Asiat eivät ilmeisesti koskaan ole riittävän hyvin. Olen seuraillut netti-tv:n kautta Subin Iholla-sarjaa, josta eräs nettikeskustelija kommentoi, että on se kumma, kun on omakotitalot ja kaikki, ja sitten nainen vain valittaa, että on väärin joutua pesemään pyykkiä.
Se kolahti. Siitähän minäkin valitan. Että paitojen silittäminen on niin rankkaa. Että en voi laittaa ruokaa, kun olen flunssassa. Mikä pakko minun on aina käydä kaupassa? Kurssikavereiden kanssa urputamme siitä, miten toimettomuus rassaa, vaikka moni uraa tekevä ystäväni vaihtaisi ainakin omien sanojensa mukaan oman putkensa milloin tahansa minun näköalattomuuteeni.
Minusta se, että kaiken tämän laiskanpulskean yltäkylläisyyden keskellä valitamme, ei kerro siitä, että mikään ei riittäisi. Arvostan kyllä tätä elintasoa, mahdollisuutta nähdä uutta, ja uhraan siitä hinnasta kaiken sen, mitä jätin Suomeen.
Valitus kertoo minusta siitä, miten vaikeaa on tehdä itsensä onnelliseksi. Ehkä sitä ei huomaa puutteen keskellä. Täällä yltäkylläisyydessä huomaa kyllä, että lopulta itsensä kanssa joutuu olemaan aina. Että itseään ei pääse pakoon. Valitus ei johdu siitä, etteikö tämä elintaso riittäisi, vaan että tästä elintasosta huolimatta olemme samojen ongelmien äärellä. Näillä asioilla on hyvin vähän tekemistä keskenään.
Täällä huomaa myös sen, että vaikka on saanut paljon, on yläpuolella vielä enemmän niitä, jotka ovat saaneet paljon enemmän. Eivätkä he todellakaan ole sen onnellisempia. Olen näiden kuukausien aikana tullut hyvin varovaiseksi arvioimaan toisten elämää sen perusteella, mitä heillä on - tai mitä he muille näyttävät.
Huomio tekee nöyräksi. Ehkä ainoa ero aiempaan valittamiseen on se, että tämän jälkeen ei enää tarvitse haaveilla "mitä jos saisin" tai "sitten kun minulla on". Olen saanut ja minulla on. Nyt on aika tehdä siitä jotain.
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä.
Hyvä huomio ja ajatuksia herättävä teksti! Itse olen ajatellut, että yksi onnellisuuden osatekijä on se, että osaa olla vertaamatta itseään niihin, joilla on (joidenkin mittapuiden mukaan, niitähän on monta) enemmän. Sillä aina on joku ja moniakin, joilla on "enemmän". Jos heihin vertaa itseään, saa taatusti olla tyytymätön. Ja se on todella turha syy olla tyytymätön. Siksikin, että emme kuitenkaan tiedä muiden ihmisten onnen ja onnettomuuden aiheista juuri mitään, ja asiat eivät aina ole sitä miltä näyttävät. Hirtehisesti voisikin sanoa, että onnellisena pysyy, kun muistaa aina, miten paljon on saanut - ja jos johonkin vertaa, niihin, joille on suotu vähemmän. Heitäkin on paljon, ja heidän äänensä vain ei aina kuulu, joten niihin muihin vertaaminen on tietysti helpompaa. Ollaan onnellisia siitä mitä meillä on, ei surra sitä mitä meillä ei muka ole.
VastaaPoistaKyllä, juuri näin olen itsekin pähkäillyt. Jollakulla on aina enemmän rahaa, isompi asunto, enemmän lahjakkuutta tai parempi työ - ja toisaalta myös sellaiset huolen ja onnettomuuden aiheet, joista en välttämättä tiedä mitään.
Poista