Meillä sanotaan septante

Viime viikot ovat pitäneet sisällään paljon ensimmäisiä: ensimmäisen sukupuolispesifin tittelin, ensimmäisen mokan uudessa työssä, ensimmäisen rakon joka aiheutuu siitä, että kengät ovat jalassa ihan koko päivän, ensimmäisen kokemuksen siitä, kun ratuatieasemalla joutuu aamuruuhkassa jonottamaan rappusiin.

Ei varmaan yllätä, että yksi isoimmista kompastuskivistä on kieli, kaikesta harjoittelusta huolimatta. Sveitsiläiset jakautuvat ulkomaanelävien kielimokien suhteen kahteen kategoriaan.

Ensinnäkin ovat valistajat, joiden erityinen rakkaudenkohde on sveitsiläinen numerojärjestelmä. Heidät tunnistaa helposti: kun olet sanonut ison kymmenluvun väärin, otsa rypistyy ja etusormi nousee pystyyn.

Pieni ulkomaalainen onkin ihan pulassa, kun ulkoaopetellut ranskankieliset "neljä-kaksikymmentä-kaksitoista" -tyyppiset lukemat eivät enää ole voimassa. Tilalla ovat hiukan yksinkertaisemmat septante, huitante ja nonante.

Paitsi Genevessä, Ranskan ja Sveitsin rajaseuduilla, missä siirrytään kaiken epäloogisuuden huipentumaan: luetellaan joka toinen sveitsiläisittäin, joka toinen ranskalaisittain. On septante, quatre-vingts, nonante. Jos haluaa välttyä jatkuvalta numerovalistukselta, on pidettävä mielessä kaksi numerojärjestelmää ja jokaisen keskustelukumppanin kotimaa ja -kantoni.

Onneksi numeronihilistit ovat vain yksi kielikoulukunta. Toisen filosofian voisi tiivistää työkaverini lausahdukseen: "Tämä on Geneve, ei täällä kukaan ole sveitsiläinen." Huhun mukaan tämän koulukunnan jäsenet pitävät pikkumokia vain söpöinä. Ryhmään kuuluvat tunnistaa siitä, että kun avaat suusi, he kysyvät seuraavaksi, mistä olet peräisin ja aloittavat sujuvan small talkin (lue: loputtoman kysymyslistan) Suomesta.

Nämä ovat hyvästit

Aamuille, jolloin voi päättää, jaksaako nousta ylös vai haluaisiko nukkua vielä pari tuntia.
Kahden tunnin kävelylenkeille iltapäiväauringossa.
Hiljaisen ajan uimahallireissuille, joilla rata tarvitsee jakaa korkeintaan kahden muun uimarin kanssa.
Pinaatti-ricottacannelloneille arkiruokana.
Neljän tunnin kohotusta vaativille hampurilaissämpylöille.
How I met your mother -maratoneille aamun kolmannen teemukin ääressä.
Ex tempore -viikonloppumatkoille, jotka alkavat jo torstai-iltana, kun mies saa yllättäen vapaapäivän tööistä.

Mutta ei kuitenkaan teille, rakkaat blogin lukijat. En häviä blogosfääristä, menen vain töihin. Maanantaina.

Viimeviikkoinen työhaastattelu ei poikinut kakkoskierrosta vaan puolen vuoden työsopimuksen. Aivan tarkalleen en osaa sanoa, mitä työni pitää sisällään, mutta joka tapauksessa pysyn omalla alallani, otan lähinnä pienen sivuaskeleen siitä, mitä Suomessa tein. Sitä täytyy pitää näillä naisille ja ulkomaalaisille erityisen nihkeillä työmarkkinoilla ihmeenä.

Kun olin jättämässä työtäni Suomessa reilu vuosi sitten, olin peloissani. Pelkäsin lähinnä kahta asiaa: etten enää ikinä löydä työtä ja että tulen hulluksi kotona lusmuillessani, sillä en ole mikään kotirouvatyyppi.

Pitkään toimettomuutta kestikin, ja nyt voin kokemuksen tuomalla varmuudella sanoa, että kotirouvatyyppisyyteeni ei harjoittelulla lisääntynyt. Sen kuitenkin huomasin, että katastrofiskenaariossakin on sellaisia puolia, jotka tekevät siitä varsin siedettävän. Joista oppii jopa nauttimaan. Ja joita jää kaipaamaan, kun parempi aika vihdoin koittaa.

Oman elämänsä vakuutusmatemaatikko

Olen viime päivät yrittänyt valita itselleni sairausvakuutusta. Sveitsissä on kaikilla oltava pakollinen perusvakuutus, jonka saa ottaa haluamastaa vakuutusyhtiöstä, ja lisäksi (=lisärahalla) saa aika lailla mitä vain.

Valinta on tietysti vaikea. Perusvakuutus kattaa aina samat asiat, ja hintakin vaihtelee vain pienessä haarukassa. Sitten alkaa sellaisten asioiden pohdinta, joita en normaalisti mieti lainkaan.

Aloitetaan helpoimmista: Perusvakuutus kattaa sairaalahoidon kotikantonissa. Lisämaksusta sen saa laajennettua koko maahan. Ei vaikeaa: onnettomuudet ja sairastumiset eivät katso paikkaa ja aikaa, joten sairaalavakuutus on oltava koko maan kattava. Samalla logiikalla mukaan lähtee onnettomuudet ja äkilliset sairaudet ulkomailla korvaava lisäosa.

Rinnefanin on helppo ruksia myös kohta "etsintä ja pelastukset", sillä perusvakuutus kattaa esimerkiksi rinnepelastuksen kuluista vain puolet, ja senkin vain Sveitsissä. Jo pieni venähdys rinteessä voi kuitenkin tietää muutaman satasen evakuointimaksua, joten vakuutus on hyvä olla olemassa.

Hammasvakuutuskin on vielä helpohko ruksittava, sillä se kattaa kolme neljännestä hammaslääkärilaskuista, ja jo yhden reiän paikkaus tietää monen satasen laskua. Sitten meneekin jo hiukan hankalammaksi: tarvitsenko hammaskirurgiaa? Ja jos tarvitsen, miten usein, ja maksaako se niin paljon, että vakuutus tulee kannattavaksi?

Tässä vaiheessa pitäisi myös osata päättää, haluanko vakuutuksen kattavan sairaalahoidon yksityishuoneessa, kahden hengen huoneessa vai kelpaako minulle ryhmähuone. Tai tarvitsenko kenties matkakulukorvauksia lääkärikäynneiltä. Erillisellä vakuutuspalasella saisin korvauksia myös rutiinitarkastuksista, luonnonlääkkeistä, rokotuksista, psykoterapiasta ja lepolomista tilanteen niitä vaatiessa.

Hinnoittelu tietysti on kaikkea muuta kuin selkeää, sillä jokainen firma hinnoittelee osasensa omalla tavallaan, ja esimerkiksi useamman lisäosan ottaja saattaa saada alennuksen.Yhteistä kaikille on vain, että vakuutus maksaa tuhansia frangeja vuodessa, joten aivan joka ruutua ei kannata ruksia.

Hyvää minusta systeemissä on se, että jokainen voi kilpailuttaa vakuutuksensa itse, valita sen mitä tarvitsee, eikä tarvitse huolehtia siitä, maksaako tupakoivan tai ylipainoisen naapurin huonoista elintavoista. Eikä voi syyttää kuin itseään, jos joku hoito tai tutkimus ei kuulukaan vakuutuksen korvattavaksi.

Toisaalta taas ihmiset ovat melko eriarvoisessa asemassa sen suhteen, kuka osaa ja ehtii tutkia kaiken pienellä präntätyn. Maahanmuuttajien selviämiseen vaikuttaa myös kielitaito. Lisäksi vakuutuksen hinta on sama, siis törkeän kallis, myös pienituloisille. Omavastuutkin ovat terveyskeskusmaksuihin tottuneille isoja: 500 frangin vuosittainen omavastuu ja sitä ylittävältä osalta kymmenen prosenttia kuluista.

Paitsi, jos pienemmästä omavastuusta on maksanut ekstraa.