamista hallintaan. Se on oman alueen raivaamista tässä elämässä, emansipaatiota suorastaan. Jos naiset suljetaan miesten maailman eli työelämän ulkopuolelle, heidän täytyy rajata itselleen oma maailmansa. Ei miesten voi antaa joka alueella huseerata, kuten minäkin ilmoitin suuren imuririidan yhteydessä."

Ehkäpä olen onnistunut raivaamaan itselleni oman kolosen tästäkin maasta, sillä olen luovuttanut imurivuorot suosiolla Herra Täydelliselle ja tyytynyt itse silittämiseen.

Miten pitkään vielä?

Jos tätä lukee muita ulkosuomalaisia - tai vaikka muuten vain jossain vaiheessa elämäänsä pidempään ulkomailla asustelleita - voisitteko kertoa minulle, miten pitkään menee...

... Ennen kuin lakkaa aukomasta kattilakaapin ovea, kun haluaa lasillisen mehua?
... Että löytää kaupasta pinjansiemeniä ja oppii sen hataran siementensijoittelulogiikan niin hyvin, että osaa jopa vieraassa kaupassa etsiä tuotteita ihan kysymättä?
... Ja muistaa, mikä on ranskaksi leivinpaperi ja miten se lausutaan?
... Siihen, että voi bensa-asemalla ajaa kerralla oikein päin automaatille ja lopettaa kunniakierrosten ajon, kun vihdoin muistaa, kummalla puolella autoa tankki on? (Tai siihen, että aletaan rakentaa vain autoja, joissa tankki on aina tietyllä puolella?)

Kun nämä tapahtuvat, voisi varmaan jo sanoa sopeutuneensa.

Olen kuitenkin onnekseni jo siinä vaiheessa, että...

... En iltapäivisin viiden maissa ala tuijotella kelloa ja miettiä, milloin mies tulee töistä kotiin. Joskus jopa uppoudun omiin juttuihini niin syvästi, että unohdan työajan jo päättyneen.
... Olen (lähes) lakannut lykkäämästä seuraavaa kampaajakäyntiä ja päättänyt (että ensi viikolla uskallan) varata ajan paikallisesta kampaamosta.