tiistai 17. tammikuuta 2012

Lahopää puukopissa

Kalenterissani lukee tämän päivän kohdalla "viimeinen ennakkoäänestyspäivä". Pääni on sen verran lahohko juuri nyt, että viisainta olisi ollut kirjoittaa viereen myös numero, joka äänestyslappuun pitää kirjoittaa.

Kävin kyllä äänestämässä, sen muistin, mutta mitään muistikuvaa ei ole siitä, mitä lappuun raapustin. Jo tiskille jonottaessa aloin epäillä, menikö lippuseen oikea numero, mutta en kehdannut alkaa ostarimummojen keskellä kurkistella. Virkailijat olisivat vielä hylänneet äänen, kun en pitänyt kantaani tiukasti sisäänpäin käännettynä.

Passin uusiminen etenee näin: päätin illalla, että säntään passikuvaan ilman kampaajan tukea mutta pesen aamulla tukan. Herään kolme varttia myöhässä, sillä kelloni on yöllä ryhtynyt aikakoneeksi ja kertoo, että nyt on klo 02.03 16.1.2010. Päätän pestä ja kähertää tukan ja lähettää kollegalle viestin, että tulen myöhässä. Annan hänen ymmärtää,e ttä myöhästyminen johtuu valokuvaamon aukioloajoista eikä heräämisen ajankohdasta. Säntään tukka laitettuna kuvaamoon, kuvan ottaminen on nopeaa, ja näytän juuri niin kammottavalta kuin kuvittelinkin. Kuvaaja lohduttaa, ettei passiin nykyään tule entisenkaltaista kasvokuvaa vaan siinä näkyvät vain nenäluu, poskiluut ja silmänpohjat. Hän ei maininnut, näkyykö tukka.

Eikä sillä tukalla nyt muutenkaan niin väliä, sillä unohdin ottaa nykyisen passini mukaan - ja ilman sitä minulla ei ole henkilötodistusta, jonka avulla voisin uuden passin hakea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti