perjantai 15. helmikuuta 2013

Hoikat kalsareidenripustajat

Lounastan kerran viikossa Lausannen yliopiston ravintolassa Corinnen, yliopiston työntekijän kanssa. Treenaamme hänen lounastuntinsa ajan kieliä tandem-menetelmällä: puoli tuntia englantia Corinnelle, puoli tuntia ranskaa minulle.

Samalla hän yrittää opettaa minua sveitsiläisten tavoille. Tällä kertaa viikon kysymys oli, mikä ihme on fourchette verte, vihreä haarukka, joka kummittelee joka päivä ruokalistalla.

Annosvalintaa helpottavat kuvat ja vaikeuttaa tarjonnan laajuus.
 Ensimmäisenä ajattelin, että se on ekoannos, mutta sisältö ei oikein pitänyt linjaa: härän entrecôte ranskalaisten ja kukkakaaligratiinin kera. Corinne valisti, että oikeasti vihreä haarukka tarkoittaa tasapainoista annosta, ruokaa joka on koottu ravitsemuksellisesti oikein. Symboli on osa kansallista kampanjaa, joka vastaa mielestäni suomalaista sydänmerkkiä.

Mutta että rasvassa paistettu pihvi (vaikkakin sveitsiläinen), ranskalaiset perunat ja juustolla kuorrutetut kasvikset? Ihan harmaallakin haarukalla listan aasialaiset wokit tai tomaattikastikepastat vaikuttivat minusta huomattavasti terveellisemmiltä.

Toisaalta sveitsiläiset ovat silmin havaittavan sorjaa sakkia, joten aivan pielessä ravitsemus ei voi olla, vaikka sveitsiläisistäkin jo joka kolmas on ylipainoinen. Tutkimuksen mukaan muuten juuri ranskankielisellä alueella kiinnitetään vähiten huomiota ruoan terveellisyyteen, jopa vähenevissä määrin, kun muilla kielialueilla trendi on päinvastainen!

Luulen, että osasyy hoikkuuteen on aktiivinen elämäntapa. Liikunta sinänsä ei ole kummoinen laihduttaja, sillä nälkä kertyy yleensä samaan tahtiin kaloreiden kuluessa, ja täysimittaisen fonduen tai racletten sulattamiseen ei yleensä yksi rinnepäivä riitä.

Varsinkin talvilajien mukana tulee kuitenkin monta energiankuluttajaa, joita ei tule ajatelleeksi. Kuten urheilualusvaatteiden huolto. Talvikaudella käytän varmaan toista tuntia viikossa Rukkien ja Peak Performancejen ripustukseen. Samasta syystä taitavat paikalliset asua pääkaupunkiseutulaisten standardien mukaan väljästi, sillä on oltava erillinen huone, jota käyttää varusteiden kuivatukseen. Meilläkin työhuone on joulukuusta maaliskuulle 24/7 toimiva urheilukalsonkien kuivaamo.

8 kommenttia:

  1. Lihaa, pottua, juustoa ja kermaa... olihan sitä tarjolla vaikka lihavia ihmisiä näkyi kyllä siellä paljon vähemmän kuin täällä. Tuo mainitsemasi aktiivisuus on varmaankin siihen "syyllinen", viikonloput vietetään ulkona vuorilla tai lähimetsissä.

    Jos ette ole vielä testanneet merinovilla-alusasuja niin suosittelen kokeilemaan. Lenkin jälkeen tuuletus riittää, pesu pari kertaa talvessa.

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti samaa mieltä merinovilla-alusasuista. Ne eivät oikeasti oikein likaannu millään, lämmittävät ja hengittävät. Sen jälkeen kun siirryin niihin olen käyttänyt merinovilla-aluspaitoja sisälläkin talvisin ihan tavallisen paidan sijasta. Se lämmittää eikä hiosta, ja tosiaan pesuja tarvitaan ani harvoin. Olen ihan ihastunut. Kun ostin ekat villa-alusvaatteet, silloin Ruskovillan (nykyisin meillä on uusiseelantilaisia Icebreakereita), myyjä ihan erikseen painotti, että pesu kerran vuodessa riittää. Se tuntui uskomattomalta, mutta käytössä osoittautui todeksi.
    Minäkin olen huomannut että monet muut kansat ovat sorjia verrattuna suomalaisiin noin yleisesti ottaen, vaikka ruoka tuntuisi tuhdilta. Olen miettinyt siihen syitä. Ehkä muualla etenkään naiset eivät ylenjuo olutta ja viinejä, joista tulee paljon kaloreita, vaan homma pysyy paremmin kohtuudessa. Myös ruoka-aikoja ja ylipäänsä ruokatapoja ehkä mietitään enemmän niin että vaikka herkutellaan, kokonaisuus on tasapainossa. En ole muuta selitystä keksinyt.

    VastaaPoista
  3. Kiitos merinovillavinkistä! Pesuttomuus olisi näppärää varsinkin reissuissa, kun pesumahdollisuutta ei aina ole. Osaako jompikumpi teistä kertoa, sopiiko se myös herkkäihoiselle, eikä kutita? Kokeilemallahan se toki selviää.

    VastaaPoista
  4. Minua ei ainakaan kutita vaikka perinteiset lapsuuden villapaidat kutittivat. Meillä on Devoldin ja Smartwoolin alusasuja. Sveitissä dominoiva merkki taitaa olla Odlo.

    VastaaPoista
  5. Ok, hyvä tietää! Olen noita merinovillaisiakin kaupoissa hypistellyt, mutta hinnat ovat sen verran tavallisia kovemmat, että en ole vielä uskaltanut kokeilla.

    Ruokakulttuuriasiasta olen Anonyymin kanssa aivan samaa mieltä! Täälläkin ruoka on ennen kaikkea kulttuuria ja yhdessäoloa, kun taas Suomessa esimerkiksi se tuntuu olevan enemmän ravitsemusta - enemmän hifistelyä kuin nautintoa. Välipaloja syödään huomattavasrti vähemmän, ja varmasti myös juomat ovat iso osa kokonaisuudessa.

    VastaaPoista
  6. Niin, nämä nykyajan merinovilla-alusasut muuten kestävät sitä reipasta konepesemistä myös.

    Tämän talouden Icebreakerit kyllä pestään aina käytön jälkeen; ei mitenkään voi viskoa vain kerran vuodessa pyykkikoriin - sen verran esiintyy lajin sivutuotteena tuota perspiraatiota. Mutta kevyemmällä liikunnalla varmasti menee muutamakin päivä samalla paidalla, ja tarvittaessa myös pitkät vaellukset.

    Vuosien aktiivikäyttökokemuksella ja aktiivipesukonemyllytyskokemuksella voin suositella lämmöllä. Ne siis myös kestävät hämmästyttävän paljon kovaakin käyttöä verrattuna muovisiin serkkuihinsa, ja käyttömukavuushan on aivan eri luokkaa. Eikä kutita, vaikka olen erityisen herkkähipiäinen (todennäköisesti synnytyslaitoksella vaihtunut prinsessa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Icebreakerithan alkavat kuulostaa melkoisilta testivoittajilta!

      Poista
  7. Heh, kieltämättä nyt on annettu melkoinen tuotelupaus. Mutta kun on niiiiiin iiiiiihhanaa päästä hehkuttamaan - kerrankin tuote, josta en millään keksi mitään isompaa nillittämistä. (Ai joo: paitsi ehkä se, että ne kuivuu hitaammin kuin muoviset, mutta hei, villahan lämmittää märkänäkin, joten menköön.)

    VastaaPoista