Kahvittelin tänään kielikurssikaverini Magdan kanssa. Magda on reilu kolmenkymppinen puolalainen, ja ystävyyteni häneen alkoi seuraavalla sanojenvaihdolla ensimmäisellä kurssiviikollani:
Magda: Mitä teet täällä Genevessä?
Minä: En tällä hetkellä mitään, opiskelen ranskaa.
Magda: Niin kuin me kaikki naiset.
Okei, mielikuvissani keskustelu oli jotenkin paljon iskevämpi. Mutta hei, kuvitelkaa sama (huonolla) ranskalla!
Tuon päivän jälkeen olemme käyneet (yhä paremmalla ranskalla) keskusteluja naisen paikasta täällä konservatismin kehdossa. Tänään puhuimme kynsistä: siitä miten molemmat kuvittelimme aikoinaan, että jos tekisimme vähemmän töitä ja jos olisi enemmän aikaa, pitäisimme kynnet aina hyvässä kunnossa. Nyt meillä on aikaa, ja molemmilla lyhyet, lakkaamattomat kynnet ja lohkeilevat kynsinauhat.
Niin se vain on. Vaikka minulla olisi kaikki maailman aika, en lakkaisi kynsiä tai leipoisi kakkuja. Minulla on kaikki maailman aika, ja mitä teen sillä? Opettelen ulkoa prepositioita ja sanojen sukuja.
Minä en vain ole se ihminen, ja sillä hyvä.
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä.
Minunkin mielestäni on tärkeämpää tekemistä kuin kynsien lakkaus ja kakunpaisto.Kumpikin onnistuu, jos on tarve tällätä itseään ja juhlat. Joskus pitää näyttää jotakin ulospäinkin.
VastaaPoista