Puhelu pitoon ja muut eloonjäämisvinkit

Olen minäkin bloggari: pidän säädyttömän pitkiä taukoja, ja sitten vielä käytän suurimman osan tekstitilasta valittamiseen. Rakkaussuhteeni Sveitsiin on kuitenkin viime aikoina ollut kovilla, koska täällä on viimeiset kolme kuukautta satanut kuusi ja puoli päivää viikossa, ja loput ajasta byrokratia on potkinut alavatsaan oikein tosissaan.

Työelämä taas... Ei tämä nyt sentään ihan "Paholainen pukeutuu Pradaan ole", mutta kyllä pirulaisella on vähintään Burberryn trenssi.

Epäonnistumisista viisaana julkaisen selviytymisoppaani ensimmäisen osan: näin selviät puhelinkeskusteluista osaamatta ranskaa.

1) Klassikkokeino on tietysti pyytää soittajaa "vielä vahvistamaan sama asia sähköpostilla". Viestistä opit muun muassa monta näppärää erikoissanaa, jotka helpottavat asian selvittelyä omien kollegoiden kanssa. Kirjallinen muoto saattaa ratkaista myös ääntämisongelmista syntyneet virheet. Ihmettelin juurikin, miksi kollega kertoi asiakkaan tilanneen "boucletten" (kihara, kiehkura). Meilistä selvisi, että kyse olikin ranskalaisittain äännetystä "bookletista", mikä toki kustannusalalla on huomattavasti kysytympi tuote kuin hiustenkiharrus.

2) Kun puhelin soi, etkä ymmärrä kuka langalla on ja ketä hän yrittää tavoittaa, voit yrittää toki kerran (tai kaksi) kysellä lisätietoja. Jos et edelleenkään ymmärrä, laita tyyppi pitoon, pyörittele silmiäsi / selaa sisäistä puhelinluetteloa / päiviä Facebook-status, ja kun sopiva aika on kulunut, ota tyyppi pidosta ja sano, ettei kaivattu ihminen ollut paikalla. Ota viesti, josta hyvällä tsäkällä selviää, ketä yritettiin tavoittaa ja millä asialla. Huonolla tsäkällä selviää, että henkilö soitti alun perin aivan väärään numeroon, mutta eihän sitä enää voi sanoa.

3) Jos ymmärrät edes puolet eli sen, kenelle puhelu pitäisi siirtää, siirrä ja yhdistä saman tien. Se on työkaverille kökköä, koska hän vastaa puheluun kuin se tulisi sinulta, mutta oikeasti linjoilla onkin asiakas. Siksi puhelun jälkeen kannattaa soittaa perään ja pahoitella, "Sorry kun yhdistin niin nopeasti, mutta oma linjani soi JUURI samaan aikaan ja panikoin, kun en tunne puhelinsysteemiä..."

Luvassa vielä oppia ainakin sähköpostin käyttöön ja sosiaalisiin tilanteiisin, ehkä jossain vaiheessa jopa taisteluun byrokratiaa vastaan!

Tapaluokka tehtävienjakoon

Minussa on vissiin jotain vikaa, koska valitan jatkuvasti siitä, että minulle esitetään kysymyksiä.

Viime aikojen kuuma peruna on ollut "Onko sveitsiläinen työkulttuuri erilainen kuin suomalainen?" Viestintämuodosta riippuen ynisen/raapustan/huokailen jotain sen suuntaista kuin ettei nyt niin kovasti ja vaikea sanoa, kun olen ollut tasan yhdessä yrityksessä ja sielläkin vasta kaksi kuukautta.

Kun pengoin muistikuviani, tulihan niitä jotain hassuuksia mieleen. Assistenttien käyttämisestä puhelinlaskujen kasvattajana kerroinkin jo.

Eilen kuuntelin työparin valittelua, että kun on niin stressaava päivä, kiire ja menee ehkä pitkään. Vähän myöhemmin istuimme lounaalla puolitoista tuntia, eikä yhtään ollut stressiä eikä kiire (no pitkään sen maksilounaan jälkeen varmasti meni.) Tehokas työntekijä minussa hoitaisi mieluummin työt yhteen putkeen kuin pitkittäisi päivää lounastauon vuoksi - mutta kyllähän tauko rentouttaa mukavasti varsinkin pitkän päivän keskellä.

Viime viikolla samainen työkaveri houkutteli minua terassilounaalle muun porukan kanssa.
Minä: No kun otin eväät. (Niitähän ei voi jättää jääkaappiin ja syödä vaikka seuraavana päivänä, blogg. huom.)
Työkaveri: Ota eväät mukaan!
Minä: Voiko niin tehdä?
Työkaveri: Totta kai, sitä paitsi me ollaan joka tapauksessa terassilla.
Söinpä sitten kotitekoista lihapullaspagettia ravintolan terassilla.

Enkä osaa sanoa, miksi juttuni liittyvät aina jotenkin ruokaan!

Päivittäin huomaan, että haluaisin hoputtaa tehokkaina pidettyjä sveitsiläisiä: niin että tehdäänkö tässä vai suunnitellaanko vain? Olen alkanut epäillä, että ranskassa on jokin kielen vivahde, jonka avulla tehtävät jaetaan ja päätökset tehdään ja jota minä en vain kerta kaikkiaan huomaa.

Tarjoilija, kampasimpukallani on naama

Työsuhteeni kaksikuukautispäivän kunniaksi julkaisen vihdoin tämän ravintolapostauksen, jonka olin itse asiassa valmistellut jo ennen töiden alkamista.

Juhlimme työsoppariani nimittäin Lausannen Tribeca-ravintolassa. Olen yrittänyt päästä sinne herkuttelemaan pari kertaa aiemminkin, mutta ensimmäinen yritys peruuntui Herra Täydellisen sairastumiseen, ja toisella kerralla emme ystäväni kanssa mahtuneet lounasaikaan sisään, koska lausannelaiset lapsiperheet olivat vallanneet kaikki jakkarat.

Kun tilaisuus vihdoin kotti, uskollisena bloggarina sohin kameralla hiukan joka suuntaan.

 Puoli kahdeksan -varaajat saivat nappailla aperitiivit tyhjässä salissa. Tilanne muuttui kahdeksan jälkeen.

Harvoin olen nähnyt yhdessä ravintolassa samaan aikaan näin paljon eri asiakasryhmiä: nuoria pariskuntia, vanhoja pariskuntia, tyttö- ja poikakaveriporukoita, lapsiperheitä, juhlatilaisuutta viettäviä. Virkistävää!

Jälkiruokalistan äärellä en miettinyt montakaan sekuntia, sillä tarjolla oli viiden crème brûléen setti. Vasemmalta oikealle basilika, nutella, kaneli, amaretto, mokka.

Kameran automatiikka tulkitsi kampasimpukka-risotto-pääruokani kasvoiksi. Maku oli kuitenkin epänaamava.

Kiitän alkuruokakonseptia: Perusannosten lisäksi tarjolla oli myös naposteltavia, joita tarjoillaan myös baarin puolella drinkkien kaveriksi. Kolmesta alkupalasta riitti kahdelle jaettavaksi, ja tuskin olisin ennen pääruokaa pyörtynyt, vaikka olisimme ottaneet vain kaksikin.