Pesen kahvimukiani työpaikan keittiössä, kun naapuriosaston kollegat kävelevät ohitse. He juttelevat siitä, miten ratkaista tavallinen työpulma, sellainen joka normaalityössä ärsyttäisi mutta olisi suht helppo ratkaista.
Minua vihlaisee.
Myös nämä kirpaisevat:
Ilmoitukset avoimista työpaikoista, joita olisin saattanut hakea.
Ystävän työyhteisön tammikuulle venähtäneet pikkujoulut.
Kalenterikutsut ja sähköpostit, joissa kutsutaan huikaiseviin tilaisuuksiin helmikuussa.
Pian en saa enää kuulua tänne. Nämä ovat nyt muiden ongelmia, muiden tulevaisuutta. Minun paikkani on muualla.
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti