keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Rauta kuumana, kirjaimellisesti

Olen löytänyt elämälleni tarkoituksen: minä silitän.

Pääasiassa kauluspaitoja, päivästä toiseen. Ne ovat siitä näppärä ajankulu, että joka päivä tulee lisää silitettävää. Sitä paitsi silittäminen on trendikästä, jos kerran Suomen Ensimmäinen nainenkin sitä tekee. (Okei, minä en silittämisen ohessa suunnittele kirjamessujen ohjelmaa, mutta jokainen kapasiteettinsa mukaan.)

Ennen muuttoa Sveitsiin en edes omistanut silitysrautaa: olin jättänyt uuden hankkimatta, kun vanha hajosi. En vain ostanut vaatteita, jotka vaativat kuuman raudan kanssa hääräämistä, sillä en kestänyt ajatusta, että joutuisin nysväämään muoto-ompeleiden ja hihalaskosten kanssa. Yöks.

Nyt tiedän jo, että hihojen napit kannattaa avata, niin laskokset on helpompi silittää. Taidan myös tuplamansettien käsittelyn ja olen oppinut, että veden saa kaadettua rautaan näppärästi kastelukannun avulla (Jos silittää 12 paitaa putkeen, säilö pitää täyttää pariinkin otteeseen. Tällaisesta urakasta saa tosin myös rasitusvamman hartialihakseen, en suosittele). 

Muistelen, että seiskaluokan kotitaloustunnilla opeteltiin ihan joku tekniikka puseroiden silittämiseen. Löytyisiköhän se googlesta...?

maanantai 27. helmikuuta 2012

Kenelle kuuluu imurivuoro?

Löysin itseni viikonloppuna osallistumasta mitä kummallisimpaan riitaan. Kiista koski sitä, kuka saa siivota ja miten paljon.

Olen kodinhoitohenkinen ihminen suunnilleen yhtä paljon kuin keskivertoranskalainen on tehokas. Herra Täydellinen siivoaa sekä paremmin että mieluummin kuin minä. Juuri nyt koti on kuitenkin ainoa alue, jossa voin päteä yhtään, jossa voin olla vastuussa mistään tai saada mitään aikaan. Siksi tuntuu erityisen pahalta se, että joku kulkee perässä ja pyyhkii pölyjä ja suoristelee lakanoita.

Saimme jonkinlaisen sovinnon aikaan, kun lupasin miehelle, että kun joskus palaan töihin, hän saa puolestani hoitaa viikkosiivoukset, kylppärin kuurauksen, ostokset, pyykit ja ruoanlaiton.

Onneksi tuli maanantai ja pääsin kouluun, ennen kuin ehdin vaatia myös oikeutta vastata autojen pesettämisestä, tankkaamisesta ja määräaikaishuolloista.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Siis täh?

Voisin kai perjantaisen ai elintenluovutus koskee kuolleita -insidentin jälkeen lakata murehtimasta sitä, että olen varmaan koko kantonissa ainoa, joka ei puhu täydellistä ranskaa. Sen sijaan pian on syytä huolehtia siitä, etten pysty puhumaan mitään muuta vierasta kieltä kuin ranskaa, en kohta edes äidinkieltäni.

Ennen kuin ehditte sanomaan, ettei kai nyt äidinkielen murentumisesta ole huolta, lukekaa tämä.

Olin Uuden Ystävän kanssa ostoksilla. Juttelimme kansiosta, jollaisen tarvitsisin kouluun, ja Uusi Ystävä totesi löytäneensä kivan kansion, tosin liian pienen. "Ne ovat usein pieniä, sillä ne on tarkoitettu reseptikansioiksi", hän selvensi.

Olin hämmentynyt. "Ai niinkö, että järjestän omat reseptini sinne kansioon?" pohdin. "Juuri niin", keskustelukumppanini valisti. "Tärkeä työväline kotirouvalle."

Ajattelin, että joo niin, voihan olla, että kotirouvan on syytä pitää rauhoittavien lääkkeidensä reseptit järjestyksessä, mutta kuitenkin... "Niin, ajattelin vain, että jos ne on tarkoitettu lääkäreille", täsmensin.

"Minä ajattelin kyllä muffinssireseptejä", Uusi Ystävä tarkensi.

Tällä tasolla on siis suomeni: en enää ymmärrä, että samalla sanalla voi olla kaksi eri merkitystä.

Englannintaitoni ei voi yhtään paremmin. Olen alkanut ääntää kaikki englanninkieliset sanat ranskalaisittain, siis ilman äng-äännettä. Parkkipaikka on "parkkink", ja kävin tutustumassa "Thomas Ubeerin" näyttelyyn. Piirrospingviini on luonnollisesti "Pinku".

Naurakaa vapaasti.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Täydellinen koti yhdessä illassa

Koska kotirouvakursseja ei ole vielä tullut vastaan, opiskelen omatoimisesti. Tässä oppitunti aiheesta "Näin siistit kodin ennen miehen paluuta työmatkalta".

1. Huomaa, että viinikaapissa on vain sellaisia punaviinejä, joiden arvokkuudesta ja käyttötavasta et ole ihan varma. Lähde siis kauppaan hakemaan viini, josta tiedät varmasti, ettei sen ole tarkoitus antaa "kypsyä" (tai jotain).

2. Hoida samalla viikon ruokaostokset. Keskity erityisesti aamiaistarpeisiin, sillä ehkä yölennolta juuri kotiutuneen miehen voi hämätä brunssilla luulemaan, että lounas on jo syöty.

3. Laita pyykit koneeseen. Huomaa, että värillisten pyykkien pesuaine on loppu. Laita sen sijaan valkaisevaa pesuainetta. Huomaa, että pesuohjelma on niin pitkä, ettei pyykkejä ehdi enää kuivata. Jätä sen kunniaksi vesihana kiinni, kun käynnistä koneen.

4. Yritä avata viinipullo. Huomaa, ettet tiedä, missä korkinavaajaa säilytetään. Yritä etsiä sitä ja tule haivainneeksi, ettet tiedä, miltä korkinavaaja näyttää. Kun vehje löytyy, ymmärrä hitaasti, ettet tiedä, miten sitä käytetään.

5. Yritä avata pullo sivistyneesti niin kuin homot telkkariohjelmassa heteromiehille opettavat. Tuskastu ja riivi korkki jotenkin vain irti. Kun korkki jää kiinni korkinavaajan syövereihin, totea, että kaipa se mies joskus kotiin tulee.

6. Totea, että siivoaminen on tekemättä, mutta niin ovat kielikurssin läksytkin. Mene nettiin.

Elintenluovutusta eläviltä

Alkuflow'n jälkeen olen kamppaillut ranskan kielen kanssa valtavasti. Olen ollut varma, että olen ryhmäni huonoin ja että kohta minut heitetään varmaan takaisin alemmalle tasolle (siis sille, jolla osataan ostaa suklaata, samppanjaa ja laukkuja).

Huonommuudentunteeni taisikin perustua arviointivirheelle. Koska muut puhuvat enemmän ja kovempaa kuin minä, olen luullut, että he puhuvat paremmin. Olen luullut, että he myös ymmärtävät kaiken, mitä luokassa sanotaan.

Virheeni paljastui tänään, kun puhe kääntyi luokassa elintenluovukseen. Espanjalainen kurssikaveri selitti, miten Espanjassa on automaattisesti luovuttaja, jos ei sitä ole erikseen kieltänyt. Komppasin, että Suomessa mennään samoilla säännöillä. Luokan paraguaylaisvahvistus kuunteli kummastuneen näköisenä hyvän aikaa. Vasta tunnin loppupuolella lamppu syttyi: "Ai, elimet luovutetaan vasta kuoleman jälkeen!" hän hiffasi.

Tässä vielä geneveläisarvoitus viikonlopuksi: Miksi kielikoulun luokkahuoneessa on aina ahdasta, vaikka paikkoja on 20 ja osallistujia vain 13? Koska jokaisen Vuittonille pitää olla oma istuin.

torstai 23. helmikuuta 2012

Minne katosi päivät?

Olin etukäteen kauhuissani siitä, että joudun Herra Täydellisen ei-niin-täydellisesti ajoitetun työmatkan takia olemaan koko viikon itsekseni. Suunnittelin bloggaavani siitä, miten tylsää, ahdistavaa ja kamalaa tämä on ollut.

No, en sitten ehtinyt. Enkä oikeasti ehtisi nytkään, sillä tulin luvanneeksi herralle ennen lähtöä, että tyhjennän muuttolaatikot hänen reissunsa aikana. Hups.

Jos sanomista tulee, vetoan ensimmäisenä jetlagiin (miehen). Jos se ei auta, vetoan sopeutumisongelmiin (minun). Sitä paitsi olen käyttänyt aikani hyvin: netissä suomalaisten keskustelupalstojen selailuun lähipiirin kulttuurinähtävyyksiin tutustumiseen ja ranskankielisten lehtien lukuun. Plus ystävystymiseen!

Taisin nimittäin tavata eilen sielunsiskoni. Kyseessä on samassa tilanteessa kanssani oleva suomalaisnainen, joka kutsui minut kotiinsa teelle. Ovella hän varoitti "Meillä on vähän tällainen mies on työmatkalla -sotku". Niin meilläkin, lohdutin. Sitten Uusi Ystävä jatkoi: "Täytyy varmaan illalla siivota, sillä mies tulee huomenna kotiin ja valittaa kuitenkin, että täällä on sotkuista." (Vaikka mitään sotkua ei tietenkään ollut, ainakaan naisen silmin havaittavaa.)

Match!

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Lisää volyymia

Olen opiskellut ranskaa nyt kolme viikkoa, ja olen oppinut ainakin kaksi asiaa. Sen, että vastausta ei pääse sanomaan se, joka on oikeassa, vaan se, jolla on kovin ääni. Ja että jos ei osaa kieltä kunnolla, kannattaa puhua kovempaa.

Sveitsi on melkoinen kulttuurien sulatusuuni, ja meidänkin ryhmässämme huudetaan yhteen ääneen puhutaan ranskaa niin espanjalaisella, japanilaisella kuin arabiaksentillakin. Ihmisten lähtökohdat ovat niin erilaiset, että se tekee nöyräksi: monta kertaa olen joutunut myöntämään, että en ole ollenkaan tajunnut, millaista elämää muualla maailmassa eletään.

Luokassa on esimerkiksi ihmisiä, jotka eivät tiedä, mitä on magnesium. Yhdelle kirjasto oli aivan upouusi tuttavuus. Toinen taas ei erota lauseessa adjektiivia verbistä, vaikka puhuukin suhteellisen sujuvasti.

Syytä olisi selventää myös, mitä tarkoittavat itsenäinen työskentely ja hiljaisuus. Näiden yhdistelmä tuntuu luokassa tarkoittavan sitä, että lauseet kyllä kirjoitetaan omaan vihkoon, mutta luetaan samalla ääneen.

Hain jo ennen muuttoani muutamia työpaikkoja kansainvälisistä järjestöistä, mutta taisi olla aika hyvä, etten saanut niitä. Kielikurssi on ollut vallan tarpeellinen harjoituskurssi siitä, miten eri kansallisuuksien kanssa tullaan toimeen. Diplomatiataidotkin ovat kehittyneet:  eräänä aamuna lehden pääuutinen käsitteli Putinia, ja olin jo avaamassa suuni ja kertomassa mielipiteeni - kunnes muistin, että ryhmässä on kolme venäläistä, joilla saattaisi olla asiaa hieman eriävä tulokulma.

Opettelen siis puhumaan mahdollisimman kovaa mutta kieli keskellä suuta.