tiistai 14. helmikuuta 2012

Toistetaan nyt vielä kolmannenkin kerran

Ennen lähtöäni vastasin aika monta kertaa kysymykseen "Mitä jäät kaipaamaan Suomesta?" Veikkasin ystäviä, suomenkielistä musiikkia ja kirjallisuutta, dubbaamattomia televisiosarjoja... En olisi ikinä uskonut, että ensimmäiseksi tulee ikävä mahdollisuutta maksaa pankkikortilla.

Luulisi, että Sveitsissä nämä raha-asiat olisivat jotenkin simppeleitä, onhan täällä muun muassa drive in -pankkiautomaatteja. Mutta ei. On liikkeitä, joissa ei voi maksaa kortilla alle 50 frangin ostoksia. On liikkeitä, joissa kortilla ei voi maksaa lainkaan. Sitten on niitä, joissa kortilla voi maksaa noin niin kuin periaatteessa. Kun vedät kortin esiin, kassahenkilö pyöräyttelee silmiään ja kaivaa jostain tiskin alta pölyyntyneen kortinlukijan. Sitten hän taivastelee, että ei tällainen kortti varmaan käy. Juu, Visa on ihan todella eksoottinen luottokortti. Kun kortti lopulta saadaan laitteeseen, kapine ihan kuin kostoksi leponsa keskeyttämisestä vaatii tekemään kielivalinnan kolme kertaa. Ei, en ole muuttunut ranskankielisestä espanjankieliseksi siinä välissä, kun valitsin debitistä ja creditistä, enkä ehtinyt muuttaa mieltäni vielä PIN-koodin näppäilyn aikanakaan.

Hyvä puoli on se, että mikään seteliraha ei ole ikinä liian iso. Kympin kahvilaostoksen voi hyvin maksaa satasella. Sitä paitsi, jos kaupassa sattuu olemaan kassa, jossa käy vain pankkikortti, sille ei ole koskaan jonoa.

2 kommenttia:

  1. Juuri näin - ja esim Ranskassa Cannesissa ei voi vieläkään maksaa taksia kortilla. Muistan myös kun joskus 10 vuotta sitten olin Stuttgartissa ja ehdotin määränpäähän tultuamme taksikuskille että maksaisin kortilla. Hän katsoi minua yllättyneenä, poistui autosta (ehdin ihmetellä että mikä sille tuli) ja haki taksinsa takaluukusta(!) sellasen höylän suoraan 80-luvulta. Tuntui tosi eksoottiselta kun itse täällä Tukholmassa jo silloin maksoi jopa iltapäivälehdenkin pankkikortilla... :) /Veera

    VastaaPoista
  2. Jep, taksia en uskaltaisi edes yrittää maksaa kortilla. Kuskit pyörittelevät muutenkin silmiään vähän kaikelle: milloin matka on liian lyhyt, milloin liian pitkä, milloin muuten vain väärällä suunnalla.

    VastaaPoista