Töihin junailu vetää kyllä sisäänsä sveitsiläiseen yhteiskuntaan aivan eri tavalla kuin kotona kököttäminen. Aamujunissa on hiljaista - jos joku rohkenee pölpöttää, se on aina englanninkielinen.
Iltapäivisin sitten sveitsiläisetkin ovat virkistyneet niin, että kömpivät kuorestaan.
Eräänä iltana asettauduin neljän istuimen ryhmään, jossa istui jo nuoripari. Joka maalasi, kerrankos tuota. Puolivälissä matkaa aloin epäillä, olisiko luovaa hulluutta ryyditetty kemiallisesti, sillä nuori mies tuijotti lyyrisesti ikkunasta ja tunnelmoi: "En ole koskaan ajatellut, että täällä on näin paljon puita. Näin lähellä kaupunkia, ja näin paljon puita." Well, runollinen sielu?
Tänään istuin neljän ryhmään, jossa istui jo yksi mies. Hän oli varannut vastakkaisen paikan repullaan ja kaivoi eriin huurteisenkylmän Pol Kurger -pullon ja kaksi muovimukia. Puhelinrumba alkoi: "Missä olet? Tule toiseksiviimeisen vaunun ovesta sisään ja käänny vasemmalle." Juna nytkähti jo liikkeelle, puhelinverkko rakoili. "Nousitko varmasti oikeaan junaan?" Pelkäsin jo, etten koskaan saa nähdä, ketä mies odotti, hääpäivää juhlivaa vaimoa vai viikonlopun viettoon karannutta rakastajatarta?
Deitti löysi perille ennen määräasemaani, mutta juhlimisen aihe ei aivan seljennyt. Tuskin kyseessä kuitenkaan rakastajatar oli, koska molemmilla oli sormukset. Tai jos olikin, niin olivatpa molemmat samassa elämäntilanteessa.
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä.
perjantai 31. toukokuuta 2013
torstai 30. toukokuuta 2013
Idiootti jo puolitoista vuotta
Kun asuu ulkomailla, siihen tottuu. Turtuu. Välillä sille osaa nauraa, osaa asettaa sen mittaisuhteisiin, tunkea omaan lokeroonsa. Ja kyllä siihen väsyykin. Turhautuu.
Tunteeseen, että on täysi idiootti. Että huolimatta yliopisto-opinnoista, työelämän saavutuksista ja koko paketista ei pysty vastaamaan puhelimeen takeltelematta.
Kun aloitin sveitsiläisessä työelämässä, en tullut ajatelleeksi, että päivittäisen ranskanpuhumisen lisäksi...
... joudun käyttämään ranskankielistä exceliä, jossa lihavointikaan ei ole ctrl+b vaan ctrl+g
... kun tarkistuslasken toimiston kassaa, huomaan miettiväni, onko viisisenttinen maan pienin kolikko vai onko vielä pienempiäkin senttisiä
... nelikielisessä maassa kotimainenkin yhteistyökumppani saattaa soittaa tai lähettää viestin kielellä, jota en osaakaan – tai vaikka oma yhteyshenkilöni puhuisikin ranskaa, ei hänen assistenttinsa, kollegansa tai yrityksen puhelinvaihteenhoitaja välttämättä puhukaan
... edellisestä johtuen olen huomannut, että osaan jättää soittopyynnön ja luetella puhelinnumeroni myös kielillä, joita en tiennyt puhuvani.
On sanottava, ettei geneveläinen työelämä ole ollenkaan niin hierarkkista tai vaikeaa kuin pelkäsin, mutta silti hiukan nauratti, kun eräänä päivänä vastasin yhteistyökumppanin puheluun. Ensin linjalla oli oma téléphonistini, joka ilmoitti, että nyt monsieur soittaa. Hän yhdisti minulle monsieur'n sihteerin, joka viimein päästi minut puhumaan monsieur'n kanssa.
Tehottomuudella voi joskus olla merkittävä kansantaloudellinen vaikutus.
Tunteeseen, että on täysi idiootti. Että huolimatta yliopisto-opinnoista, työelämän saavutuksista ja koko paketista ei pysty vastaamaan puhelimeen takeltelematta.
Kun aloitin sveitsiläisessä työelämässä, en tullut ajatelleeksi, että päivittäisen ranskanpuhumisen lisäksi...
... joudun käyttämään ranskankielistä exceliä, jossa lihavointikaan ei ole ctrl+b vaan ctrl+g
... kun tarkistuslasken toimiston kassaa, huomaan miettiväni, onko viisisenttinen maan pienin kolikko vai onko vielä pienempiäkin senttisiä
... nelikielisessä maassa kotimainenkin yhteistyökumppani saattaa soittaa tai lähettää viestin kielellä, jota en osaakaan – tai vaikka oma yhteyshenkilöni puhuisikin ranskaa, ei hänen assistenttinsa, kollegansa tai yrityksen puhelinvaihteenhoitaja välttämättä puhukaan
... edellisestä johtuen olen huomannut, että osaan jättää soittopyynnön ja luetella puhelinnumeroni myös kielillä, joita en tiennyt puhuvani.
On sanottava, ettei geneveläinen työelämä ole ollenkaan niin hierarkkista tai vaikeaa kuin pelkäsin, mutta silti hiukan nauratti, kun eräänä päivänä vastasin yhteistyökumppanin puheluun. Ensin linjalla oli oma téléphonistini, joka ilmoitti, että nyt monsieur soittaa. Hän yhdisti minulle monsieur'n sihteerin, joka viimein päästi minut puhumaan monsieur'n kanssa.
Tehottomuudella voi joskus olla merkittävä kansantaloudellinen vaikutus.
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
Toinen jalka sillalla
Heissan taas, ja terveiset tauon takaa palanneelta!
Oikeastaan olen jo toinen jalka helatorstain sillalla eli arkipyhän avulla pidennetyllä viikonloppuvapaalla. Hektisten viikkojen jälkeen lasken tunteja TGV:n lähtöön.
Koska mitään omia ajatuksia on mahdoton muodostaa tämän hässäkän keskellä, viihdytän teitä vastaamaan Idan haasteeseen.
1. Mikä on ollut suurin (tai hauskin) kulttuurishokkisi nykyisessä kotimaassasi?
Hmm... Vietin ensimmäisen puolikkaan vuoteni Sveitsissä pääasiassa muiden ulkomaalaisten kanssa ranskankurssilla. Sitten menin muutamaksi viikoksi kesäyliopiston kurssille, jossa oli erityisesti saksankielisiä sveitsiläisiä, ja monikulttuurisen hässäkän jälkeen se kurinalaisuus jotenkin järkytti. Piti opetella viittamaan (ei onnistunut).
2. Kuinka muutit maahan, jossa nyt asut? Reppu selässä lentokoneella/laivalla, itse ajamalla tai muuttofirman avulla?
Hybriditekniikalla: ulkoistin pakkaamisen ja kuljettamisen muuttofirmalle ja lensin itse perässä - sopivasti niin, että muuttokurma oli ehditty purkaa, kun saavuin paikalle.
3. Mikä on parasta maassa, jossa asut?
Upea luonto: toisella puolella viinitarhat ja Juran huiput, toisella puolella Genevejärvi ja Alpit. Nautin myös siitä, että kaikki on lähellä ja reissaaminen helppoa. Viikonloppumatkan aikana ehtii vaikka mihin!
4. Entä mikä ikävintä?
Paikalliset ovat melko varautuneita, ja ulkomaalaisena jää helposti ulkopuolelle, jos ei itse tietoisesti tsemppaa. On helppoa elää vaikka vuosia ulkomaalaiskuplassa niin, että tapaa vain muita maahanmuuttajia ja puhuu pelkkää englantia. Myös byrokratiaan ja asioinnin hitauteen menee joskus hermo. Esimerkiksi vakuutusyhtiö lähettää aina kirjeen, ja lehtitilausasioissa ei voi asioida kuin paperikirjeellä tai faksilla.
5. Oletko opiskellut tai muuten oppinut paikallista kieltä, entä kiinnostaako sen oppiminen sinua?
Ranskaa olen oppinut, mutta saksantaidon puutteisiin törmään varsinkin nyt työelämässä. En vain saa itseäni motivoitua opiskelemaan kieltä, jota en kuitenkaan päivittäin pääsisi käyttämään. Onneksi on englanti.
6. Mikä on paras paikallinen herkku, jonka olemassaolosta et välttämättä aiemmin edes tiennyt?
Rivella ja Ovomaltine. Nyt kun tiedän, en enää takaisin pääse. Fonduesta toki tiesin, mutta racletteakin olen maistanut ekan kerran vasta muuton jälkeen.
7. Onko uusiin ihmisiin tutustuminen (uudessa) kotimaassasi ollut helppoa?
On ja ei. Toisiin ulkomaalaisiin tutustuu helposti, sveitsiläisiin vaikeammin. Tai ainakin hitaammin.
8. Mitä erityisesti kaipaat Suomesta?
Ystäviä ja perhettä, ja nyt työnteon aloittamisen jälkeen omalla äidinkielellä työskentelyn helppoutta. Sähköistä asiointia (joka ei siis tarkoita faksin lähettämistä eikä puhelimella soittamista, vaikka meneehän sähköä niihinkin).
9. Kerro jokin satunnainen fakta, hauska sattuma tai muu mielestäsi hauska/mielenkiintoinen juttu tämänhetkisestä kotimaastasi :)
Sveitsi on valtiomuodoltaan valaliitto, siis eräänlainen liittovaltio.
10. Mitä koet erityisesti oppineesi tai saaneesi lisää uudessa kotimaassasi?
Kokemuksia, avoimuutta, avarakatseisuutta sen suhteen, miten monella tavalla elämäänsä voi elää. Nämä tosin liittyvät enemmän ulkomailla asumiseen yleensä kuin juuri Sveitsiin.
11. Jos sinulla on jokin harrastus, oletko kokenut sen jatkamisen helpoksi uudessa/nykyisessä kotimaassasi tai oletko ehkä aloittanut jonkun uuden harrastuksen?
Lasketteluun ja patikointiin käytetyt tunnit ovat lisääntyneet huimasti, ja valokuvausharrastuskin on elpynyt. Golf sen sijaan on jäänyt, sillä täällä se on elitistisempi laji kuin Suomessa.
Uusiin kysymyksiin aika ei nyt riitä, mutta jos siellä lukijoissa on haasteidenkaipuisia, ottakaa ihmeessä Idan kysymykset ja jatkakaa niitä.
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
Meillä sanotaan septante
Viime viikot ovat pitäneet sisällään paljon ensimmäisiä: ensimmäisen sukupuolispesifin tittelin, ensimmäisen mokan uudessa työssä, ensimmäisen rakon joka aiheutuu siitä, että kengät ovat jalassa ihan koko päivän, ensimmäisen kokemuksen siitä, kun ratuatieasemalla joutuu aamuruuhkassa jonottamaan rappusiin.
Ei varmaan yllätä, että yksi isoimmista kompastuskivistä on kieli, kaikesta harjoittelusta huolimatta. Sveitsiläiset jakautuvat ulkomaanelävien kielimokien suhteen kahteen kategoriaan.
Ensinnäkin ovat valistajat, joiden erityinen rakkaudenkohde on sveitsiläinen numerojärjestelmä. Heidät tunnistaa helposti: kun olet sanonut ison kymmenluvun väärin, otsa rypistyy ja etusormi nousee pystyyn.
Pieni ulkomaalainen onkin ihan pulassa, kun ulkoaopetellut ranskankieliset "neljä-kaksikymmentä-kaksitoista" -tyyppiset lukemat eivät enää ole voimassa. Tilalla ovat hiukan yksinkertaisemmat septante, huitante ja nonante.
Paitsi Genevessä, Ranskan ja Sveitsin rajaseuduilla, missä siirrytään kaiken epäloogisuuden huipentumaan: luetellaan joka toinen sveitsiläisittäin, joka toinen ranskalaisittain. On septante, quatre-vingts, nonante. Jos haluaa välttyä jatkuvalta numerovalistukselta, on pidettävä mielessä kaksi numerojärjestelmää ja jokaisen keskustelukumppanin kotimaa ja -kantoni.
Onneksi numeronihilistit ovat vain yksi kielikoulukunta. Toisen filosofian voisi tiivistää työkaverini lausahdukseen: "Tämä on Geneve, ei täällä kukaan ole sveitsiläinen." Huhun mukaan tämän koulukunnan jäsenet pitävät pikkumokia vain söpöinä. Ryhmään kuuluvat tunnistaa siitä, että kun avaat suusi, he kysyvät seuraavaksi, mistä olet peräisin ja aloittavat sujuvan small talkin (lue: loputtoman kysymyslistan) Suomesta.
Ei varmaan yllätä, että yksi isoimmista kompastuskivistä on kieli, kaikesta harjoittelusta huolimatta. Sveitsiläiset jakautuvat ulkomaanelävien kielimokien suhteen kahteen kategoriaan.
Ensinnäkin ovat valistajat, joiden erityinen rakkaudenkohde on sveitsiläinen numerojärjestelmä. Heidät tunnistaa helposti: kun olet sanonut ison kymmenluvun väärin, otsa rypistyy ja etusormi nousee pystyyn.
Pieni ulkomaalainen onkin ihan pulassa, kun ulkoaopetellut ranskankieliset "neljä-kaksikymmentä-kaksitoista" -tyyppiset lukemat eivät enää ole voimassa. Tilalla ovat hiukan yksinkertaisemmat septante, huitante ja nonante.
Paitsi Genevessä, Ranskan ja Sveitsin rajaseuduilla, missä siirrytään kaiken epäloogisuuden huipentumaan: luetellaan joka toinen sveitsiläisittäin, joka toinen ranskalaisittain. On septante, quatre-vingts, nonante. Jos haluaa välttyä jatkuvalta numerovalistukselta, on pidettävä mielessä kaksi numerojärjestelmää ja jokaisen keskustelukumppanin kotimaa ja -kantoni.
Onneksi numeronihilistit ovat vain yksi kielikoulukunta. Toisen filosofian voisi tiivistää työkaverini lausahdukseen: "Tämä on Geneve, ei täällä kukaan ole sveitsiläinen." Huhun mukaan tämän koulukunnan jäsenet pitävät pikkumokia vain söpöinä. Ryhmään kuuluvat tunnistaa siitä, että kun avaat suusi, he kysyvät seuraavaksi, mistä olet peräisin ja aloittavat sujuvan small talkin (lue: loputtoman kysymyslistan) Suomesta.
perjantai 5. huhtikuuta 2013
Nämä ovat hyvästit
Aamuille, jolloin voi päättää, jaksaako nousta ylös vai haluaisiko nukkua vielä pari tuntia.
Kahden tunnin kävelylenkeille iltapäiväauringossa.
Hiljaisen ajan uimahallireissuille, joilla rata tarvitsee jakaa korkeintaan kahden muun uimarin kanssa.
Pinaatti-ricottacannelloneille arkiruokana.
Neljän tunnin kohotusta vaativille hampurilaissämpylöille.
How I met your mother -maratoneille aamun kolmannen teemukin ääressä.
Ex tempore -viikonloppumatkoille, jotka alkavat jo torstai-iltana, kun mies saa yllättäen vapaapäivän tööistä.
Mutta ei kuitenkaan teille, rakkaat blogin lukijat. En häviä blogosfääristä, menen vain töihin. Maanantaina.
Viimeviikkoinen työhaastattelu ei poikinut kakkoskierrosta vaan puolen vuoden työsopimuksen. Aivan tarkalleen en osaa sanoa, mitä työni pitää sisällään, mutta joka tapauksessa pysyn omalla alallani, otan lähinnä pienen sivuaskeleen siitä, mitä Suomessa tein. Sitä täytyy pitää näillä naisille ja ulkomaalaisille erityisen nihkeillä työmarkkinoilla ihmeenä.
Kun olin jättämässä työtäni Suomessa reilu vuosi sitten, olin peloissani. Pelkäsin lähinnä kahta asiaa: etten enää ikinä löydä työtä ja että tulen hulluksi kotona lusmuillessani, sillä en ole mikään kotirouvatyyppi.
Pitkään toimettomuutta kestikin, ja nyt voin kokemuksen tuomalla varmuudella sanoa, että kotirouvatyyppisyyteeni ei harjoittelulla lisääntynyt. Sen kuitenkin huomasin, että katastrofiskenaariossakin on sellaisia puolia, jotka tekevät siitä varsin siedettävän. Joista oppii jopa nauttimaan. Ja joita jää kaipaamaan, kun parempi aika vihdoin koittaa.
Kahden tunnin kävelylenkeille iltapäiväauringossa.
Hiljaisen ajan uimahallireissuille, joilla rata tarvitsee jakaa korkeintaan kahden muun uimarin kanssa.
Pinaatti-ricottacannelloneille arkiruokana.
Neljän tunnin kohotusta vaativille hampurilaissämpylöille.
How I met your mother -maratoneille aamun kolmannen teemukin ääressä.
Ex tempore -viikonloppumatkoille, jotka alkavat jo torstai-iltana, kun mies saa yllättäen vapaapäivän tööistä.
Mutta ei kuitenkaan teille, rakkaat blogin lukijat. En häviä blogosfääristä, menen vain töihin. Maanantaina.
Viimeviikkoinen työhaastattelu ei poikinut kakkoskierrosta vaan puolen vuoden työsopimuksen. Aivan tarkalleen en osaa sanoa, mitä työni pitää sisällään, mutta joka tapauksessa pysyn omalla alallani, otan lähinnä pienen sivuaskeleen siitä, mitä Suomessa tein. Sitä täytyy pitää näillä naisille ja ulkomaalaisille erityisen nihkeillä työmarkkinoilla ihmeenä.
Kun olin jättämässä työtäni Suomessa reilu vuosi sitten, olin peloissani. Pelkäsin lähinnä kahta asiaa: etten enää ikinä löydä työtä ja että tulen hulluksi kotona lusmuillessani, sillä en ole mikään kotirouvatyyppi.
Pitkään toimettomuutta kestikin, ja nyt voin kokemuksen tuomalla varmuudella sanoa, että kotirouvatyyppisyyteeni ei harjoittelulla lisääntynyt. Sen kuitenkin huomasin, että katastrofiskenaariossakin on sellaisia puolia, jotka tekevät siitä varsin siedettävän. Joista oppii jopa nauttimaan. Ja joita jää kaipaamaan, kun parempi aika vihdoin koittaa.
torstai 4. huhtikuuta 2013
Oman elämänsä vakuutusmatemaatikko
Olen viime päivät yrittänyt valita itselleni sairausvakuutusta. Sveitsissä on kaikilla oltava pakollinen perusvakuutus, jonka saa ottaa haluamastaa vakuutusyhtiöstä, ja lisäksi (=lisärahalla) saa aika lailla mitä vain.
Valinta on tietysti vaikea. Perusvakuutus kattaa aina samat asiat, ja hintakin vaihtelee vain pienessä haarukassa. Sitten alkaa sellaisten asioiden pohdinta, joita en normaalisti mieti lainkaan.
Aloitetaan helpoimmista: Perusvakuutus kattaa sairaalahoidon kotikantonissa. Lisämaksusta sen saa laajennettua koko maahan. Ei vaikeaa: onnettomuudet ja sairastumiset eivät katso paikkaa ja aikaa, joten sairaalavakuutus on oltava koko maan kattava. Samalla logiikalla mukaan lähtee onnettomuudet ja äkilliset sairaudet ulkomailla korvaava lisäosa.
Rinnefanin on helppo ruksia myös kohta "etsintä ja pelastukset", sillä perusvakuutus kattaa esimerkiksi rinnepelastuksen kuluista vain puolet, ja senkin vain Sveitsissä. Jo pieni venähdys rinteessä voi kuitenkin tietää muutaman satasen evakuointimaksua, joten vakuutus on hyvä olla olemassa.
Hammasvakuutuskin on vielä helpohko ruksittava, sillä se kattaa kolme neljännestä hammaslääkärilaskuista, ja jo yhden reiän paikkaus tietää monen satasen laskua. Sitten meneekin jo hiukan hankalammaksi: tarvitsenko hammaskirurgiaa? Ja jos tarvitsen, miten usein, ja maksaako se niin paljon, että vakuutus tulee kannattavaksi?
Tässä vaiheessa pitäisi myös osata päättää, haluanko vakuutuksen kattavan sairaalahoidon yksityishuoneessa, kahden hengen huoneessa vai kelpaako minulle ryhmähuone. Tai tarvitsenko kenties matkakulukorvauksia lääkärikäynneiltä. Erillisellä vakuutuspalasella saisin korvauksia myös rutiinitarkastuksista, luonnonlääkkeistä, rokotuksista, psykoterapiasta ja lepolomista tilanteen niitä vaatiessa.
Hinnoittelu tietysti on kaikkea muuta kuin selkeää, sillä jokainen firma hinnoittelee osasensa omalla tavallaan, ja esimerkiksi useamman lisäosan ottaja saattaa saada alennuksen.Yhteistä kaikille on vain, että vakuutus maksaa tuhansia frangeja vuodessa, joten aivan joka ruutua ei kannata ruksia.
Hyvää minusta systeemissä on se, että jokainen voi kilpailuttaa vakuutuksensa itse, valita sen mitä tarvitsee, eikä tarvitse huolehtia siitä, maksaako tupakoivan tai ylipainoisen naapurin huonoista elintavoista. Eikä voi syyttää kuin itseään, jos joku hoito tai tutkimus ei kuulukaan vakuutuksen korvattavaksi.
Toisaalta taas ihmiset ovat melko eriarvoisessa asemassa sen suhteen, kuka osaa ja ehtii tutkia kaiken pienellä präntätyn. Maahanmuuttajien selviämiseen vaikuttaa myös kielitaito. Lisäksi vakuutuksen hinta on sama, siis törkeän kallis, myös pienituloisille. Omavastuutkin ovat terveyskeskusmaksuihin tottuneille isoja: 500 frangin vuosittainen omavastuu ja sitä ylittävältä osalta kymmenen prosenttia kuluista.
Paitsi, jos pienemmästä omavastuusta on maksanut ekstraa.
Valinta on tietysti vaikea. Perusvakuutus kattaa aina samat asiat, ja hintakin vaihtelee vain pienessä haarukassa. Sitten alkaa sellaisten asioiden pohdinta, joita en normaalisti mieti lainkaan.
Aloitetaan helpoimmista: Perusvakuutus kattaa sairaalahoidon kotikantonissa. Lisämaksusta sen saa laajennettua koko maahan. Ei vaikeaa: onnettomuudet ja sairastumiset eivät katso paikkaa ja aikaa, joten sairaalavakuutus on oltava koko maan kattava. Samalla logiikalla mukaan lähtee onnettomuudet ja äkilliset sairaudet ulkomailla korvaava lisäosa.
Rinnefanin on helppo ruksia myös kohta "etsintä ja pelastukset", sillä perusvakuutus kattaa esimerkiksi rinnepelastuksen kuluista vain puolet, ja senkin vain Sveitsissä. Jo pieni venähdys rinteessä voi kuitenkin tietää muutaman satasen evakuointimaksua, joten vakuutus on hyvä olla olemassa.
Hammasvakuutuskin on vielä helpohko ruksittava, sillä se kattaa kolme neljännestä hammaslääkärilaskuista, ja jo yhden reiän paikkaus tietää monen satasen laskua. Sitten meneekin jo hiukan hankalammaksi: tarvitsenko hammaskirurgiaa? Ja jos tarvitsen, miten usein, ja maksaako se niin paljon, että vakuutus tulee kannattavaksi?
Tässä vaiheessa pitäisi myös osata päättää, haluanko vakuutuksen kattavan sairaalahoidon yksityishuoneessa, kahden hengen huoneessa vai kelpaako minulle ryhmähuone. Tai tarvitsenko kenties matkakulukorvauksia lääkärikäynneiltä. Erillisellä vakuutuspalasella saisin korvauksia myös rutiinitarkastuksista, luonnonlääkkeistä, rokotuksista, psykoterapiasta ja lepolomista tilanteen niitä vaatiessa.
Hinnoittelu tietysti on kaikkea muuta kuin selkeää, sillä jokainen firma hinnoittelee osasensa omalla tavallaan, ja esimerkiksi useamman lisäosan ottaja saattaa saada alennuksen.Yhteistä kaikille on vain, että vakuutus maksaa tuhansia frangeja vuodessa, joten aivan joka ruutua ei kannata ruksia.
Hyvää minusta systeemissä on se, että jokainen voi kilpailuttaa vakuutuksensa itse, valita sen mitä tarvitsee, eikä tarvitse huolehtia siitä, maksaako tupakoivan tai ylipainoisen naapurin huonoista elintavoista. Eikä voi syyttää kuin itseään, jos joku hoito tai tutkimus ei kuulukaan vakuutuksen korvattavaksi.
Toisaalta taas ihmiset ovat melko eriarvoisessa asemassa sen suhteen, kuka osaa ja ehtii tutkia kaiken pienellä präntätyn. Maahanmuuttajien selviämiseen vaikuttaa myös kielitaito. Lisäksi vakuutuksen hinta on sama, siis törkeän kallis, myös pienituloisille. Omavastuutkin ovat terveyskeskusmaksuihin tottuneille isoja: 500 frangin vuosittainen omavastuu ja sitä ylittävältä osalta kymmenen prosenttia kuluista.
Paitsi, jos pienemmästä omavastuusta on maksanut ekstraa.
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Työnhaku on kuin deittailua
Jos aikoo pukeutua mekkoon, on sheivattava sääret. Valittava takuuedustava mekko ja turvahajuvesi, koska niistä tulee itsevarmempi olo.
Ei saa pukeutua lilaan, koska se on surun väri, eikä punaiseen, koska se osoittaa ylimääräistä vahvuutta.
Pitää miettiä muutama neutraali ja sopivasti kiinnostusta osoittava kysymys, jotka eivät kuitenkaan ole liian tunkeilevia eivätkä paljasta omaan asenteeseen livahtaneita väääristymiä.
Olisi koko ajan mietittävä, missä valossa itsensä esittää - mutta kun fiilis on sopivan rento, sitä unohtaa kokonaan stressata.
Pitää valita oikein, mitä tilaa. Ravintolassa ei spagettia eikä kahvilla vaahtoista cappuccinoa, jota ryystäessä ei ehdi puhumaan ja jonka vaahtoviiksiä ei vain pysty pyyhkimään elegantisti.
Sitten kytätään loppuilta kännykkää ja sävähdetään jokaisesta uudesta meilistä: jokonyt, jokonyt? Eikä tietenkään vielä. Kiduttavinta on aavistus siitä, että toinen osapuoli on jo päättänyt, mutta minä en tiedä tulosta.
Minä kun luulin, että tämä vaihe olisi elämässäni ohitse!
P.S. Älkää vielä laskeko peukkujanne tai ottako sormianne rististä, jookos? Mahdollinen kakkoskierros seuraa ensi viikolla, ja kuten treffeilläkin, silloin viimeistään selviää, onko tästä mihinkään.
Ei saa pukeutua lilaan, koska se on surun väri, eikä punaiseen, koska se osoittaa ylimääräistä vahvuutta.
Pitää miettiä muutama neutraali ja sopivasti kiinnostusta osoittava kysymys, jotka eivät kuitenkaan ole liian tunkeilevia eivätkä paljasta omaan asenteeseen livahtaneita väääristymiä.
Olisi koko ajan mietittävä, missä valossa itsensä esittää - mutta kun fiilis on sopivan rento, sitä unohtaa kokonaan stressata.
Pitää valita oikein, mitä tilaa. Ravintolassa ei spagettia eikä kahvilla vaahtoista cappuccinoa, jota ryystäessä ei ehdi puhumaan ja jonka vaahtoviiksiä ei vain pysty pyyhkimään elegantisti.
Sitten kytätään loppuilta kännykkää ja sävähdetään jokaisesta uudesta meilistä: jokonyt, jokonyt? Eikä tietenkään vielä. Kiduttavinta on aavistus siitä, että toinen osapuoli on jo päättänyt, mutta minä en tiedä tulosta.
Minä kun luulin, että tämä vaihe olisi elämässäni ohitse!
P.S. Älkää vielä laskeko peukkujanne tai ottako sormianne rististä, jookos? Mahdollinen kakkoskierros seuraa ensi viikolla, ja kuten treffeilläkin, silloin viimeistään selviää, onko tästä mihinkään.
Tilaa:
Kommentit (Atom)