keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Vääristymiä

Olen kilahdellut (mielessäni) muutaman kerran viime päivinä suomalaisten aikakauslehtien uusimmalle muoti-ilmaisulle "kahdeksasta neljään -arki". Mitä ihmettä se on, ja kuka sellaista elää?

Oli nimitys mikä oli, kyseessä lienee arjen rutinoitunut töihin-kauppaan-kotiin -kolmio. Kun kolmio ratkeaa, niin kuin vaikka nyt työn jättämisen vuoksi, krrhm, syntyy arkeen kummallisia vääristymiä.

1. Rahan arvo

Vaikka kärsin jo aiemmin ajoittaisista impulssikontrollin häiriöistä, erityisesti lentolippujen suhteen, olen sen verran harkitseva kuluttaja, että pystyn maksamaan asuntolainan ajallaan ja käyttämään luottokorttia vain oikeasti tarvittaessa. (Siis silloin kun tilaan lentolippuja.) Silloin, kun vielä sain palkkaa, en odotellut palkkapäivää viimeiset sentit käsissä ja pysyin shoppaillessani Aleksanterinkadun sillä puolella, jossa on Aleksi 13 sen sijaan, että olisin kirmannut kadun yli Kämp Galleriaan

Sitä voisi ajatella, että työttömyys tekisi ihmisestä hintatietoisen ja vielä harkitsevamman kuluttajan, mutta ei, siinä käykin päinvastoin! Kun rahaa ei ansaitse itse, se menettää arvonsa. Sitä vain alkaa ajatella, että "minä haluan", "minun täytyy saada" ja pahimpana kaikista "kun muutkin saavat". Siis aivan kuin paluu teini-ikään: "Mun on saatava, kun luokkakaveritkin saa!"

Viikkorahasta jää sentään usein säästöön.

2. Parisuhteen painoarvo

On päiviä, jolloin Herra Täydellinen on ainoa sosiaalinen kontaktini, ja varmaan vähän parisuhdeavuttomampikin tajuaa, että se asettaa suhteelle aikamoiset paineet. Lisäksi olen alkanut suunnitella (vähäistä) ajankäyttöäni niin, etten kuvittelekaan meneväni minnekään iltaisin tai viikonloppuisin, sillä ne ovat muutenkin ainoita aikoja, jolloin kotona ei tarvitse olla yksin. Sama koskee arkipyhiä ja pitkiä viikonloppuja.

Tosin suurin osa ystävistäni toimii samoin, joten kenenpä kanssa iltaisin ja viikonloppuisin hengailisinkaan.

3. Ajan kuluttaminen

Olen alkanut tuhlailla aikaa samalla tavalla kuin rahaa. Jos päivässä on yksi meno, se on paljon. Kaksi on liikaa. Kolme menoa viikossa aiheuttaa ongelmia ja saa harkitsemaan kalenterin käyttöönpalauttamista. Täyspitkä Hollywood-pätkä on vain yksi hujaus, ja tv-sarjoja ei kannata katsoakaan, jos varastossa ei ole vähintään paria kolmea jaksoa.

Vaikka kahdeksasta neljään -arjesta puhutaan usein kaavamaisena ja tylsänä, se alkaa tässä kontekstissa vaikuttaa lähes hohdokkaalta. Vääristymä sekin.

1 kommentti: