Ennen minä olin mielenkiintoisempi ihminen.
Tajusin sen tänään. Olimme juuri tulossa kaupasta ja selasin kuittiläjää, jonka kassaneiti oli tuupannut meille. Ja sanoin: "Hei, me on saatu neljän euron alennuskuponki!" (Tämä ei ole yritys lokaalistaa vaan shoppaan tullisäännösten vastaisesti Ranskassa.)
Enkä ymmärtänyt sulkea suutani vielä sittenkään vaan jatkoin: "Mihin asti se on voimassa? Pitää muistaa käyttää ennen vanhenemista. Ettei käy niin kuin edelliselle alekupongille." (Joka kuoli vanhuuteen lompakkoni kuittiosastolla, ennen kuin ymmärsin antaa sen elämälle tarkoituksen.)
En siis vain ole mukana kauppaketjun uskollisuusohjelmassa vaan kannan huolta kuponkien käyttöiästä.
Kotona ostoksia katumaasturin takaluukusta lapatessa tuskailin pakastekassin kanssa. Enkä vain tuskaillut vaan tuumailin, että "Meidän pitäisi hankkia kunnollinen pakastekassi, sellainen jossa on vetoketju."
Toivon todella, ettei tämä ole harhaa, vaan että joskus, aiemmassa elämässäni, oikeasti olin mielenkiintoisempi ihminen. Onhan minulla täytynyt joskus olla sanottavaa muustakin kuin alennuskuponkien voimassaolopäivistä ja pakastekassien kiinnitysmekanismeista?
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä.
Kenties sinusta on vain tulossa normaali-ihminen? Eikä se vie pois sitä, ettetkö olisi mielenkiintoinen. Skaalasi on päinvastoin laajentunut!
VastaaPoistaArmollinen tulkinta, kiitos siitä!
PoistaAww. Pakastekassien vetoketjut kuuluvat top-kymppiin elämän oleellisten asioiden joukossa.
VastaaPoistaPikkuasioistahan ne tärkeät asiat koostuvat, totta :)
PoistaKihhih, niin hauska! Hei neljä euroa, sillä saa vaikka mitä! //eeva
VastaaPoistaEhkä tämä menee taas kategoriaan "jotenkinhan sitä on tienattava, kun ei käy töissä" ;)
PoistaHei ihana Leidi. Nyt oli pakko nauraa ääneen kun luin kirjoituksesi. Äskettäin itsekin itsellisestä naisesta Hausfrauksi muuttuneen samaistuin vahvasti. Ei voi kuin ottaa huumorilla (muut vaihtoehdot ovat liian pelottavia). Oma arkeni koostuu muun muassa asioinnista ruokakaupassa, onhan Mies töissä. Olen yrittänyt selvittää, toistaiseksintuloksetta, mitä ovat ne tarravihkoset, joitamkaupan kassa minulle auliisti tyrkyttää. Näytän kaiketi kohderyhmältä maitotölkkeineni. Mies nauraa eikä ole tietävinään tarravihkosista. Olenntoistaiseksi päätynyt siihen, että ne ovat jonkinlaisia keräilymerkkejä, joita kerättyään voi hankkia jotain tähdellistä, kuten eväsrasioita lapsille. Ja hei, kysyin tätä kyllä kassalta, mutta en ymmärtänyt vastausta.
VastaaPoistaEikö olekin hurjan mielenkiintoista? Onnea pakastekassin valintaan!
Hei, anonyymi, niin tiedän tunteen! Sitä seisoo kassalla ja nyökyttelee iloisesti hymyillen tarranipulle, vaikka mitään ei ymmärrä, ja vastaa vain "kiitos ei, tällä kertaa". Olet ymmärtänyt oikein: tarrjoa keräillään hienojen palkintojen toivossa, ja hienoin, jonka olen nähnyt, on ollut silitysrauta! Ehkä pakastekassikin voi joskus kuulua valikoimaan. Vielä en ole ryhtynyt keräilijäksi, mutta ehtiihän sitä. Otetaan huumorilla!
Poista