Lapsena surullisin tuntemani kirja oli Hei sitten, ukki. Olin oman ukkini kuollessa kaksivuotias, enkä muista siitä mitään, mutta muistan edelleen, miten viiltävän surullista kirja-ukin kuolema oli.
Tänään menetin viimeisen isovanhempani, äidinäidin eli mummin. Mummi eli ukin kuoleman jälkeen 28 vuotta.
Kun saan tiedon, istun pitkään sohvalla ja itken. Sytytän kynttilän ja itken. Ajattelen sitä, miten kynttilän sytyttäminen on kuin sukupolvien ketju: tulitikku sytyttää kynttilän, ja vaikka tikun puhaltaminen sammuksiin heiluttaa kynttilänkin liekkiä, se jatkaa palamista.
Ajattelen, miten surun hetkellä parintuhannen kilometrin välimatka Suomeen venahtaa vähintään kolminkertaiseksi. Sitä, miten lentoliput ovat aina suunnilleen samanhintaisia, mutta silti niiden hankkiminen tuntuu välttämättömältä vasta hautajaisiin, ei silloin, kun matkasta olisi ollut iloa myös hänelle, joka ei enää ole täällä.
Ajattelen, että mummin karjalanpiirakat ovat maailman parhaita, ja vaikka hän ei ole enää vuosiin pystynyt riisipuuroa keittämään ja ruistaikinaa rypyttämään, vasta nyt ymmärrän surra sitä, osaako kukaan tehdä niitä enää. Välillä ajattelen sitäkin, onko edes oikein surra, kun rakas ihminen on päässyt kivuistaan.
Hei sitten, mummi.
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä.
Otan osaa. :(
VastaaPoistaOman viimeisen isovanhempani menetin reilu vuosikymmen sitten. Joskus harmittaa, ettei koskaan ehtinyt jutella "oikeasti" ja "oikeista asioista" isovanhempien kanssa.
Otan osaa suruun ja kaipaukseesi:(
VastaaPoistaMun aidinaiti kuoli nelja vuotta sitten ja han kaksi viikkoa aiemmin soitti minulle ja sanoi etta hanesta tuntuu etta meidan pitaisi nyt tavata. Mina en voinut lahtea silla olin viimeisillani raskaana ja karsin iskiaksesta ja matkustuskiellosta. Mutta ma jotenkin tiesin siina puhelun aikana etta mummun aika on nyt lopussa, muutamaa vuotta aiemmin mun isa soitti minulle samanlaisen puhelun kolme paivaa ennen kuolemaansa.
Voit lohduttautua silla etta sun mummun muisto elaa sinussa, sina kannat pienta osaa hanesta aina mukanasi.
Osanotot myös täältä.
VastaaPoistaMinä en koskaan edes nähnyt isoisiäni: molemmat olivat kuolleet ennen syntymääni. Toisen mummon kanssa olin hyvin läheinen ja hänen kuolemansa satuttaa ja saa kyyneleet silmiin vieläkin, vaikka siitä on yli 20 vuotta! Hänen kanssaan vietetyistä ihanista hetkistä saa onneksi iloa vieläkin.
Tämä välimatka on kyllä kauhea juttu. Tekisi mieli käydä paljon useammin, mutta se on mahdotonta.
Oi mä oon niin pahoillani. :( Mä itse menetin myös viimeisen isovanhempani muutama kuukausi sitten. Se ei ole koskaan helppoa. Paljon voimia!
VastaaPoistaKiitos teille kaikille ihanista viesteistänne ja lohdullisista sanoistanne, ja siitä, että jaoitte omia kokemuksianne!
VastaaPoistaKirjoitit niin kauniisti kynttilärituaalista ja tulen symboliikasta.Otan osaa suruusi.
VastaaPoistaKiitos osanotosta, Anna.
PoistaOtan lämpimästi osaa! Välimatka konkretisoituu huolen ja surun hetkellä, samoin ajatukset siitä, mikä on todella tärkeää.Kaipuu kertoo, että on rakastanut ja tullut rakastetuksi.
VastaaPoistaKiitos osanotosta ja kauniista sanoistasi!
Poista