Kun tutkin Sveitsin verotuksen kiemuroita perhevapaita käsittelevää tekstiäni varten, kiinnitin huomiota verolaskurissa "pieneen" kummallisuuteen. Kun kaksi työssäkäyvää aikuista avioituu ja molemmat jatkavat työtään, toisen veroprosentti laskee. Arvaatte varmaan kumman? Miehen, tietysti.
Nainen taas maksaa enemmän kuin sinkkuna! Ainoa tapa saada naisen verotus alas on mennä naimisiin ja saada mies jäämään kotiin. Kun taloudessa on vain yksi tienaaja, veroprosentti on automaattisesti alhaisempi, oli rahantuoja sitten mies tai nainen.
Pengoin läpi niin liittovaltion verosäädännön kuin vero-oppaan jos toisenkin, mutten onnistunut löytämään selitystä moiselle epätasa-arvoisuudelle. Laskuri oli silti lahjomaton: Geneven kantonia lukuunottamatta verotus avioliiton jälkeen oli miehille ja naisille erilainen.
Lausannen yliopiston vero-oikeuden professori Yves Noël selittää, että oikeastaan naisetkin hyötyvät nykyisestä veromallista, sillä malli suosii sinkkuihin nähden niitä perheitä, joissa tulot jakautuvat epätasaisesti: esimerkiksi suhteessa 70-30 pikemminkin kuin 50-50.
Tiiviisti siis: Naisen kannattaa avioitua vain, jos tahtoo lopettaa työt tai löytää niin rikkaan miehen, että veroprosentin nousu korvaantuu miehen tuloilla.
Vielä tiiviimmin: Sorry, äiti, ei tule häitä.
Riina kyseli samaisen postauksen yhteydessä, miten samaa sukupuolta olevia pareja kohdellaan. Vuodesta 2007 saakka samalla tavalla kuin eri sukupuolta oleviakin, eli esimerkiksi samat veroedut saa, jos toinen vanhemmista jää pois työelämästä. En sitten tiedä, mitä sääntöä sovelletaan, jos molemmat tahtovat käydä töissä: maksavatko naisparista molemmat vähän enemmän ja miesparista molemmat vähän vähemmän? Adoptio-oikeutta kuitenkaan ei ole, joten esimerkiksi lapsihelpotukset koskevat vain jommankumman biologisia lapsia.
Verotus on toki äärimmäisen monimutkaista, ja laitankin toivoni sen varaan, että laskureiden tulokset pitävät sisällään jonkin virheellisen oletuksen. Sveitsissä monimutkaisuutta lisää se, että
liittovaltio perii vain pienen osan tuloveroista, ja kantoni ja kunta
vaikuttavat lopulliseen verotukseen huomattavasti. Siksi Sveitsi onkin
oiva maa veroshoppailuun: voit hilautua siihen kantoniin ja kuntaan,
joka sopii tulorakenteellesi parhaiten. Vielä kun keksisi, mikä kantoni sopii omalle arvomaailmalle.
Lähteet ja lisätietoa
Ennakonpidätyslaskuri
Guide du futur contribuable eli vero-opas koululaisille
Le système fiscal suisse -vero-opas
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tasa-arvo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tasa-arvo. Näytä kaikki tekstit
maanantai 10. joulukuuta 2012
perjantai 23. marraskuuta 2012
Veroprosentti määrää naisen paikan
Virpi Salmi sohaisi tämän viikon Hesari-kolumnissaan suomalaista perhevapaajärjestelmää. Kolumnin ja sen kommenttien lukeminen nosti mieleeni taas yhden suosikki-ärsytysaiheeni.
Ennen kuin aloitan vuodatuksen, väsään vastuuvapauslausekkeen: Kirjoittaja on lapseton eikä siten ymmärrä elämästä yhtään mitään. Noin.
Nyt siihen suosikki-ärsykkeeseen: niskakarvani nousevat pystyyn aina, kun kuulen, miten Suomessa ei arvosteta kotiäitiyttä mutta Keski-Euroopassa kyllä. Kerronpa teille, millaisilla tavoilla Sveitsi arvostaa sitä, että naiset hoitavat lapset kotona.
Ensinnäkin oikeus palkalliseen äitiysvapaaseen tuli liittovaltion lakiin vasta vuonna 2005. Sitä ennen kaikkien kantoneiden yhteisessä lailla oli ainoastaan kahdeksan viikon työkielto synnytyksen jälkeen. Nykyään palkallista äitiysvapaata saa 98 päivää eli nelisen kuukautta, ja korvattavat päivät alkavat juosta siitä päivästä, kun lapsi syntyy.
Neljän kuukauden jälkeen on palattava deskin ääreen, jos työpaikkansa mielii säilyttää, paitsi jos saa neuvoteltua työnantajalta (palkatonta) lomaa. Moni jättääkin työnsä esikoisen synnyttyä, sillä verotus tukee sitä, että toinen vanhemmista jää kotiin: työikäisistä sveitsiläisnaisista työskentelee noin 77 prosenttia. Osuus on hienoisessa nousussa, ja viiden vuoden takaa on tultu ylöspäin pari prosenttiyksikköä.
(Miehen) veroprosenttia saa laskettua jo sillä, että menee naimisiin ja toinen jää kotiin chillailemaan, mutta lapsen syntymä alentaa sitä vielä lisää. Summa on prosenttiluontoinen, joten täkäläisillä palkoilla helpotus on usein huomattavampi kuin vaikkapa suomalainen kotihoidontuki, joka on, myönnän, niukka. Ja helpotusta toki saa ihan niin pitkään kuin itse haluaa tai lapsi kypsyy aikuiseksi. Sitä kuitenkaan ei saa, jos sattuu vaikka tekemään lapsen yksin tai eroamaan.
Lisäksi kolmen vuoden jälkeen ei ole enää työpaikkaa, johon palata, ja työllistyminen voikin ottaa todella koville tauon jälkeen.
Sitten on vielä se osa-aikatyö. On totta, että sveitsittäret tekevät paljon osa-aikatyötä, sillä naisista alle puolet eli noin 46 prosenttia työskentelee kokopäiväisesti. Verotus aiheuttaa kuitenkin sen, että osapäiväduunin on oltava suhteellisen hyvin korvattu, tai sitten työntekoon on oltava todella kova intohimo, sillä perheen toisenkin aikuisen (lue: naisen) mennessä töihin myös miehen verotus kiristyy. Päälle tulevat päivähoitokulut.
Toisaalta korkeaa osapäivätyön osuutta selittää myös se, että koulut ja osa päivähoitopaikoista ovat kiinni keskiviikkoiltapäivisin. On siis oltava itse kotona tai hankittava hoitaja. Pääsemme jälleen siihen, että lisähoitajan tai kokopäiväisen oman hoitajan palkkaaminen vaatii melkoiset tulot molemmilta vanhemmilta.
Okei, arvostus on toki muutakin kuin rahaa ja rakenteita, mutta varsinkin suomalaiseen arvostuskeskusteluun liittyy usein oletus, että sitä arvostetaan eniten, jolle maksetaan eniten. Juuri tällä tavalla mitattuna suomalaisia kotiäitejä arvostetaan. Kokonaan toinen asia on sitten se, mitä pidetään normaalina ja hyväksyttävänä naisen paikkana. Siinä valinnassa veroprosentilla on iso rooli.
Lähteet ja lisätietoa:
Tietoa perhevapaista
Työelämätilastoja
Verolaskuri
Ennen kuin aloitan vuodatuksen, väsään vastuuvapauslausekkeen: Kirjoittaja on lapseton eikä siten ymmärrä elämästä yhtään mitään. Noin.
Nyt siihen suosikki-ärsykkeeseen: niskakarvani nousevat pystyyn aina, kun kuulen, miten Suomessa ei arvosteta kotiäitiyttä mutta Keski-Euroopassa kyllä. Kerronpa teille, millaisilla tavoilla Sveitsi arvostaa sitä, että naiset hoitavat lapset kotona.
Ensinnäkin oikeus palkalliseen äitiysvapaaseen tuli liittovaltion lakiin vasta vuonna 2005. Sitä ennen kaikkien kantoneiden yhteisessä lailla oli ainoastaan kahdeksan viikon työkielto synnytyksen jälkeen. Nykyään palkallista äitiysvapaata saa 98 päivää eli nelisen kuukautta, ja korvattavat päivät alkavat juosta siitä päivästä, kun lapsi syntyy.
Neljän kuukauden jälkeen on palattava deskin ääreen, jos työpaikkansa mielii säilyttää, paitsi jos saa neuvoteltua työnantajalta (palkatonta) lomaa. Moni jättääkin työnsä esikoisen synnyttyä, sillä verotus tukee sitä, että toinen vanhemmista jää kotiin: työikäisistä sveitsiläisnaisista työskentelee noin 77 prosenttia. Osuus on hienoisessa nousussa, ja viiden vuoden takaa on tultu ylöspäin pari prosenttiyksikköä.
(Miehen) veroprosenttia saa laskettua jo sillä, että menee naimisiin ja toinen jää kotiin chillailemaan, mutta lapsen syntymä alentaa sitä vielä lisää. Summa on prosenttiluontoinen, joten täkäläisillä palkoilla helpotus on usein huomattavampi kuin vaikkapa suomalainen kotihoidontuki, joka on, myönnän, niukka. Ja helpotusta toki saa ihan niin pitkään kuin itse haluaa tai lapsi kypsyy aikuiseksi. Sitä kuitenkaan ei saa, jos sattuu vaikka tekemään lapsen yksin tai eroamaan.
Lisäksi kolmen vuoden jälkeen ei ole enää työpaikkaa, johon palata, ja työllistyminen voikin ottaa todella koville tauon jälkeen.
Sitten on vielä se osa-aikatyö. On totta, että sveitsittäret tekevät paljon osa-aikatyötä, sillä naisista alle puolet eli noin 46 prosenttia työskentelee kokopäiväisesti. Verotus aiheuttaa kuitenkin sen, että osapäiväduunin on oltava suhteellisen hyvin korvattu, tai sitten työntekoon on oltava todella kova intohimo, sillä perheen toisenkin aikuisen (lue: naisen) mennessä töihin myös miehen verotus kiristyy. Päälle tulevat päivähoitokulut.
Toisaalta korkeaa osapäivätyön osuutta selittää myös se, että koulut ja osa päivähoitopaikoista ovat kiinni keskiviikkoiltapäivisin. On siis oltava itse kotona tai hankittava hoitaja. Pääsemme jälleen siihen, että lisähoitajan tai kokopäiväisen oman hoitajan palkkaaminen vaatii melkoiset tulot molemmilta vanhemmilta.
Okei, arvostus on toki muutakin kuin rahaa ja rakenteita, mutta varsinkin suomalaiseen arvostuskeskusteluun liittyy usein oletus, että sitä arvostetaan eniten, jolle maksetaan eniten. Juuri tällä tavalla mitattuna suomalaisia kotiäitejä arvostetaan. Kokonaan toinen asia on sitten se, mitä pidetään normaalina ja hyväksyttävänä naisen paikkana. Siinä valinnassa veroprosentilla on iso rooli.
Lähteet ja lisätietoa:
Tietoa perhevapaista
Työelämätilastoja
Verolaskuri
torstai 30. elokuuta 2012
Päässäni on kaksi ääntä
Tapasin eilen tuttavani, joka on vastikään hänkin muuttanut Sveitsiin. Kun hän kysyi, kaipaanko Suomesta mitään, turvauduin vakiovastaukseeni: "Irtokarkkeja, tasa-arvoa ja sähköistä asiointia".
Ystäväni totesi kuulleensa tapauksesta, jossa sveitsiläisvaimon oli ollut hankala saada omaa luottokorttia, koska miehellä jo sellainen oli. Toivon tapauksen olevan urbaanilegenda - mutta vaikea arvioida, sillä minullahan ei tässä maassa ole edes omaa pankkitiliä.
Tänään taas kuin jatkona ikuiseen epätasa-arvomutinaani osallistuin keskusteluun ammattinimikkeistä. Sveitsiläinen ranskanopettaja mainosti ylpeänä, että sveitsissä nimikkeitä sentään feminiinistetään, siis luodaan feminiinisukuisia titteleitä perinteisten miessukuisten rinnalle. Hän muisti vielä näpäyttää ranskalaisia siitä, että nämä entisaikojen sivistyksen airuet ovat kehityksessä jäljessä ja kutsuvat pääasiassa naisammattilaisia samoilla nimikkeillä kuin miehiä.
Jokin minussa mutisi, että meillä Suomessa taisi olla jo jokunen vuosikymmen sitten taipumus sukupuolineutraalistaa nimikkeitä. Sitten toiselta puolelta päätäni vastasi ääni, että helppoahan se Suomessa on, että kieli ei ole sidottu feminiiniin ja maskuliiniin. Ei ranskaksi niin vain luoda ammattinimikettä, joka on sukupuolineturaali. (Mutta silti! Eivätkö erilliset nimikkeet vain korosta eroa!)
Tasa-arvotutkani on siis täydellisen sekaisin. Onneksi keskusteluun osallistui myös nuoruuden innolla (ja välillä ärsyttävällä naiiviudella, myönnän) parikymppinen ruotsalaisneito, joka julisti, miten erinomaisesti ja tasa-arvoisesti heillä ovat asiat ja miten väärin on, että jossain päin epätasa-arvoa ylipäätään vielä sijaitsee.
Osa minusta olisi halunnut taputtaatyttöstä, ups sorruin tytöttelyyn nuorta naista olalle ja sanoa, että kyllä se todellisuus saa vielä sinutkin kiinni. Osa taas huokaisi helpotuksesta: voin putsailla tutkaani ruosteesta kaikessa rauhassa, sillä maailmassa on innokkaita ja kovaäänisiä naisia, joilla on riittävä ranskantaito, että tasa-arvo saadaan ehkä levitettyä tähänkin maailmankolkkaan.
Ystäväni totesi kuulleensa tapauksesta, jossa sveitsiläisvaimon oli ollut hankala saada omaa luottokorttia, koska miehellä jo sellainen oli. Toivon tapauksen olevan urbaanilegenda - mutta vaikea arvioida, sillä minullahan ei tässä maassa ole edes omaa pankkitiliä.
Tänään taas kuin jatkona ikuiseen epätasa-arvomutinaani osallistuin keskusteluun ammattinimikkeistä. Sveitsiläinen ranskanopettaja mainosti ylpeänä, että sveitsissä nimikkeitä sentään feminiinistetään, siis luodaan feminiinisukuisia titteleitä perinteisten miessukuisten rinnalle. Hän muisti vielä näpäyttää ranskalaisia siitä, että nämä entisaikojen sivistyksen airuet ovat kehityksessä jäljessä ja kutsuvat pääasiassa naisammattilaisia samoilla nimikkeillä kuin miehiä.
Jokin minussa mutisi, että meillä Suomessa taisi olla jo jokunen vuosikymmen sitten taipumus sukupuolineutraalistaa nimikkeitä. Sitten toiselta puolelta päätäni vastasi ääni, että helppoahan se Suomessa on, että kieli ei ole sidottu feminiiniin ja maskuliiniin. Ei ranskaksi niin vain luoda ammattinimikettä, joka on sukupuolineturaali. (Mutta silti! Eivätkö erilliset nimikkeet vain korosta eroa!)
Tasa-arvotutkani on siis täydellisen sekaisin. Onneksi keskusteluun osallistui myös nuoruuden innolla (ja välillä ärsyttävällä naiiviudella, myönnän) parikymppinen ruotsalaisneito, joka julisti, miten erinomaisesti ja tasa-arvoisesti heillä ovat asiat ja miten väärin on, että jossain päin epätasa-arvoa ylipäätään vielä sijaitsee.
Osa minusta olisi halunnut taputtaa
perjantai 25. toukokuuta 2012
Naiset ja kynnet
Kahvittelin tänään kielikurssikaverini Magdan kanssa. Magda on reilu kolmenkymppinen puolalainen, ja ystävyyteni häneen alkoi seuraavalla sanojenvaihdolla ensimmäisellä kurssiviikollani:
Magda: Mitä teet täällä Genevessä?
Minä: En tällä hetkellä mitään, opiskelen ranskaa.
Magda: Niin kuin me kaikki naiset.
Okei, mielikuvissani keskustelu oli jotenkin paljon iskevämpi. Mutta hei, kuvitelkaa sama (huonolla) ranskalla!
Tuon päivän jälkeen olemme käyneet (yhä paremmalla ranskalla) keskusteluja naisen paikasta täällä konservatismin kehdossa. Tänään puhuimme kynsistä: siitä miten molemmat kuvittelimme aikoinaan, että jos tekisimme vähemmän töitä ja jos olisi enemmän aikaa, pitäisimme kynnet aina hyvässä kunnossa. Nyt meillä on aikaa, ja molemmilla lyhyet, lakkaamattomat kynnet ja lohkeilevat kynsinauhat.
Niin se vain on. Vaikka minulla olisi kaikki maailman aika, en lakkaisi kynsiä tai leipoisi kakkuja. Minulla on kaikki maailman aika, ja mitä teen sillä? Opettelen ulkoa prepositioita ja sanojen sukuja.
Minä en vain ole se ihminen, ja sillä hyvä.
Magda: Mitä teet täällä Genevessä?
Minä: En tällä hetkellä mitään, opiskelen ranskaa.
Magda: Niin kuin me kaikki naiset.
Okei, mielikuvissani keskustelu oli jotenkin paljon iskevämpi. Mutta hei, kuvitelkaa sama (huonolla) ranskalla!
Tuon päivän jälkeen olemme käyneet (yhä paremmalla ranskalla) keskusteluja naisen paikasta täällä konservatismin kehdossa. Tänään puhuimme kynsistä: siitä miten molemmat kuvittelimme aikoinaan, että jos tekisimme vähemmän töitä ja jos olisi enemmän aikaa, pitäisimme kynnet aina hyvässä kunnossa. Nyt meillä on aikaa, ja molemmilla lyhyet, lakkaamattomat kynnet ja lohkeilevat kynsinauhat.
Niin se vain on. Vaikka minulla olisi kaikki maailman aika, en lakkaisi kynsiä tai leipoisi kakkuja. Minulla on kaikki maailman aika, ja mitä teen sillä? Opettelen ulkoa prepositioita ja sanojen sukuja.
Minä en vain ole se ihminen, ja sillä hyvä.
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Hienoa, Sveitsi-leidit!*
Ensi vuodesta alkaen voitte päättä naimisiin mentyännekin, haluatteko pitää oman nimenne tai jopa ottaa oman nimenne koko perheen yhteiseksi sukunimeksi! Asiasta uutisoi tämän aamun 20 minutes.
Uuutinen oli sen verran vähäeleinen, että toivoin ymmärtäneeni väärin. Minun uutistutkallani olisi pitänyt laatia etusivun uutinen siitä, että naisten on tähän saakka ollut pakko ottaa miehen sukunimi. (Kappas, nettiversiossa asiasta on hieman kattavampi selvitys. Paperilehden uutinen oli pikkuruinen; jokaisesta lompakonryöstöstäkin kerrotaan laajemmin.)
Pyysin siis valaistusta kielikurssini opettajalta. Hän vahvisti, että tähän saakka naisten valinnanvara on rajoittunut siihen, että voi joko ottaa miehen nimen tai käyttää yhdysnimeä. Toki voi olla myös menemättä naimisiin lainkaan, mutta se taas ei ole verotuksen kannalta järkevää. (Ja mitäs sitä naimaton nainen tekisi, kävisi töissä vai?)
Ensi vuodesta alkaen sveitsiläinen perhe voi ottaa yhteiseksi nimekseen kumman tahansa sukunimen, tai molemmat voivat säilyttää omansa. Mikä valinnanvara!*
Yhdessä asiassa täällä sentään ollaan - jos ei nyt edellä, niin suunnilleen samassa aikataulussa muiden kanssa: nimilain muutos tulee koskemaan samalla tavalla niin eri kuin samaakin sukupuolta olevien liittoja. Ehkä jos joissakin asioissa raahautuu riittävän jälkijunassa, voi toisissa hypätä suoraan muutaman välivaiheen yli.
P.S. Opettajani valaisi myös, että jos lapsen vanhemmat eivät ole naimisissa ja heillä on siis eri sukunimi, tulee lapsille automaattisesti ja vääjäämättä äitinsä sukunimi. Konservatiivinen Sveitsi on sekoittanut tasa-arvotutkani niin pahasti, etten osaa eritellä, onko se matriarkaalista, patriarkaalista vai kenties jollain muulla arkaalisella tavalla naisia alistavaa - mutta valaiskaa minua mielipitellänne!
* Huom! Ironiaa.
Uuutinen oli sen verran vähäeleinen, että toivoin ymmärtäneeni väärin. Minun uutistutkallani olisi pitänyt laatia etusivun uutinen siitä, että naisten on tähän saakka ollut pakko ottaa miehen sukunimi. (Kappas, nettiversiossa asiasta on hieman kattavampi selvitys. Paperilehden uutinen oli pikkuruinen; jokaisesta lompakonryöstöstäkin kerrotaan laajemmin.)
Pyysin siis valaistusta kielikurssini opettajalta. Hän vahvisti, että tähän saakka naisten valinnanvara on rajoittunut siihen, että voi joko ottaa miehen nimen tai käyttää yhdysnimeä. Toki voi olla myös menemättä naimisiin lainkaan, mutta se taas ei ole verotuksen kannalta järkevää. (Ja mitäs sitä naimaton nainen tekisi, kävisi töissä vai?)
Ensi vuodesta alkaen sveitsiläinen perhe voi ottaa yhteiseksi nimekseen kumman tahansa sukunimen, tai molemmat voivat säilyttää omansa. Mikä valinnanvara!*
Yhdessä asiassa täällä sentään ollaan - jos ei nyt edellä, niin suunnilleen samassa aikataulussa muiden kanssa: nimilain muutos tulee koskemaan samalla tavalla niin eri kuin samaakin sukupuolta olevien liittoja. Ehkä jos joissakin asioissa raahautuu riittävän jälkijunassa, voi toisissa hypätä suoraan muutaman välivaiheen yli.
P.S. Opettajani valaisi myös, että jos lapsen vanhemmat eivät ole naimisissa ja heillä on siis eri sukunimi, tulee lapsille automaattisesti ja vääjäämättä äitinsä sukunimi. Konservatiivinen Sveitsi on sekoittanut tasa-arvotutkani niin pahasti, etten osaa eritellä, onko se matriarkaalista, patriarkaalista vai kenties jollain muulla arkaalisella tavalla naisia alistavaa - mutta valaiskaa minua mielipitellänne!
* Huom! Ironiaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)