Ranska-detoxin aika

Oolalaa, olen yliranskankielistynyt. Ensinnäkin sanon ihan liian usein oolalaa (mikä tarkoitttaa ranskalaisittain kaikkea kamalasta suurenmoiseen, eikä ainakaan ei-natiivi voi ikinä ymmärtää, missä kohtaa akselia liikutaan.)

Oolalaan ylikäyttöä ja käsilläpuhumisen lisääntymistä en vielä pitänyt hälyttävinä merkkeinä, vaikka Herra Täydellinen niistä huomauttikin. Ajattelin, että on mokoma vain kateellinen, kun tyttöystävä menee ohi ranskalaisuuden jalossa taidossa.

Hätkähdin huomaamaan todellisuuden vasta tänä aamuna, kun jouduin uusimaan junakorttini. Koska olin jo perusmuodollisuudet hoitanut, olisin voinut tilata jatko-osan internetistä tai ostaa juna-aseman automaatilta. Automaatteja on joka asemalla, vaikka välillä ihmisiä pitää oikein houkutella masiinoiden käyttäjiksi lappusilla, joissa luvataan mukavuutta, nopeutta ja helppoutta.

Olen tehokkuutta, mukavuutta, nopeutta ja helppoutta arvostava ihminen. Suomalaiseen tyyliin komminukoin mieluummin McDonaldsin puhuvan pömpelin kuin oikean ihmisen kanssa. Silti marssin rautatieasemalla lipputiskille höpöttämään, vaikka automaattejakin olisi ollut vapaana!

Tämän vakavan merkin ilmaannuttua on siis ranska-detoxin aika. Kielikurssilta kotiuduttuani kävin hakemassa reilun sushiannoksen, pursotin wasabitahnat lautaselle ja kaadoin soijakastikkeen kulhoon. (Olisin syönyt Subwayn patongin, mutta lähin putiikki on yli 200 kilometrin päässä.) Viritin Täydellisten naisten viime viikon jakson esille. Katsoin perään vielä kolme jaksoa Frendejä, kaikki ihanalla alkukielellä ja suomeksi tekstitettynä. (Ranskaksi dubattuja televisio-ohjelmia en kerta kaikkiaan pysty katsomaan, siitä on rentoutuminen liian kaukana.)

Tuntui siltä, kuin olisin tullut pitkältä matkalta kotiin.