Vuokranantajan iloja

Kun muutin pois Suomesta, ostin itselleni turvallisuutta jättämälläni omistusasuntoni vuokralle. Tuntui turvalliselta, että olisi olemassa paikka, johon palata, ja ainahan vuokralaisia jostain löytää.

Nyt on aika maksaa puolen vuoden turvallisuudentunteesta, sillä vuokralaiset ovat vaihtumassa jo toiseen kertaan. Ensimmäinen vuokrasuhde oli tarkoituksellakin lyhyt, sillä asuntoon evakuoitui tuttavani putkiremonttia pakoon. Nykyisten vuokralaisten piti kuitenkin viihtyä vuosia - vuokrasopimuksen irtisanomisilmoitus tuli alle kahden kuukauden asumisen jälkeen.

En jaksa hokea, että muutos tekee hyvää, mutta opettaapa se ainakin lisäämään vuokraopimukseen pykälän, että ensimmäinen irtisanoutumismahdollisuus on 11 kuukauden kuluttua.

Onneksi on ystävä, joka rientää tarvittaessa hätiin ja järjestää kalenteriinsa tilaa asuntonäytölle tai parille. Vaikka siis joillekin ystäville tunnin aikaero tuntuu olevan liikaa, on onneksi myös niitä toisenlaisia: jotka ovat aikaeron vuoksi aina tunnin edellä.

Lukukuume

En ehtinyt lukea lomalla melkein ollenkaan, sen verran tiiviisti reissasin ympäri Suomea, pääasiassa. Rannalla ehdin sentään hätäisesti selata pari naistenlehteä.

Luen mielelläni ylläpitääkseni kielitaitoani, ja Marie Clairea olen aikaisemmin kehunut täälläkin. Nyt kun olen kulkuneuvona vaihtanut junan autoon, en saa enää päivittäistä annostani 20 minutes -laatulehteä, ja kaipaisin jotain säännöllistä luettavaa. Voisitteko siis, ranskankielisessä Euroopassa asuvat lukijani, tai kuka vain, suositella hyviä ranskankielisiä blogeja? Olen liian laiska lukemaan uutisia netistä ranskaksi, mutta hyvään blogiin jäisin mielelläni koukkuun.

Sellaisin rajoituksin, että ei resepti-, muoti-, sisustus- tai meikkiblogeja vaan jotain aivan oikeaa asiaa.

Muutos tekee hyvää

On vain hyväksi, että rutiinit rikkoutuvat ja joutuu ulos mukavuusalueeltaan, olen toistellut itselleni tiiviisti koko viikon. Todistelulle on tarvetta esimerkiksi aamulla moottitiellä, kesälomien kunniaksi sentään ruuhkattomalta, kun yritän vakuuttaa itselleni, että vakionopeudensäädin ei toimi joka päivä eri tavoin vaan siinä ihan varmasti on joku käyttölogiikka. Toistaiseksi en kuitenkaan ole löytänyt esimerkiksi vehkeen sammuttamiselle muuta logiikkaa kuin voimakas, äkillinen jarrutus, ja toivon, että perässä ajava, turvaväliä tuntematonkin muistaa arvostaa (nopeuden) vaihtelua.

Vakuuttelu jatkuu koko aamupäivän, kun opettelen uuden kielenopettajan rutiineille ja sveitsinsaksalaisten jäyhyydelle. Ulkomaalaisena tuntuu vain olevan helpompi tutustua muihin ulkomaalaisiin! Mulkaisujen koulimana olen sentään oppinut, en nyt viittaamaan, mutta muuten osoittamaan, että voisin ottaa puheenvuoron seuraavana, en kesken toisen ihmisen kommentin.

Uskoni muutoksen hyväätekevään voimaan loppuu yleensä puoleenpäivään mennessä, kun olen seitsemännen kerran eksynyt yliopiston käytäville. Ymmärrän hyvin, miksi sanotaan "parempi tuttu helvetti kuin tuntematon taivas".

Ymmärrän konkreettisesti myös, miksi ranskankielisessä maailmassa kannattaa osata ranskaa. Menin ostamaan yliopiston pysäköintilupaa, jonka voi ottaa kuukaudeksi kerrallaan. Selvitin tilanteeni parkkeerauksesta vastaavalle tyypille, joka kertoi, että luvat myydään kalenterikuukausiksi, joten minun pitäisi ostaa oma heinäkuulle ja taas uusi elokuulle. Ratkaisuksi hän ehdotti, että myy minulle elokuun luvan ja että saan heinäkuun viimeisen viikon ilmaiseksi - muutenhan joutuisin maksamaan täyden kuukauden vain muutamasta päivästä. Kiitin, toivotin mukavat päivänjatkot ja jäin pakkailemaan laukkuani vähän matkan päähän. Siitä kuuntelin, miten sama parkkivirkailija myi seuraavalle, englanninkieliselle, ostajalle täysin mukisematta heinäkuun luvan täyteen hintaan.

Käpälä pystyssä

Lupasin Nizzasta kotiuduttuani aktivoitua, ja tulinpa siis teille kertomaan, että nyt on löytynyt sitten sekin ihminen, jolla on Nizzassa heinäkuussa kylmä! Ei Cote d'Azurilla onneksi ihan päivätolkulla tarvinnut palella, mutta iltaisin hieman vilutti. Minä kun en ole ennenkään kesälomalla Välimerellä käyttänyt pitkähihaisia, edes iltaisin, joten en käyttänyt nytkään...

Nyt olen jo puolitoisa päivää ehtinyt totutella arkirytmiin ja uuteen kielikouluuni, joka seuraavien viikkojen ajan on Lausannen kesäyliopisto. Tänään oli ensimmäinen varsinainen kurssipäivä, ja ihmettelin heti aamusta, että mitä tämä tällainen on, kun kukaan ei puhu päälle.

 Ja mikä ihme käsivarsijumppaa tuo on, että taivutetaan käpälää kyynärtaipeesta 90 astetta ja heilutellaan samalla pikkuisen sormia? Hiirikäsijumppaa vai? Siis herran jestas, nämä tyypithän viittaavat! Mitä kurinalaisuutta! Selitän kummallista käytöstä sillä, että iso osa kesäkurssilaisista on juuri lukion lopettaneita tai yliopistossa aloittaneita. Ja sveitsinsaksalaisia.

Kaipasin silti keväisen kielikouluni kaaosta, sillä vaikka siellä ei ikinä aivan aina kuullut omaa ääntään ja ehti harvoin muodostaa kokonaisia lauseita, eipä kuullut kielioppivirheitäänkään. Eikä tarvinnut kärvistellä puoltatoista tuntia pissahätäisenä siksi, ettei kehtaa lähteä kesken vessaan, kun kaikki muut istuvat tattina paikoillaan. Ja viittaavat.

97 pistettä!

Noin sitä on kahden viikon Suomen-turnee suoritettu ja olen taas Sveitsissä. Matkalaukun kanssa kotiin kömpiessäni oikein nautin tunteesta, että farkuissa oli liian kuuma. Sitä fiilistä kun ei Suomessa liian kanssa päässyt syntymään.

Postilokerossa odotti kauan kaivattu kirje: kielikokeen tulokset. Taistelin itseni kanssa, haluanko avata kirjettä lainkaan, etteivät mahdolliset huonot tulokset pilaisi viimeistä lomaviikkoa ja ylihuomenna odottavaa Nizzan-pyrähdystä.

Onneksi istuin kirjettä avatessani, sillä numerot yllättivät. Alla ihan kuva todisteeksi, että voitte tarkistaa ja vahvistaa, että olen nähnyt oikein: 97 pistettä sadasta!

Kuullunymmärtäminen olikin aika vaikea, siksi vain 23 pistettä 25:stä ;)

Korvat koetuksella

Suomen-visiitti on ensimmaisen kahdentoista tunnin aikana pannut korvani koetukselle - ja nyt valitettavasti myos lukijoiden silmat, silla joudun kirjoittamaan ilman erikoismerkkeja. Pahoittelen!

Ensimmainen huomioni Helsinki-turistina on, etta suomalaiset kiroilevat valtavan paljon! Kuunnellessani ratikkapysakilla nuoren naisen lomasuunnitelmia mietin hetken, onko Helsinkiin rakennettu uusi kaupunginosa tai kutsutaanko jotain aluetta kenties nykyaan "Saatanaksi"...

Tai ehka olen vain elanyt huonon kielitaidon suojaamaa elamaa.

Paasin kuitenkin hotelliin saakka, vaihdoin huonetta vain kerran ja yritin nukkua. Valoisuus taittui verhoilla, mutta sitten alkoi kuulua tuttu inina. Hyttynen! Mokkiefekti oli taattu: inina kuuluu, mutta yritapa tappaa otus niin mitaan ei nay.

Ai niin, kahvi on kamalan pahaa! Muuten kaikki hyvin!

Kaksin verroin outoa

Valittelin vähän aikaa sitten outoa vaihetta ystävyysrintamalla: vanhat suhteet uhkaavat katketa ja uusien syntyminen ottaa aikaa. Outo vaihe jatkuu, nyt myös kahvilarintamalla.

Olen lomaillut viime viikon ja samaan aikaan tapaillut uusia Sveitsin-ystäviä ja järkännyt tapaamisia Suomeen. Ongelmat ovat hieman erilaisia - monia Suomen-ystäviä ei tunnu kiinnostavan, Sveitsin-tuttavuuksien kanssa taas aikataulujen yhteensovittaminen on hankalaa, kun kaikki seilaavat ympäri Eurooppaa. Kuka on Jerusalemissa, kuka Varvovassa tai Lontoossa.

Yksi ongelma on sen sijaan yhteinen. En asu Genevessä mutta tapaan suurimmaksi osaksi ihmisiä siellä. En siis tunne yhtään kahvilaa ja ravintolaa, joten tapaamispaikkojen etsiminen on yhtä suunnistusta. Ilmeisesti entisen kotikaupunkini Helsingin kahvilamaailma on elänyt vauhdikkaan puolivuotisen, sillä en tunnista yhtään niistäkään kahviloista, joita ystäväni siellä ehdottavat tapaamispaikoiksi...

Taidan ryhtyä siksi ihmiseksi, joka pitää aina tulla erikseen poimimaan rautatieaseman pääovilta, sillä se on ainoa paikka, johon varmasti osaan.