sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Gruyèren verinen taru

Lupailin viime viikolla marenkihehkutuksen jälkeen vielä palata tuplakerman syntysijoille ja kertoa Gruyèresin linnan kummituksista.

Linna on niitä harvoja, jotka ovat auki ympäri vuoden ja vain lyhentää aukioloaikojaan talvella, kun taas monet vähemmän tunnetut linnat sulkevat loka-marraskuussa ja avaavat uudelleen pääsiäisenä.


Vuosina 1270-1282 rakennetty linna on kuulunut vuodesta 1938 Fribourgin valtiolle, sittemmin tunnettu Fribourgin kantonina. Sitä ennen linnan tiluksia (hah, en ole ikinä ennen saanut käyttää tuota sanaparia!) hallitsivat Bovy- ja Balland -nimiset perheet.

Vakituiseen näyttelyyn kuuluu muun muassa "leikattu käsi", joka legendan mukaan on peräisin 1000-luvun ristiretkiltä. Uskon ja toivon, että käsi on kopio (onhan se oltava, ei kai aito Mona Lisakaan ole Louvressa?), mutta en jäänyt tutkimaan käpälää niin pitkäksi aikaa, että osaisin ottaa kysymykseen kantaa - tai edes valokuvaa.
Verta virtaa myös La Gruyèren alueen historiaa esittelevä videoesitys, joka sinällään kaikkine audiovisuaalisine kikkailuineenkin oli hiukan vanhahtava mutta sisällöltään mielenkiintoinen. La Gruyèren herruudesta ovat riidelleet asein fribourgilaiset, berniläiset ja Ranskan bourgognelaiset ja savoijilaisetkin.

Gruyèresin linna, avoinna talvikaudella 10-16.30.
Sisäänpääsy 10 frangia, opiskelijat 8,50 frangia, lapset 3 frangia. Linnan tiloissa myös vaihtuvia taidenäyttelyitä.

La Gruyèren alueen matkailuvinkkejä

4 kommenttia:

  1. Hei! Päädyin blogiisi, kun etsin ulkosuomalaisten blogeja! Mielenkiintoista lukea muiden samassa elämäntilanteessa olevien tarinoita! Huikean kauniita maisemakuvia myös sinun blogissa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kirsi ja tervetuloa mukaan! Minustakin on tullut täällä ulkomailla oikein ulkosuomalaisblogien suurkuluttaja. Oikeastaan sillä, mistä maasta kirjoitetaan, on yllättävän vähänkin merkitystä: mietinnät ovat aika samanlaisia, ja lisäksi pääsee kurkistamaan vaikka minkä maiden kulttuureihin. Siispä kuulumisia Tanskasta odotellessa!

      Poista
  2. Heh, tunnustan: Mulla on sellanen vakiintunut kikka saada hetki omaa aikaa Suomen-vieraiden viihdyttämisestä, että opastan ne Gruyèressa linnakierrokselle ja menen sitten itse myhistellen nauttimaan Alien-kahvit Giger-baariin. http://www.hrgiger.com/barmuseum.htm#
    Ohititko vallan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, ei pöllömpi vinkki, pitänee harkita! Paikallisoppaamme suositteli juurikin tuota kahvilaa, mutta jouduimme jättämään visiitin väliin, että ehdimme Caillier'n suklaatehtaalle... (Sekin voi muuten toimia oman hetken hankintapaikkana, kun tuuppaa vieraat kierrokselle ja menee itse kaakaolle tai ostoksille ;))

      Poista