perjantai 29. maaliskuuta 2013

Työnhaku on kuin deittailua

Jos aikoo pukeutua mekkoon, on sheivattava sääret. Valittava takuuedustava mekko ja turvahajuvesi, koska niistä tulee itsevarmempi olo.

Ei saa pukeutua lilaan, koska se on surun väri, eikä punaiseen, koska se osoittaa ylimääräistä vahvuutta.

Pitää miettiä muutama neutraali ja sopivasti kiinnostusta osoittava kysymys, jotka eivät kuitenkaan ole liian tunkeilevia eivätkä paljasta omaan asenteeseen livahtaneita väääristymiä.

Olisi koko ajan mietittävä, missä valossa itsensä esittää - mutta kun fiilis on sopivan rento, sitä unohtaa kokonaan stressata.

Pitää valita oikein, mitä tilaa. Ravintolassa ei spagettia eikä kahvilla vaahtoista cappuccinoa, jota ryystäessä ei ehdi puhumaan ja jonka vaahtoviiksiä ei vain pysty pyyhkimään elegantisti.

Sitten kytätään loppuilta kännykkää ja sävähdetään jokaisesta uudesta meilistä: jokonyt, jokonyt? Eikä tietenkään vielä. Kiduttavinta on aavistus siitä, että toinen osapuoli on jo päättänyt, mutta minä en tiedä tulosta.

Minä kun luulin, että tämä vaihe olisi elämässäni ohitse!

P.S. Älkää vielä laskeko peukkujanne tai ottako sormianne rististä, jookos? Mahdollinen kakkoskierros seuraa ensi viikolla, ja kuten treffeilläkin, silloin viimeistään selviää, onko tästä mihinkään.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Takamus mustelmilla

Tyttöjen viikonlopun lopputulos on mustelmainen takamus, reidet ja sääret. Syytän jo aiemmin kehumaani La Tzoumaz'n kelkkamäkeä, joka oli kevätlumilla vielä muistikuvaanikin liukkaampi ja möykkyisempi.

Näillä säärillä pitäisi sitten huomiseksi keksiä työhaastatteluvaate - ihan kuin se ei olisi riittävän hankalaa ilman erityisvaatimuksiakin.

Tämän haastattelun järjestyminen on kanssa yksi kummallisimpia sattumia. Olen viime aikoina lähetellyt avoimia hakemuksia aivan kaikkiin oman alani työpaikkoihin, ja lopulta eräs pomo vastasi, että vaikka heillä ei olekaan avoimia paikkoja, hän tahtoisi tavata.

Tapaamisessa hän selitti, että heiltä osaamiseeni sopivia paikkoja ei välttämättä aukeakaan, mutta että hän oli kiinnostunut kokemuksestani ja tullut heti ajatelleeksi firmaa, jossa pari hänen ystäväänsä on töissä. Niinpä hän tarjoutui saattamaan minut ja nämä ystävät yhteen, josko toisessa paikassa olisi profiiliini paremmin sopivia tehtäviä.

Ja sieltä toisesta paikasta kerrottiin, että he tapaisivat minut mielellään, ja onpa heillä juuri jonkinlainen rekryprojektikin käynnissä. Huomenna menen paikan päälle juttelemaan lisää.

En tiedä juurikaan firmasta, kyseisestä tehtävästä tai siitä, missä vaiheessa ja miten tosissaan hakuprosessi on käynnissä. Olen silti päättänyt, että reilun vuoden hiljaisuuden jälkeen jo ensimmäinen työhaastattelu on iso voitto.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Täältä karttuivat loma(k)ilot

Minulla on puolisen tuntia aikaa ja mietin, pitäisikö siivota vai tulla blogiin.

Olkaa hyvät, tässä viimeinen kertaus Val d'Isèren lomatunnelmista, ennen kuin keskityn taas sveitsiläiseen arkielämään.

Haluan kuitenkin vielä jakaa kanssanne muutaman sanasen itse kylästä, koska se oli ehdottomasti paras alppikyläkokemus sekä minulle että Herra Täydelliselle tähän mennessä.

Jaa miksikö? Koska siellä oli elämää! Viimeiset pari talvea olemme lomailleet Sveitsissä, ja sesongin aikanakin kylien keskustat ovat luvalla sanoen vaisuja. Viime vuonna söimme kolme kertaa samassa ravintolassa, koska hyviä paikkoja ei vain ollut. Tänä vuonna emme edes ehtineet käydä kaikissa paikoissa, missä olisimme halunneet - emmekä muodostaa vaki-aperopaikkaa, koska lähes joka illalle riitti oma.

Tässä siis muutama sattumanvarainen paikka ja elämys, jotka jäivät mieleen.


Ilta-aktiviteetteja! Kylässä oli matkamme aikana muun muassa markkinat, ulkoilmamusiikkitapahtuma, kaksi ilotulitusta ja hiihdonopettajien soihtukulkue - rinnettä alas tietysti.


Arjen helpotusta. Le Chevallot -kahvilaketju pystyy kaikkeen: taltuttamaan pikkunälän rinnepäivän jälkeen ilman rasvaähkyä, tarjoilemaan teet ja vohvelit terassille ja myymään leivät aamiaiselle. Lisäksi kylässä oli myös pari aivan kunnon markettia, joten itse kokkailukin olisi onnistunut.

Jälkkäreitä - tarkasti puoliksi. Tämän pain perdu eli köyhät ritarit -annoksen nappasin Tête de Solaise -ravintolassa, jonne myös suksettomat pääsevat kabiinihissillä. Puolitamme usein jälkkärit niin, että minä syön lopulta noin kolmanneksen, mutta tämä meni viipaleelleen tasan. Ritareiden alla vatsassa pötkötti paras tryffelipasta vuosiin.


Baariruokaa. Wine Not -viinibaarissa on myös kunnon ruokalista, ja hetken wokkini oli kertakaikkisen onnistunut. Laseittain tarjoiltavien viinien lista oli herkullinen sekin.


Juustoa. Tässä möllöttää elämäni ensimmäinen oikea raclette. Paikka ei ollut niin ikimuistoinen, että haluaisin mainita sen nimeltä, mutta herkullisen näköistö raclettea tarjoilivat ainakin ravintolat Bistro des Cimes ja Le 1789.

  
Suuria salaattiannoksia. Le 1789 -ravintolaa suosittelen muiden ruokalajien puolesta, vaikka varausta onkin hankala saada, ja sittenkin joutuu valitsemaan, haluaako syödä jo seiskalta vai vasta puoli kympiltä. Jos olisin tiennyt, että alkusalaatin vetoisuus on litra ja että pääruoan rinnalla tarjotaan puolilitrainen lisukesalaatti, olisin ottanut alkuun etanapannun. Tai jättänyt entréen kokonaan väliin, sillä savoilijainen perinnepasta oli täyttävä yksinäänkin.


Kelkkakyytiä sisätiloissa. La Luge -ravintola (eli kelkka) oli yhtä täynnä kuin Le 1789, ja siellä joutui tekemään saman valinnan ruokailuaikojen suhteen, mutta kyllä syömämme lihafondue talon kastikkeilla paikkasi vaivannäön.


Hitsit, oli kyllä mahtava loma! Eipä tämä arkikaan pöllömpää ole: nyt säntään lentokentälle Suomesta lentävää ystävää vastaan. (Sen takia sitä siivoamistakin hetken harkitsin.)

Edessä tyttöjen viikonloppu!

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Sydämentykytyksiä hiihtohississä



Tässä sitä nyt tulisi: eilen lupaamaani kuvamateriaalia ja lisäraporttia Val d'Isèren rinteistä.
Rinnepostauksia kirjoittaessani tunnen aina saman kahtiajakautuneisuuden. Pitäisikö olla ekspertimpää kuin onkaan ja tehdä jonkinlainen rinneanalyysi, ihan siltä varalta, että joku lasketteluhirmu on eksynyt lukijapuolellekin? Vai todeta, että parhaimmillanikin olen laskijana konfidenttia keskitasoa, nettiraamattuni Where to ski and snowboardin termein mileage hungry intermediate? (Se on muuten harvinaisen täydellinen kuvaus.)


Val d'Isère jakaa viereisen Tignesin kylärykelmän kanssa Espace Killy -hiihtoalueen, joka julistaa hiihtokarttansa yläreunassa olevansa maailman komein hiihtoalue. Ehkä onkin. Valtava se ainakin on, ja valikoimaa riittää. Viikkoturren kannattaa suosiolla varata pari kolme ensimmäistä päivää alueen hahmottamiseen noin suurinpiirtein. Jos haluaa välttää tilanteita, joissa karjuu kurkku suorana hiihtokaverilleen, että "no se on se ihan sama kuuden hengen tuoli, jolla eilen mentiin" kannattaa keksiä hisseille vaikka omia koodinimiä, krhm.

Nyt liikutaan Tignesin maisemissa, Aiguille percée -huipun tietämillä. Hämmennystä aiheutti välillä se, että Val d'Isèren puolella rinnemerkinnät olivat erilaisia kuin Tignesin päässä, mutta, no, Ranska.
Keskitason laskijalle hiihtämistä riittää, ja riitti niitä eksperttimäkiäkin. Useammasta kuin yhdestä mustasta jouduin tulemaan lopulta alas offarin puolta, sillä itse rinnettä en vain uskaltanut, ja jotenkin koen polvikorkuisen lumen lohdulliseksi, möykkyisenäkin. Jokaista möykkyä ei tarvitse pelätä, kun niitä ei näe, ja yleensä puuteri hidastaa vauhtiakin kivasti. Parhaimmillani laskijana olen muuten sumussa: se mitä ei näe, ei pelota.

Aloitteleville ja hitaasta vauhdista nauttiville oli omat ski tranquille -alueensa, jotka olivat kerrankin niin fiksusti sijoitettuja, ettei niiden läpi ollut pakko hiihtää esimerkiksi aluetta vaihtaessa tai rinteestä poistuessa.

Kuvassa ski tranquillen kumpuilevat rinteet.
Hisseistäkin on paikallaan mainita pari sanaa. Huippunopeat alppimetrot eli vuoren sisällä kyytivät junat olivat tehokkaita, varsinkin aamuruuhkassa. Ahtaanpaikankammoiselle ne eivät kuitenkaan sovi, sillä sata ihmistä pienessä putkessa, josta ei näe ulos... Arvannette loput?

Korkeanpaikankammoiselle taas en voi suositella Lessièresin tuolihissiä, joka yhdistää Le Fornet'n kylän puoleisen hiihtoalueen Val d'Isèreen laskeviin rinteisiin. Ensin tuoli hilaa ylös vuorenseinämää, niin ettei edessä juuri näy kuin valkoista. Sitten se heilauttaa harjanteen yli, ja edessä avautuvat Alpit koko komeudessaan, rinnealue kaukana alla. Ensimmäisellä kerralla en osannut varautua, ja jouduin puristamaan tuolin kädensijaa aika kovasti.

Kuva ei valitettavasti välitä fiilistä. Jos korkeudet eivät kammota, menkää kokeilemaan itse!

Hississä sydämentykytyksiä aiheutti myös paikallisten hiihtokoulujen tapa pakata lapsiryhmät kyytiin. Jokaisen hissin toisessa laidassa oli oma kaista hiihtokouluille. Opettaja laittoi muksunsa jonoon ja tuuppasi yhden jokaiseen hissiin, jossa oli aikuisia. Tähän tarvitsisi kurssin! Pitääkö sille puhua? Mitä jos se putoaa? Miten se autetaan kyydistä pois, kun sen jalat eivät yllä maahan?

Ensimmäiset päivät kammoksuin hiihtoryhmiä rinteessä, kunnes oivalsin, että opet osaavat kyllä hommansa ja jättävät karavaaninsa ja reunan väliin sen verran tilaa, että sieltä mahtuu ohittamaan. Valitettavasti omia karavaanejaan vetäneet isät ja äidit eivät ole oivaltaneet samaa kikkaa.
Espace Killy sisältää virallisten tietojen mukaan 300 kilometriä rinteitä. Meille kertyi vikon aikana himpun yli 200 alaspäin vierinyttä kilometriä. Vielä siis jäi puuhaa

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Olo kuin huonosti meikanneella

Täällä sitä ollaan, elossa ja yhtenä kappaleena mutta lomaltapaluuflunssan kourissa. Blogiin huutelu on ihan terapeuttistakin nyt, kun fyysisesti ääni ei juuri kulje.

Olen myös sen verran typertynyt rentouttavasta lomasta ja Val d'Isèren ihanuudesta, etten oikein edes tiedä, mistä aloittaisin. Aurinkoa riitti siinä määrin, että loman jälkeen on pitänyt ratkaista ihan uudenlainen kauneuspulma. Pesukarhurusketuksen kanssa olen tullut tutuiksi ennenkin, mutta nyt vuorossa on vääränvärinen meikkivoide -rusketus: väri päättyy laskettelutakin kauluksen kohtaan, leuan alle, ja meikkaanpa tai jätän meikkaamatta, näyttän siltä kuin olisin valinnut väärän värisen meikkivoiteen. Suloista.

Syy kummaan rusketukseen: auringonottotuolit keskellä rinnettä.
Että pääsisin lomaraportoinnissa alkuun, aloitan käytännön asioista. Lomanrakennustyökaluja esittelin jo aiemmin exceliä kootessani. Etsimme pitkään asuntoa yksityisiltä vuokraajilta, sillä hinta ja laatu tuntuivat niissä kohtaavan. Tällä kertaa ei kuitenkaan oikein mennyt nappiin, ja hankkeet kaatuivat mikä mistäkin syystä, yksi siksi, ettemme halunneet maksaa käteisellä tai shekillä. Jos siis yrität onneasi yksityisten vuokranantajien kanssa, kannattaa lähettää reipas määrä viestejä odottelun sijaan - ja tarttua kärppänä kiinni, jos lupaava kohde löytyy.

Helpoimmaksi asunnonvuokraustavaksi totesimme matkatoimiston, ja tällä kertaa paras asunto löytyi ranskalaisen Locasunin sivuilta. Se olikin näppärää ja turvallisen tuntuista, ja samaan kämppään majoittuisimme mielellämme uudelleenkin.

Tältä siellä näytti.
Muutenkin kaikki sujui valtavan näppärästi, varsinkin kun ottaa huomioon, että kyseessä on Ranska. Non-stop-hiihtobussit kuljettivat rinteisiin ja pois, hissikapasiteetti oli hyvä ja ruuhkat sesonkiin nähden vähäisiä. Opetusta kaipaaville on tarjolla valtavalla rutiinilla pyörivät hiihtokoulut. Mietin jopa, että jos joskus pitäisi lähteä rinnelomalle yksin, voisin hyvin ilmoittautua aamupäiviksi lasketteluryhmään.

Pois alta, seuraava satsi tulee jo!
Suomessa majaileville Val d'Isère on hiukan pitkän matkan päässä, sillä lähin lentokenttä lienee Geneve, ja sieltäkin ajoa kertyy reilut kaksi ja puoli tuntia, ilman ruuhkaa. Pahimmillaan ruuhkat näyttivät olevan lauantaina iltapäivällä. Lähdimme itse heti aamusta, mutta palasimme loppuiltapäivästä, ja saimme ajaa pitkälle Albertvillen ohi eli noin sata kilometriä, ennen kuin seisova ruuhka vastaantulijoiden kaistalla loppui.

Osuimme paikalle pariisilaisten talvilomaviikolla, enkä varoitteluista huolimatta osannut pitää sitä erityisen rasittavana. Paikallinen tarjoilija oli eri mieltä ja avautui illallisen päätteeksi pitkästi siitä, miten tämä viikko on vuoden hulluin. Paluupäivän ruuhkista päättelisin, ettei seuraavasta viikosta tullut yhtään hiljaisempaa.

Oliskohan jollakulla après ski jatkunut vähän pitkälle?
Lisää kuvamateriaalia ja vinkkejä seuraa!

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Minigripit rivissä

Loma-excelin voittajaksi selviytyi Ranskan Val d'Isère, ja ihanjustkohta me startataan.

Näin lähes-kotirouvana lomalle lähtemisenkin ottaa vähän perusteellisemmin. Aiempina vuosina olen yleensä kuivatellut pyykkejä vielä matkalla lentokentälle ja hakenut lentokentän apteekista vähintään piilarinesteitä ja allergialääkkeitä.

Nyt aloitin hyvissä ajoin. Kaksi kuukautta ennen lähtöä täsmäsin lenkki- ja lihaskunto-ohjelmani rinnekuntoa silmälläpitäen. Sitten vein mononi säädettäväksi (kaksi kertaa) ja sukset huoltoon (kerran).

Kaksi viikkoa ennen lähtöä tein listan tarvittavista ruoista ja muusta mukaanotettavasta. Aloin hankkia puuttuvia tavaroita, kuten särkylääkkeitä ja minigrip-pusseja.

Viikkoa ennen tein pyykinpesusuunnitelman: mitä on pestävä minäkin päivänä, että kaikki on varmasti lauantaina puhdasta ja kuivaa. Tein myös kauppasuunnitelman: mitä voi ostaa milloinkin, että kaiken kotiinjäävän ehtii käyttää ja mikään matkalle mukaan lähtevä ei ehdi mennä vanhaksi.

Kyllä tässä kuulkaa alkaa lomaa jo kaivatakin.

Loma-excelissä ei tänäkään vuonna ollut ehdolla täydelllistä kohdetta, joten tämänkertaisesta majoituksesta puuttuu internet. Painun siis nyt rinteeseen ja palailen viikon kuluttua!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Jos et halua vihata autoja...

.... älä tee niin kuin minä viime vuonna. Lähdin Geneven suureen ja mahtipontiseen mahtavaan autonäyttelyyn sunnuntai-iltapäivänä, joka oli vieläpä messujen viimeinen aukiolopäivä.

Tänä vuonna aloitimme ajoissa ja säntäsimme paikalle ensimmäisen aukiolopäivän iltana eli eilen. Oli huomattavasti miellyttävämpää.

Käytännön ohjeeksi voin sanoa myös, että messuille kannattaa pukeutua kuin autotytöt: mahdollisimman pieneen mekkoon. Siellä on nimittäin kuuma! Autopimujen korkeita korkoja en sen sijaan pysty selittämään käytännönläheisyydellä, eli se osuus vaatteista menee edelleen kävijäkunnan miellyttämisen piikkiin.

Autonäyttely 2012
Ja 2013.
Kuten kuvasta näkyy, tänä vuonna saimme jäädä myös jatkoille, joten ehkä vuosia on epäreilua vertailla keskenään. Iltakokkareilla skumppalasi kädessä kanssavieraita taklaillessani ajattelin, että tällaista se geneveläinen elämä varmaan on. Että vaikka kuinka kyttää tarjoilijoiden reittejä ja kiilaa muita kärkkyjiä, saaliiksi jää kaksi ja puoli cokctai-palaa.

Geneven autonäyttely messukeskus Palexpossa 17.3. saakka. Aikuisen pääsylippu 16 fr ja lapsen 9 fr. Iltapäiväneljän jälkeen pääsee puoleen hintaan.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Koirakaupoille, saksaksi

Nyt kun arkiranska alkaa olla hallussa, jää energiaa huomata, että toisinaan tässä maassa saksantaidostakin olisi hyötyä. Sekä opiskeluenergia että -varat menivät ranskanpänttäykseen, joten on pitänyt kehitellä muita keinoja.

Mene ravintolaan nälkäisenä. En ole ikinä opiskellut saksaa, mutta Alpit kyllä opettavat. Enää en ole nälkäkuoleman partaalla saksankielisessäkään Sveitsissä. "Haluaisin röstin juustolla" ja "Olisiko teillä piparminttuteetä" pitävät minut tiellä. Ennen Sveitsiin-muuttoani osasin sanoa vain "Missä on raitiovaunun 19 pysäkki" (ja todellisuudessa sanoin raitiovaunun 90, joten tie olisi saattanut jäädä löytymättä silti).

Ota supermarketvastuu. Kotitöitä jaettaessa ostosvastaavan rooli tuntui aluksi rosvosektorilta, mutta on kauppakierroksilla pedagoginenkin puolensa. Sekoitan kaupassa edelleen levuren ja poudre à lever'n, mutta erotan pakkaukset sen perusteella, lukeeko niissä hefe vai bakpulver. No, sekin auttaa, että hiivapussissa on pullapitkon kuva ja leivinjauheessa jotain kakkusia.

Ryhdy teenjuojaksi. Löysin pienestä geneveläisestä hippipuodista Yogi-teetä, jonka ihaniin makuvaihtoehtoihin rakastuin  jo Suomessa. Pussin kyljessä viljellään ah niin söpöjä mietelauseita, jotka aamutahmeudessa tuntuvat joskus kovin viisailta. Ensimmäisenä aamuna tosin märkä teepussi löi kasvoille, kun tajusin, että tässähän asutaan vähemmistökielialueella ja mietelauseet ovat saksaksi. Yök. Sittemmin olen oivaltanut teepussien pedagogisen voiman, ja noin joka toinen aamu osaan jo kääntää elämänohjeeni. Olen oppinut muun muassa, että "Vain sinä itse voit toivottaa itsesti tervetulleeksi" ja että "Ystävällisyys tekee kauniiksi". Ja lukiko tämän aamun lapussa tosiaan, että "Hanki koira, ja loppu seuraa itsestään?" Kyllä varmasti.

Tee töitä. Tai ainakin hae niitä. Olen aiemminkin urputtanut siitä, miten nettikaupat saattavat vaihtaa kielensä omahyväisestivaltaisesti saksaksi vain sillä perusteella, että sanon asuvani Sveitsissä. Työnhakusivustotkin tekevät niin! Rustasin vapaata hakemusta (vai mikä se on Suomeksi, kun lähetetään hakupaperit, vaikkei kukaan niitä ole pyytänyt?) Geneven messukeskukseen, joka käsittääkseni sijaitsee melko tukevasti ranskankielisellä alueella ja jopa melkein Ranskassa. Hakemussivu alkoi saksaksi, ja kun noin puolet tiedoista oli täytetty, se vaihtui kesken kaiken ranskaksi. Seuraava sivu oli taas saksaksi. Nettikääntäjä onneksi vahvisti, että hakemukseni on nyt menestyksekkäästi välitetty. Sain taasn sanavarastooni monta uutta sanaa.

Kohtahan joudun lisäämään ansioluettelooni uuden kielen!