Lisää volyymia

Olen opiskellut ranskaa nyt kolme viikkoa, ja olen oppinut ainakin kaksi asiaa. Sen, että vastausta ei pääse sanomaan se, joka on oikeassa, vaan se, jolla on kovin ääni. Ja että jos ei osaa kieltä kunnolla, kannattaa puhua kovempaa.

Sveitsi on melkoinen kulttuurien sulatusuuni, ja meidänkin ryhmässämme huudetaan yhteen ääneen puhutaan ranskaa niin espanjalaisella, japanilaisella kuin arabiaksentillakin. Ihmisten lähtökohdat ovat niin erilaiset, että se tekee nöyräksi: monta kertaa olen joutunut myöntämään, että en ole ollenkaan tajunnut, millaista elämää muualla maailmassa eletään.

Luokassa on esimerkiksi ihmisiä, jotka eivät tiedä, mitä on magnesium. Yhdelle kirjasto oli aivan upouusi tuttavuus. Toinen taas ei erota lauseessa adjektiivia verbistä, vaikka puhuukin suhteellisen sujuvasti.

Syytä olisi selventää myös, mitä tarkoittavat itsenäinen työskentely ja hiljaisuus. Näiden yhdistelmä tuntuu luokassa tarkoittavan sitä, että lauseet kyllä kirjoitetaan omaan vihkoon, mutta luetaan samalla ääneen.

Hain jo ennen muuttoani muutamia työpaikkoja kansainvälisistä järjestöistä, mutta taisi olla aika hyvä, etten saanut niitä. Kielikurssi on ollut vallan tarpeellinen harjoituskurssi siitä, miten eri kansallisuuksien kanssa tullaan toimeen. Diplomatiataidotkin ovat kehittyneet:  eräänä aamuna lehden pääuutinen käsitteli Putinia, ja olin jo avaamassa suuni ja kertomassa mielipiteeni - kunnes muistin, että ryhmässä on kolme venäläistä, joilla saattaisi olla asiaa hieman eriävä tulokulma.

Opettelen siis puhumaan mahdollisimman kovaa mutta kieli keskellä suuta.