tiistai 4. joulukuuta 2012

Geneven hampparit


Holy cow, kun iski hampurilaishimo. (Kappas, tässä blogissa syödään taas.) Mäkkäri viettää Sveitsi-viikkojaan, jotka tosin jätän testaamatta. Frog You -blogin Vilay kommentoi kaksi vuotta sitten (!) pikaruokalan sveitsiläisyyskampanjaa, mutta samoin voisi sanoa tästäkin kamppiksesta: "Vaikka sanot meille, että perunasi ovat sveitsiläisiä, olet kuitenkin maailmanlaajuinen roskaruoan symboli."


Sen sijaan Holy Cow -hamppariketju on sveitsiläinen aivan koko ajan (nimeä lukuunottamatta, sainte vache sentään). Ensimmäisellä vierailullani kokeilin Elvis Blue Cheese -nimistä viritystä, joka oli täytetty gongonzolalla. Mielikuvitusta jäi kuitenkin kutittelemaan myös Maui, maui, ananaksella ja tuoreella mintulla ryyditetty burgeri, joten seuraavalla kerralla tuskin mietin valintaani liian pitkään.


Bon app!

P.S. Tunnetteko Rivellan? Minusta jokaisen turistin pitäisi maistaa sitä, mutta Holy Cow ei kyseistä erikoisuutta tarjoile, Mäkkäri sen sijaan teemaviikkojen aikaan kyllä. Siis huhun mukaan.

Holy Cow Gourmet Burger Company, Place Cornavin 22 ja Rue de Carouge 14, Geneve sekä Rue Marterey 1-3 ja Rue des Terreaux 10, Lausanne.

4 kommenttia:

  1. Pidättelin noin 2 sekuntia, vaan sitten kotipaikkaylpeys selätti käytöstavat, ja pakottaa korjaamaan, et Holy Cow on Lau-san-nes-ta. Se alkuperänen, eka mesta on muutaman neliön kokoinen ja viehko, Rue Martereyllä. Ketjuuntumisen jälkeen taso on laskenut, vaikka edelleen puhutaan aika huippuluokan purilaisesta. Ennen muinoin ( - mä oon niin mummo näine juttuineni että itseänikin itkettää) piffi iskettiin tulelle aina vasta tilauksen tultua, nyt usein vain lämmitellään esikypsennetyt - mikä tapain turmellus. Lisäks piti olla nopea: usein oli jo alkuiltapäivästä lappu ovella, että sori ollaan klosessa, koska kaikki on jo myyty....

    Genevessä ois myös sellainen (kovasti hehkutettu) purilaismesta kuin Inglewood, onko tuttu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotipaikkaylpeys kunniaan!

      Luulin jo, että meikäläisellä on mennyt pyhät nautaeläimet pahimman kerran sekaisin, sillä olin ihan varma, että olin nähnyt paikan myös Lausannessa, mutta tekstiä kirjoittaessani en löytänytkään yhteystietoja mistään. Kommenttisi jälkeen palasin uudella innolla firman saitille, ja kyllähän ne Lausannenkin lafkat sieltä muutaman next-nappulan paikannuksen jälkeen löytyivät.

      Inglewood ei ole tuttu, mutta täytynee joskus käydä kurkkaamassa. Samoin kuin toki alkuperäinen Holy Cow.

      Poista
  2. Katsotaan, pääsenkö Rivellan kanssa kaveriksi.
    "Rivella on sveitsiläinen hiilihappopitoinen alkoholiton virvoitusjuoma, missä on 35 % maitoseerumia (heraa). Rivella nimi on johdettu Tessinissä olevasta paikkakunnasta Riva San Vitale ja italian sanasta rivelazone (ilmestys)."(lähde:saksankielinen Wikipedia -ei suomeksi).
    Sitä kehutaan jopa Sveitsin kansallisjuomaksi. Rivella pyrkii näköjään vasta toista vuotta Saksan markkinoille.
    Ajattelin tutustua Rivellan. Rivella/google ohjasi minut Wikipedian linkistä n.5 km:n päähän kauppaan, mistä sitä saan ostaa. Helpommaksi ei löytäminen voi tulla. Hah! En olisi tietänyt edes etsiä mokomaa täkäläisiltä markkinoilta, jos et olisi sitä blogissasi nimeltä maininnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, olitpa ripeä, ja todella tehokasta etsiväntyötä! Odotan mielenkiinnolla Rivella-kokemuksiasi. Monet sveitsiläiset tuota rakastavat, ja monet ulkomaalaiset taas inhoavat kiihkeästi tai eivät ymmärrä ollenkaan.

      Poista