Ei mitään sanottavaa -postaus

Tämä on niitä hetkiä, jolloin ei oikeastaan ole mitään kirjoitettavaa, mutta koska edellisestä postauksesta on jo aikaa, tuntuu siltä, että jotain pitäisi kirjoittaa.

Pengoin inspiraatiota etsiessäni blogin luonnoksia. Jaan nyt teidän aikanne kuluksi muutamia huomioita, joista olen nyt pari kuukautta myöhemmin kummasti eri mieltä.

1) Ensimmäisellä viikollani Sveitsissä olen kirjoittanut blogin luonnoksiin:

"Onneksi vastapäisessä talossa on toimistoja, pysyypä jonkinlainen kontakti todellisuuteen, jossa ihmiset käyvät töissä." 

No, se kontakti riittää tällä hetkellä oikein hyvin. En kaipaa töihin. Tätä en uskaltaisi kovin monelle ei-anonyymina tunnustaa, sillä ihmisen nyt vain kuuluu käydä töissä. Jos jotain kaipaan, niin taloudellista riippumattomuutta, mutta muuten nautin täysin tästä mahdollisuudesta miettiä, mitä voisin loppuelämälläni tehdä. Kerrankin on mahdollisuus ihan rauhassa tunnustella, mihin suuntaan elämäänsä haluaisi viedä.

2) Olen kirjannut myös näin:

"Vinkki kotihenkilöille: älä avaa viinipulloa maanantai-iltana .Koska sitten avattu pullo on kaapissa vielä tiistainakin, ja kurssipäivän jälkeen, silitysaktiviteetista huolimatta, jossain vaiheessa tulee mieleen, että jos ottaisi lasillisen. Keskiviikkona, tai viimeistään torstaina maistelu on helppo aloittaa jo lounaalla: onhan ihan kohta jo viikonloppu.

Siinä sitä sitten ollaankin.

Kun Täydellisten naisten Bree alkoholisoitui kotirouvavuosinaan, hänen ongelmansa tuntui kaukaiselta. Olin juuri siirtymässä opinnoista työelämään, eikä päähäni ollenkaan mahtunut, miten tässä maailmassa edes ehtii alkoholisoitumaan.

Näillä ehdoilla se onnistuu: On liikaa aikaa ja viinikaappi, jonka lukkoa ei käytetä. Viini on hyvää ja siitä tulee hyvä mieli. Ahdistaa niin uusi elämäntilanne kuin liika tekemättömyyskin."

Olen kuitenkin joutunut lykkäämään alkoholisoitumista myöhemmäksi, sillä olen lähes kiireinen. Jouduin jopa kaivamaan kalenterin esiin talvivaatelaatikon keskeltä, että pysyisin kärryillä siitä, missä minun pitäisi milloinkin olla.

3) Tälle päättelyn helmelle nauran ehkä eniten:

"Ymmärrän hyvin, miksi 50-luvun naiset halusivat pitää kotihommat tiukasti näpeissään. Se ei ole alistumista, se on elämän ottamista hallintaan. Se on oman alueen raivaamista tässä elämässä, emansipaatiota suorastaan. Jos naiset suljetaan miesten maailman eli työelämän ulkopuolelle, heidän täytyy rajata itselleen oma maailmansa. Ei miesten voi antaa joka alueella huseerata, kuten minäkin ilmoitin suuren imuririidan yhteydessä."

Ehkäpä olen onnistunut raivaamaan itselleni oman kolosen tästäkin maasta, sillä olen luovuttanut imurivuorot suosiolla Herra Täydelliselle ja tyytynyt itse silittämiseen.