keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Häipykää, turistit - tervetuloa, äiti!

Nyt ne ovat sitten tulleet. Turistit. En uskaltanut ärsytyksissäni listata matkailijoita, mutta toisaalta he solahtavat hyvin sujuvasti hitaat ihmiset -kategoriaan.

Se onkin ainoa paikka, mihin he pääsevät nopeasti. Esimerkiksi kadun puolelta toiselle siirtymiseen menee hyvinkin viisi minuuttia.  Mont Blancin sillan pohjoispuolen jalkakäytävän voi surutta unohtaa syyskuuhun saakka. Sillä puolella kävellessään törmää aina keskelle jonkun turistiparan kuva-asetelmaa, jonka etualalla on äiti/anoppi/sisko/siskonpojan koirapehmolelu ja taustalla Geneven ehkä kuuluisin nähtävyys, Jet d'eau -suihkulähde.

Minullakin on turistihetkeni, mistä todisteena (muun muassa) nämä kaksi Jet d'eau -otosta.


Mikä siinä onkin, että kun uudesta paikasta tulee koti, alkavat matkailijat ärsyttää? Viime kesänä lomallani tallailin näitä katuja muiden seassa tyytyväisenä kuin lehmä pellolla. Kamera oli silmillä niin usein, että menin varmaan japanilaisesta, eihän kameran takaa kasvonpiirteitä niin näy.

Innoissani toivotan kuitenkin tervetulleeksi yhden turistin: äitini, joka starttaa Sveitsin-reissullen huomenaamulla. Saat aivan rauhassa hortoilla vaikka vartin keskellä tietä (kunhan et jää auton alle.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti