lauantai 9. maaliskuuta 2013

Minigripit rivissä

Loma-excelin voittajaksi selviytyi Ranskan Val d'Isère, ja ihanjustkohta me startataan.

Näin lähes-kotirouvana lomalle lähtemisenkin ottaa vähän perusteellisemmin. Aiempina vuosina olen yleensä kuivatellut pyykkejä vielä matkalla lentokentälle ja hakenut lentokentän apteekista vähintään piilarinesteitä ja allergialääkkeitä.

Nyt aloitin hyvissä ajoin. Kaksi kuukautta ennen lähtöä täsmäsin lenkki- ja lihaskunto-ohjelmani rinnekuntoa silmälläpitäen. Sitten vein mononi säädettäväksi (kaksi kertaa) ja sukset huoltoon (kerran).

Kaksi viikkoa ennen lähtöä tein listan tarvittavista ruoista ja muusta mukaanotettavasta. Aloin hankkia puuttuvia tavaroita, kuten särkylääkkeitä ja minigrip-pusseja.

Viikkoa ennen tein pyykinpesusuunnitelman: mitä on pestävä minäkin päivänä, että kaikki on varmasti lauantaina puhdasta ja kuivaa. Tein myös kauppasuunnitelman: mitä voi ostaa milloinkin, että kaiken kotiinjäävän ehtii käyttää ja mikään matkalle mukaan lähtevä ei ehdi mennä vanhaksi.

Kyllä tässä kuulkaa alkaa lomaa jo kaivatakin.

Loma-excelissä ei tänäkään vuonna ollut ehdolla täydelllistä kohdetta, joten tämänkertaisesta majoituksesta puuttuu internet. Painun siis nyt rinteeseen ja palailen viikon kuluttua!

2 kommenttia:

  1. Ken ottaa ken ei, t. lähes-kotirouva, joka ei ole vielä kertaakaan hakenut miestä ajoissa töistä, kun ollaan lähdössä roadtripille. Viimeksi yritin edes siivota kodin ennen lähtöä, että olisi kiva tulla takaisin siistiin kotiin, mutta siinä sopivasti vartti ennen lähtöä imuroidessani imuri ylikuumeni, kun joku (en ainakaan minä) oli unohtanut pestä suodattimen.

    Hyvää ja rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Lohdullista kuulla, ettei se kodinhoito kaikilla muillakaan ole pelkästä ajasta kiinni. Nyt tosin oletkin jo tainnut päästä töiden alkuun!

      Poista