Jatkan hieman vielä eilistä pikapulautustani siitä, miten sitä näköjään vain pystyy rakentamaan itselleen uuden elämän vieraaseen maahan, vieraiden ihmisten keskelle, joiden puheesta ei ymmärtänyt aluksi mitään.
Vaan millaisen elämän? Loppujen lopuksi, kuulkaa, yllättävän samanlaisen kuin se, josta luovuin.
Tällä viikolla olen esimerkiksi:
* Käynyt elokuvafestivaaleilla ja sen jälkeen viinittelemässä ystävien kanssa. Ohjelmiston laatu oli ehkä hieman epätasaisempi kuin Suomessa, eikä Espoo Cinen viiniteltassa tarjoilla sveitsiläisiä valkkareita, mutta saatte varmaan kiinni ajatuksesta.
* Juossut läpi kirjamessut, koska minä vain nyt olen ihminen, joka tykkää lukea - ja muistanut, että minä olen myös ihminen, joka ei kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä messuista on tarkoitus saada irti ja miksi ihmiset maksavat pääsymaksun siitä, että toiset ovat tulleet markkoimaan tuotteitaan.
* Ruoskinut itseäni siitä, että en treenaa riittävästi kielikokeeseen, etten muistanut taaskaan käyttää subjunktiivia ja taivuttaa partisiipin perfektiä puhuessani. Suomessa suomin itseäni päivittäin siitä, etten työskentele riittävän tehokkaasti ja ahkerasti. Nykyinen ranskantaitoni on varmasti parempi kuin olisin ikinä voinut unelmoida, mutta silti heräsin aamuyöllä tuskailemaan sitä, että on niin monia rakenteita, joita en osaa käyttää. Minusta kun olisi vähintäänkin kohtuullista, että kolmen kuukauden opiskelun jälkeen hallitsee kielen kuin kielen täydellisesti.
Tällaisina päivinä toivon, että kun nyt olen muuttanut lähes kaiken elämässäni, voisin vielä päälle vaihtaa itseni. Sellaiseen täydelliseen painokeen.
Minua viehättävät suunnattomasti elokuvat ja kirjat, joissa pohditaan, mitä jos. Mitä jos olisin valinnut toisin? Jos olisinkin saanut paremmat kortit? Lähes aina näitä kuvitelmia tuntuu ohjaavan sama tausta-ajatus: lopulta mikään ei muutu, vaan samat ongelmat joutuu kohtaamaan joka tapauksessa. Hieno esitys teemasta on esimerkiksi Lionel Shriverin Syntymäpäivän jälkeen. Ehkä pitäisi lukea se uudestaan. Ranskaksi, niin saisin harjoitusta.
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä.
torstai 26. huhtikuuta 2012
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Sinkkusimulaattori
Pakkohan se on viimeviikkoisen siivouspostauksen jälkeen myöntää: olen oppinut nauttimaan myös ajasta, jonka vietän yksin, täällä Sveitsissäkin. Aiemmin olen ollut käsittämättömän läheisriippuvainen, ja jollain tasolla varmaan osasin ennustaakin, että puolison työmatkat - ja alkuun myös ihan tavalliset työpäivät - yksinoloineen olisivat ongelma.
Niin ne olivatkin. Silti, tässä sitä ollaan: Herra Täydellinen taitaa nyt olla ensimmäistä kertaa työmatkalla, jonka suunnitteluun, aikatauluun ja toteutukseen ei liittynyt huutoa, itkua ja raivareita. (Täsmennetään nyt vielä, että minun puoleltani. Mies itse on työnsä vaatimusten kanssa suunnileen sinut.)
Mutta näin vain sitä näköjään voi rakentaa uuteenkin maahan itselleen elämän, johon on aivan tyytyväinen.
Niin ne olivatkin. Silti, tässä sitä ollaan: Herra Täydellinen taitaa nyt olla ensimmäistä kertaa työmatkalla, jonka suunnitteluun, aikatauluun ja toteutukseen ei liittynyt huutoa, itkua ja raivareita. (Täsmennetään nyt vielä, että minun puoleltani. Mies itse on työnsä vaatimusten kanssa suunnileen sinut.)
Mutta näin vain sitä näköjään voi rakentaa uuteenkin maahan itselleen elämän, johon on aivan tyytyväinen.
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Hienoa, Sveitsi-leidit!*
Ensi vuodesta alkaen voitte päättä naimisiin mentyännekin, haluatteko pitää oman nimenne tai jopa ottaa oman nimenne koko perheen yhteiseksi sukunimeksi! Asiasta uutisoi tämän aamun 20 minutes.
Uuutinen oli sen verran vähäeleinen, että toivoin ymmärtäneeni väärin. Minun uutistutkallani olisi pitänyt laatia etusivun uutinen siitä, että naisten on tähän saakka ollut pakko ottaa miehen sukunimi. (Kappas, nettiversiossa asiasta on hieman kattavampi selvitys. Paperilehden uutinen oli pikkuruinen; jokaisesta lompakonryöstöstäkin kerrotaan laajemmin.)
Pyysin siis valaistusta kielikurssini opettajalta. Hän vahvisti, että tähän saakka naisten valinnanvara on rajoittunut siihen, että voi joko ottaa miehen nimen tai käyttää yhdysnimeä. Toki voi olla myös menemättä naimisiin lainkaan, mutta se taas ei ole verotuksen kannalta järkevää. (Ja mitäs sitä naimaton nainen tekisi, kävisi töissä vai?)
Ensi vuodesta alkaen sveitsiläinen perhe voi ottaa yhteiseksi nimekseen kumman tahansa sukunimen, tai molemmat voivat säilyttää omansa. Mikä valinnanvara!*
Yhdessä asiassa täällä sentään ollaan - jos ei nyt edellä, niin suunnilleen samassa aikataulussa muiden kanssa: nimilain muutos tulee koskemaan samalla tavalla niin eri kuin samaakin sukupuolta olevien liittoja. Ehkä jos joissakin asioissa raahautuu riittävän jälkijunassa, voi toisissa hypätä suoraan muutaman välivaiheen yli.
P.S. Opettajani valaisi myös, että jos lapsen vanhemmat eivät ole naimisissa ja heillä on siis eri sukunimi, tulee lapsille automaattisesti ja vääjäämättä äitinsä sukunimi. Konservatiivinen Sveitsi on sekoittanut tasa-arvotutkani niin pahasti, etten osaa eritellä, onko se matriarkaalista, patriarkaalista vai kenties jollain muulla arkaalisella tavalla naisia alistavaa - mutta valaiskaa minua mielipitellänne!
* Huom! Ironiaa.
Uuutinen oli sen verran vähäeleinen, että toivoin ymmärtäneeni väärin. Minun uutistutkallani olisi pitänyt laatia etusivun uutinen siitä, että naisten on tähän saakka ollut pakko ottaa miehen sukunimi. (Kappas, nettiversiossa asiasta on hieman kattavampi selvitys. Paperilehden uutinen oli pikkuruinen; jokaisesta lompakonryöstöstäkin kerrotaan laajemmin.)
Pyysin siis valaistusta kielikurssini opettajalta. Hän vahvisti, että tähän saakka naisten valinnanvara on rajoittunut siihen, että voi joko ottaa miehen nimen tai käyttää yhdysnimeä. Toki voi olla myös menemättä naimisiin lainkaan, mutta se taas ei ole verotuksen kannalta järkevää. (Ja mitäs sitä naimaton nainen tekisi, kävisi töissä vai?)
Ensi vuodesta alkaen sveitsiläinen perhe voi ottaa yhteiseksi nimekseen kumman tahansa sukunimen, tai molemmat voivat säilyttää omansa. Mikä valinnanvara!*
Yhdessä asiassa täällä sentään ollaan - jos ei nyt edellä, niin suunnilleen samassa aikataulussa muiden kanssa: nimilain muutos tulee koskemaan samalla tavalla niin eri kuin samaakin sukupuolta olevien liittoja. Ehkä jos joissakin asioissa raahautuu riittävän jälkijunassa, voi toisissa hypätä suoraan muutaman välivaiheen yli.
P.S. Opettajani valaisi myös, että jos lapsen vanhemmat eivät ole naimisissa ja heillä on siis eri sukunimi, tulee lapsille automaattisesti ja vääjäämättä äitinsä sukunimi. Konservatiivinen Sveitsi on sekoittanut tasa-arvotutkani niin pahasti, etten osaa eritellä, onko se matriarkaalista, patriarkaalista vai kenties jollain muulla arkaalisella tavalla naisia alistavaa - mutta valaiskaa minua mielipitellänne!
* Huom! Ironiaa.
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Hyvä, Suomi-neidot!
Suomen naisista saa täällä Keski-Euroopassa olla ylpeä: sen verran hyvin he ovat edustettuina ainakin kulttuurin saralla.
Kirjakaupassa olen törmännyt sekä Sofi Oksasen että Riikka Pulkkisen kirjojen ranskannoksiin - muihin suomalaiskirjailijoihin en olekaan törmännyt. Vaikka luettuna ovat sekä Puhdistus että Totta (ja vaikka kirjojen hinnat ovat pilvissä, vaikkei hintakartelli kansanäänestyksessä mennytkään läpi), olen harkinnut molempien hankintaa kirjahyllyyn.
Kotikaupungissani vietetään tällä viikolla Visions du Réel -elokuvafestivaalia, ja suomalaisnaisia siellä edustaa viisivuotias Ida. Ihan en ymmärrä, miksi dokumentissa kuvataan viisivuotiaan koulumatkaa, sillä käsittääkseni missään päin Suomea viisivuotiaat eivät käy koula, mutta täytyyhän tämä silti leffakalenteriin laittaa!
Kirjakaupassa olen törmännyt sekä Sofi Oksasen että Riikka Pulkkisen kirjojen ranskannoksiin - muihin suomalaiskirjailijoihin en olekaan törmännyt. Vaikka luettuna ovat sekä Puhdistus että Totta (ja vaikka kirjojen hinnat ovat pilvissä, vaikkei hintakartelli kansanäänestyksessä mennytkään läpi), olen harkinnut molempien hankintaa kirjahyllyyn.
Kotikaupungissani vietetään tällä viikolla Visions du Réel -elokuvafestivaalia, ja suomalaisnaisia siellä edustaa viisivuotias Ida. Ihan en ymmärrä, miksi dokumentissa kuvataan viisivuotiaan koulumatkaa, sillä käsittääkseni missään päin Suomea viisivuotiaat eivät käy koula, mutta täytyyhän tämä silti leffakalenteriin laittaa!
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Pölyrättipulma
Tässäpä aiemman rahapulman veroinen parisuhdeongelma: siivoaminen. Molemmat riidanaiheiden kärkitiloilla noin yleisestikin, uskon
Aiemmin pohdin ja sain lukijoiltakin kivasti kommentteja siihen, miten rahankäyttö kannattaisi ratkaista, kun vain toinen käy töissä. Entä miten kodinhoito?
Minusta on aivan ok, että teen enemmän kotitöitä. Vietänhän enemmän aikaa kotona, minulle jää opiskelun ja arkiaskareiden hoitamisen jälkeenkin reippaasti enemmän vapaa-aikaa kuin Herra Täydelliselle ei-niin-täydellisen pituisten työpäiviensä jälkeen.
En ole mikään kodinhengetär, ja kauppakäynti on minulle aina pieni rutistus. (Siis kuka muistaa ulkoa, että on eilen käyttänyt viimeisen kahvin suodatinpussin?) Pystyn tähän silti, koska pääasiassa arkipäiväni ovat varsin rutistuksettomia. Lisäksi pitäydyn mielelläni siinä kuvitelmassa, että noin yleisesti ottaen autot tankkautuvat itsestään, vaihtavat renkaat silloin, kun talvi on ohi ja ovat vihdoin oppineet täyttämään itse tuulilasinpesunesteen säiliön - eikös se kuulu automaattisten tuulilasinpyyhinten ajatukseen?
Mutta tässä tulee se ongelma: Miten määrittää sellaiset siisteysstandardit, että ne tyydyttävät molempia eivätkä kuluta puhki kumpaakaan? Meillä tilanne on se, että jos noudattaisin Herran siisteysstandardeja, en muuta ehtisi tekemäänkään. Ihan oikeasti. Voisin samantien vaihtaa intensiivikurssin kerta viikossa -opintoihin ja ostaa ylimääräisen hammasharjan kaakeleiden välien kuurausta varten.
Jos (=kun) taas en siivoa ihan niin pedantisti, Herra siivoaa itse. Silloin yhteinen parisuhdeaika uhkaa kutistua pieneksi kuin villatakki tuhannen kierroksen linkouksessa. Enhän minä muuttanut kahdentuhannen kilometrin päähän vain siksi, että yhteistä aikaa on melkein yhtä vähän kuin ennenkin!
Nyt kun mies on työmatkalla, minulla on omat huvini, ja kieltämättä kerrankin ilmaiset: Jätän astiat laittamatta tiskikoneeseen, vuoteen petaamatta ja pidän pyykkejä päivätolkulla kuivaustelineellä. Aivan kuin sinkkuaikoina!
Aiemmin pohdin ja sain lukijoiltakin kivasti kommentteja siihen, miten rahankäyttö kannattaisi ratkaista, kun vain toinen käy töissä. Entä miten kodinhoito?
Minusta on aivan ok, että teen enemmän kotitöitä. Vietänhän enemmän aikaa kotona, minulle jää opiskelun ja arkiaskareiden hoitamisen jälkeenkin reippaasti enemmän vapaa-aikaa kuin Herra Täydelliselle ei-niin-täydellisen pituisten työpäiviensä jälkeen.
En ole mikään kodinhengetär, ja kauppakäynti on minulle aina pieni rutistus. (Siis kuka muistaa ulkoa, että on eilen käyttänyt viimeisen kahvin suodatinpussin?) Pystyn tähän silti, koska pääasiassa arkipäiväni ovat varsin rutistuksettomia. Lisäksi pitäydyn mielelläni siinä kuvitelmassa, että noin yleisesti ottaen autot tankkautuvat itsestään, vaihtavat renkaat silloin, kun talvi on ohi ja ovat vihdoin oppineet täyttämään itse tuulilasinpesunesteen säiliön - eikös se kuulu automaattisten tuulilasinpyyhinten ajatukseen?
Mutta tässä tulee se ongelma: Miten määrittää sellaiset siisteysstandardit, että ne tyydyttävät molempia eivätkä kuluta puhki kumpaakaan? Meillä tilanne on se, että jos noudattaisin Herran siisteysstandardeja, en muuta ehtisi tekemäänkään. Ihan oikeasti. Voisin samantien vaihtaa intensiivikurssin kerta viikossa -opintoihin ja ostaa ylimääräisen hammasharjan kaakeleiden välien kuurausta varten.
Jos (=kun) taas en siivoa ihan niin pedantisti, Herra siivoaa itse. Silloin yhteinen parisuhdeaika uhkaa kutistua pieneksi kuin villatakki tuhannen kierroksen linkouksessa. Enhän minä muuttanut kahdentuhannen kilometrin päähän vain siksi, että yhteistä aikaa on melkein yhtä vähän kuin ennenkin!
Nyt kun mies on työmatkalla, minulla on omat huvini, ja kieltämättä kerrankin ilmaiset: Jätän astiat laittamatta tiskikoneeseen, vuoteen petaamatta ja pidän pyykkejä päivätolkulla kuivaustelineellä. Aivan kuin sinkkuaikoina!
torstai 19. huhtikuuta 2012
Tahdon kauppakouluun
Hitaampaa kuin uuteen maahan kotiutuminen taitaa olla parisuhde-elämän oppiminen.
Todiste: Opin ehkä noin puolessatoista kuukaudessa käyttäytymään sujuvasti kaupassa. Siis esimerkiksi odottamaan kaikessa rauhassa, kun edellä asioiva ensin pakkaa kaikki seitsemän kassiaan, ennen kuin verkkaisesti lontustaa kassalle maksamaan koko lastin - käteisellä. Aika nopsaan lakkasin myös tönöttämästä pankkikortti valmiina lukijan suulla, kun myyjä lataa ostoksiani hihnalle. Hipsin kiltisti pakkaamaan ne ennen maksamista ja opin erikseen huomauttamaan, että tämä tulee sitten kortilla.
Sitä en kuitenkaan ole oppinut vieläkään, että jos haluaa tehdä ruokaostokset kahdelle ihmiselle useammaksi kuin yhdeksi päiväksi, on hylättävä kori ja otettava kärry. Ja enemmän kuin yksi kauppakassi.
Yhä vain taiteilen hehtaarimarketin käytäviä kädessäni sangoistaan aivan venynyt kori, jonka päällä tasapainottelen vielä yhtä kesäkurpitsaa, salaattisekoitusta ja paahtoleipää. Vessapaperi loppuu ihan kohta, sillä en tämän höhötyksen kanssa jaksanut palata kaupan toiseen päähän sitä hakemaan.
Todiste: Opin ehkä noin puolessatoista kuukaudessa käyttäytymään sujuvasti kaupassa. Siis esimerkiksi odottamaan kaikessa rauhassa, kun edellä asioiva ensin pakkaa kaikki seitsemän kassiaan, ennen kuin verkkaisesti lontustaa kassalle maksamaan koko lastin - käteisellä. Aika nopsaan lakkasin myös tönöttämästä pankkikortti valmiina lukijan suulla, kun myyjä lataa ostoksiani hihnalle. Hipsin kiltisti pakkaamaan ne ennen maksamista ja opin erikseen huomauttamaan, että tämä tulee sitten kortilla.
Sitä en kuitenkaan ole oppinut vieläkään, että jos haluaa tehdä ruokaostokset kahdelle ihmiselle useammaksi kuin yhdeksi päiväksi, on hylättävä kori ja otettava kärry. Ja enemmän kuin yksi kauppakassi.
Yhä vain taiteilen hehtaarimarketin käytäviä kädessäni sangoistaan aivan venynyt kori, jonka päällä tasapainottelen vielä yhtä kesäkurpitsaa, salaattisekoitusta ja paahtoleipää. Vessapaperi loppuu ihan kohta, sillä en tämän höhötyksen kanssa jaksanut palata kaupan toiseen päähän sitä hakemaan.
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Häipykää, turistit - tervetuloa, äiti!
Nyt ne ovat sitten tulleet. Turistit. En uskaltanut ärsytyksissäni listata matkailijoita, mutta toisaalta he solahtavat hyvin sujuvasti hitaat ihmiset -kategoriaan.
Se onkin ainoa paikka, mihin he pääsevät nopeasti. Esimerkiksi kadun puolelta toiselle siirtymiseen menee hyvinkin viisi minuuttia. Mont Blancin sillan pohjoispuolen jalkakäytävän voi surutta unohtaa syyskuuhun saakka. Sillä puolella kävellessään törmää aina keskelle jonkun turistiparan kuva-asetelmaa, jonka etualalla on äiti/anoppi/sisko/siskonpojan koirapehmolelu ja taustalla Geneven ehkä kuuluisin nähtävyys, Jet d'eau -suihkulähde.
Mikä siinä onkin, että kun uudesta paikasta tulee koti, alkavat matkailijat ärsyttää? Viime kesänä lomallani tallailin näitä katuja muiden seassa tyytyväisenä kuin lehmä pellolla. Kamera oli silmillä niin usein, että menin varmaan japanilaisesta, eihän kameran takaa kasvonpiirteitä niin näy.
Innoissani toivotan kuitenkin tervetulleeksi yhden turistin: äitini, joka starttaa Sveitsin-reissullen huomenaamulla. Saat aivan rauhassa hortoilla vaikka vartin keskellä tietä (kunhan et jää auton alle.)
Se onkin ainoa paikka, mihin he pääsevät nopeasti. Esimerkiksi kadun puolelta toiselle siirtymiseen menee hyvinkin viisi minuuttia. Mont Blancin sillan pohjoispuolen jalkakäytävän voi surutta unohtaa syyskuuhun saakka. Sillä puolella kävellessään törmää aina keskelle jonkun turistiparan kuva-asetelmaa, jonka etualalla on äiti/anoppi/sisko/siskonpojan koirapehmolelu ja taustalla Geneven ehkä kuuluisin nähtävyys, Jet d'eau -suihkulähde.
 |
| Minullakin on turistihetkeni, mistä todisteena (muun muassa) nämä kaksi Jet d'eau -otosta. |
Mikä siinä onkin, että kun uudesta paikasta tulee koti, alkavat matkailijat ärsyttää? Viime kesänä lomallani tallailin näitä katuja muiden seassa tyytyväisenä kuin lehmä pellolla. Kamera oli silmillä niin usein, että menin varmaan japanilaisesta, eihän kameran takaa kasvonpiirteitä niin näy.
Innoissani toivotan kuitenkin tervetulleeksi yhden turistin: äitini, joka starttaa Sveitsin-reissullen huomenaamulla. Saat aivan rauhassa hortoilla vaikka vartin keskellä tietä (kunhan et jää auton alle.)
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Painoindeksinne, madame?
Oh-là-là, tämä on pakko jakaa:
Lähetin juuri työhakemuksen, jonka perustietosivulla kysyttiin nimen, osoitteen ja syntymäajan jälkeen sujuvasti pituus ja paino. Tai ehkä ne kysyttiin jo ennen osoitetietoja...
Aiheen hämmästely Facebook-päivityksessä poiki seuraavanlaisia teorioita:
- Kyseisessä järjestössä (YK:n alainen) halutaan jo rekrytoinnin alkuvaiheessa varmistaa, että hakijat ovat liian lyhyitä yrittääkseen lasikaton murskaamista.
- Tai liian painavia, että heidät voisi myöhemmin ylentää.
- Että tehtävässä pitäisi edustaa, ja tietyn kokoista ihmistä pidetään uskottavampana.
- Haluavat teettää uniformun valmiiksi. (Ymmärrän kyllä, että tuon luokan organisaatioissa saatetaan odottaa virallista pukukoodia, mutta että uniformut toimistossa...)
Kaiken lisäksi työssä piti olla kyse naisten aseman edistämisestä. Miten? Kenties niin, että täyttää ensinnäkin kaikki naiselle asetetut odotukset, ulkonäöstä aloittaen?
Eniten ihmettelen oikeastaan sitä, miksi edes vastasin kysymyksiin. Olisinhan voinut kirjata ruutuin nollat tai täyttää ne äksillä - niin tein seuraavalla sivuilla lokeroille, joissa kysyttiin joka ikisestä työhistorian vaiheesta, paljonko sain palkkaa ja millainen palkkakehitykseni oli.
Lähetin juuri työhakemuksen, jonka perustietosivulla kysyttiin nimen, osoitteen ja syntymäajan jälkeen sujuvasti pituus ja paino. Tai ehkä ne kysyttiin jo ennen osoitetietoja...
Aiheen hämmästely Facebook-päivityksessä poiki seuraavanlaisia teorioita:
- Kyseisessä järjestössä (YK:n alainen) halutaan jo rekrytoinnin alkuvaiheessa varmistaa, että hakijat ovat liian lyhyitä yrittääkseen lasikaton murskaamista.
- Tai liian painavia, että heidät voisi myöhemmin ylentää.
- Että tehtävässä pitäisi edustaa, ja tietyn kokoista ihmistä pidetään uskottavampana.
- Haluavat teettää uniformun valmiiksi. (Ymmärrän kyllä, että tuon luokan organisaatioissa saatetaan odottaa virallista pukukoodia, mutta että uniformut toimistossa...)
Kaiken lisäksi työssä piti olla kyse naisten aseman edistämisestä. Miten? Kenties niin, että täyttää ensinnäkin kaikki naiselle asetetut odotukset, ulkonäöstä aloittaen?
Eniten ihmettelen oikeastaan sitä, miksi edes vastasin kysymyksiin. Olisinhan voinut kirjata ruutuin nollat tai täyttää ne äksillä - niin tein seuraavalla sivuilla lokeroille, joissa kysyttiin joka ikisestä työhistorian vaiheesta, paljonko sain palkkaa ja millainen palkkakehitykseni oli.
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Valitusta yltäkylläisyydestä
Asiat eivät ilmeisesti koskaan ole riittävän hyvin. Olen seuraillut netti-tv:n kautta Subin Iholla-sarjaa, josta eräs nettikeskustelija kommentoi, että on se kumma, kun on omakotitalot ja kaikki, ja sitten nainen vain valittaa, että on väärin joutua pesemään pyykkiä.
Se kolahti. Siitähän minäkin valitan. Että paitojen silittäminen on niin rankkaa. Että en voi laittaa ruokaa, kun olen flunssassa. Mikä pakko minun on aina käydä kaupassa? Kurssikavereiden kanssa urputamme siitä, miten toimettomuus rassaa, vaikka moni uraa tekevä ystäväni vaihtaisi ainakin omien sanojensa mukaan oman putkensa milloin tahansa minun näköalattomuuteeni.
Minusta se, että kaiken tämän laiskanpulskean yltäkylläisyyden keskellä valitamme, ei kerro siitä, että mikään ei riittäisi. Arvostan kyllä tätä elintasoa, mahdollisuutta nähdä uutta, ja uhraan siitä hinnasta kaiken sen, mitä jätin Suomeen.
Valitus kertoo minusta siitä, miten vaikeaa on tehdä itsensä onnelliseksi. Ehkä sitä ei huomaa puutteen keskellä. Täällä yltäkylläisyydessä huomaa kyllä, että lopulta itsensä kanssa joutuu olemaan aina. Että itseään ei pääse pakoon. Valitus ei johdu siitä, etteikö tämä elintaso riittäisi, vaan että tästä elintasosta huolimatta olemme samojen ongelmien äärellä. Näillä asioilla on hyvin vähän tekemistä keskenään.
Täällä huomaa myös sen, että vaikka on saanut paljon, on yläpuolella vielä enemmän niitä, jotka ovat saaneet paljon enemmän. Eivätkä he todellakaan ole sen onnellisempia. Olen näiden kuukausien aikana tullut hyvin varovaiseksi arvioimaan toisten elämää sen perusteella, mitä heillä on - tai mitä he muille näyttävät.
Huomio tekee nöyräksi. Ehkä ainoa ero aiempaan valittamiseen on se, että tämän jälkeen ei enää tarvitse haaveilla "mitä jos saisin" tai "sitten kun minulla on". Olen saanut ja minulla on. Nyt on aika tehdä siitä jotain.
Se kolahti. Siitähän minäkin valitan. Että paitojen silittäminen on niin rankkaa. Että en voi laittaa ruokaa, kun olen flunssassa. Mikä pakko minun on aina käydä kaupassa? Kurssikavereiden kanssa urputamme siitä, miten toimettomuus rassaa, vaikka moni uraa tekevä ystäväni vaihtaisi ainakin omien sanojensa mukaan oman putkensa milloin tahansa minun näköalattomuuteeni.
Minusta se, että kaiken tämän laiskanpulskean yltäkylläisyyden keskellä valitamme, ei kerro siitä, että mikään ei riittäisi. Arvostan kyllä tätä elintasoa, mahdollisuutta nähdä uutta, ja uhraan siitä hinnasta kaiken sen, mitä jätin Suomeen.
Valitus kertoo minusta siitä, miten vaikeaa on tehdä itsensä onnelliseksi. Ehkä sitä ei huomaa puutteen keskellä. Täällä yltäkylläisyydessä huomaa kyllä, että lopulta itsensä kanssa joutuu olemaan aina. Että itseään ei pääse pakoon. Valitus ei johdu siitä, etteikö tämä elintaso riittäisi, vaan että tästä elintasosta huolimatta olemme samojen ongelmien äärellä. Näillä asioilla on hyvin vähän tekemistä keskenään.
Täällä huomaa myös sen, että vaikka on saanut paljon, on yläpuolella vielä enemmän niitä, jotka ovat saaneet paljon enemmän. Eivätkä he todellakaan ole sen onnellisempia. Olen näiden kuukausien aikana tullut hyvin varovaiseksi arvioimaan toisten elämää sen perusteella, mitä heillä on - tai mitä he muille näyttävät.
Huomio tekee nöyräksi. Ehkä ainoa ero aiempaan valittamiseen on se, että tämän jälkeen ei enää tarvitse haaveilla "mitä jos saisin" tai "sitten kun minulla on". Olen saanut ja minulla on. Nyt on aika tehdä siitä jotain.
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Valokuvaprojekti
Nyt kun taas innostuin valokuvista ja sain vihdoin lajiteltua ja varmuuskopioitua koko kuvavalikoimani, intouduin aloittamaan Sveitsiin liittyvän valokuvausprojektin.
Julistetaan tavoite juhlallisesti:
Ennen kuin muutan Sveitsistä pois, olen ottanut/otattanut itsestäni jokaisessa maan kantonissa sellaisen kuvan, josta jotenkin näkyy, missä kantonissa ollaan.
Noin. Nyt en voikaan sitten livistää ensimmäiseen Suomen-koneeseen, kun arki alkaa käydä päälle.
Kantoneita on yhteensä 26. Tähän mennessä olen käynyt ehkä kymmenessä (viidessätoista, jos lasketaan autossa istuminen moottoritiellä). Eikä mistään näistä tietenkään ole kuvaa, joten projekti alkaa puhtaalta pöydältä.
Lupaan raportoida blogiin kuvien kera!
P.S. Miten nopeasti asiat unohtuvatkaan! Kun organisointiprojektin tiimoilta selasin viime kesäloman kuvia, ihmettelin, miksi ihmeessä olinkaan yksin siskoni koiranäyttelyssä, eikä Herra Täydellinen ollut mukana. No, vaikka siksi, että asuimme silloin vielä eri maissa...
Julistetaan tavoite juhlallisesti:
Ennen kuin muutan Sveitsistä pois, olen ottanut/otattanut itsestäni jokaisessa maan kantonissa sellaisen kuvan, josta jotenkin näkyy, missä kantonissa ollaan.
Noin. Nyt en voikaan sitten livistää ensimmäiseen Suomen-koneeseen, kun arki alkaa käydä päälle.
Kantoneita on yhteensä 26. Tähän mennessä olen käynyt ehkä kymmenessä (viidessätoista, jos lasketaan autossa istuminen moottoritiellä). Eikä mistään näistä tietenkään ole kuvaa, joten projekti alkaa puhtaalta pöydältä.
Lupaan raportoida blogiin kuvien kera!
P.S. Miten nopeasti asiat unohtuvatkaan! Kun organisointiprojektin tiimoilta selasin viime kesäloman kuvia, ihmettelin, miksi ihmeessä olinkaan yksin siskoni koiranäyttelyssä, eikä Herra Täydellinen ollut mukana. No, vaikka siksi, että asuimme silloin vielä eri maissa...
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Miten pitkään vielä?
Jos tätä lukee muita ulkosuomalaisia - tai vaikka muuten vain jossain vaiheessa elämäänsä pidempään ulkomailla asustelleita - voisitteko kertoa minulle, miten pitkään menee...
... Ennen kuin lakkaa aukomasta kattilakaapin ovea, kun haluaa lasillisen mehua?
... Että löytää kaupasta pinjansiemeniä ja oppii sen hataran siementensijoittelulogiikan niin hyvin, että osaa jopa vieraassa kaupassa etsiä tuotteita ihan kysymättä?
... Ja muistaa, mikä on ranskaksi leivinpaperi ja miten se lausutaan?
... Siihen, että voi bensa-asemalla ajaa kerralla oikein päin automaatille ja lopettaa kunniakierrosten ajon, kun vihdoin muistaa, kummalla puolella autoa tankki on? (Tai siihen, että aletaan rakentaa vain autoja, joissa tankki on aina tietyllä puolella?)
Kun nämä tapahtuvat, voisi varmaan jo sanoa sopeutuneensa.
Olen kuitenkin onnekseni jo siinä vaiheessa, että...
... En iltapäivisin viiden maissa ala tuijotella kelloa ja miettiä, milloin mies tulee töistä kotiin. Joskus jopa uppoudun omiin juttuihini niin syvästi, että unohdan työajan jo päättyneen.
... Olen (lähes) lakannut lykkäämästä seuraavaa kampaajakäyntiä ja päättänyt (että ensi viikolla uskallan) varata ajan paikallisesta kampaamosta.
... Ennen kuin lakkaa aukomasta kattilakaapin ovea, kun haluaa lasillisen mehua?
... Että löytää kaupasta pinjansiemeniä ja oppii sen hataran siementensijoittelulogiikan niin hyvin, että osaa jopa vieraassa kaupassa etsiä tuotteita ihan kysymättä?
... Ja muistaa, mikä on ranskaksi leivinpaperi ja miten se lausutaan?
... Siihen, että voi bensa-asemalla ajaa kerralla oikein päin automaatille ja lopettaa kunniakierrosten ajon, kun vihdoin muistaa, kummalla puolella autoa tankki on? (Tai siihen, että aletaan rakentaa vain autoja, joissa tankki on aina tietyllä puolella?)
Kun nämä tapahtuvat, voisi varmaan jo sanoa sopeutuneensa.
Olen kuitenkin onnekseni jo siinä vaiheessa, että...
... En iltapäivisin viiden maissa ala tuijotella kelloa ja miettiä, milloin mies tulee töistä kotiin. Joskus jopa uppoudun omiin juttuihini niin syvästi, että unohdan työajan jo päättyneen.
... Olen (lähes) lakannut lykkäämästä seuraavaa kampaajakäyntiä ja päättänyt (että ensi viikolla uskallan) varata ajan paikallisesta kampaamosta.
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Ylistys rutiineille
Joka tapauksessa sen, joka menee näin:
- Olipa ihana loma. Pääsin kerrankin kunnolla irti työkuvioista.
- Niin minäkin. Mutta kyllä viimeisellä viikolla alkoi jo tehdä mieli takaisin töihin.
- Sanopa muuta. Tuntuu hyvältä päästä taas rutiineihin kiinni.
Osallistuin keskusteluun lukemattomia kertoja, enkä kertaakaan tarkoittanut sitä, mitä sanoin. Pisin lomani ikinä on ollut reilut neljä viikkoa, ja silloinkin olisin hyvin voinut jatkaa ainakin kaksi viikkoa lisää. Viimeisellä lomaviikolla työasiat olivat kyllä mielessä, mutta eivät siksi, että töihin olisi tehnyt mieli. Lähinnä pelotti, muistaako herätä aamulla ja osaako painaa työpaikan hississä oikeaa kerrosnappulaa.
Olen lomaillut nyt pääsiäisestä saakka (niille, jotka eivät ymmärrä, mistä kotihenkilö tarvitsee lomaa, suosittelen lukemaan uudelleen perustellun vastaukseni). Ensin kurvailimme Herra Täydellisen kera ympäri Italiaa, mikä oli oikein kivaa, mutta viime päivät olen kurvaillut yksikseni Tv-kaistan, Hs.fin ja Facebookin välillä. Täkäläinen laajakaista on välillä yhtä vähän laaja kuin italialaiset vuoristotiet, mutta hitaudesta huolimatta olen ehtinyt tylsistyä monta kertaa.
Siispä voin kerrankin täydestä sydämestäni sanoa, että odotan innolla paluuta rutiinien pariin. Jo puolipäiväinen opiskelu tuo päivään mukavasti ryhtiä. Tulee niin kuin vaikka käytyä suihkussa ennen iltapäiväyhtä. Ja jospa eilinen jäisi viimeiseksi kerraksi, kun havahduin viideltä iltapäivällä siihen, että makuuhuoneen kaihtimet ovat edelleen alhaalla ja sänky petaamatta.
 |
| Eikä näissä maisemissa se arkikaan loppujen lopuksi ole niin paha rasti. |
torstai 12. huhtikuuta 2012
Terveisiä Italiasta!
Tai tarkemmin sanottuna sekä italiankielisestä Sveitsistä että Pohjois-Italian järviltä! Sveitsin eri kielialueet tuntuvat kuin vierailta mailta, joten kutsun suvereenisti italiankielistä aluetta Italiaksi ja saksankielistä Saksaksi. Välillä hämmennän ihmisiä, kun sanon vahingossa asuvani Ranskassa - täällä Geneven seudulla kun monet oikeasti asuvat asuntojen hintojen vuoksi Ranskan puolella, ja 20 minutes -lehdessäkin on kaksi kategoriaa: France-uutiset kuuluvat Maailma-sivuille, kun taas France Voisine (naapuri-Ranska) -uutiset Geneve-sektoriin.
Pääsiäisenajan lomareissu järvialueelle on siis blogihiljaisuuteni syy. Nyt kun takatalvi on iskenyt Sveitsiinkin (= 10 astetta lämmintä ja vuoristossa lunta, hyrrrr), on kuitenkin aikaa lepytellä teitä lomaotoksin.
Rakastuin Sveitsin eteläisimpään kolkkaa, Maggiore-järven pohjoispäässä lekottelevaan Locarnoon. Herttainen vanhakaupunki, järvinäkymät, italialainen ruoka, vanhankaupungit kujat. Herra Täydelliseltä meni hieman kauemman aikaa lumoutua vanhankaupungin charmista, minkä ymmärrän hyvin, sillä hän joutui ajamaan siellä autoa.
Innostuin pitkästä aikaa valokuvaamisesta. Ilmiön huono puoli on se, että loppuiltapäivä menee valokuvien järjestämisessä ja varmuuskopioinnissa. Ei varmaan jää yhtään aikaa siivota, damn it!
Opin, että Suomessa kasvanut ei liikenneruuhkista mitään tiedä, vaikka olisi kruisaillut Helsingissä perjantain kaupungistapakoruuhkassa. Italiassa on nimittäin Sveitsin kannalta se heikkous, että sinne päästääkseen on ylitettävä tai alitettava Alpit. Paluumatkalle suunniteltu tie ei ollutkaan vielä auki, koska lumet eivät olleet sulaneet. Ei se mitään, saman reitin alla kulkee tunneli. Ihmettelin, mihin tietä ylipäätään tarvitaan, jos tunnelikin on kerran olemassa. Jonotettuani tunneliin kaksi tuntia ymmärsin hyvin.
Tulin ajatelleeksi, että ehkä en kärsikään kulttuurishokista. Täällä on vain niin kaunista, että riipaisee. Ihan oikeasti, välillä minuun fyysisesti sattuu, kun katson viinitarhojen yli järvelle Alppien yhä vähälumisempia huippuja. Ehkä perustan tänne kyynisyydestä kärsivien lomahoitolan. Niitä ei voi auttaa, keitä nämä maisemat eivät puhuttele.
Kotiin palatessani tunsin ensimmäistä kertaa palanneeni kotiin. Aiemmin olen kokenut enemmän tai vähemmän olevani jatkuvalla matkalla.
Pääsiäisenajan lomareissu järvialueelle on siis blogihiljaisuuteni syy. Nyt kun takatalvi on iskenyt Sveitsiinkin (= 10 astetta lämmintä ja vuoristossa lunta, hyrrrr), on kuitenkin aikaa lepytellä teitä lomaotoksin.
Rakastuin Sveitsin eteläisimpään kolkkaa, Maggiore-järven pohjoispäässä lekottelevaan Locarnoon. Herttainen vanhakaupunki, järvinäkymät, italialainen ruoka, vanhankaupungit kujat. Herra Täydelliseltä meni hieman kauemman aikaa lumoutua vanhankaupungin charmista, minkä ymmärrän hyvin, sillä hän joutui ajamaan siellä autoa.
Innostuin pitkästä aikaa valokuvaamisesta. Ilmiön huono puoli on se, että loppuiltapäivä menee valokuvien järjestämisessä ja varmuuskopioinnissa. Ei varmaan jää yhtään aikaa siivota, damn it!
 |
| Huom! Sanoin innostuneeni valokuvauksesta, en olevani hyvä siinä :) |
Opin, että Suomessa kasvanut ei liikenneruuhkista mitään tiedä, vaikka olisi kruisaillut Helsingissä perjantain kaupungistapakoruuhkassa. Italiassa on nimittäin Sveitsin kannalta se heikkous, että sinne päästääkseen on ylitettävä tai alitettava Alpit. Paluumatkalle suunniteltu tie ei ollutkaan vielä auki, koska lumet eivät olleet sulaneet. Ei se mitään, saman reitin alla kulkee tunneli. Ihmettelin, mihin tietä ylipäätään tarvitaan, jos tunnelikin on kerran olemassa. Jonotettuani tunneliin kaksi tuntia ymmärsin hyvin.
 |
| Santa Maria Del Monten kylä Italiassa lähellä Varesen kaupunkia. |
 |
| Lugano, ylläri ylläri, Luganojärven rannalla. |
Kotiin palatessani tunsin ensimmäistä kertaa palanneeni kotiin. Aiemmin olen kokenut enemmän tai vähemmän olevani jatkuvalla matkalla.
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
Näin laihdut kastikkeilla
Lueskelin ystävän lähettämää lehtiuutuutta, Me Naiset Sportia. Jossain ketoosidieetin ja detox-ruokaohjeiden keskellä havahduin huomaamaan, miksi olo tuntui sinänsä kivan ja raikkaan lehden parissa niin vieraalta: en ole kuukausiin lukenut yhtään laihdutusohjeita.
Ehkä olen lukenut ranskankieliset naistenlehteni valikoivasti, mutta kyse on isommasta asiasta kuin laihdutuskuureista. Täällä koko syömisen kulttuuri on niin erilainen, että ajatus kaikenlaisista rajoittavista ruokavalioista tuntuu kaukaiselta. Tärkeämpää on syödä hyvin - ja mieluiten hyvässä seurassa.
En ole muuttoni jälkeen tavannut ketään, kuka laihduttaisi. Tai karppaisi. Olisi ylipäätään jonkinlaisella ruokavaliolla. Tai puhuisi siitä, mitä, miten paljon tai miten usein syö.
Esimerkiksi kouluni lounasruokalassa on tarjolla aina lähemmäs kymmenen kasvislisukevaihtoehtoa. Voin valita höyrytetyistä pavuista, grillatuista tomaateista, sekavihanneksista, ratatouillesta, pinaatista... Silti en ole nähnyt kenenkään välttelevän hiilihydraatteja. Perunoita ja pastaa syödään silloin, kun ne kuuluvat ateriaan.
Vaikka juuston käyttöni lisääntynyt muuton jälkeen ja leipä vaihtunut vaaleaan, olen jopa pudottanut pari kiloa muuton jälkeen.
Nyt täytyy mennä, hollandaise-kastike odottaa. Parsa-aika, tiedättehän.
Ehkä olen lukenut ranskankieliset naistenlehteni valikoivasti, mutta kyse on isommasta asiasta kuin laihdutuskuureista. Täällä koko syömisen kulttuuri on niin erilainen, että ajatus kaikenlaisista rajoittavista ruokavalioista tuntuu kaukaiselta. Tärkeämpää on syödä hyvin - ja mieluiten hyvässä seurassa.
En ole muuttoni jälkeen tavannut ketään, kuka laihduttaisi. Tai karppaisi. Olisi ylipäätään jonkinlaisella ruokavaliolla. Tai puhuisi siitä, mitä, miten paljon tai miten usein syö.
Esimerkiksi kouluni lounasruokalassa on tarjolla aina lähemmäs kymmenen kasvislisukevaihtoehtoa. Voin valita höyrytetyistä pavuista, grillatuista tomaateista, sekavihanneksista, ratatouillesta, pinaatista... Silti en ole nähnyt kenenkään välttelevän hiilihydraatteja. Perunoita ja pastaa syödään silloin, kun ne kuuluvat ateriaan.
Vaikka juuston käyttöni lisääntynyt muuton jälkeen ja leipä vaihtunut vaaleaan, olen jopa pudottanut pari kiloa muuton jälkeen.
Nyt täytyy mennä, hollandaise-kastike odottaa. Parsa-aika, tiedättehän.
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
Nyt ärsyttää!
Olipa kerran Pariisi -blogin Riina heitti haasteen: pitäisi valittaa kolmesta asiasta. Yllättävän vaikeaa! Ei tosin siksi, ettei ärsytyksiä olisi vaan siksi, että olen niitä jo aika hyvin tänne blogiin purkanut
1. Hitaat ihmiset
Samastuin hyvin Riinan turistiärsytykseen, mutta etten sortuisi kopiointiin, sanon omaksi ärsytyksekseni ennen kaikkea hitaat ihmiset. Ensimmäisinä päivinäni minusta tuntui, että kaikki ovat hirveän nopeita ja kävelevät yli. No, ei tunnu enää. Jos ei vaikka junasta astuessaan tiedä, mihin suuntaan lähtee, kannattaisiko pohdinnat säästää hieman väljemmälle paikalle kuin siihen junavaunun portaiden juurelle?
Hitaus tympii kaupassakin: lähimarketissani on peräti ostostenjakaja, ja ahkerimmat kassat sitä käyttävätkin. Valitettavasti innovaatiosta ei pääse hyötymään, kun edellinen asiakas jää organisoimaan kuittejaan lompakkoon hihnan sivuun, niin että ohi ei mahdu millään. Siinä eivät excusemoisilvousplait'kään auta.
Anu Silfverbergiä mukaillen voisin tiivistää, että eniten ärsyttävät ihmiset.
2. Mausteiden puute
Muuttoni jälkeen ihastelin, miten kivaa on ostaa kaupasta marinoimatonta lihaa ja maustaa itse. Söin paljon yksinkertaista ja hyvin tehtyä ruokaa, jonka mausteeksi riittivät suola, pippuri ja yrtit.
Sitten aloin kaivata chiliä. Ja tandoorimaustesekoitusta. Garam masalaa. Currytahnaa. Marketista ei saa mitään näistä. Paprikajauhekin on kiven alla. Jos haluaa tulisempaa sapuskaa, on hylättävä markettiuskollisuus ja marssittava markkinoille.
3. Swisscom
En jättänyt paikallista puhelinyhtiötä viimeiseksi siksi, että se olisi pienin ärsytyksen aiheeni. En vain uskaltanut avata tätä ärsytyksen arkkua aikaisemmin. Minulla ei nimittäin vieläkään, kymmenen viikon jälkeen, ole puhelinliittymää. Kerroin projektin alkuvaiheista aiemmassa postauksessa. Jospa vain olisin tiennyt, miten hankala projekti vielä onkaan edessä.
Väliin mahtuu muun muassa lukemattomia käyntejä operaattorilla, kaksi vuotta sitten perutun laskun uudelleen maksaminen ja kuitin kuljettaminen liikkeeseen. Myyjä lupasi faksata kuitin talousosastolle ja soittaa saatuaan varmistuksen, että maksu on vastaanotettu.
Lupauksesta on puolitoista kuukautta.
Sitten haaste kiertämään! Haastan mukaan Tyttö sinä olet rätti -blogin Tytön, Inanan blogista Yöllä kaikki vaihtaa salaa paikkaa sekä Hennin Valkoisista valloittajista. Nyt saa valittaa luvan kanssa!
1. Hitaat ihmiset
Samastuin hyvin Riinan turistiärsytykseen, mutta etten sortuisi kopiointiin, sanon omaksi ärsytyksekseni ennen kaikkea hitaat ihmiset. Ensimmäisinä päivinäni minusta tuntui, että kaikki ovat hirveän nopeita ja kävelevät yli. No, ei tunnu enää. Jos ei vaikka junasta astuessaan tiedä, mihin suuntaan lähtee, kannattaisiko pohdinnat säästää hieman väljemmälle paikalle kuin siihen junavaunun portaiden juurelle?
Hitaus tympii kaupassakin: lähimarketissani on peräti ostostenjakaja, ja ahkerimmat kassat sitä käyttävätkin. Valitettavasti innovaatiosta ei pääse hyötymään, kun edellinen asiakas jää organisoimaan kuittejaan lompakkoon hihnan sivuun, niin että ohi ei mahdu millään. Siinä eivät excusemoisilvousplait'kään auta.
Anu Silfverbergiä mukaillen voisin tiivistää, että eniten ärsyttävät ihmiset.
2. Mausteiden puute
Muuttoni jälkeen ihastelin, miten kivaa on ostaa kaupasta marinoimatonta lihaa ja maustaa itse. Söin paljon yksinkertaista ja hyvin tehtyä ruokaa, jonka mausteeksi riittivät suola, pippuri ja yrtit.
Sitten aloin kaivata chiliä. Ja tandoorimaustesekoitusta. Garam masalaa. Currytahnaa. Marketista ei saa mitään näistä. Paprikajauhekin on kiven alla. Jos haluaa tulisempaa sapuskaa, on hylättävä markettiuskollisuus ja marssittava markkinoille.
 |
| Markkinoilla on onneksi valinnanvaraa. |
3. Swisscom
En jättänyt paikallista puhelinyhtiötä viimeiseksi siksi, että se olisi pienin ärsytyksen aiheeni. En vain uskaltanut avata tätä ärsytyksen arkkua aikaisemmin. Minulla ei nimittäin vieläkään, kymmenen viikon jälkeen, ole puhelinliittymää. Kerroin projektin alkuvaiheista aiemmassa postauksessa. Jospa vain olisin tiennyt, miten hankala projekti vielä onkaan edessä.
Väliin mahtuu muun muassa lukemattomia käyntejä operaattorilla, kaksi vuotta sitten perutun laskun uudelleen maksaminen ja kuitin kuljettaminen liikkeeseen. Myyjä lupasi faksata kuitin talousosastolle ja soittaa saatuaan varmistuksen, että maksu on vastaanotettu.
Lupauksesta on puolitoista kuukautta.
 |
| Ilmankos puhelinkopeille on käyttöä. |
Sitten haaste kiertämään! Haastan mukaan Tyttö sinä olet rätti -blogin Tytön, Inanan blogista Yöllä kaikki vaihtaa salaa paikkaa sekä Hennin Valkoisista valloittajista. Nyt saa valittaa luvan kanssa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)