torstai 5. tammikuuta 2012

Tärkeimmät ensin

Tein muuttopäätöksen viime syksynä, syyskuun lopulla. Lokakuussa vein ensimmäiset tavarani Sveitsiin. Mitäkö vein ensimmäisenä? Golfmailani.

Tänään lähden viimeiselle viikonloppuvisiitille ennen muuttoani. Vien mukanani seuraavan tärkeän muuttoerän: laskettelusukset. Tärkeimmäthän täytyy tietysti viedä ensin :)

Hieman muuta tavaraa on kulkeutunut jo pitkin talvea poikaystävän matkalaukussa hänen Suomen-visiiteiltään. Syksyllä kuvittelin, että voisin muiluttaa omaisuuttani pikku hiljaa matkalaukuissa ja jättää ehkä loput kavereiden ja perheenjäsenten kuljetettavaksi.

Myönnän, olin aivan kahjo (yleensä olen kyllä järjestelmällinen ja järkevä). Onneksi epäkahjouduin tavaroita lajitellessani. Kun huomasin, että jo kirpputorille ja vanhempien varastoon on menossa noin kymmenen pahvilaatikollista tavaraa, aloin ymmärtää, ettei mukaan lähtevä omaisuus kulje minkään pystyssä olevan lentoyhtiön matkatavarakiintiössä. Ei, vaikka tekisi niin monta edestakaista reissua, että pääsisi tasokorttilaisten norsunluutasolle.

Varasin muuttoauton ja oivalsin syvästi, miksi kolmenkympin lähestyessä ihmiset alkavat pukata perheenlisäystä ja vaihtaa isompiin asuntoihin. Normaalit ovat hoitaneet reppureissauksen silloin, kun omaisuus vielä mahtui reppuun.

Koska muuttokuorman aikataulu on vielä auki, olen yrittänyt järjestää asiat niin, kun muutan, Sveitsissä odottavat tarpeellisimmat tavarat. Laskettelukamojen lisäksi tänään lähtevät mukaan vuoden piilolinssivarasto, epilaattori, Pirkka-sukkahousuja ja värjätyille hiuksille sopivaa sampoota.

Viimeiseen matkalaukkusatsiini olen varannut tilaa tietokoneen ulkoiselle kovalevylle ja korurasialle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti