sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Laiska shoppari venyttää pinnaa

Joulumarkkinakaudella sunnuntaishoppailu on taas kovin helppoa, sillä joka kuukausi markkinakojut pystytetään johonkin kylään. Viime sunnuntaina piipahdimme haistelemassa Carougen kaupungin sunnuntaitunnelmaa. Kaupungin varsinaiset joulumarkkinat ovat vasta viikon kuluttua, mutta monet kaupungin pikkuputiikit olivat käynnistäneet yhteisen sunnuntaiaukiolokampanjan.


Kauppojen aukiolo sai minut ihmettelemään, miten aukiolo oikeastaan on säädelty. Sveitsille tyypillisesti hyvin löyhästi. Liittovaltion lain mukaan työntekijät voidaan kaupoissa määrätä töihin arkisin kello 6-23 ja lisäksi neljänä sunnuntana vuoden aikana. Conseil Fédéral eli liittovaltion päättävä elin on haluton ottamaan kantaa koko maan yhteisiin aukioloihin, sillä "tarpeet eivät ole samat koko Sveitsissä." Päätösvalta asiassa on siis kantoneilla. Asiaa kuitenkin tutkitaan.

Esimerkiksi kotikantonimme Vaud on siirtänyt päätösvallan vielä alemmas, suoraan kunnille. Kotikaupungissamme kaupat sulkevat arki-iltaisin seitsemältä, lauantaisin kuudelta ja ovat sunnuntaisin kiinni. Keskustan putiikit ovat auki pidempään torstaisin, ja läheisessä kauppakeskuksessa "pitkä ilta" on perjantai: liikket sulkevat ovensa vasta yhdeksältä.

Saksankielisissä kantoneissa taipumus on hiukan myöhäisempi, ja on vallan tavallista, että kaupat ovat auki arkisin jopa kahdeksaan.


Aluksi iltakiinniolo ärsytti minua suunnattomasti. Yllätin itseni iltana jos toisenakin miettimästä, miten voisin piipahtaa kaupungilla hakemassa sitä tai tätä, ja muistin sitten, että kaupat menivät kiinni vartti sitten. Sitten totuin. Sunnuntait oli kiva käyttää muuhun kuin ostoksilla juoksemiseen, ja jos shoppaamaan teki mieli, toreilla ja markkinoilla fiilis on miellyttävämpi kuin kauppakeskuksissa. Melkein voi uskotella itselleen olevansa enemmän kulttuuriretkellä kuin kuluttamassa. Unohdin jopa nocturnal vendredit ja muut pitkän aukiolon illat.


Ymmärrän toki taloudelliset realiteetit. Aukiolojen vapauttamista tai ainakin käytäntöjen yhtenäistämistä ajavat perustelevat tavoitettaan sillä, että raja-alueilla ostosfrangit valuvat jo hintojen vuoksi Ranskaan ja Saksaan, ja naapurimaiden pidemmät aukiolot vain pahentavat ongelmaa. Tämä tosin koskee vain rajojen välitöntä läheisyyttä, sillä yhden aukiolotunnin takia tuskin kovin kaukaa jaksaa markettiin ajella.

Lisäksi on tietysti hyvä huudella sunnuntaimarkkinoiden söpöydestä, kun pystyy käymään kaupassa keskellä päivää eikä tarvitse sovittaa yhteen yksinhuolettavia lapsia ja vuorotyötä.


Toisaalta taas jos sunnuntaitkin tulevat yleisiksi kauppapäiviksi, markkinoilla ja toreilla myyvät pienyrittäjät joutuvat koville. Pidän markkinoiden yhtenä etuna sitä, että siellä tuotevalikoima on laajempi; ne ovat vähän kuin erikoiskauppojen keskittymä, johon laiskan markettiasiakkaankin pinna kerran viikossa venyy.

Joulumarkkinoita ranskankielisessä Sveitsissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti