Tämä on kiitospostaus. Viimeisten viikkojen aikana olen moneen kertaan todennut, että ilman lähipiiriä tästä ei olisi tullut mitään.
Isä ajoi sitkeästi lumimyräkässä neljä tuntia suuntaansa hakemaan tavaroitani varastoon. Joku muu olisi voinut todeta, että niin varastoja kuin pakettiautojakin saa ihan vuokrattua.
Työkaverini Mallu toimi niin kirpparikuskina kuin antoi monena arki-iltana töiden jälkeen kyydin kotiin, kun raahasin työpaikalle kerryttämääni omaisuutta kohti muuttolaatikoiden lastauspaikkaa. Viisaalta kollegalta sermin takaa tuntui myös aina tarpeen tullen löytyvän kannustavia sanoja (ja lainaksi viivotinta, saksia, teippiä...)
Ilman Teresaa en olisi ikinä uskaltanut tällaista päätöstä edes harkita.
Eeva on kävellyt kanssani käsi kädessä läpi niin päätöksenteon aiheuttaman riistävän epävarmuuden kuin viime viikkojen hermopaineen. Ilman hänen sekä mentaalista että käytännöllistä tukeaan en olisi jaksanut. Toisaalta, ilman Eevaa ei olisi ollut mitään kestämistäkään - hänhän minut ja Herra Täydellisen saattoi aikanaan yhteen.
Tiedän, että kiitos ei ole läheskään riittävästi, mutta parempiakaan sanoja minulla ei ole. Siis kiitos. Sydämeni pohjasta. (Kiitän teitä aivan kohta livenä, sillä läksiäiseni alkavat puolen tunnin kuluttua!)
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti