Tavoitteista ja todellisuudesta

Minulla oli tavoite. Ajattelin lähteä pyöräretkelle, ottaa kameran mukaan ja kuvata huristellessani syyskuun lempeässä valossa köllötteleviä satokauden antimia, mielellään vielä pehmeän seepiansävyisenä tai tyylikkään mustavalkoisena, tuoda hyvällä maulla esille elämäni melkein-maalaismaisuutta. Tyylikkäästi kuvittelin myös viilettäväni Jura-vuoriston pikkukylien läpi tuuli hiuksissa puhaltaen.

Sitten oli todellisuus, kovin toisenlainen. Nappasin käyttöön sähköpyörän harjoituksen tuomalla varmuudella ja suuntasin maaseudulle. Näin jopa elämäni ensimmäisen ketun, joka ehti häipyä maissipellon turviin kauan ennen kuin teleobjektiivi oli kiinni kamerassa ja seepia-asetus päällä.

Kettukohtaamisen jälkeen kytkin pyörän sähköt päälle, ja sen jälkeen paitsi hulmusivat hiukset, lepattivat myös korvanlehdet, sillä sähkömekanismi huusi kuin keskikokoinen akkuporakone. Ääni kaikuikin vielä arkipäivänhiljaisissa kylissä kuin poran ääni kerrostalon rakenteissa. Siinä kääntyivät niin lapsiaan koulusta hakevien äitien kuin omenapuitaan huoltavien maajussien päät, ja vuokrapyöräni ja Canonini huusivat "Turisti! Turisti!"

Kuvat tulivat kuitenkin otetuiksi ja blogissa jaetuiksi, tasalaatuisesti kuin syksyn sato kylmän ja sateisen kesän jäljiltä. Kuka muuten tunnistaa, mitä toisessa kuvassa kypsyy?