Kun tutkin Sveitsin verotuksen kiemuroita perhevapaita käsittelevää tekstiäni varten, kiinnitin huomiota verolaskurissa "pieneen" kummallisuuteen. Kun kaksi työssäkäyvää aikuista avioituu ja molemmat jatkavat työtään, toisen veroprosentti laskee. Arvaatte varmaan kumman? Miehen, tietysti.
Nainen taas maksaa enemmän kuin sinkkuna! Ainoa tapa saada naisen verotus alas on mennä naimisiin ja saada mies jäämään kotiin. Kun taloudessa on vain yksi tienaaja, veroprosentti on automaattisesti alhaisempi, oli rahantuoja sitten mies tai nainen.
Pengoin läpi niin liittovaltion verosäädännön kuin vero-oppaan jos toisenkin, mutten onnistunut löytämään selitystä moiselle epätasa-arvoisuudelle. Laskuri oli silti lahjomaton: Geneven kantonia lukuunottamatta verotus avioliiton jälkeen oli miehille ja naisille erilainen.
Lausannen yliopiston vero-oikeuden professori Yves Noël selittää, että oikeastaan naisetkin hyötyvät nykyisestä veromallista, sillä malli suosii sinkkuihin nähden niitä perheitä, joissa tulot jakautuvat epätasaisesti: esimerkiksi suhteessa 70-30 pikemminkin kuin 50-50.
Tiiviisti siis: Naisen kannattaa avioitua vain, jos tahtoo lopettaa työt tai löytää niin rikkaan miehen, että veroprosentin nousu korvaantuu miehen tuloilla.
Vielä tiiviimmin: Sorry, äiti, ei tule häitä.
Riina kyseli samaisen postauksen yhteydessä, miten samaa sukupuolta olevia pareja kohdellaan. Vuodesta 2007 saakka samalla tavalla kuin eri sukupuolta oleviakin, eli esimerkiksi samat veroedut saa, jos toinen vanhemmista jää pois työelämästä. En sitten tiedä, mitä sääntöä sovelletaan, jos molemmat tahtovat käydä töissä: maksavatko naisparista molemmat vähän enemmän ja miesparista molemmat vähän vähemmän? Adoptio-oikeutta kuitenkaan ei ole, joten esimerkiksi lapsihelpotukset koskevat vain jommankumman biologisia lapsia.
Verotus on toki äärimmäisen monimutkaista, ja laitankin toivoni sen varaan, että laskureiden tulokset pitävät sisällään jonkin virheellisen oletuksen. Sveitsissä monimutkaisuutta lisää se, että
liittovaltio perii vain pienen osan tuloveroista, ja kantoni ja kunta
vaikuttavat lopulliseen verotukseen huomattavasti. Siksi Sveitsi onkin
oiva maa veroshoppailuun: voit hilautua siihen kantoniin ja kuntaan,
joka sopii tulorakenteellesi parhaiten. Vielä kun keksisi, mikä kantoni sopii omalle arvomaailmalle.
Lähteet ja lisätietoa
Ennakonpidätyslaskuri
Guide du futur contribuable eli vero-opas koululaisille
Le système fiscal suisse -vero-opas
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä.
maanantai 10. joulukuuta 2012
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Laiska shoppari venyttää pinnaa
Joulumarkkinakaudella sunnuntaishoppailu on taas kovin helppoa, sillä joka kuukausi markkinakojut pystytetään johonkin kylään. Viime sunnuntaina piipahdimme haistelemassa Carougen kaupungin sunnuntaitunnelmaa. Kaupungin varsinaiset joulumarkkinat ovat vasta viikon kuluttua, mutta monet kaupungin pikkuputiikit olivat käynnistäneet yhteisen sunnuntaiaukiolokampanjan.
Kauppojen aukiolo sai minut ihmettelemään, miten aukiolo oikeastaan on säädelty. Sveitsille tyypillisesti hyvin löyhästi. Liittovaltion lain mukaan työntekijät voidaan kaupoissa määrätä töihin arkisin kello 6-23 ja lisäksi neljänä sunnuntana vuoden aikana. Conseil Fédéral eli liittovaltion päättävä elin on haluton ottamaan kantaa koko maan yhteisiin aukioloihin, sillä "tarpeet eivät ole samat koko Sveitsissä." Päätösvalta asiassa on siis kantoneilla. Asiaa kuitenkin tutkitaan.
Esimerkiksi kotikantonimme Vaud on siirtänyt päätösvallan vielä alemmas, suoraan kunnille. Kotikaupungissamme kaupat sulkevat arki-iltaisin seitsemältä, lauantaisin kuudelta ja ovat sunnuntaisin kiinni. Keskustan putiikit ovat auki pidempään torstaisin, ja läheisessä kauppakeskuksessa "pitkä ilta" on perjantai: liikket sulkevat ovensa vasta yhdeksältä.
Saksankielisissä kantoneissa taipumus on hiukan myöhäisempi, ja on vallan tavallista, että kaupat ovat auki arkisin jopa kahdeksaan.
Aluksi iltakiinniolo ärsytti minua suunnattomasti. Yllätin itseni iltana jos toisenakin miettimästä, miten voisin piipahtaa kaupungilla hakemassa sitä tai tätä, ja muistin sitten, että kaupat menivät kiinni vartti sitten. Sitten totuin. Sunnuntait oli kiva käyttää muuhun kuin ostoksilla juoksemiseen, ja jos shoppaamaan teki mieli, toreilla ja markkinoilla fiilis on miellyttävämpi kuin kauppakeskuksissa. Melkein voi uskotella itselleen olevansa enemmän kulttuuriretkellä kuin kuluttamassa. Unohdin jopa nocturnal vendredit ja muut pitkän aukiolon illat.
Ymmärrän toki taloudelliset realiteetit. Aukiolojen vapauttamista tai ainakin käytäntöjen yhtenäistämistä ajavat perustelevat tavoitettaan sillä, että raja-alueilla ostosfrangit valuvat jo hintojen vuoksi Ranskaan ja Saksaan, ja naapurimaiden pidemmät aukiolot vain pahentavat ongelmaa. Tämä tosin koskee vain rajojen välitöntä läheisyyttä, sillä yhden aukiolotunnin takia tuskin kovin kaukaa jaksaa markettiin ajella.
Lisäksi on tietysti hyvä huudella sunnuntaimarkkinoiden söpöydestä, kun pystyy käymään kaupassa keskellä päivää eikä tarvitse sovittaa yhteen yksinhuolettavia lapsia ja vuorotyötä.
Toisaalta taas jos sunnuntaitkin tulevat yleisiksi kauppapäiviksi, markkinoilla ja toreilla myyvät pienyrittäjät joutuvat koville. Pidän markkinoiden yhtenä etuna sitä, että siellä tuotevalikoima on laajempi; ne ovat vähän kuin erikoiskauppojen keskittymä, johon laiskan markettiasiakkaankin pinna kerran viikossa venyy.
Joulumarkkinoita ranskankielisessä Sveitsissä
Kauppojen aukiolo sai minut ihmettelemään, miten aukiolo oikeastaan on säädelty. Sveitsille tyypillisesti hyvin löyhästi. Liittovaltion lain mukaan työntekijät voidaan kaupoissa määrätä töihin arkisin kello 6-23 ja lisäksi neljänä sunnuntana vuoden aikana. Conseil Fédéral eli liittovaltion päättävä elin on haluton ottamaan kantaa koko maan yhteisiin aukioloihin, sillä "tarpeet eivät ole samat koko Sveitsissä." Päätösvalta asiassa on siis kantoneilla. Asiaa kuitenkin tutkitaan.
Esimerkiksi kotikantonimme Vaud on siirtänyt päätösvallan vielä alemmas, suoraan kunnille. Kotikaupungissamme kaupat sulkevat arki-iltaisin seitsemältä, lauantaisin kuudelta ja ovat sunnuntaisin kiinni. Keskustan putiikit ovat auki pidempään torstaisin, ja läheisessä kauppakeskuksessa "pitkä ilta" on perjantai: liikket sulkevat ovensa vasta yhdeksältä.
Saksankielisissä kantoneissa taipumus on hiukan myöhäisempi, ja on vallan tavallista, että kaupat ovat auki arkisin jopa kahdeksaan.
Aluksi iltakiinniolo ärsytti minua suunnattomasti. Yllätin itseni iltana jos toisenakin miettimästä, miten voisin piipahtaa kaupungilla hakemassa sitä tai tätä, ja muistin sitten, että kaupat menivät kiinni vartti sitten. Sitten totuin. Sunnuntait oli kiva käyttää muuhun kuin ostoksilla juoksemiseen, ja jos shoppaamaan teki mieli, toreilla ja markkinoilla fiilis on miellyttävämpi kuin kauppakeskuksissa. Melkein voi uskotella itselleen olevansa enemmän kulttuuriretkellä kuin kuluttamassa. Unohdin jopa nocturnal vendredit ja muut pitkän aukiolon illat.
Ymmärrän toki taloudelliset realiteetit. Aukiolojen vapauttamista tai ainakin käytäntöjen yhtenäistämistä ajavat perustelevat tavoitettaan sillä, että raja-alueilla ostosfrangit valuvat jo hintojen vuoksi Ranskaan ja Saksaan, ja naapurimaiden pidemmät aukiolot vain pahentavat ongelmaa. Tämä tosin koskee vain rajojen välitöntä läheisyyttä, sillä yhden aukiolotunnin takia tuskin kovin kaukaa jaksaa markettiin ajella.
Lisäksi on tietysti hyvä huudella sunnuntaimarkkinoiden söpöydestä, kun pystyy käymään kaupassa keskellä päivää eikä tarvitse sovittaa yhteen yksinhuolettavia lapsia ja vuorotyötä.
Toisaalta taas jos sunnuntaitkin tulevat yleisiksi kauppapäiviksi, markkinoilla ja toreilla myyvät pienyrittäjät joutuvat koville. Pidän markkinoiden yhtenä etuna sitä, että siellä tuotevalikoima on laajempi; ne ovat vähän kuin erikoiskauppojen keskittymä, johon laiskan markettiasiakkaankin pinna kerran viikossa venyy.
Joulumarkkinoita ranskankielisessä Sveitsissä
torstai 6. joulukuuta 2012
Viisi syytä rakastaa
Yksi suosikeistani Sveitsin linnakartalla on Pranginsin linna, jota rakastan (ainakin) viidestä syystä.
1. Maisema
Linnan näköalatasanteelta avautuvat kirkkaina päivinä huikeat maisemat Alpeille. Valitettavasti tämä ei päde yhteenkään marras- tai joulukuun päivään. Onnellista kyllä, linna onkävelymatkan päässä kotoani, ja Alppien puutteessa viinitarhanäkymät ovat oikein miellyttävät.
2. Välaikaiset näyttelyt
Prangins laittaa esille ilahduttavan usein valokuvanäyttelyitä. Tällä hetkellä esillä on sveitsiläisen ASL-kuvatoimiston materiaalista koostettu C’est la vie -näyttely, joka esittelee sveitsiläistä lehtikuvausta vuodesta 1940 alkaen. Näppärä pikakertaus Sveitsin historiaan, ja vähän valokuvauksen ja kameroidenkin.
Viime keväänä kävin katsastamassa paikallisen vuoden lehtikuva -kisan Swiss Press Photon voittajanäyttelyn, ja ilokseni huomasin, että tämän vuoden version avajaiset ovat tänään.
3. Pysyvä näyttely
Pranginsin linna isännöi yhtä Sveitsin kansallismuseoista, joita tietysti on jokaisella kielialueella omansa. Olen vuoden sisään kiertänyt Sveitsin historiaa esittelevän näyttelyn kahteen kertaan, joten sillä puolella piipahdin nyt vain suosikkihuoneessani kaupassa. Arki-iltapäivänä museossa oli henkilökuntaa enemmän kuin vierailijoita, joten sain rauhassa uppoutua ihastelemaan vanhoja elintarvikepakkauksia ja ihmettelemään, miten monet tutut tuotemerkit ovatkaan sveitsiläisiä: Caran d'Achen värikynät, Maggin liemikuutiot, ja tietysti Nestle.
1. Maisema
Linnan näköalatasanteelta avautuvat kirkkaina päivinä huikeat maisemat Alpeille. Valitettavasti tämä ei päde yhteenkään marras- tai joulukuun päivään. Onnellista kyllä, linna onkävelymatkan päässä kotoani, ja Alppien puutteessa viinitarhanäkymät ovat oikein miellyttävät.
2. Välaikaiset näyttelyt
Prangins laittaa esille ilahduttavan usein valokuvanäyttelyitä. Tällä hetkellä esillä on sveitsiläisen ASL-kuvatoimiston materiaalista koostettu C’est la vie -näyttely, joka esittelee sveitsiläistä lehtikuvausta vuodesta 1940 alkaen. Näppärä pikakertaus Sveitsin historiaan, ja vähän valokuvauksen ja kameroidenkin.
Viime keväänä kävin katsastamassa paikallisen vuoden lehtikuva -kisan Swiss Press Photon voittajanäyttelyn, ja ilokseni huomasin, että tämän vuoden version avajaiset ovat tänään.
3. Pysyvä näyttely
Pranginsin linna isännöi yhtä Sveitsin kansallismuseoista, joita tietysti on jokaisella kielialueella omansa. Olen vuoden sisään kiertänyt Sveitsin historiaa esittelevän näyttelyn kahteen kertaan, joten sillä puolella piipahdin nyt vain suosikkihuoneessani kaupassa. Arki-iltapäivänä museossa oli henkilökuntaa enemmän kuin vierailijoita, joten sain rauhassa uppoutua ihastelemaan vanhoja elintarvikepakkauksia ja ihmettelemään, miten monet tutut tuotemerkit ovatkaan sveitsiläisiä: Caran d'Achen värikynät, Maggin liemikuutiot, ja tietysti Nestle.
4. Lahjatavaramyymälä
Ihana on toki myös museon toinen kauppa, siis museomyymälä, jonka kortti-, muistikirja- ja lahjatavaravalikoimaan en kyllästy koskaan. Kun vain kummipoika hiukan kasvaa, saattaa hän hukkua Sveitsi-aiheisiin leluihin ja palapeleihin. Itse voisin hyötyä lapsille tarkoitetuista Sveitsin historiaa ja maantiedettä valaisevista opuksista.
5. Puutarha
Tykkään myös linnan keittiöpuutarhasta. Tässä pari maistiaiskuvaa syyskuun lopulta, mutta tähän aiheeseen lienee parempi palata uuden sadon aikaan.
Château de Prangins, Sveitsin ranskankielinen kansallismuseo, 1197 Prangins.
Auki tiistaista sunnuntaihin 10-17.
C’est la vie 19.5.2013 saakka ja Swiss Press Photo 12 24.2.2013 saakka.
Pääsymaksu 10 frangia.
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Ri-ri-Rivella!
Jos eilisistä hampurilaisista jäi rasvaa hampaiden väliin, raikastukseen kelpaa Rivella.
En oikein ota selvää tästä Sveitsinmaan ihmejuomasta. Anna ehtikin jo edellisen postauksen kommenteissa jakaa sen, mitä Rivellasta teoriassa tiedetään: se on hiilihapotettu alkoholiton juoma, joka on tehty maitoseerumista eli herasta.
Tämän verran suunnilleen tiestin Rivellasta, ennen kuin maistoin sitä ensimmäisen kerran. Ja tietysti sen, että se on varsinkin nuorten sveitsiläismiesten mieleen. Eräs kielikurssikaverini höysti joka ikinen päivä lounaansa Rivellalla.
Kun tein tilauksen, tarjoilija kysyi väriä. Hän tarjosi ensimmäiseksi punaista, joten tartuin siihen. Muut vaihtoehdot ovat vihreä ja sininen.
Ihan tämän blogin nimissä uhrauduin maistamaan myös niitä makuja, jotka eivät vielä olleet tuttuja. Silti en osaa edelleenkään määritellä, mitä Rivella oikein on. Suutuntuma on kuplien ansiosta sama kuin limpparissa. Maku on makea, mutta selvästi myös hapan, sellaisella kirpeällä tavalla. Ihan hiukan muistuttaa hapotettua omenamehua, mutta ei sitten kuitenkaan. Missään nimessä se ei ole pahaa, erilaista vain.
Se on hiukan kuin Orangina ranskalaisille tai piimä suomalaisille.
Punainen on alkuperäinen (ja paras) maku. Sininen on vähäkalorinen eli makeutusaineilla höystetty versio, joka ei ole paha sekään, mutta en vain kummemmin perusta keinotekoisista makeuttajista. Vihreä seuraa eurooppalaista hyvinvointitrendia ja maistuu hieman naisasiakkaiden kosiskelulta, sillä se on maustettu hedelmäsokerilla ja vihreällä teellä ja sisältää ravintotietojen mukaan vähän vitamiinejakin.
Joka tapauksessa se on ainoa oikea juoma kesäisen vaelluspäivän päätteeksi tai miksei kesken vaelluksenkin. Sitä paitsi heraproteiinin sanotaan olevan hyvä palautusjuoma.
En oikein ota selvää tästä Sveitsinmaan ihmejuomasta. Anna ehtikin jo edellisen postauksen kommenteissa jakaa sen, mitä Rivellasta teoriassa tiedetään: se on hiilihapotettu alkoholiton juoma, joka on tehty maitoseerumista eli herasta.
Tämän verran suunnilleen tiestin Rivellasta, ennen kuin maistoin sitä ensimmäisen kerran. Ja tietysti sen, että se on varsinkin nuorten sveitsiläismiesten mieleen. Eräs kielikurssikaverini höysti joka ikinen päivä lounaansa Rivellalla.
Kun tein tilauksen, tarjoilija kysyi väriä. Hän tarjosi ensimmäiseksi punaista, joten tartuin siihen. Muut vaihtoehdot ovat vihreä ja sininen.
 |
| Kumpi väri, kumpi väri? |
Se on hiukan kuin Orangina ranskalaisille tai piimä suomalaisille.
Punainen on alkuperäinen (ja paras) maku. Sininen on vähäkalorinen eli makeutusaineilla höystetty versio, joka ei ole paha sekään, mutta en vain kummemmin perusta keinotekoisista makeuttajista. Vihreä seuraa eurooppalaista hyvinvointitrendia ja maistuu hieman naisasiakkaiden kosiskelulta, sillä se on maustettu hedelmäsokerilla ja vihreällä teellä ja sisältää ravintotietojen mukaan vähän vitamiinejakin.
Joka tapauksessa se on ainoa oikea juoma kesäisen vaelluspäivän päätteeksi tai miksei kesken vaelluksenkin. Sitä paitsi heraproteiinin sanotaan olevan hyvä palautusjuoma.
 |
| Fiilis on vanhanainaiksessa lasipullossa kohdallaan. |
tiistai 4. joulukuuta 2012
Geneven hampparit
Holy cow, kun iski hampurilaishimo. (Kappas, tässä blogissa syödään taas.) Mäkkäri viettää Sveitsi-viikkojaan, jotka tosin jätän testaamatta. Frog You -blogin Vilay kommentoi kaksi vuotta sitten (!) pikaruokalan sveitsiläisyyskampanjaa, mutta samoin voisi sanoa tästäkin kamppiksesta: "Vaikka sanot meille, että perunasi ovat sveitsiläisiä, olet kuitenkin maailmanlaajuinen roskaruoan symboli."
Sen sijaan Holy Cow -hamppariketju on sveitsiläinen aivan koko ajan (nimeä lukuunottamatta, sainte vache sentään). Ensimmäisellä vierailullani kokeilin Elvis Blue Cheese -nimistä viritystä, joka oli täytetty gongonzolalla. Mielikuvitusta jäi kuitenkin kutittelemaan myös Maui, maui, ananaksella ja tuoreella mintulla ryyditetty burgeri, joten seuraavalla kerralla tuskin mietin valintaani liian pitkään.
Bon app!
P.S. Tunnetteko Rivellan? Minusta jokaisen turistin pitäisi maistaa sitä, mutta Holy Cow ei kyseistä erikoisuutta tarjoile, Mäkkäri sen sijaan teemaviikkojen aikaan kyllä. Siis huhun mukaan.
Holy Cow Gourmet Burger Company, Place Cornavin 22 ja Rue de Carouge 14, Geneve sekä Rue Marterey 1-3 ja Rue des Terreaux 10, Lausanne.
maanantai 3. joulukuuta 2012
Totuus sveitsiläisittäin
Sain kuin sainkin viimeisteltyä projekti Querbertin eli Joël Dickerin uutuuden La vérité sur l'Affaire Harry Quebertin. Nautin lukuelämyksestä kovasti, kuten myös siitä huomiosta, että ranskankieliset kirjailijat ja kääntäjät ovat kummasti kehittyneet tässä vuoden kuluessa ja muokanneet tyyliään selkeämmäksi ja luettavammaksi.
Tasoja kirjassa riittää: on yli kolmekymmentä vuotta aiemmin sattunut katoamismysteeri ja rakkaustarina, on mysteeriä nyt ja silloin ratkoneet, on päähenkilö-kirjailijan kamppailu luomistuskassa ja toisen päähenkilö-kirjailijan kovin samantyyppinen kamppailu luomistuskassa yli kolmekymmentä vuotta sitten.
Joël Dicker pitää tarinansa niin napakasti hyppysissään, että tasot eivät tunnu lainkaan sekavilta. Kirjailija tuntuu myös luottaneen lukijansa älykkyyteen, mitä sattuu nykyään valitettavan harvoin. Hän myös solmii pikkutarkasti yhteen jokaikisen langan, jopa niin pikkutarkasti, että loppuratkaisu tuntuu hyppysellisen uuvuttavalta. Olisin taitavan kirjailijan käsissä kestänyt hieman avoimemmankin lopun. Aion kyllä jossain vaiheessa haastaa kirjailijan ja lukea kaikki 664 sivua uudelleen läpi ihan vain nähdäkseni, pitääkö logiikka vielä senkin jälkeen, kun loppuratkaisu on jo tiedossa.
Takakannen mukaan kirja piirtää kuvaa muun muassa nykyhetken Amerikasta, oikeudesta ja mediasta. Minusta kirja puhuu ennen kaikkea totuudesta. Miten se on muunneltavissa, miten jokaisella on omansa, miten lukijan on koko ajan pysyteltävä kärryillä siitä, kenen totuus on nyt esillä ja kenen esittämänä - ja miten (ehkä hieman naiivisti) se tulee aina lopulta ilmi.
Käännöksiä väsätään parhaimmillaan, nettitietojen mukaan 15-30 kielelle, mutta vahvistusta sen kummemmin kielistä kuin aikatauluistakaan en onnistunut löytämään. Oletan joka tapauksessa, että koska kyseessä on romaani Yhdysvalloista, käännös tullee ainakin englanniksi, ja suosittelen nappaamaan opuksen, jos se vastaan tulee.
Entä sitten aiemmin pohtimani kysymys, onko herra Dicker Sveitsin Itkonen vai Makine? Sanotaan reiluuden nimissä, ettei kumpikaan vaan ihan oma itsensä. Kun oma ääni on näinkin selkeä jo 27-vuotiaana, uskallan odottaa Sveitsin kirjallisuuden tulevaisuudelta suuria. Ja olen ihan vähän kateellinen.
Tasoja kirjassa riittää: on yli kolmekymmentä vuotta aiemmin sattunut katoamismysteeri ja rakkaustarina, on mysteeriä nyt ja silloin ratkoneet, on päähenkilö-kirjailijan kamppailu luomistuskassa ja toisen päähenkilö-kirjailijan kovin samantyyppinen kamppailu luomistuskassa yli kolmekymmentä vuotta sitten.
Joël Dicker pitää tarinansa niin napakasti hyppysissään, että tasot eivät tunnu lainkaan sekavilta. Kirjailija tuntuu myös luottaneen lukijansa älykkyyteen, mitä sattuu nykyään valitettavan harvoin. Hän myös solmii pikkutarkasti yhteen jokaikisen langan, jopa niin pikkutarkasti, että loppuratkaisu tuntuu hyppysellisen uuvuttavalta. Olisin taitavan kirjailijan käsissä kestänyt hieman avoimemmankin lopun. Aion kyllä jossain vaiheessa haastaa kirjailijan ja lukea kaikki 664 sivua uudelleen läpi ihan vain nähdäkseni, pitääkö logiikka vielä senkin jälkeen, kun loppuratkaisu on jo tiedossa.
Takakannen mukaan kirja piirtää kuvaa muun muassa nykyhetken Amerikasta, oikeudesta ja mediasta. Minusta kirja puhuu ennen kaikkea totuudesta. Miten se on muunneltavissa, miten jokaisella on omansa, miten lukijan on koko ajan pysyteltävä kärryillä siitä, kenen totuus on nyt esillä ja kenen esittämänä - ja miten (ehkä hieman naiivisti) se tulee aina lopulta ilmi.
Käännöksiä väsätään parhaimmillaan, nettitietojen mukaan 15-30 kielelle, mutta vahvistusta sen kummemmin kielistä kuin aikatauluistakaan en onnistunut löytämään. Oletan joka tapauksessa, että koska kyseessä on romaani Yhdysvalloista, käännös tullee ainakin englanniksi, ja suosittelen nappaamaan opuksen, jos se vastaan tulee.
Entä sitten aiemmin pohtimani kysymys, onko herra Dicker Sveitsin Itkonen vai Makine? Sanotaan reiluuden nimissä, ettei kumpikaan vaan ihan oma itsensä. Kun oma ääni on näinkin selkeä jo 27-vuotiaana, uskallan odottaa Sveitsin kirjallisuuden tulevaisuudelta suuria. Ja olen ihan vähän kateellinen.
lauantai 1. joulukuuta 2012
Rentoutusleirejä kontrollifriikeille
Lueskelin eilen uusimman Matkaoppaan Matkailun huiput 2013 -äänestyksen tuloksia, eikä supermaa Sveitsi ollut päässyt top vitoseen yhdessäkään kategoriassa (joita esiteltiin lehdessä sentään kymmenen).
Sveitsi saattaa olla hyvä häviäjä, mutta minä en, joten laadin muutaman uuden kategorian menestyksen takaamiseksi.
Luulen Sveitsi-paran pärjänneen huonosti muun muassa sen takia, että täällä on vähän kaikkea, mutta vain harvoja asioita, joita ei olisi missään muualla. Esimerkiksi suksimatkailija löytää rajan takaa Ranskasta viehävämmät hinnat ja Itävallasta vauhdikkaamaan après skin. Sveitsin pienet välimatkat takaavat kuitenkin sen, että palmujen alta singahtaa lumihuipuille alle tunnissa, eli nopeimmat käänteet -kategoriassa paikka viiden kärjessä olisi ollut jo pedattu.
Kaupungitkin ovat parhaimmillaan keskikokosia, mutta sehän vain tekee niistä loistavia parisuhdelomakohteita. Esimerkiksi Bernin, Baselin, Lausannen, Montreux'n tai St. Gallenin päänähtävyydet ehtii kiertää viikonlopussa, ja silti aikaa jää kuhertelullekin. Vai onko romattisen viikonloppumatkan tarkoitus juosta täyttä vauhtia Colosseumilta Fontana di Treville ja Forum Romanumin kautta takaisin, häh?
Myös huolettominta matkailua -listauksessa Sveitsillä on kaikki edellytkset pärjätä. Esimerkiksi paikallinen VR eli CFF/SBB/FFS myy matkatavaroiden kuljetuspalvelua. Jos suksituristi siis valitsee Ranskan sijaan Sveitsin, hän voi kuljetuttaa suksensa lentoasemalta suoraan kohteeseen, hypätä itse junaan ja nauttia maisemista.
Se, mikä Sveitsistä tekee niin ainutlaatuisen, on vähän vaikeasti sanoitettavissa, eikä Sveitsi muutenkaan ole se maa, joka huutelee itsestään kovimpaan ääneen. Sveitsiläiset ovat kuitenkin maan parhaita matkailuvaltteja. En tiedä, kuuluuko opaskurssi alakoulun opintoihin, mutta jokaikinen kohtaamani sveitsiläinen on ollut valmis matkaopas. Ilman esivalmisteluja he osaavat ehdottaa päivän matkailuohjelmaa, ja ulkomuistista löytyvät niin aukioloajat kuin ajo-ohjeetkin. Eikä aikataulutus petä koskaan. Siinä voi kontrollifriikkikin rentotua.
Yksi iso haitta maan matkailulle on vahva talous, sillä frangin voima tekee maasta euroihmisille kalliin. Tätä en osaa kääntää eduksi, kallis mikä kallis, mutta laatu maksaa, katsokaas.
Silti, tervetuloa Sveitsiin, tähän äkkikäänteiden värittämään, huolettomien parisuhdematkojen ja kontrollifriikkien rentoutusleirien luvattuun maahan.
P.S. Yksi maan vahvuus on mieletön luonto, ja olisin kovin mielelläni tehnyt pointtini selväksi kuvien avulla. Mutta kuten edellisen postauksen kommenteissa ehdinkin jo kertoa, joku mämmikäpälä hulautti sitten renverséensa läppärin näppäimistölle. Kuivamista odotellessa kuulen mielelläni ehdotuksia, miten kameran muistikortin saa lähettämään kuvat suoraan Picasan verkkoalbumeihin.
Sveitsi saattaa olla hyvä häviäjä, mutta minä en, joten laadin muutaman uuden kategorian menestyksen takaamiseksi.
Luulen Sveitsi-paran pärjänneen huonosti muun muassa sen takia, että täällä on vähän kaikkea, mutta vain harvoja asioita, joita ei olisi missään muualla. Esimerkiksi suksimatkailija löytää rajan takaa Ranskasta viehävämmät hinnat ja Itävallasta vauhdikkaamaan après skin. Sveitsin pienet välimatkat takaavat kuitenkin sen, että palmujen alta singahtaa lumihuipuille alle tunnissa, eli nopeimmat käänteet -kategoriassa paikka viiden kärjessä olisi ollut jo pedattu.
Kaupungitkin ovat parhaimmillaan keskikokosia, mutta sehän vain tekee niistä loistavia parisuhdelomakohteita. Esimerkiksi Bernin, Baselin, Lausannen, Montreux'n tai St. Gallenin päänähtävyydet ehtii kiertää viikonlopussa, ja silti aikaa jää kuhertelullekin. Vai onko romattisen viikonloppumatkan tarkoitus juosta täyttä vauhtia Colosseumilta Fontana di Treville ja Forum Romanumin kautta takaisin, häh?
Myös huolettominta matkailua -listauksessa Sveitsillä on kaikki edellytkset pärjätä. Esimerkiksi paikallinen VR eli CFF/SBB/FFS myy matkatavaroiden kuljetuspalvelua. Jos suksituristi siis valitsee Ranskan sijaan Sveitsin, hän voi kuljetuttaa suksensa lentoasemalta suoraan kohteeseen, hypätä itse junaan ja nauttia maisemista.
Se, mikä Sveitsistä tekee niin ainutlaatuisen, on vähän vaikeasti sanoitettavissa, eikä Sveitsi muutenkaan ole se maa, joka huutelee itsestään kovimpaan ääneen. Sveitsiläiset ovat kuitenkin maan parhaita matkailuvaltteja. En tiedä, kuuluuko opaskurssi alakoulun opintoihin, mutta jokaikinen kohtaamani sveitsiläinen on ollut valmis matkaopas. Ilman esivalmisteluja he osaavat ehdottaa päivän matkailuohjelmaa, ja ulkomuistista löytyvät niin aukioloajat kuin ajo-ohjeetkin. Eikä aikataulutus petä koskaan. Siinä voi kontrollifriikkikin rentotua.
Yksi iso haitta maan matkailulle on vahva talous, sillä frangin voima tekee maasta euroihmisille kalliin. Tätä en osaa kääntää eduksi, kallis mikä kallis, mutta laatu maksaa, katsokaas.
Silti, tervetuloa Sveitsiin, tähän äkkikäänteiden värittämään, huolettomien parisuhdematkojen ja kontrollifriikkien rentoutusleirien luvattuun maahan.
P.S. Yksi maan vahvuus on mieletön luonto, ja olisin kovin mielelläni tehnyt pointtini selväksi kuvien avulla. Mutta kuten edellisen postauksen kommenteissa ehdinkin jo kertoa, joku mämmikäpälä hulautti sitten renverséensa läppärin näppäimistölle. Kuivamista odotellessa kuulen mielelläni ehdotuksia, miten kameran muistikortin saa lähettämään kuvat suoraan Picasan verkkoalbumeihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)