Ihailen kielikurssini opettajien ammattitaitoa. Toki he osaavat havainnoillistaa mallikkaasti subjunktiivin käyttöä relatiivipronominien yhteydessä (mitä en siitä huolimatta tajua), mutta viime päivinä olen ihaillut erityisesti heidän herkkää psykologista silmäänsä.
Ehkä heidät koulutetaan hyvin, sillä koulun hallinto ei ryhmiä järjestäessään tee asioita helpoksi. Luokat pakataan niin täyteen kuin suinkin, ja yhteen porukkaan mahtuukin sitten lähes kaikkia Euroopan kansallisuuksia.
Opettaja luovii kulttuurierojen keskellä ja yrittää virittää keskustelua kunkin juurista, identiteetistä ja kotimaasta. Vaan kuinka pitää kieli keskellä suuta, kun ryhmässä on sekä israelilainen että palestiinalainen? Eikä siinä vielä kaikki: samojen pöytien ääressä istuvat myös saksalainen ja puoliksi puolanjuutalainen, jonka isovanhemmat katosivat toisen maailmansodan juutalaisvainojen aikaan. Jälkimmäisen toisen puolen juuret tulevat Kazakstanista - eikä Kazakstanian ja Venäjän suhde taas taida olla aivan selkeimmästä päästä vieläkään.
Melkoinen sulatusuuni tämä Geneve. Muutaman kurssiviikon jälkeen en ihmettele enää sitäkään, että EU ja Euro ovat vaikeuksissa. Enemmän ihmettelen sitä, miten kenellekään on koskaan tullut mieleen edes kokeilla yhteistä valuuttaa ja muuta kiinteää yhteistyötä mantereella, joka on kulttuurisesti näin monivivahteinen!
Tämä esimerkki ei liity rahaan mutta kertonee kulttuurieroista: Meidän ryhmässämme on muun muassa ihminen, jonka mielestä on aivan ok käyttää kokeissa sähköistä sanakirjaa, vaikka sanakirjan käyttö muuten on kiellettyä. Toinen taas ajattelee, että jos tehtävät korjataan yhdessä, voi vastauksiaan vielä siinä vaiheessa vaihtaa - ja laskea pisteet vasta korjausten jälkeen. Ihmettelen ainoastaan sitä, miten hän tällä logiikalla onnistuu joskus saamaan jotain muuta kuin täydet pisteet.
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti