Täältä karttuivat loma(k)ilot

Minulla on puolisen tuntia aikaa ja mietin, pitäisikö siivota vai tulla blogiin.

Olkaa hyvät, tässä viimeinen kertaus Val d'Isèren lomatunnelmista, ennen kuin keskityn taas sveitsiläiseen arkielämään.

Haluan kuitenkin vielä jakaa kanssanne muutaman sanasen itse kylästä, koska se oli ehdottomasti paras alppikyläkokemus sekä minulle että Herra Täydelliselle tähän mennessä.

Jaa miksikö? Koska siellä oli elämää! Viimeiset pari talvea olemme lomailleet Sveitsissä, ja sesongin aikanakin kylien keskustat ovat luvalla sanoen vaisuja. Viime vuonna söimme kolme kertaa samassa ravintolassa, koska hyviä paikkoja ei vain ollut. Tänä vuonna emme edes ehtineet käydä kaikissa paikoissa, missä olisimme halunneet - emmekä muodostaa vaki-aperopaikkaa, koska lähes joka illalle riitti oma.

Tässä siis muutama sattumanvarainen paikka ja elämys, jotka jäivät mieleen.

Ilta-aktiviteetteja! Kylässä oli matkamme aikana muun muassa markkinat, ulkoilmamusiikkitapahtuma, kaksi ilotulitusta ja hiihdonopettajien soihtukulkue - rinnettä alas tietysti.

Arjen helpotusta. Le Chevallot -kahvilaketju pystyy kaikkeen: taltuttamaan pikkunälän rinnepäivän jälkeen ilman rasvaähkyä, tarjoilemaan teet ja vohvelit terassille ja myymään leivät aamiaiselle. Lisäksi kylässä oli myös pari aivan kunnon markettia, joten itse kokkailukin olisi onnistunut.

Jälkkäreitä - tarkasti puoliksi. Tämän pain perdu eli köyhät ritarit -annoksen nappasin Tête de Solaise -ravintolassa, jonne myös suksettomat pääsevat kabiinihissillä. Puolitamme usein jälkkärit niin, että minä syön lopulta noin kolmanneksen, mutta tämä meni viipaleelleen tasan. Ritareiden alla vatsassa pötkötti paras tryffelipasta vuosiin.

Baariruokaa. Wine Not -viinibaarissa on myös kunnon ruokalista, ja hetken wokkini oli kertakaikkisen onnistunut. Laseittain tarjoiltavien viinien lista oli herkullinen sekin.

Juustoa. Tässä möllöttää elämäni ensimmäinen oikea raclette. Paikka ei ollut niin ikimuistoinen, että haluaisin mainita sen nimeltä, mutta herkullisen näköistö raclettea tarjoilivat ainakin ravintolat Bistro des Cimes ja Le 1789.

  
Suuria salaattiannoksia. Le 1789 -ravintolaa suosittelen muiden ruokalajien puolesta, vaikka varausta onkin hankala saada, ja sittenkin joutuu valitsemaan, haluaako syödä jo seiskalta vai vasta puoli kympiltä. Jos olisin tiennyt, että alkusalaatin vetoisuus on litra ja että pääruoan rinnalla tarjotaan puolilitrainen lisukesalaatti, olisin ottanut alkuun etanapannun. Tai jättänyt entréen kokonaan väliin, sillä savoilijainen perinnepasta oli täyttävä yksinäänkin.

Kelkkakyytiä sisätiloissa. La Luge -ravintola (eli kelkka) oli yhtä täynnä kuin Le 1789, ja siellä joutui tekemään saman valinnan ruokailuaikojen suhteen, mutta kyllä syömämme lihafondue talon kastikkeilla paikkasi vaivannäön.

Hitsit, oli kyllä mahtava loma! Eipä tämä arkikaan pöllömpää ole: nyt säntään lentokentälle Suomesta lentävää ystävää vastaan. (Sen takia sitä siivoamistakin hetken harkitsin.)

Edessä tyttöjen viikonloppu!