Työnhaku on kuin deittailua

Jos aikoo pukeutua mekkoon, on sheivattava sääret. Valittava takuuedustava mekko ja turvahajuvesi, koska niistä tulee itsevarmempi olo.

Ei saa pukeutua lilaan, koska se on surun väri, eikä punaiseen, koska se osoittaa ylimääräistä vahvuutta.

Pitää miettiä muutama neutraali ja sopivasti kiinnostusta osoittava kysymys, jotka eivät kuitenkaan ole liian tunkeilevia eivätkä paljasta omaan asenteeseen livahtaneita väääristymiä.

Olisi koko ajan mietittävä, missä valossa itsensä esittää - mutta kun fiilis on sopivan rento, sitä unohtaa kokonaan stressata.

Pitää valita oikein, mitä tilaa. Ravintolassa ei spagettia eikä kahvilla vaahtoista cappuccinoa, jota ryystäessä ei ehdi puhumaan ja jonka vaahtoviiksiä ei vain pysty pyyhkimään elegantisti.

Sitten kytätään loppuilta kännykkää ja sävähdetään jokaisesta uudesta meilistä: jokonyt, jokonyt? Eikä tietenkään vielä. Kiduttavinta on aavistus siitä, että toinen osapuoli on jo päättänyt, mutta minä en tiedä tulosta.

Minä kun luulin, että tämä vaihe olisi elämässäni ohitse!

P.S. Älkää vielä laskeko peukkujanne tai ottako sormianne rististä, jookos? Mahdollinen kakkoskierros seuraa ensi viikolla, ja kuten treffeilläkin, silloin viimeistään selviää, onko tästä mihinkään.