torstai 30. elokuuta 2012

Päässäni on kaksi ääntä

Tapasin eilen tuttavani, joka on vastikään hänkin muuttanut Sveitsiin. Kun hän kysyi, kaipaanko Suomesta mitään, turvauduin vakiovastaukseeni: "Irtokarkkeja, tasa-arvoa ja sähköistä asiointia".

Ystäväni totesi kuulleensa tapauksesta, jossa sveitsiläisvaimon oli ollut hankala saada omaa luottokorttia, koska miehellä jo sellainen oli. Toivon tapauksen olevan urbaanilegenda - mutta vaikea arvioida, sillä minullahan ei tässä maassa ole edes omaa pankkitiliä.

Tänään taas kuin jatkona ikuiseen epätasa-arvomutinaani osallistuin keskusteluun ammattinimikkeistä. Sveitsiläinen ranskanopettaja mainosti ylpeänä, että sveitsissä nimikkeitä sentään feminiinistetään, siis luodaan feminiinisukuisia titteleitä perinteisten miessukuisten rinnalle. Hän muisti vielä näpäyttää ranskalaisia siitä, että nämä entisaikojen sivistyksen airuet ovat kehityksessä jäljessä ja kutsuvat pääasiassa naisammattilaisia samoilla nimikkeillä kuin miehiä.

Jokin minussa mutisi, että meillä Suomessa taisi olla jo jokunen vuosikymmen sitten taipumus sukupuolineutraalistaa nimikkeitä. Sitten toiselta puolelta päätäni vastasi ääni, että helppoahan se Suomessa on, että kieli ei ole sidottu feminiiniin ja maskuliiniin. Ei ranskaksi niin vain luoda ammattinimikettä, joka on sukupuolineturaali. (Mutta silti! Eivätkö erilliset nimikkeet vain korosta eroa!)

Tasa-arvotutkani on siis täydellisen sekaisin. Onneksi keskusteluun osallistui myös nuoruuden innolla (ja välillä ärsyttävällä naiiviudella, myönnän) parikymppinen ruotsalaisneito, joka julisti, miten erinomaisesti ja tasa-arvoisesti heillä ovat asiat ja miten väärin on, että jossain päin epätasa-arvoa ylipäätään vielä sijaitsee.

Osa minusta olisi halunnut taputtaa tyttöstä, ups sorruin tytöttelyyn nuorta naista olalle ja sanoa, että kyllä se todellisuus saa vielä sinutkin kiinni. Osa taas huokaisi helpotuksesta: voin putsailla tutkaani ruosteesta kaikessa rauhassa, sillä maailmassa on innokkaita ja kovaäänisiä naisia, joilla on riittävä ranskantaito, että tasa-arvo saadaan ehkä levitettyä tähänkin maailmankolkkaan.

7 kommenttia:

  1. Minua puolestaan joskus naurattaa tämä meidän pohjoismainen käsityksemme tasa-arvosta... Ei kai se sanoista kiinni ole? Miksi kieltää naiseus ja miehyys, miksei kohdella vain kumpaakin yhtä arvostavasti? Huomaan, että itse käytän mielelläni, siellä täällä, päätteitä -tar ja -tär, ilman minkäänlaista naisen aliarviointia - päinvastoin! – sillä siten on toisinaan helppo ilmaista onko kyseessä nainen vai mies.
    No, tällaista pohdiskelua vain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, tätä olen itsekin miettinyt! Kai se pääasiallinen kritiikin syy on, että miestitteli on ikäänkuin "normi", ja nainen on aina se erityistapaus. Toisaalta kun ei maskuliiniin ja feminiiniin ole tottunut, unohdan usein käyttää tätä erottelua hyväkseni puhuessani ja sanon aivan suotta esim. "suomalainen nainen", vaikka voisin käyttää ihan vain suomalainen-sanan feminiinimuotoa.

      Poista
  2. Tunnetusti saksan kielessä on kolme sukua:feminiini, maskuliini ja neutri. Joitakin vuosikymmeniä sitten ammattinimitykset olivat maskuliineja. 1970-luvulla vahvan naisasialiikkeen toiminnan tuloksena oli myös se, että nyt ammattinimitykset ovat sekä feminiinisessä että maskuliinisessa muodossa rinnakkain samanarvoisina. Perusteluihin en tässä kohtaa puutu. Esimerkiksi opettaja on "der Lehrer" (mask.) ja "die Lehrerin"(fem.), mutta samoin oppilas on "der Schüler" ja "die Schülerin". Käytännössä näkee hauskojakin kirjoitustapoja "der/die Lehrer/in" tai myös "der/die LehrerIn". Ongelmana oli aluksi, miten pitäisi tituleerata Angela Merkeliä korrektisti. Hän on nyt Frau Bundeskanzlerin Merkel(rouva liittokansleri Merkel). Muuten, Saksan tunnetuin feministi ja naisasialiikkeen perustaja Alice Schwarzer on edesmenneen Simone de Beauvoirin henkilökohtainen tuttava ja julkaissut sekä hänen elämänkertansa, että kirjan heidän käymistään keskusteluista niiltä ajoilta, jolloin Alice Scwarzer oli erään lehden kirjeenvaihtajana Pariisissa. Saksan feministinen liike on siis saanut vaikutteensa suoraan Ranskan feministiseltä liikkeeltä. Ainoa naistenlehti, mitä tilaan ja luen jo yli 20 vuotta, on feministinen "Emma", joka raportoi naisten epätasa-arvosta ja kamppailusta tasa-arvon saavuttamiseksi, mutta myös kulttuurin ja politiikan saroilla menestyneistä naisista eri puolilla maailmaa, erityisesti myös naapurimaissa Itävallassa ja Sveitsissä eli saksankielisellä alueella,missä on lukijoita. Löysin "Emman", kun huomasin, että tässä maassa on samalla tavalla ajattelevia ihmisiä kuin minä. Härskein mies esitellään lyhyesti otsikolla "Pascha des Monats" (kuukauden pascha). Viimeksi hän oli Dalai Lama. Ranskankielisistä feministien aikakauslehdistä minulla ei ole tietoa, mutta jos sitä saan, niin ilmoitan. Upeaa, että olet alan eksperti ja asut Sveitsissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, saksalaisethan ovat lisänneet peliin vielä neutrin, joka ei välttämättä helpota kieltenopiskelijoiden elämää mutta tuo kieleen uuden tasa-arvoaspektin. Kommenttisi inspiroi miettimään enemmänkin kielen tasa-arvoa, ehkäpä palaan aiheeseen lähipäivinä. Kiitos taas, Anna, loistavasta taustoituksesta, mielenkiintoista kuulla Saksan tasa-arvokuulumisia. Et ilmeisesti kuitenkaan bloggaa Saksasta?

      Tietävätköhän ranskankielisen Euroopan lukijani, onko Emmalle ranskankielistä vastinetta? Marie Claire nostaa esiin kyllä tasa-arvoasioita, kuten sukupuolista häirintää työpaikoilla jne., mutta sitä en luokittelisi kokonaisuutena feministiseksi lehdeksi.

      Poista
  3. En bloggaa, enkä feministisistä ajatuksistani paljon puhu, vaan toteutan periaatteitani käytännön (poroporvallisessa) elämässä, tai ainakin yritän. Lastut on lentäneet niin Suomessa kuin Saksassa, vai miten se sanalasku oikein menikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina parempi toteuttaa käytännössä kuin vain puhua tai kirjoittaa, sanon minä!

      Poista
  4. Ranskankielinen Wikipedia antoi hakusanalla Féminisme tulokseksi listan Journux féministes.

    VastaaPoista