keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Salmonellamyrkytyksen uhri eli petite soirée genevoise

Karkasimme pari viikkoa sitten työkavereiden kanssa toimistosta geneveläisittäin aikaisin eli viiden aikaan (kun pomot kerran olivat siellä Ticinossaan). Pakkasimme työkaverin autoon kumiveneet, grillikamat ja suuntasimme Rhônelle, suorittamaan joka kesään kuuluvan geneveläisperinteen, descente du Rhônen.


Jännitin etukäteen, vaikka reissun organisoinut kollegani vakuutteli, ettei se ole vaarallista. Saman tyypin mielestä auton takapenkillä voi hyvin matkustaa ilman turvavöitä, koska vöiden käyttö ei ole pakollista, joten suhtauduin hänen ei-vaarallisuuteensa varautuneesti.

Reissu oli kuitenkin oikein leppoisa, sillä virtausta ei ollut juurikaan ja loppupätkällä pääsimme oikein melomaan. Jos virran olisi antanut viedä, olisimme jossain Arven ja Rhônen risteyskohdassa vieläkin, veikkaan.

Ilta päättyi grillausiltamiin joen rannalla, minne työkaveri oli järjestänyt kanavartaita ja salaattia, juustoja, patonkia ja muuta naposteltavaa. Kanat kypsyivät pikkuisessakin grillissä ihan kivasti, joten otsikon salmonellamyrkytysvaara ei liity ainakaan suoraan näihin vartaisiin.


Terveellisyys voi joskus olla haitallista: Rouskuttelin tunnollisesti lihan rinnalla salaattia, ja kun sain lautaseni tyhjäksi, kävi ilmi, että kastike oli tehty broilereiden marinadista, joka luonnollisesti oli muhinut raakojen kananpalojen läheisyydessä.


Lohduttelin itseäni tiedolla, että marinadimyrkyttäjä on läheisin työparini, joten jos sattuisin sairastumaan, hän joutuisi tekemään työni. Että edes jotain karmaa sentään.

Sorruin taikauskoisuuteen vielä sen verran lisää, etten uskaltanut julkaista tätä tekstiä, ennen kuin salmonellan itämisaikaoli kulunut umpeen.

2 kommenttia:

  1. Hui! Tuossa kävi moukan tuuri! Melkein sairastuin pelkästään tuota lukiessani. En ole lainkaan bakteerikammoinen, mutta kokemus on opettanut, jos tarjolla on yksikin salmonella, rotavirus, norovirus tms,niin se iskee sitten minuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuuri kävi! Minäkään en ole bakteerikammoinen, ja syön matkoillakin järjen rajoissa kaikkea, mutta raakaa kanaa kyllä kammoan. Ihme, etten saanut tartuntaa jo pelkästä stressaamisesta ;)

      Poista