Vietän varmaan liikaa aikaa kotona yksikseni, sillä ehdin käydä kaikenlaisia jänniä ajatuksenvaihtoja itseni kanssa. Pääasiassa perustelen itselleni, miksi sitä sun tätä työpaikkaa ei kannata hakea, koska joko se on liian vaikea tai liian helppo, liian täysipäiväinen tai liian osapäiväinen, vaatii liikaa matkustamista ei sitten ei ollenkaan.
Siis vakuutan itselleni, miksi ennemmin kannattaa jämähtää paikoilleen kuin yrittää yhtään mitään. Pelkään.
Minä kun luulin käyneeni tämän pelkokierteen läpi jo ennen Suomesta lähtöä! Pelotti jättää vakituinen työpaikka, ainoaksi oikeaksi luulemani urapolku, tutut käyttöjärjestelmät ja rakkaat kollegat ja lähteä metsästämään jotain, mistä ei ole takuita, mutta mikä voisi olla enemmän minun juttuni.
Kaiken piti olla mahdollista, mutta nyt kun selaan tuhansia avoimien työpaikkojen ilmoituksia, etsin kuin
automaattiohjauksella sellaisia, joihin entinen kokemukseni riittäisi. Niin vähän mukavuusalueeni ulkopuolella kuin näissä olosuhteissa on mahdollista. Vaikka minun pitäisi etsiä keinoja toteuttaa niitä unelmia, joiden perässä lähdin!
Naistenlehtiaddiktina olen lukenut niin monta rohkeaa elämänmuutosjuttua, että opintoviikoiksi muutettuna saisin kasaan vähintään maisterintutkinnon. Tarinat loppuvat kuitenkin lähes aina siihen hetkeen, kun on tehty lähtöpäätös, ostettu se yhdensuuntainen lentolippu ja mahdutettu omaisuus pahvilaatikoihin. En muista lukeneeni ohjeita elämään ensiaskeleen jälkeen. Kuinka uskaltaa ottaa seuraava askel? Kuinka rakentaa se omannäköisensä elämä, riittävän erilainen ja olla vajoamatta uudelleen vanhoihin kuvioihin? Entä jos pyllähtääkin pyrstölleen?
Mitä työhön tulee, olen jo jättänyt kaiken. Minulla ei ole työtä, joten tämänhän pitäisi olla mitä parhain paikka lähteä tavoittelemaan uusia unelmia: mikä tahansa muutos on parempaan päin eikä menetettävää juuri ole.
Miksi putoaminen pelottaa, vaikka olen jo pohjalla?
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä.
Do not push the river, it floats alone.
VastaaPoistaJatkat etsimistä. Intuitiivisesti jonakin päivänä tunnet, että "tuo on minun juttuni".
Se saattaa olla hiukan erilainen, kuin olit (päässäsi) suunnitellut, mutta se on sitten se oikea. Intuitioon kannattaa luottaa.
Se seuraava askel vieraassa maassa on yksi askel taaksepäin tai sivullepäin,aloittaa alemmalta tasolta kuin mitä olit jo Suomessa saavuttanut tai jotakin kokonaan muuta, saada ensin "jalkansa oven väliin" ja katsoa siitä eteenpäin.Sisulla.
Vaikka et heti ja suoraan voi unelmiasi toteuttaa, niin sinun kokemuksesi ja ammattitaitosi ovat jäljellä.Uusi ja tuntematon pelottaa aina ja koko elämän ajan. Parasta on ruveta sen kanssa "kaveriksi": "Kas siinähän sinäkin taas olet."
Olet muuten rohkea. Joku muu olisi jänistänyt ja jäänyt Suomeen "varman päälle".
Kaikkea hyvää!
Kiitos ihanan kannustavasta kommentista, Anna! Intuitioon pitäisi osata kyllä luotaa, sillä lopulta se kertoo paljon, vaikka viestit saattavat ensialkuun oudoilta tuntuakin. Minulla on vielä paljon opittavaa siinä, että uskaltaisin luotaa intuition kyllä vievän jonnekin, vaikkei päämäärä heti kättelyssä selvillä olekaan.
Poista